Miten ratkaisisitte riidan? Vaimo on kutsunut meille vieraita
Vaikka minä sanoin että tänä viikonloppuna jaksa seurustella vieraiden kanssa vaan haluan olla ihan vain kotona perheen kesken.
Vaimo ei kuitenkaan perunut vieraiden tuloa vaan ilmoitti äsken että he ovat tulossa parin tunnin päästä ja minä voisin nousta sohvalta siivoamaan. Ja sammutti telkkarin kun katsoin peliä.
Ilmoitin että meille ei tule vieraita ja laitoin telkkarin takaisin päälle. Nyt hän huutaa ja kiukuttelee.
Miksi hän ei vaan voi lähteä ystäviensä kanssa vaikka ulos?
Kommentit (34)
Ei kiinnosta. Heittäkää vaikka kolikkoa.
Voi ei, todella ikävä tilanne. Ei tuo vaimolta ole reilua jättää sun mielipide kuuntelematta. Asiasta olis tietysti pitänyt keskustella aikaisemmin, tai siis vaimon olis pitänyt kuunnella sun mielipidettä ja järjestää tapaaminen ystävien kanssa jollain muulla tavalla.
Miten ikinä ystävien tapaamisen hoidattekin, teillä on jatkossa paljon selvitettävää vaimon kanssa. Kyseessä on teidän molempien koti jossa kummankin pitää saada olla rauhassa ja turvassa, levätä ja rentoutua.
Sinä katsot peliä, tervehdit vieraat ja teet sitten mitä huvittaa. Vaimo pistää paikat haluamaansa kuntoon, sosialisoi vieraidensa kanssa, ja sopii ensi kerralla kanssasi ennen kuin kutsuu ketään.
Porvoolaisissa perheissä on aina draamaa. Mitäköhän jännää meille on vielä luvassa? Ap voisi vähän nyt viihdyttää meitä lisätarinalla. Jään innolla odottamaan, mitä sä keksit.
Onko sulla nyt se tv kiinni, vaimo luuttuaa ja sä istut sohvalla odottaen hyvää comebäkkiä täältä avlta, jotta voit vastata vaimolle?
Kyllä minä tai vastaavasti puolisoni saa puuhailla ihan omiaan, jos toiselle tulee vieraita. Vaikka sitä telkkaria saa katsella ja siivoamiset hoidetaan kyllä hieman aiemmin. Eri asia on ns. viralliset juhlat kuten lasten synttärit.
Niin siinä käy kun menee av-mamman kanssa avioon Porvoossa.
Lähtisin paikalliseen baariin katsomaan peliä ja vaimo saisi viettää aikaansa vieraiden kanssa. Tosin asun paikassa, jossa lähin baari on vain 100 m päässä, niin ei menisi montaa minuuttia siirtyä sinne katsomaan peliä.
Vierailija kirjoitti:
Porvoolaisissa perheissä on aina draamaa. Mitäköhän jännää meille on vielä luvassa? Ap voisi vähän nyt viihdyttää meitä lisätarinalla. Jään innolla odottamaan, mitä sä keksit.
Vaikka avaus olisi provo, niin kyllähän tuota tapahtuu, että puoliso kutsuu vieraita kysymättä toiselta. Tässä kuvitellussa tai todellisessa tapauksessa ap haluaisi ilmeisesti nähdä matsin, mikä tekee siitä hieman haastavan, muussa tapauksessa ehdottaisin, että hän lähtee lenkille tai joihinkin muihin omiin juttuihinsa ja jättää vaimon seurustelemaan vieraiden kanssa
Vierailija kirjoitti:
Porvoolaisissa perheissä on aina draamaa. Mitäköhän jännää meille on vielä luvassa? Ap voisi vähän nyt viihdyttää meitä lisätarinalla. Jään innolla odottamaan, mitä sä keksit.
Valitettavasti ei ole tulossa mitään jännää. Meille ei ole tulossa vieraita. Mökötystä luvassa koko ilta vaimon puolelta.
Ap
Tää ei nyt mee läpi.
Toi peli näyttää olevan niin vauhdikas, että ei kukaan sitä oikeasti katsova tule tänne sepostamaan "vaimo sanoi näin"-provoja, vaan katsoo sitä peliä.
Ei tarvitse kotonaan vieraita katsoa, jos se ei molemmille sovi. Mutta jos olet aikaisemmin sanonut, että asia on OK, niin huono on kyllä viime tipassa perua.
Kutsut vieraat sohvalle mukaan katsomaan jääkiekkoa.
Siis onko ne vieraat jo aiemmin luvattu ja sitten jälkikäteen Ap on yrittänyt perua? Se ei kyllä käy, Ap voi itse lähteä muualle jos ei sovittujen vieraiden tulo kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin paikalliseen baariin katsomaan peliä ja vaimo saisi viettää aikaansa vieraiden kanssa. Tosin asun paikassa, jossa lähin baari on vain 100 m päässä, niin ei menisi montaa minuuttia siirtyä sinne katsomaan peliä.
Provohan tää aloitus on, mutta oikeassa tilanteessa sun ehdotus olisi paras. Niin mäkin tekisin, mutta mulla onkin karaokebaari viereisessä talossa ja siellä näytetään matsit.
Käske sen kirjottaa tänne omanäkemyksensä
Voit sitten vastata sille ja jne..
Jos vieraissa on nainen, niin veisin sen makuuhuoneeseen ja nusasisin.
Keskity pelin katsomiseen ja anna vaimon seurustella vieraidensa kanssa.
Niin varmaan. No, kyllä mammat täällä teidän perheriidan ratkaisee. Istut vaan siinä, ku tatti paskassa, ja palstailet ja odotat ohjeita.