Hävettääkö yli kymmenen lapsen äitejä?
Kaikki ajattelevat ettei ole keksinyt muuta tekemistä kuin lapset.
Kommentit (64)
Häpeää tuottaisi eniten jos olisi vain yksi tai kaksi joiden kanssa ei selviäisi kahdella aikuisella. Pitää hälyttää suku avuksi hoitamiseen, siivoamiseen, kuljetuksiin jne. Kun ei riitä oma kapasiteetti selvitä edes miniperheellä olemattoman arjen hallinnan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua hävettää se että olen ainoa. Lapsena sain kuulla olevani hemmoteltu kersa ja koko elämän olen kokenut vaillinaisuutta että olen ilman perhettä. Isot perheet on historiassa ollut se normaali. Oletusarvo on myös se että yhden ja kahden lapsen perheessä vanhemmat elää lasten kautta. Että he pakottaa lapset harrastamaan ja tiettyihin kouluihin ja tapahtumiin siksi että elävät omaa mennyttä nuoruutta uudestaan. Isommissa perheissä lapsilla on suurempi vapaus olla omia itsejä ja heistä tulee sosiaalisesti taitavampia.
Yhdellä lapsella on kova paine olla täydellinen, koska on ainut. Se on lapsellekin kärsimys. Jos lapsia hankitaan, pitäisi hankkia vähintään kaksi, ihan jo lasten takia.
Myös kahden kanssa on monilla tämä. Lapset kärsii kun vanhemmat tuuppii olemaan erilainen kuin oikeasti on. Halutaan että lapset on suosittuja ja coolit harrastukset. Lapselta itseltä ei paljon kysellä, vaan vanhemmat päättää millainen lapsen elämän pitää olla. Tiedän monia aikuisia kenellä on välit poikki vanhempiin. Juuri sen takia että lapsena vaadittiin ja ohjailtiin. Vanhemmat keskittyi lapsen elämään liiaksi ja takertui. Suomessa on valtavasti yksinäisiä vanhuksia jotka on pilanneet välit lapsiinsa jo nuorena. Ei ole lapsen psyykkiselle kasvulle tervettä että aikuisten elämä pyörii lasten ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Tä? Pitäisikö tuota aloittajan esille tuomaa monilapsisuutta jotenkin vielä hävetä?
Aloittajan tässä pitäisi ennemmin mennä itseensä ja miettiä vähän, mitä tänne laittaa. Ja kyllä, hävetä itse.
Minä kyllä uskon, että osaa näistä pakkolastensynnyttäjistä hävettää.
Raha on hyvä konsultti ja yhteiskunnan täytyy viestiä, että suurperheet ei ole toivottavia ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Kannustetaan ympäristön ja huoltosuhteen kannalta sopivaan lapsimäärään taloudellisin kannustein.
HÄLYTYSVAROITUS
Aloitus on katkeran naisen tekemä aloitus jolla yritetään mollata suomalaisia äitejä. Äidit ovat tärkein asia Suomessa. Älkää kuunnelko Suomea tuhoavia desantteja.
-23
Nykyajan terapiasukuplolvi on näitä yhden tai kahden lapsen perheistä. Ihan hukassa kun ei ole kunnollista turvaverkkkoa eikä ole totuttu olemaan läheisissä suhteissa jo lapsesta alkaen. Ei osata olla erilaisten ihmisten kanssa eikä parisuhteetkaan onnistu, koska minä minä. Ei osata joustaa. Afrikassa on suuret perheet ja köyhyydestä huolimatta ihmiset on onnellisempia ja epäitsekkäämpiä. Pienissä perheissä kasvaa itsekkäitä ja epäempaattisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 2 lapsen perheille tulisi asettaa haittavero, joka kasvaa kasvaa progressiivisesti jokaisesta lisälapsesta.
Tämän voisi toteuttaa myös niin, että lapsilisän suuruutta nostetaan reippaasti nykyisestä. 1. lapsen osalta 1000 . 2. lapsesta enää 500 . 3. lapsesta - 500. 4. lapsesta -1000 . 5. lapsesta -2000 .
Ohjaisiko tämä perustamaan enemmän kohtuullisen kokoisia perheitä.
Ihan todellisuudesta vieraantunut kommentti. Lapsilisä on nykyiselläänkin kymmenesosa tuosta summasta. Selvästikään et edes tiennyt sitä, vaan kuvittelet lapsilisän olevan tuhansia. Joku lapseton nuori mies varmastikin suoltanut tämän viestin.
Kovin usein ovat olleet kiimassa kun on noin paljon siittäneet. Eipä silti, mitäs ihmiset eivät tekisi niiden pornohalujensa tyydyttämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Raha on hyvä konsultti ja yhteiskunnan täytyy viestiä, että suurperheet ei ole toivottavia ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Kannustetaan ympäristön ja huoltosuhteen kannalta sopivaan lapsimäärään taloudellisin kannustein.
Ja sen takia otettaisiin miljoona ulkomaalaista työntekijää Suomeen pyyhkimään vanhusten peppuja, kun suomalaisia työntekijöitä ei olisi. Sehän sinulla oli agendalla, tappaa suomalaiset sukupuuttoon.
Tehkää suomalaiset lapsia, teissä on Suomen tulevaisuus. Muuten tulevaisuus on aika lailla erilainen.
Hävetti tai ei.Aina ei voi valita. Minunkin äidilläni oli jo kolme lasta.Siinäkin olisi ollut taroeeksi. Mutta kun se toinen poika puuttui. Niinpä äitini oli taas raskaana,kun nuorin oli vasta vähän toisella vuodella. Niinpä sillä kertaa tärähti kolmoset. Ei niitä valittu, ne vaan tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tä? Pitäisikö tuota aloittajan esille tuomaa monilapsisuutta jotenkin vielä hävetä?
Aloittajan tässä pitäisi ennemmin mennä itseensä ja miettiä vähän, mitä tänne laittaa. Ja kyllä, hävetä itse.
Minä kyllä uskon, että osaa näistä pakkolastensynnyttäjistä hävettää.
Kyllä ne sitä siitintä ovat ihan itse sisäänsä halunneet. Pakko saada patukkaa!
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan terapiasukuplolvi on näitä yhden tai kahden lapsen perheistä. Ihan hukassa kun ei ole kunnollista turvaverkkkoa eikä ole totuttu olemaan läheisissä suhteissa jo lapsesta alkaen. Ei osata olla erilaisten ihmisten kanssa eikä parisuhteetkaan onnistu, koska minä minä. Ei osata joustaa. Afrikassa on suuret perheet ja köyhyydestä huolimatta ihmiset on onnellisempia ja epäitsekkäämpiä. Pienissä perheissä kasvaa itsekkäitä ja epäempaattisia ihmisiä.
Itse sanoisin, että suuret ikäluokat olivat kaikkein onnettomin sukupolvi, koska heidän vanhempansa kärsivät sodasta ja he jäivät heitteille. Se, että he eivät osaa itse hakea apua, on myös ongelma. Paha olo Suomessa johtuu tämän sukupolven itsekkyydestä. Nämä ovat näitä "jokaisen on selviydyttävä yksin" ja "itse olen oman osani hoitanut".
Se, että yksinäisyys on tämän päivän ongelma, johtuu kyllä juuri pienistä perheistä.
Mikäs noita kiimaisia hävettäisi. Toiset osaa kontrolloida halujaan, toiset ei.
Varmaan yli kymmenen lapsen äidillä on kädet täynnä hommia, eikä se ehdi miettiä mitään häpeämistä tai häpeämättä jättämistä. Osa kommenteista täällä on ihan avoimen naisvihaisia ja pitää naisen seksuaalisuutta vääränä ja likaisena, vaikka se johtaisi luonnolliseen lopputulokseen. Miksi pitäisi olettaa että he ajattelisivat mitään parempaa kahden, tai neljän lapsen äideistä? Kun heistä lapsi on vain todiste seksin harrastamisesta, joka on täysin normaali asia elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Koska ne uskovat satuolentoihin, niin ne luulevat luonnonresurssien olevan loputtomia. Jumala paskoo näemmä puita..
Luonnonresurssit riittävät kyllä, lasten hankkimatta jättäminen on vain itsekkäiden ihmisten hurskastelua, että se muka tehdään maapallon resurssien säästämiseksi. Luonnon resurssit ovat koetuksella vain länsimaalaisten sikailun takia, ne riittävät hyvin vaikka 10 miljardille ihmiselle kunhan ne jaetaan tasan eikä pieni sikaileva länsivähemmistö rohmua kaikkea.
Kaikilla on omat syynsä lapsilukuun, ulkoapäin usein hankala arvailla. Toivottavasti 10 lapsen vanhemmat ovat sen määrän toivoneet ja ovat iloisia asiasta.
Itseä hävettää kun olen vain yhden äiti ja enempää ei terveydellisistä syistä tule. Tiedän, että ulospäin tähän ratkaisuun varmasti arvellaan kaikkia vääriä syitä (kaikkea ura-syistä siihen, että laihana kuulemma en halua pilata uudelleen kehoani) ja arvostellaan että lapsesta kaivaa vääränlainen.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan yli kymmenen lapsen äidillä on kädet täynnä hommia, eikä se ehdi miettiä mitään häpeämistä tai häpeämättä jättämistä. Osa kommenteista täällä on ihan avoimen naisvihaisia ja pitää naisen seksuaalisuutta vääränä ja likaisena, vaikka se johtaisi luonnolliseen lopputulokseen. Miksi pitäisi olettaa että he ajattelisivat mitään parempaa kahden, tai neljän lapsen äideistä? Kun heistä lapsi on vain todiste seksin harrastamisesta, joka on täysin normaali asia elämässä.
Näin se vain on! Hankkiutuvat raskaaksi miehensä siitäminä, että pääsevät nussimaan ilman ehkäisyä muiden kanssa miehen ollessa töissä. Näin täällä Sievissä.
Uskontoon perustuvissa suurperheissä vanhin tytär on se, joka huolehtii nuoremmista sisaruksista. Ja myös niistä vanhemmista veljistä. Ainakin vl-lahko on hyvin patriaarkalinen, jossa tyttäret ovat vastuussa sisaruksistaan ja perheen äiti aina raskaana.
Sääliksi käy sekä äiti että tyttäret.
Itse kasvoin monilapsisessa perheessä. Kun itse odotin ensimmäistä lastani, monet läheiseni suhtautui raskauteeni kielteisesti, en pystynyt iloitsemaan vaan häpesin raskauttani.
Kun odotin toista lasta, salasin raskautta, paitsi mieheltäni, ja peloltani menin neuvolaan vasta kun raskaus oli jo pitkällä. Kellekään sukulaisilleni en ilmoittanut perheen lisäyksestä, he saivat tietää siitä ihan sattumalta vasta pitkän ajan ehkä noin vuoden kuluttua.
Käytin ehkäisyä, mutta pelkäsin kuollakseni tulevani raskaaksi. Jos kuukautiset myöhästyi hain apteekista raskaustestin, jotta varmistuin, etten ole raskaana.
Sitten aikoinaan kuukautiset loppui ja siinä parasta oli etten voi enää tulla raskaaksi.
Yhdellä lapsella on kova paine olla täydellinen, koska on ainut. Se on lapsellekin kärsimys. Jos lapsia hankitaan, pitäisi hankkia vähintään kaksi, ihan jo lasten takia.