Yli 35v! Paraneeko elämä vanhetessa? Miksi?

vanhempana voi aidosti ja ylpeesti olla just sellainen kun on!

minusta ainakin on ihanaaaa olla pian nelikymppinen nainen!!

Ihan samanlaista tasaista lapsiperheen elämää tässä eletään kuin 20 vuotta sitten. Paitsi että paljon rennommin osaan ottaa asiat. Ei pipo kiristä eikä tarvitse näyttää muille mitään, että kyllä tässä pärjätään.

Pikemminkin päinvastoin, mulla on meneillään ilmeisesti joku neljänkympin kriisi, mietityttää oma elämä ja valinnat mitä on tullut tehtyä. Ahdistunut olo kun tuntuu siltä että jotain muutosta tähän kaikkeen pitäisi saada, tosin osin olen jo elämääni muuttanut aika radikaalistikin mutta tuntuu että kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan.

Ehkäpä päinvastoin.

Minusta - ainakin tähän mennessä - kaikista ihaninta aikaa oli opiskeluaika. Oli mielenkiintoista tekemistä koko ajan, tapasi ja tutustui jatkuvasti uusiin ihmisiin, oli helppo lähteä ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi tuosta noin vaan, kaikki ole vielä edessä eli saattoi kuvitella itselleen ties minkä upean duunin, asuinpaikan jne.



Nyt olen 40- vuotias, elämä ihan mallillaan, mutta paljon urautuneempaa kuin tuolloin 10-15 vuotta sitten. Lapset on aivan suloisia ja tuovat elämään kaikkea kivaa, mutta tietysti myös rajoittavat. Me on perheenäkin muutettu maasta toiseen jo muutaman kerran, mutta nyt lapset jo sen verran vanhoja, että koulukieltä ei enää voi muuttaa. Urakin on jäänyt vaatimattomammaksi, mitä aikanaan kuvittelin, koska en lasten synnyttyä ollut valmis enää matkustelemaan entiseen malliin ja rajoitin työpäivän pituutta. Nuoremmat pyyhkii nyt ohitse paremmille paikoille. Suomessa ehkä olis tuo ura lasten kanssa onnannut helpommin, kun siellä jo 10 tunnin työpäivää pidetään pitkänä ja sitoutumista osoittavana. Täällä 8.30-18.30 on minimityöaika, jos mitään sihteeriä " korkeampaa" duunia haluaa tehdä.



Nyt tajuaa sen, että kaikkea ei voi saada. No, realismiahan se on, mutta musta oli kyllä kivempi silloin kun kuvitteli, että kaikki on mahdollista. Mutta hei, mä oonkin kaksonen horoskoopissa ja meille kuulemma vanheneminen ottaa kaiken kaikkiaan koville ;).

Tuntee itsensä, ja miehensä, yhteiselo on suloisaa ja kotoisaa, kun on useita lapsia, ja eri ikäluokista, tietää miten tulee menemään niiden kanssa, eikä tarvitse stressata mitään, ja siivouskaan ei ole niin tärkeää, kun nuorempana, jää aikaa enemmän, ja lasten kanssa on antoisaa puuhata kaikenlaista. Olen mielestäni kaunis, ilman maaleja ja pakkeleita, ja uskon että eletty elämä näkyy silmistäni ja olemuksestani, ja arvelen että seurassani on hyvä olla. En ole epävarma mistään, tiedän kuka minä olen.

En minä ainakaan ollut nuorena sen epävarmempi kun nytkään. Enkä ole koskaan stressannut mistään siivouksista tai selluliitinhoidosta tai muusta turhanpäiväisestä.



Mulle ainakin oli nuorena maailma avoinna. Niinku sanottu, ei se " kiinni" ole nytkään, mutta mitä enemmän elämää elää, sitä useammat mahdolliset skenaariot tulevat mahdottomiksi. Jokainen valinta sulkee toisia vaihtoehtoja pois. Ja just maasta toiseen muuttamiset sun muut on tulleet perheen myötä tuhat kertaa monimutkaisemmiksi kun aikasemmin.



Eli riippuu siis luonteesta, paraneeko elämä vai huononeeko vanhetessa. Jos on kovasti vaihtelunhaluinen, uusia elämyksiä ja tuttavuuksia kaipaava jne., niin kyllä se elämänpiiri tuppaa rajoittumaan. Mutta tosiaan ehkä se johdu iästä vaan siitä, perheellistyykö vai ei. Mä rakastan kovasti perhettäni ja saan toki elämyksiä lasten kanssa touhuamisesta ja yhteisistä retkistä, museo- ja teatterireissuista ja heidän ajatustensa ja tunteidensa kuuntelusta - mutta silti - välillä tekis mieli lähteä puoleksi vuodeks vapaaehtoistyöhön lattareihin tosta noin vaan, tai ottaa vastaan se duuni, johon sisältyis 200 matkapäivää per vuosi jne., jne.'



Vanheneminen sopii niille, jotka haluaa " seestyä" perheen parissa.