Voivatko "omaperäisemmät" naiset kiinnostua tavallisesta miehestä
eli minusta. Olen tavallinen mies. Melko hajuton ja väritön. Sellainen perus, joskin hyvässä kunnossa kyllä. Käyn tylsissä vakitöissä. Vahvasti keskiluokkainen puitteiltaan - ehkä ei sisimmältään (en tiedä). Olen aina elänyt varsin sovinnaisesti.
Voikohan omaperäisemmät (tarkoitan tässä positiivisessa hengessä) naiset kiinnostua tällaisesta miehestä? Vai tykkäävätkö enemmän vastaavista kuin itsekin ovat.
Tässä on naisia joihin olen ollut ihastunut viime aikoina:
1. Melkein kokonaan tatuoitu nainen (myös naamassa tatuointeja), tekee keikkatöitä esim. baarissa ja matkustelee sitten niillä rahoilla etelässä suurimman osan talviajasta
2. Amatööritaiteilija, ei käy palkkatöissä ja alkoholiakin kuluu, ei kuitenkaan pubiruusu, vaan hyvin sivistyneen oloinen nainen sinänsä
3. Kriminaalinainen, ollut muutaman kuukauden vankilassa nuorempana osallistuttuaan aseelliseen ryöstöön, mutta siitä on jo ainakin 5 vuotta, käyttää vielä joskus jotain aineita (pilveä tietty, mutta maininnut joskus myös "subut" tms. (en tiedä mitä tarkoittaa)), hankkii satunnaisesti lisätuloja myymällä itseään (mikä ei sinänsä haittaa minua, koska tiedän, että hänen taloudellinen tilanne ja historia muutenkin on ollut tosi vaikea)
Kommentit (55)
Suhde voi toimia jos molempien kotona viettämä aika on sama.
Jos toinen tykkää kiertää maailmaa ja toinen istua kotona, suhde ei tule koskaan toimimaan.
Mitä sinulla on antaa näille naisille? Mitä sellaista miksi niiden pitäisi valita juuri Sinut kaikkien miesten joukosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyväksyt minut sellaisena kuin olen, niin voin kiinnostua. Jos olet Ok näköinen.
Olen taiteilija, joka työskentelee kuin ammattilainen, mutta olen amatööri. Menen joka päivä työhuoneelle rutiininomaisesti. En myy mitään. On vain kuluja.
Voisin olla kiinnostunut sinusta.Miksi et myy teoksiasi? Ja miten sinulla on varaa erilliseen työhuoneeseen sitten?
Minulla on johdatus taiteeseen. Aina kun etsin itselleni työhuonetta (ostan oman, koska halvempi), se muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Yhdestä kiinteistöstä sain 170 000 voittoa. Ostin sen ensi alkuun vain työhuonetilaksi itselleni. Seuraavasta paljastui yllättäen piilevä rakennusprojekti, josta nettoan 60 000. Yhden kesäpaikan ostin nimenomaan taiteen tekemistä ja luovuutta varten itselleni. Sen arvo on noussut 35 % kolmessa vuodessa.
En minä kroisos ole. Mutta nimenomaan taidetta varten hankkimani kiinteistöt ovat olleet tuottoisia.
Arvomaailmat ei kohtaa.
Olet ap se kuuluisa kivireki mitä vetää perässä. Olet aina sen kolme askelta perässä ja jolle saa selittää kaikki etkä silti ymmärrä. Spontaanius puuttuu. Mut hyvin sä roikut mukana. Omasta mielestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyväksyt minut sellaisena kuin olen, niin voin kiinnostua. Jos olet Ok näköinen.
Olen taiteilija, joka työskentelee kuin ammattilainen, mutta olen amatööri. Menen joka päivä työhuoneelle rutiininomaisesti. En myy mitään. On vain kuluja.
Voisin olla kiinnostunut sinusta.Miksi et myy teoksiasi? Ja miten sinulla on varaa erilliseen työhuoneeseen sitten?
Minulla on johdatus taiteeseen. Aina kun etsin itselleni työhuonetta (ostan oman, koska halvempi), se muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Yhdestä kiinteistöstä sain 170 000 voittoa. Ostin sen ensi alkuun vain työhuonetilaksi itselleni. Seuraavasta paljastui yllättäen piilevä rakennusprojekti, josta nettoan 60 000. Yhden kesäpaikan ostin nimenomaan taiteen tekemistä ja luovuutta varten itselleni. Sen arvo on noussut 35 % kolmessa vuodessa.
En minä kroisos ole. Mutta nimenomaan taidetta varten hankkimani kiinteistöt ovat olleet tuottoisia.
Siis etsin hyvää pohjoista valoa, paljon ikkunoita, valoa, avaruutta ja energiaa, jotta minun on hyvä maalata. Periaatteessa siis oivallisia asumiseenkin.
Ajattelen, että eksotiikka on kiinnostavaa. Sinusta itsestäsi riippuu, oletko valmis muutoksiin omassa elämässäsi suhteen mahdollisesti syventyessä vai oletko vain voyeristi.
Taiteilijan ja taviksen elämän yhteensovittaminen voi olla ihan mahdollista. Silloin riittävän paljon tulee olla yhtäläisyyksiä molemminpuolisesti koettuna esimerkiksi päivrytmissä, vapaa-ajanviettotavoissa, yhteenkuuluvuudentunteessa, taloudellisuudessa, arvomaailmassa, päihteiden käytössä yms.
Moni taiteilija elää kurinalaisesti, mutta moni voi olla myös lähes maaninen luomisprosessissaan. Tai elää keikkaelämää ollen pitkiä aikoja poissa. Kestäisitkö näitä tahdinvaihtoja vai haluatko kasista neljään ja sunnuntaikävelyt?
Kannustan sinua tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin ja selvittämään minkälainen elämäntyyli on itsellesi ihanteellinen.
Jos sun näitä pitää miettiä yksinäs heti sunnuntaiaamuna niin unohda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyväksyt minut sellaisena kuin olen, niin voin kiinnostua. Jos olet Ok näköinen.
Olen taiteilija, joka työskentelee kuin ammattilainen, mutta olen amatööri. Menen joka päivä työhuoneelle rutiininomaisesti. En myy mitään. On vain kuluja.
Voisin olla kiinnostunut sinusta.Miksi et myy teoksiasi? Ja miten sinulla on varaa erilliseen työhuoneeseen sitten?
Minulla on johdatus taiteeseen. Aina kun etsin itselleni työhuonetta (ostan oman, koska halvempi), se muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Yhdestä kiinteistöstä sain 170 000 voittoa. Ostin sen ensi alkuun vain työhuonetilaksi itselleni. Seuraavasta paljastui yllättäen piilevä rakennusprojekti, josta nettoan 60 000. Yhden kesäpaikan ostin nimenomaan taiteen tekemistä ja luovuutta varten itselleni. Sen arvo on noussut 35 % kolmessa vuodessa.
En minä kroisos ole. Mutta nimenomaan taidetta varten hankkimani kiinteistöt ovat olleet tuottoisia.
Jos päätän muuttaa vaikka Lappiin ja etsin itselleni täydellisen tontin maalaamiseen. En yhtään ihmettelisi, vaikka kohta joku haluaisi rakentaa siihen tontille hotellin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyväksyt minut sellaisena kuin olen, niin voin kiinnostua. Jos olet Ok näköinen.
Olen taiteilija, joka työskentelee kuin ammattilainen, mutta olen amatööri. Menen joka päivä työhuoneelle rutiininomaisesti. En myy mitään. On vain kuluja.
Voisin olla kiinnostunut sinusta.Miksi et myy teoksiasi? Ja miten sinulla on varaa erilliseen työhuoneeseen sitten?
Minulla on johdatus taiteeseen. Aina kun etsin itselleni työhuonetta (ostan oman, koska halvempi), se muuttuu taloudellisesti kannattavaksi. Yhdestä kiinteistöstä sain 170 000 voittoa. Ostin sen ensi alkuun vain työhuonetilaksi itselleni. Seuraavasta paljastui yllättäen piilevä rakennusprojekti, josta nettoan 60 000. Yhden kesäpaikan ostin nimenomaan taiteen tekemistä ja luovuutta varten itselleni. Sen arvo on noussut 35 % kolmessa vuodessa.
En minä kroisos ole. Mutta nimenomaan taidetta varten hankkimani kiinteistöt ovat olleet tuottoisia.Jos päätän muuttaa vaikka Lappiin ja etsin itselleni täydellisen tontin maalaamiseen. En yhtään ihmettelisi, vaikka kohta joku haluaisi rakentaa siihen tontille hotellin.
Hauskinta tosiaan on, että minua kiinnostaa vain maalaaminen. En ole kiinnostunut rahasta muutakuin että elämä on mukavaa ja hyvää.
Tuntuu, että moni mies (miksei nainenkin) ajattelee, ettei arvomaailmoiden eroilla olisi merkitystä. Kun onhan niillä.
Esim nainen, joka harrastaa tosissaan liikuntaa ja antaa siihen suuren panoksen ajastaan, liikunta on hänen elämänsä, tämä tuskin kiinnostuu henkilöstä joka ei välitä liikkua tai muutenkaan huolehdi syömisistään tai terveydestään.
Miksi olisi henkilön kanssa, joka ei anna mitään arvoa sinun erittäin tärkeälle harrastukselle, muuten kuin että hänestä on kiva saada aktiivinen ja hyvännäköinen puoliso ?
Mäkin olen jonkin sortin taiteilija, mutta varmasti olen äärimmäisen tylsä monen mielestä.
Naiset on hyviä esittämään, mutta kyllähän tuontyyppiset naiset pyrkivät vain hyötymään sinusta jos olette tekemisissä olleet. Näkevät helpon uhrin vaikka rahanhankintaan. Ei he välttämättä pahoja ihmisiä sinänsä ole, mutta esim. himo päihteisiin vie kyllä voiton, jos sellaiseen on taipumusta.
Eniten mahdollisuuksia järjestuksessä 3, 2 ja 1. Mutta 3 todnäk käyttää huumeita vieläkin ja saattaa kiinnostua vain rahoistasi tai ainakin olettaa jatkossa, että autat rahallisesti. Lisäksi tod näk löytyy rikollisia kaveteita/eksiä. 2 olisi näistä se, jonka kanssa suhde voisi onnistuakin, jos 1 kiinnostaa niin on noista se paras, mutta 1 on noista se, jolla eniten vientiä.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen jonkin sortin taiteilija, mutta varmasti olen äärimmäisen tylsä monen mielestä.
Menee ohi aiheen, mutta miten onnistut elättämään itsesi?
Minulla on nuo kiinteistöt. Rahan saan riittämään hyvään elämään. Joskus olenkin leikilläni miettinyt, että pitäisikö vaihtaa kiinteistöihin, kun näköjään siitä saan rahaa. Mutta ei se varmaan toimisi niin.
Muutan ehkä Dubaihin muutaman vuoden päästä, jos siellä onnistuisin myymään taidettani jollekin.
Täällä tatuoitu nainen - kasvoja tosin en ole tatuoinut. Mutta pääpointti että ollaan me tatuoidutkin erilaisia. Itse olen ehkä vähän konservatiivi ja työskentelen pankissa asiantuntijaroolissa. En siis ole räväkkä tms mikä yleensä yhdistetään tatuoituihin ihmisiin. Voin olla jopa joidenkin mielestä vähän tylsä. Minulle miehessä ei ole tärkeintä mikään tietty ominaisuus tai ulkonäkö. Haluan omillaan toimeentulevan sekä hyväkäytöksisen miehen. Eli ihan mahdollista että tatuoitu nainen voisi kiinnostua sinusta. Ihan samalla tavalla kuin tatuoimaton :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen jonkin sortin taiteilija, mutta varmasti olen äärimmäisen tylsä monen mielestä.
Menee ohi aiheen, mutta miten onnistut elättämään itsesi?
Minulla on nuo kiinteistöt. Rahan saan riittämään hyvään elämään. Joskus olenkin leikilläni miettinyt, että pitäisikö vaihtaa kiinteistöihin, kun näköjään siitä saan rahaa. Mutta ei se varmaan toimisi niin.
Muutan ehkä Dubaihin muutaman vuoden päästä, jos siellä onnistuisin myymään taidettani jollekin.
Ohis, mutta tykkään kullasta (suosittua Dubaissa, tykkään väristä ja materiaalin tunnusta), siellä on todella paljon energiaa ja olen kiinnostunut islamilaisesta kulttuurista.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet hyvännäköinen naisen mielestä ja annat hänen elää sellaista elämää kuin haluaa, voi onnistua. Aiotko lähteä mukaan reissuun tai muihin ajanvietteisiin vai tukea naista niissä rahallisesti?
Jos omaperäisyys on sinulle plussaa mutta et itse ole samanlainen, hyvä varautua maksamaan tuosta ominaisuudesta naiselle. Käytännössä mitä hyötyä sinun elämäntyylistäsi olisi vaikka taiteilijalle, ellet sitten tue häntä?
Eipä minulla olisi mahdollisuutta mihinkään lähteä. Kuukauden kesäloma kerran vuodessa - jos sitäkään ehtii pitää.
Voisin kyllä tukea rahallisesti.
Juu, kaipa nämä utopistisia ajatuksia ovat. Realiteetit on realiteetteja. Tiedän että olen liian turvallisuushakuinen lopulta tehdäkseni mitään kovin erikoista. Jostain syystä vain kiinnostun aina tuollaisista naisista :(
Ap
Valitettavasti harvemmin toimii niin että jännänainen kiinnostuu tavismiehestä. Ap:n kannatta hankkia joku harrastus josta tulee intohimonkohde ja tämän kautta tutustua jännänaiseen niin onpahan jotain yhteistä teillä kosta puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet hyvännäköinen naisen mielestä ja annat hänen elää sellaista elämää kuin haluaa, voi onnistua. Aiotko lähteä mukaan reissuun tai muihin ajanvietteisiin vai tukea naista niissä rahallisesti?
Jos omaperäisyys on sinulle plussaa mutta et itse ole samanlainen, hyvä varautua maksamaan tuosta ominaisuudesta naiselle. Käytännössä mitä hyötyä sinun elämäntyylistäsi olisi vaikka taiteilijalle, ellet sitten tue häntä?
Eipä minulla olisi mahdollisuutta mihinkään lähteä. Kuukauden kesäloma kerran vuodessa - jos sitäkään ehtii pitää.
Voisin kyllä tukea rahallisesti.
Juu, kaipa nämä utopistisia ajatuksia ovat. Realiteetit on realiteetteja. Tiedän että olen liian turvallisuushakuinen lopulta tehdäkseni mitään kovin erikoista. Jostain syystä vain kiinnostun aina tuollaisista naisista :(
Ap
Olen energiapongari. Löydän sinunkin resurssisi. Saat parempia töitä. Mihin sovitaan treffit?
Miksi et myy teoksiasi? Ja miten sinulla on varaa erilliseen työhuoneeseen sitten?