Hävettääkö yli kymmenen lapsen äitejä?
Kaikki ajattelevat ettei ole keksinyt muuta tekemistä kuin lapset.
Kommentit (64)
Mikä lapsi vihaaja olet? Tänäkin sinulla on aiheesta monta eri aihetta.Oletko joku oneton olla takaraivossa äiti viha lapsuuden,tai sar kateus traumat ymm.Tai rakautesi valitsi toisen miehen ja saanut hänen kanssaan useamman Rakkaus lapsen? Sinä yksin märehdit kateutasi kotisi,ilman kotaktia ihmisin tai naisin?Suollat siten sitä alentamalla naiset kysymyksillä lapsi lukumäärät ymm.
Jos vaikka joka 3. pari tekisi +10 jälkeläistä niin eipä tarvitse montaa sukupolvea odotella tämän pallon kohtalonpäivää. Ilmeisesti matematiikka ja jälkeläisten hyvinvointi ei ole siellä prioriteettilistan alussa, koska resurssit loppuu aika nopeasti tuolla tahdilla.
ei huolta kyllä kela elättää meidän rahoilla.
Itsellä kaksi lasta, eikä tässä iässä enää ehdi kymmentä hankkiakaan. Mutta ei tarvii hävetä jos on monta lasta. On sivistyksen puutetta arvostella toisen perhekokoa, oli niitä lapsia sitten 0 tai 16. Kauhea myötähäpeä tulee jos kuulen jonkun ääneen ihmettelevän jonkun lapsilukua. Samaan aikaan toisten kohdalla ihmettelevät, että eikö niitä lapsia tule ollenkaan. Pitäkää mölyt mahassa.
Yli 2 lapsen perheille tulisi asettaa haittavero, joka kasvaa kasvaa progressiivisesti jokaisesta lisälapsesta.
Vierailija kirjoitti:
No nyt oli typerä aloitus.
No minusta asiaa kuitenkin hyvä miettiä, vaikka alotus olikin provosoiva. Täällä meillä kuitenkin koulutettuja lukutaitoisia ihmisiä, joilla tieto maailman tilasta toisin kun jossain Afrikan kylässä.
On se vähän noloa, mä itse olen monilapsisesta perheestä mutta en ihan 10 lapsisesta sentään. Kärsin lapsena häpeää siitä, kun oltiin monilapsisin perhe koko kylällä ja itse olin se nuorin. Yleensä monilapisuus merkitsee lapsille sitä, että jokaiselle lapselle ei riitä niin paljon, kuin jos lapsia olisi vähemmän.
Usein monilapsiset perheet on keskimääräistä köyhempiä ja vanhemmat joutuu uhraamaan kaikkensa lasten takia. Maailmalle lähtiessä "eväsreppu" on tyhjempi kuin niillä, jotka on eläneet vähälapsisessa perheessä. Mun mielestä monilapsisuus ei ole hienoa, jos synnyttää 1-3 lasta, se riittää että ihmiset kuole sukupuuttoon.
Monilapsisuus merkitsee lapselle sitä, että vanhemmilta ei jää yhtä paljon aikaa, ei varaa eikä yhtä suurta palaa kakkua, kuin vähälapsiselle perheelle. Nuoremmat sisaruksista kulkevat isosisarusten vaatteissa eivätkä saa mistään yhtä suurta osaa kuin sisaruksista ensimmäiset. Kun aikuistuin minusta oli noloa, että meitä sisaruksia oli paljon. Olen elänyt melko köyhää, vanhemmat jaksoi satsata vain vanhimpiin sisaruksiini, mutta nuorimmat jäätiin paljosta vaille. Ei ole pakko tehdä niin paljon lapsia, ei yhden naisen tehtävänä ole täyttää koko kyläkuntaa, köyhillä kakaroilla.
Varmasti yhdenkin synnyttänyttä hävettää. Suomalaislapsista suurin osaa näyttää ihan valkovuotoklimpeiltä ja sen nyt tietää ettei ne tule pystymään yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole jokaisen oma päätös monta lasta haluaa. Jos on päättänyt tehdä vaikka sitten sen yli 10 lasta tuskin se hävettää jos kerran on niin monta lasta itse halunnut.
Ei ole aina oma päätös eikä kyse siitä, että itse haluaa yli 10 lasta. Uskonto ja yhteisö kieltää ehkäisyn. Nainen on lapsentekokone.
Kieltää sekä ehkäisyn, että seksistä pidättäytymisen.
Eräässä VL- perheessä on 18 lasta.
12 on täällä päin ihan tavallinen määrä.
T:se, jolla on 5 lasta.
Aivan. Nainen ei saa kieltäytyä seksistä.
Täällä eräässä perheessä 20 lasta ja toisessa 18. Tuo 12 on tosiaan täälläkin ihan tavallinen määrä lapsia.
T kommentti 19
Eiko 0-1 lasta hävetä, kun ei edes minimiä tee eli 2,11 lasta/naama.
Vierailija kirjoitti:
Aika hedelmällinen pitää olla. Mä olin ilman ehkäisyä ikävuodet 24 - 40 ja kerkesin saada "vain" 4 lasta.
Nimenomaan. Ja mieletön fyysinen kunto, että selviytyy kymmenestä raskaudesta ja synnytyksestä. Lisäksi myös paljon onnea, ettei jo esim. ensimmäisen raskauden jälkeen tule komplikaatioita synnytyksessä ja esim. kohtu joudutaan poistamaan.
Itse nostan tällaiselle suoritukselle hattua, kun kyseessä on taustalla uskonnollisuus tai muu ylevä periaate suomalaisten lasten määrän lisäämiseksi, koska olemme sukupuuttoon kuoleva kansa. Tällä hetkellä Suomessa on miljoona lasta ja se kuvastaa, että väkiluku tulee laskemaan reippaasti, vaikka nämä miljoonakin lasta saisivat tulevaisuudessa yhden lapsen. Hyvätuloisten parien tulisi hankkia vähintään kolme lasta, se olisi yhteiskuntavastuuta, kun heitä on elämässä muuten onnistanut.
Vierailija kirjoitti:
On se vähän noloa, mä itse olen monilapsisesta perheestä mutta en ihan 10 lapsisesta sentään. Kärsin lapsena häpeää siitä, kun oltiin monilapsisin perhe koko kylällä ja itse olin se nuorin. Yleensä monilapisuus merkitsee lapsille sitä, että jokaiselle lapselle ei riitä niin paljon, kuin jos lapsia olisi vähemmän.
Usein monilapsiset perheet on keskimääräistä köyhempiä ja vanhemmat joutuu uhraamaan kaikkensa lasten takia. Maailmalle lähtiessä "eväsreppu" on tyhjempi kuin niillä, jotka on eläneet vähälapsisessa perheessä. Mun mielestä monilapsisuus ei ole hienoa, jos synnyttää 1-3 lasta, se riittää että ihmiset kuole sukupuuttoon.
Monilapsisuus merkitsee lapselle sitä, että vanhemmilta ei jää yhtä paljon aikaa, ei varaa eikä yhtä suurta palaa kakkua, kuin vähälapsiselle perheelle. Nuoremmat sisaruksista kulkevat isosisarusten vaatteissa eivätkä saa mistään yhtä suurta osaa kuin sisaruksista ensimmäiset. Kun aikuistuin minusta oli noloa, että meitä sisaruksia oli paljon. Olen elänyt melko köyhää, vanhemmat jaksoi satsata vain vanhimpiin sisaruksiini, mutta nuorimmat jäätiin paljosta vaille. Ei ole pakko tehdä niin paljon lapsia, ei yhden naisen tehtävänä ole täyttää koko kyläkuntaa, köyhillä kakaroilla.
Kai sinulla sentään sosiaaliset taidot ovat kehittyneet aika lailla paremmaksi kuin 1-2 lapsen perheessä? Suomessa verotus tasaa tuloeroja niin tehokkaasti, ettei varallisuus ole juuri suurempi, vaikka lapsia olisi vähemmän. Verottaja pitää kyllä huolen, että perintöveroja menee ja hoivayhtiöt, ettei perintöä jää, kun se menee hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Yli 2 lapsen perheille tulisi asettaa haittavero, joka kasvaa kasvaa progressiivisesti jokaisesta lisälapsesta.
Tämän voisi toteuttaa myös niin, että lapsilisän suuruutta nostetaan reippaasti nykyisestä. 1. lapsen osalta 1000 . 2. lapsesta enää 500 . 3. lapsesta - 500. 4. lapsesta -1000 . 5. lapsesta -2000 .
Ohjaisiko tämä perustamaan enemmän kohtuullisen kokoisia perheitä.
Minua hävettää se että olen ainoa. Lapsena sain kuulla olevani hemmoteltu kersa ja koko elämän olen kokenut vaillinaisuutta että olen ilman perhettä. Isot perheet on historiassa ollut se normaali. Oletusarvo on myös se että yhden ja kahden lapsen perheessä vanhemmat elää lasten kautta. Että he pakottaa lapset harrastamaan ja tiettyihin kouluihin ja tapahtumiin siksi että elävät omaa mennyttä nuoruutta uudestaan. Isommissa perheissä lapsilla on suurempi vapaus olla omia itsejä ja heistä tulee sosiaalisesti taitavampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melkoisen paljon on lettua levittänyt. Ja kaikki tietää sen heti. Luulisi nolottavan.
No minäkin olen harrastanut seksiä yli 10 kertaa elämäni aikana eikä hävetä. Sorry
Päivän naurut, kiitos 😂
Minulle häpeä on ollut se, että minulla on yksi sisarus kenen kanssa emme ole tekemisissä. Kun muut kokoontuu suvun ja perheen kanssa, minulla ei ole ketään. Juhlia on harvoin. Ykainäisyys ja pieni perhe hävettävät.
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka joka 3. pari tekisi +10 jälkeläistä niin eipä tarvitse montaa sukupolvea odotella tämän pallon kohtalonpäivää. Ilmeisesti matematiikka ja jälkeläisten hyvinvointi ei ole siellä prioriteettilistan alussa, koska resurssit loppuu aika nopeasti tuolla tahdilla.
Suomessa ei resurssit lopu, täällä on maata asua. Suomi on suuri maa, vaikka väkiluku on pieni.
Suomen suurimpia ongelmia on syntyvien lasten vähyys. Toivottavasti jokainen miettisi hankkivansa yhden lapsen enemmän kuin on alunperin suunnitellut.
Toivottavasti eivät häpeä. Itse ainakin arvostan suuresti, etenkin jos vielä jaksavat kasvattaa ne ja pyörittää arkea suht sujuvasti. Itse sain vain viisi lasta ja meni aika kestokyvyn rajoilla sekin. Mutta nyt jälkeenpäin ei mikään harmita, vaan olen ylpeä itsestäni tälläkin suorituksella ;D
Jos kasvattavat lapsensa kunnolla, mitä häpeämistä siinä on. Sen sijaan ne yhden-kahden lapsen vanhemmat, jotka eivät selviä riehuvien lastensa kanssa kun eivät vaan osaa kasvattaa, aiheuttavat kovasti myötähäpeää.
Tulivatpa lapset yhdestä tai useammasta kohdusta, he ovat yksilöinä tasa-arvoisia ihmisiä ap:n ja kaikkien muidenkin kanssa.