Lue keskustelun säännöt.
Onko tämä viimeinen pisara (avioero)?
29.05.2022 |
Miehestäni on tullut vuosien myötä todella järkkymätön kaikessa. Hän kokee ahdistavana sen, jos ei saa tehdä juuri kuten haluaa. Jos minä pyydän, että voisiko tehdä jonkin asian eri tavalla, niin ei onnistu koska "ahdistaa".
Esimerkkejä asioista, jotka ovat jääneet hiertämään minua:
- Hän on syyttänyt minua henkisestä väkivallasta sen vuoksi, että pyysin häntä odottamaan, että ruoka on valmis ennen kuin hän lähtee ulos. Tulin surulliseksi, kun häntä ei kiinnostanut ruokailla kanssani, joten se oli sitten hänen mielestään henkistä väkivaltaa. Mielestäni henkinen väkivalta on todella raju ilmaus tässä tilanteessa, ja todella loukkaavaa minua kohtaan.
- Hän loukkasi itsensä pahasti ja yritin hoitaa hänelle lääketieteellistä apua. Hänen mielestään se oli manipulaatiota, kun puutuin hänen elämäänsä näin. Itse vain halusin olla avuksi, ja kyseessä oli kiireistä hoitoa vaativa tapaturma. En voi edes käsittää, miten tuollaisen voi lukea manipulaatioksi? Mietin myös, että eikö hän ymmärrä manipulaation määritelmää, sillä se oli niin outoa.
No nyt sitten kuumana päivänä pyysin häneltä, että voisiko pyykin pesua viivyttää pari tuntia. Minulla on hieman huono olo, ja kuumana päivänä pyykin pesu tekee kodistamme tosi tukalan ja kostean. Hän ei suostunut millään viivyttämään pyykin pesua, vaikka yritin vedota kuinka ja miten. Pyykillä ei kuulemma ole kiire, mutta hänen tulee saada tehdä juuri niin kuin haluaa tässä asiassa tai hän ahdistuu. Eli tulkitsee taas pyyntöni niin, että tässä on joku tahtojen taisto menossa. Oikeasti minulla on yksinkertaisesti tosi huono olo, enkä voi käsittää, miksi häntä ei yhtään kiinnosta tehdä oloani mukavaksi (tai jättää tekemättä sitä huonommaksi).
Onko tämä se kuuluisa viimeinen pisara? En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin. En voi rakastaa ihmistä, joka näkee minut kaikessa vihollisena ja ehkä jopa pahantahtoisena.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Siis jos mies itse pesee pyykit, niin miksi se sinua häiritsisi? Vai vaatiiko hän sinua pesemään pyykit kellontarkkuudella just silloin kun itse haluaa?
Kyse oli siitä, että nyt on päivällä tosi kuuma, ja pyykkien pesu tuo meille kosteuden, ja sitten onkin sisällä troopinen ilmasto. Siitä tulee huono olo minulle, joten pyysin että pestään pyykkiä vasta parin tunnin päästä, kun viilenee.
Muuten pyykkiä voi kyllä pestä milloin vaan, mutta tänään mm. endometrioosikivut ja ihan kamala olo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko miehen lapsuudenkodissa ollut manipulaatipta ja henkistä väkivaltaa? Sellaista kokeneet saatavat triggeröityä hyvin pienestä ja reagoida voimakkaasti tilanteissa, jotka ei normaalille henkilölle olisi ahdistavia.
Seurustelin joskus henkilön kanssa, jolla oli ollut rankka lapsuus, ja suhde päättyi hyvin lyhyeen, koska hän hermostui helposti ja ties mitä syytti kontrolloimiseksi minun puolelta. Esimerkiksi jos kysyin, että monelta hän pääsee töistä ja mitä haluaisi syödä illalla, niin voin tehdä ruokaa myös hänelle, hän saattoi kiihtyä ja syyttää minua hänen elämänsä kontrolloinnista. Vastaavista asioista sopiminen on taas muissa suihteissani ollut ihan normaalia arkielämää.
Ihan sairaaltahan hän kuulostaa. Yritä päästä eroon ja ohjaa hänet hoitoon.
Ap huomaatko. Minä pyysin, mitä mä tulin surulliseksi, minun mielestä...
Vaadit tehdä asioita sinun tavallasi ja pahoitat mielesi, kun mies ei halua.
Käsittämätöntä, kuinka tässä keskustelussa nähdään vain miehessä vika. Omasta mielestäni Ap käyttäydyt todella tekopyhästi. Kirjoitat "En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin." Huomaatko, että teet itse tämän tilanteen. Esität itsesi hyvänä ihmisenä ja syyttelet miestäsi ja näet vain hänet ongelmallisena. Kietoudut ylipäätään liikaa aikuisen miehen asioihin (hän varmasti osaa päättää itse, milloin syö tai hakeutuu lääkäriin).
Kuulostaa pikemminkin siltä, että miehesi on jatkuvasti puolustuskannalla seurassasi, enkä ihmettele, ajat hänet todella ahtaalle etkä reflektoi lainkaan omaa käytöstäsi. Joten nyt lopetat tuon märehtimisen ja haette yhdessä pariterapiaan, jos suhteenne on pelastamisen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap huomaatko. Minä pyysin, mitä mä tulin surulliseksi, minun mielestä...
Vaadit tehdä asioita sinun tavallasi ja pahoitat mielesi, kun mies ei halua.
Aviopuolisolta pitää voida myös pyytää asioita, kuten hän voi myös pyytää minulta. En aina halua tehdä, mitä hän haluaa, mutta en suutu pyynnöstä tai syyttele. Toisaalta, jos on joku terveyteen tai vointiin vaikuttava toive niin varmasti silloin toteutan pyynnön. Miksi en toteuttaisi, jos välitän?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlaisia tilanteit, suhteen alussa enemmän. Mutta tahtojen taisteluksi kääntyviä tilanteita. Välillä ihan on sanonut, että teen jotain, koska haluan kiusata häntä. Siis, just joku tuollainen, että ihan vilpittömästi pyydän jotain itselleni tärkeää tai omaa oloani helpottavaa tai ei-hankaloittavaa asiaa. "Miksi haluat kiusata minua?"
Miten olet kokenut tämän? Loukkaako se sinua?
Minä muutin tavarani pois yhteisestä makuuhuoneesta enkä voi edes katsoa miestäni silmiin. Olen niin lopussa ja pettynyt häneen.
ap
Oikeasti!? Käyttäydyt todella epäkypsästi! Tuollainen toisen sivuuttaminen ja kontaktin välttäminen on henkistä väkivaltaa. Oletan, että pidät myös jonkinasteista mykkäkoulua. Ihmeellistä draamaa, jos asiat eivät mene mielesi mukaan, ei voi muuta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on hieman se olo, että tässä on vakka kantensa valinnut. Että molemmissa on vikansa.
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, kuinka tässä keskustelussa nähdään vain miehessä vika. Omasta mielestäni Ap käyttäydyt todella tekopyhästi. Kirjoitat "En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin." Huomaatko, että teet itse tämän tilanteen. Esität itsesi hyvänä ihmisenä ja syyttelet miestäsi ja näet vain hänet ongelmallisena. Kietoudut ylipäätään liikaa aikuisen miehen asioihin (hän varmasti osaa päättää itse, milloin syö tai hakeutuu lääkäriin).
Kuulostaa pikemminkin siltä, että miehesi on jatkuvasti puolustuskannalla seurassasi, enkä ihmettele, ajat hänet todella ahtaalle etkä reflektoi lainkaan omaa käytöstäsi. Joten nyt lopetat tuon märehtimisen ja haette yhdessä pariterapiaan, jos suhteenne on pelastamisen arvoinen.
Ihmisellä on oikeus tunteisiin. Ei sen sijaan ole ok syytellä toista kamalista asioista (henkinen väkivalta, manipulaatio) pienin perustein (esim. pyyntö, että syötäisiinkö yhdessä). Huomaatko eron?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlaisia tilanteit, suhteen alussa enemmän. Mutta tahtojen taisteluksi kääntyviä tilanteita. Välillä ihan on sanonut, että teen jotain, koska haluan kiusata häntä. Siis, just joku tuollainen, että ihan vilpittömästi pyydän jotain itselleni tärkeää tai omaa oloani helpottavaa tai ei-hankaloittavaa asiaa. "Miksi haluat kiusata minua?"
Miten olet kokenut tämän? Loukkaako se sinua?
Minä muutin tavarani pois yhteisestä makuuhuoneesta enkä voi edes katsoa miestäni silmiin. Olen niin lopussa ja pettynyt häneen.
ap
Oikeasti!? Käyttäydyt todella epäkypsästi! Tuollainen toisen sivuuttaminen ja kontaktin välttäminen on henkistä väkivaltaa. Oletan, että pidät myös jonkinasteista mykkäkoulua. Ihmeellistä draamaa, jos asiat eivät mene mielesi mukaan, ei voi muuta sanoa.
Niin siis en "voi" eli kykene katsomaan häntä silmiin. Se aiheuttaa minussa surua. Siis en vain voi. Väkivaltaako, jos en voi katsoa toista, jos en voi olla lähellä?
Eli vaimon pitää ottaa vastaan kaikki jaska ja loputtomiin vain ymmärtää ja palvella miestä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Onko miehen lapsuudenkodissa ollut manipulaatipta ja henkistä väkivaltaa? Sellaista kokeneet saatavat triggeröityä hyvin pienestä ja reagoida voimakkaasti tilanteissa, jotka ei normaalille henkilölle olisi ahdistavia.
Seurustelin joskus henkilön kanssa, jolla oli ollut rankka lapsuus, ja suhde päättyi hyvin lyhyeen, koska hän hermostui helposti ja ties mitä syytti kontrolloimiseksi minun puolelta. Esimerkiksi jos kysyin, että monelta hän pääsee töistä ja mitä haluaisi syödä illalla, niin voin tehdä ruokaa myös hänelle, hän saattoi kiihtyä ja syyttää minua hänen elämänsä kontrolloinnista. Vastaavista asioista sopiminen on taas muissa suihteissani ollut ihan normaalia arkielämää.
Olen huomannut, että miehen vanhemmat ovat hyvin vaativia häntä kohtaan monessa asiassa. En tiedä, voiko se vaikuttaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, kuinka tässä keskustelussa nähdään vain miehessä vika. Omasta mielestäni Ap käyttäydyt todella tekopyhästi. Kirjoitat "En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin." Huomaatko, että teet itse tämän tilanteen. Esität itsesi hyvänä ihmisenä ja syyttelet miestäsi ja näet vain hänet ongelmallisena. Kietoudut ylipäätään liikaa aikuisen miehen asioihin (hän varmasti osaa päättää itse, milloin syö tai hakeutuu lääkäriin).
Kuulostaa pikemminkin siltä, että miehesi on jatkuvasti puolustuskannalla seurassasi, enkä ihmettele, ajat hänet todella ahtaalle etkä reflektoi lainkaan omaa käytöstäsi. Joten nyt lopetat tuon märehtimisen ja haette yhdessä pariterapiaan, jos suhteenne on pelastamisen arvoinen.
Ihmisellä on oikeus tunteisiin. Ei sen sijaan ole ok syytellä toista kamalista asioista (henkinen väkivalta, manipulaatio) pienin perustein (esim. pyyntö, että syötäisiinkö yhdessä). Huomaatko eron?
ap
On, mutta huomaatko, nyt syytät miestä sinun omista tunteistasi. Olet pettynyt mieheesi, kun hän ei toimi siten kuten sinä haluat. Ja nyt tiedämme vain sinun versiosi ja kuulostaa siltä, että osaat varmasti esittää asiat todella tunteisiin vetoavasti. Ja sitten uhriudut itse hyväksi ihmiseksi. Parisuhteissa vastuu on aina molemmilla. Kumpikaan ei selvästi toimi toistaan huomioivalla tavalla, eikä asiat ratkea vauvapalstalla kumppania syyttämällä ja itselle voimaantumista hakemalla. Edelleen, hakeutukaa pariterapiaan.
Kuulostat naisena manipulaattorilta, joka käyttää huonoa oloa ja muita tekosyitä toisen vapaan ihmisen hallintaan. Ehkä miehesi on vuosien aikana turhautunut tilanteeseen ja laittaa sille nyt loppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko miehen lapsuudenkodissa ollut manipulaatipta ja henkistä väkivaltaa? Sellaista kokeneet saatavat triggeröityä hyvin pienestä ja reagoida voimakkaasti tilanteissa, jotka ei normaalille henkilölle olisi ahdistavia.
Seurustelin joskus henkilön kanssa, jolla oli ollut rankka lapsuus, ja suhde päättyi hyvin lyhyeen, koska hän hermostui helposti ja ties mitä syytti kontrolloimiseksi minun puolelta. Esimerkiksi jos kysyin, että monelta hän pääsee töistä ja mitä haluaisi syödä illalla, niin voin tehdä ruokaa myös hänelle, hän saattoi kiihtyä ja syyttää minua hänen elämänsä kontrolloinnista. Vastaavista asioista sopiminen on taas muissa suihteissani ollut ihan normaalia arkielämää.
Olen huomannut, että miehen vanhemmat ovat hyvin vaativia häntä kohtaan monessa asiassa. En tiedä, voiko se vaikuttaa?
ap
Minusta ap sinä kuulostat vaativalta. Laitat ruokaa ja vaadit syömään seurana ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, kuinka tässä keskustelussa nähdään vain miehessä vika. Omasta mielestäni Ap käyttäydyt todella tekopyhästi. Kirjoitat "En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin." Huomaatko, että teet itse tämän tilanteen. Esität itsesi hyvänä ihmisenä ja syyttelet miestäsi ja näet vain hänet ongelmallisena. Kietoudut ylipäätään liikaa aikuisen miehen asioihin (hän varmasti osaa päättää itse, milloin syö tai hakeutuu lääkäriin).
Kuulostaa pikemminkin siltä, että miehesi on jatkuvasti puolustuskannalla seurassasi, enkä ihmettele, ajat hänet todella ahtaalle etkä reflektoi lainkaan omaa käytöstäsi. Joten nyt lopetat tuon märehtimisen ja haette yhdessä pariterapiaan, jos suhteenne on pelastamisen arvoinen.
Ihmisellä on oikeus tunteisiin. Ei sen sijaan ole ok syytellä toista kamalista asioista (henkinen väkivalta, manipulaatio) pienin perustein (esim. pyyntö, että syötäisiinkö yhdessä). Huomaatko eron?
ap
On, mutta huomaatko, nyt syytät miestä sinun omista tunteistasi. Olet pettynyt mieheesi, kun hän ei toimi siten kuten sinä haluat. Ja nyt tiedämme vain sinun versiosi ja kuulostaa siltä, että osaat varmasti esittää asiat todella tunteisiin vetoavasti. Ja sitten uhriudut itse hyväksi ihmiseksi. Parisuhteissa vastuu on aina molemmilla. Kumpikaan ei selvästi toimi toistaan huomioivalla tavalla, eikä asiat ratkea vauvapalstalla kumppania syyttämällä ja itselle voimaantumista hakemalla. Edelleen, hakeutukaa pariterapiaan.
Tässä mennään sellaisiin nyansseihin, joita olen pohtinut paljonkin ihan yleismaailmallisella tasolla. Otetaan tilanne, jossa ihminen 1 sanoo ihminen 2:lle, että "olet tyhmä". Ihminen 2 loukkaantuu. Ihminen 1 sanoo "anteeksi, jos sinulle tuli paha mieli, kun sanoin sinua tyhmäksi". Tämä ei ole kunnon anteeksipyyntö. Kunnon anteeksipyyntö olisi sanoa "anteeksi, kun pahoitin mielesi". Ensimmäinen anteeksipyyntö siirtää vastuun toisen loukkaamisesta sille, jota loukattiin. Toinen anteeksipyyntö ottaa vastuun sille, joka loukkasi.
Kyllä saa ja pitää voida sanoa, että joku ihminen käyttäytyy loukkaavasti. Ei kaikki loukkaantuminen ole "uhriintumista". Miksi kaikesta pitää tehdä nykyään niin vaikeaa? Jos mies loukkaa, se loukkaa, eikä se ole vaimon syy, jos loukkaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat naisena manipulaattorilta, joka käyttää huonoa oloa ja muita tekosyitä toisen vapaan ihmisen hallintaan. Ehkä miehesi on vuosien aikana turhautunut tilanteeseen ja laittaa sille nyt loppua.
Hmm... miksi miehet ovat niin vainoharhaisia, että kaikki naisilta tuleva on manipulaatiota?
Olet siis suhteessa pikkulapsen tavoin kiukuttevan narsistin kanssa joka kääntää jokaisen tilanteen niin että hän on sorrettu ja kiusattu ja uhrituu joka asiasta. On nyt ilmeisesti hoksannut että sanoo että ahdistuu niin saa aina tahtonsa läpi. En katselisi päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
Teen meille molemmille kaikki ateriat, en ole koskaan tehnyt vain itselleni jos molemmat ovat kotona. Nyt tein ekaa kertaa päivällisen vain minulle. Ilmaisen rakkautta ruuan kautta. Se, että voin jättää toisen ilman tekemääni ruokaa kertoo jo, että tunteet on menneet..
ap
Niin varmaan kertookin sinulle. Mutta jos meinaat kertoa tunteiden häviämisestä miehellesi, niin hän ei tätä kokkailuvihjailua todennäköisesti ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, kuinka tässä keskustelussa nähdään vain miehessä vika. Omasta mielestäni Ap käyttäydyt todella tekopyhästi. Kirjoitat "En enää kestä, kun joka asiasta on pakko tehdä jokin kieroutunut "sinä vastaan minä" tilanne. Ihan kuin hän kuvittelisi, että olen paha ihminen. Se satuttaa, sillä minulle on aina ollut tärkeää elämässä ylipäänsä olla hyvä ihminen ja kohdella muita hyvin." Huomaatko, että teet itse tämän tilanteen. Esität itsesi hyvänä ihmisenä ja syyttelet miestäsi ja näet vain hänet ongelmallisena. Kietoudut ylipäätään liikaa aikuisen miehen asioihin (hän varmasti osaa päättää itse, milloin syö tai hakeutuu lääkäriin).
Kuulostaa pikemminkin siltä, että miehesi on jatkuvasti puolustuskannalla seurassasi, enkä ihmettele, ajat hänet todella ahtaalle etkä reflektoi lainkaan omaa käytöstäsi. Joten nyt lopetat tuon märehtimisen ja haette yhdessä pariterapiaan, jos suhteenne on pelastamisen arvoinen.
Ihmisellä on oikeus tunteisiin. Ei sen sijaan ole ok syytellä toista kamalista asioista (henkinen väkivalta, manipulaatio) pienin perustein (esim. pyyntö, että syötäisiinkö yhdessä). Huomaatko eron?
ap
On, mutta huomaatko, nyt syytät miestä sinun omista tunteistasi. Olet pettynyt mieheesi, kun hän ei toimi siten kuten sinä haluat. Ja nyt tiedämme vain sinun versiosi ja kuulostaa siltä, että osaat varmasti esittää asiat todella tunteisiin vetoavasti. Ja sitten uhriudut itse hyväksi ihmiseksi. Parisuhteissa vastuu on aina molemmilla. Kumpikaan ei selvästi toimi toistaan huomioivalla tavalla, eikä asiat ratkea vauvapalstalla kumppania syyttämällä ja itselle voimaantumista hakemalla. Edelleen, hakeutukaa pariterapiaan.
Tässä mennään sellaisiin nyansseihin, joita olen pohtinut paljonkin ihan yleismaailmallisella tasolla. Otetaan tilanne, jossa ihminen 1 sanoo ihminen 2:lle, että "olet tyhmä". Ihminen 2 loukkaantuu. Ihminen 1 sanoo "anteeksi, jos sinulle tuli paha mieli, kun sanoin sinua tyhmäksi". Tämä ei ole kunnon anteeksipyyntö. Kunnon anteeksipyyntö olisi sanoa "anteeksi, kun pahoitin mielesi". Ensimmäinen anteeksipyyntö siirtää vastuun toisen loukkaamisesta sille, jota loukattiin. Toinen anteeksipyyntö ottaa vastuun sille, joka loukkasi.
Kyllä saa ja pitää voida sanoa, että joku ihminen käyttäytyy loukkaavasti. Ei kaikki loukkaantuminen ole "uhriintumista". Miksi kaikesta pitää tehdä nykyään niin vaikeaa? Jos mies loukkaa, se loukkaa, eikä se ole vaimon syy, jos loukkaantuu.
Kyllä, olet aivan oikeassa. Tässä avauksessa ei kuitenkaan tiedetä, mikä tilanne todellisuudessa on. Jos jatkuvasti vaatii toiselta anteeksipyyntöä, menee sekin yli. Tässä tuntuu siltä, että mies pakenee ja nainen tulee jatkuvasti perässä asioista loukkaantuneena (kuten miehen ruoka-ajoista tai miehen päätöksestä käydä lääkärissä). Mutta ei tosiaan voi tietää.
Lähtisin itse vetämään ja sanoisin lähtiessäni, että nyt ei tarvitse enää ahdistua.