Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen aika järkyttynyt - luin vanhoja koulupapereitani
29.05.2022 |
En itse muista juuri mitään alakouluajoista tai lapsuudestani ylipäätänsä, lähinnä jotain yksittäisiä mukavia muistoja, mutta koulusta en kerta kaikkiaan mitään.
Olin viikonloppuna vanhempieni luona ja etsiessäni laturia löysin ison pinon vanhoja papereita kouluajoiltani.
Oli psykologin lausuntoja, lääkärin lausuntoja ja kehityskeskustelujen muistiinpanot.
Sen muistan, että oppimisvaikeuksia kyllä oli ja on yhä jollain tasolla, mutta minulle tuli järkytyksenä minkälainen rajatapaus olen nuorempana ollut!
Monen sorttista kehitysviivästymää, kielellisessä kehityksessä oli melko merkittävää jälkeenjääneisyyttä matematiikan ja avaruudellisen hahmottamisen lisäksi.
Tulin valtavan surulliseksi papereita lukiessani.
Muistelen olleeni ihan hyvä englannissa, mutta muut aineet tökki.
Oli useita mainintoja puhumattomuudesta, sanoittamisen vaikeuksista ja siitä, etten halua puhua koska "sanat häviää mielestä".
Tuntui jotenkin erikoiselta, olen kyllä hiljainen ja vetäytyvä luonne siviilissä edelleen enkä viihdy ihmisten parissa kovin pitkiä aikoja.
En kuitenkaan osaa ajatella, että minulla olisi ollut jotain oikeita vaikeuksia sanoittaa tunteitani tai ajatuksiani ja muutenkin kaikki kuvatut ongelmat avaruudellista hahmottamista lukuunottamatta kuulostivat hyvin vierailta.
Nyt minulla on inhottava olo enkä tiedä, mitä ajattelisin itsestäni.
15-vuotiaana tehtiin viimeksi tutkimukset ja niissä olin reilusti ikätasoani edellä ja kykyprofiilin todettiin olevan melko epätasapainoinen.
Olen pärjännyt elämässäni ihan ok, melko suuria vaikeuksia on matkalle mahtunut mutta joten kuten olen jaksanut keikkua ja yrittää pärjätä.
Jäin kuitenkin miettimään, voisinko olla jollain tavalla lievästi kehitysvammainen.
Se selittäisi hyvin paljon ongelmiani ja diagnoosi voisi tuoda helpotuksen.
Olisiko täällä ketään aikuisena kehitysvammadiagnoosin saanutta?
Tuliko diagnoosi järkytyksenä?
Kaipaisin vertaistukea.
Oma identiteetti on täysin hukassa ja koen muutenkin olevani melko pirstaleinen persoona, en oikein tunne itseäni enkä saa oikein kiinni todellisuudesta.
Mielenterveysongelmia toki on myös taatusti ja tutkitusti taakkana päällä, mutta kehitysvamma olisi selittävä lisämauste tässä sopassa.
Sekava ja ahdistava olo.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Järjellä ajateltuna olin kyllä varmasti melko normaali, joskin masentunut ja ehkä tahallaankin alisuoriutuva lapsi.
Voi kun voisi mennä sen pienen ihmisen pään sisään ja katsoa mikä ihme siellä oli vialla.
En ollenkaan osaa edes kuvitella mitä olisin voinut noihin aikoihin ajatella, ainakin huumorintajua ja sarkasmia oli kehuttu kovasti opettajien ja psykologien toimesta.
Olettaisin, että olen jotenkin vitsillä alisuoriutunut ja lyönyt koko homman leikiksi jonkun yksittäisen epäonnistumisen ja v*ttuuntimisen seurauksena.
Olen erittäin dramaattinen ihminen ja myöhemmin todettukin epävakaaksi.
Minulla on kyllä selkeästi oma persoona, mutta siihen on vaikea saada aina otetta ja olen jotenkin hirveän teatraalinen ja todellinen draamakuningatar.
Dissosioin usein enkä aina ole varma olenko edes hengissä vai onko tämä kaikki vain kuvitelmaa.
Minulla on todettu myös migreeni ja epilepsia, päässä tikittää myös aneurysma joka odottaa toimenpiteitä.
Olen melkoinen sekasotku.
Ap
:/ Toivottavasti asiat selkenisivät kohdallasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain äidinkielestä stipendin ja minua on usein kehuttu verbaalisesti lahjakkaaksi, voitin koulussa runokilpailuja ja yläasteella opettaja kehui aina, että joku on Kari Hotakaisensa lukenut.
Ovelaa huumoria äidinkielen opettaja ylisti myös jatkuvasti ainekirjoituksissa.
Kielellinen kehitys oli tosiaan sitten teininä jopa ikätasoa edellä ja olen aina ollut erittäin nopea lukemaan ja sisäistämään asioita.
Epilepsiaan sairastuessa 16-vuotiaana oli kyllä muutaman kuukauden ajan kielellistä vaikeutta mutta sen todettiin olevan aivoperäistä, ei viitattu millään tavalla esimerkiksi dysfasiaan tai muuhun synnynnäiseen vaivaan.
Nykyäänkin saatan puhua ihan hulluja kohtausten aikana ja puhe tulee usein päärin väin tyhän tääliin.
Ei lapsena ollut tuollaista, olin hiljaa varmaan huvikseni.
Ap
Minusta kuulostaa siltä että sinulla on dissosiaatiohäiriö :( varmaan ollut lapsenakin.
Hirveä sairaus.
Kuulostaa dissosiaatiolta :(
Hirveä sairaus
Olet suhteellisen nuori pohtimaan noin syvällisiä. Siihen perustuen voisi ajatella, että sinulla on paljonkin toivoa hyvän tulevaisuuden suhteen. Kun ikää tulee niin nuo lapsuudenaikaiset asiat eivät enää ole niin suuri osa elämääsi, koska aikajanalle on tullut paljon muutakin joka määrittää sinua ihmisenä. Ja ennen kaikkea kasvattaa. Opit aiemmasta ja tulet taitavammaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin löysin ala asteen aikaisia papereita. Muistan kyllä käyneeni monissa tutkimuksissa mutta en tietenkään tiennyt miksi tai mitä tutkittiin. Tavallisella luokalla olin tavallisessa koulussa. Kiusaamista oli myös ja jättäähän sekin arvet.
Peruskoulun jälkeen piirit vaihtui ja mulla on ollut hyvä elämä. Mitään diagnooseja ei ollut enkä niitä kaipaa. Aikuisena masennuksen takia terapiassa ymmärsin että ennemmin äidin alkoholismi on minuun vaikuttanut kuin se että olisin itse jotenkin poikkeava.
Turha jäädä menneeseen vellomaan, kun ei sitä kuitenkaan voi muuttaa.
Mykkyys voisi olla siitä että se on suvussasi kertomasi mukaan ollut normaali käytöstapa, on voinut tarttua ihan siksi sinuun ja jos sinua on sen osalta painostettu/tutkittu lapsena, tuskin auttaa asiaa, tuskin saa pölöttämään yhtäkkiä.
Itsellä ollut lapsena sellaista etten ole keksinyt mitään sanottavaa vanhemmille, tai vieraille ihmisille, joten joku olisi voinut sanoa minuakin mykäksi, mutta kavereiden kanssa olen puhunut kyllä kaikkea.
Tuskin olet ollut kokonaan mykkä kuitenkaan.
Yllä lainatusta:
"
En ollenkaan osaa edes kuvitella mitä olisin voinut noihin aikoihin ajatella, ainakin huumorintajua ja sarkasmia oli kehuttu kovasti opettajien ja psykologien toimesta.
Olettaisin, että olen jotenkin vitsillä alisuoriutunut ja lyönyt koko homman leikiksi jonkun yksittäisen epäonnistumisen ja v*ttuuntimisen seurauksena."
Voi hyvin olla noin.
Oletko miettinyt hypnoosihoidossa käyntiä, jossa voisit palata menneisyyteen ja ajatuksiin, jos haluat ymmärtää paremmin mitä silloin on tapahtunut?
Voiko lapsena ongelmalliseksi leimatuksi joutuminen aiheuttaa tuota sekavuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehitysvammainen et ole.
Ulosantisi on niin hyvää, toiseksi kehitysvammainen ei läpäise normaalia peruskoulua.
Epätasainen kykyprofiili on tyypillinen autisminkirjon ongelmissa.
Itse muistan käyneeni 1. tai 2. luokalla koulupsykologilla.
Muistan psykologin kyselleen minulta sanojen merkityksiä, teettäneen kuviotestejä jne.
Koulupsykologikäynnistä(1978 tai -79) en löytänyt mitään papereita, olen varma, että opettaja laittoi minut tutkimuksiin, koska halusi minut apukouluun, koska minulla oli 1-2lk vaikeuksia.
Myöhemmin koulu alkoi sujua hyvin.
Löytyi kuitenkin 2 konekirjoitusliuskaa perheneuvolan psykologilta.
Noista käynneistä taas en muistakaan mitään...
Psykologin papereissa kuvataan kuin esimerkki asperger-pojasta, mutta tietenkään tuollaista diagnoosia ei silloin tunnettu.
Pohdiskeltiin kotioloja ja äitisuhdetta.
Olin sairaanloisen kiinnostunut lentokoneista, koska olin isän kanssa korjannut maatalouskoneita...
Pyritään ohjaamaan mielenkiintoa muihin aiheisiin...
Aspergeriin kuuluu tunnusmerkillisesti epätasainen kykyprofiili.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä trendi tämä on, että analyyttiset, itsereflektioon kykenevät ihmiset, joilla on laaja sanavarasto ja hyvä itseilmaisu ja jotka osaavat oikeinkirjoitussäännöt ja kykenevät käyttämään rönsyileviäkin lauserakenteita hyvin, kuvittelevat olevansa kehitysvammaisia?
Olen törmännyt vastaaviin aloituksiin monta kertaa tällä palstalla viime vuosien aikana. Todella outoa.
Saattaa olla yksi ja sama ihminen. Kirjoitustyyli täsmää.
Minä löysin vanhan ainekirjoitusvihkoni ja täytyy kyllä sanoa että oli helvetin vaikeaselkoista suttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et taida olla ihan terve.
Sinä varsinkaan et ole terve.
Vierailija kirjoitti:
Sain äidinkielestä stipendin ja minua on usein kehuttu verbaalisesti lahjakkaaksi, voitin koulussa runokilpailuja ja yläasteella opettaja kehui aina, että joku on Kari Hotakaisensa lukenut.
Ovelaa huumoria äidinkielen opettaja ylisti myös jatkuvasti ainekirjoituksissa.
Kielellinen kehitys oli tosiaan sitten teininä jopa ikätasoa edellä ja olen aina ollut erittäin nopea lukemaan ja sisäistämään asioita.
Epilepsiaan sairastuessa 16-vuotiaana oli kyllä muutaman kuukauden ajan kielellistä vaikeutta mutta sen todettiin olevan aivoperäistä, ei viitattu millään tavalla esimerkiksi dysfasiaan tai muuhun synnynnäiseen vaivaan.
Nykyäänkin saatan puhua ihan hulluja kohtausten aikana ja puhe tulee usein päärin väin tyhän tääliin.
Ei lapsena ollut tuollaista, olin hiljaa varmaan huvikseni.
Ap
Epilepsia voi olla pitkään diagnosoimatta, jos kohtaukset ovat aluksi lieviä tai sattuvat vain yöaikaan.
Se voi kuitenkin aiheuttaa kognitiivisia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole varma, onko ongelmani dissosiaatiota vai johtuuko nämä ulkopuolisuuden kokemukset epilepsiasta.
Epävakaa todettiin viime vuonna, ulospäin olen kyllä terve, huolehdin ulkonäöstäni ja olen muutenkin skarppi tapaus
En anna muiden kuin lähipiirini nähdä sairauttani, pystyn peittämään sen ystäviltä ja poikaystävältäni.
Masennus on ollut jo ihan eskarista lähtien, varmaan jo ennenkin sitä.
Parin tunnin aikana saatan suunnitella häitä ja yhteistä tulevaisuutta poikaystävän kanssa, kohta vihaan häntä sydämeni pohjasta ja mietin kohteliasta tapaa erota hänestä.
Itsetuhoisia ajatuksia on todella usein vaikka olisin hyvällä tuulella.
Minun on hankala arvioida omaa älykkyyttäni ja mielenterveyttäni ulkopuolisen silmin.
Jännitän sosiaalisia tilanteita hirveästi ja pelkään muita ihmisiä vieläkin, ainakin muita nuoria ja oman ikäisiäni.
Aikuisten kanssa pärjään hyvin ja juttelen mielelläni, minulla on paljon iäkkäitä ystäviä.
Nuorempia kavereita on myös jonkin verran ja heidän kanssaan on helpompi olla jostain syystä, ehkä olen vähän kehityksessä jäljessä kuitenkin.
Minulta jäi lapsena jokin vaihe varmaan välistä, kun murrosikä alkoi niin nuorena.
Kehityin todella nopeasti ja henkinen kehitys tuli vasta jälkijunassa.
Ap
Alue: Aihe vapaa
"
Itse olen hyvinkin herkkä ja empaattinen, papereissakin luki että vanhempien mielestä jopa liian kiltti.
Oli myös maininta, että reagoin herkästi muiden tunteisiin ja aistin hyvin mitä muut ajattelevat ja peilaan muiden ajatuksia.
"
Toi kuulostaa erityisherkkyydeltä.