Nepsylapsen äitinä olen kateellinen

Käydäänkö siitäkin kisaa, kenellä hankalimmat lapset? Tunnustan häviöni.

En ole autistisen äidin lapsi, mutta syöpään kuolleen lapsen äiti. Ymmärrän hyvin, että ap on kateellinen normaalien lapsien vanhemmille. Normaali arki on helppoa, vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan normaalien lapsien vanhemmista. Sitten kun tietää mitä arki on superraskasta jonkun sairauden takia, niin osaa arvostaa tavallista arkea.

Meillä on yksi nepsylapsi ja 1 "normaali" muuten, mutta on aistiyliherkkä.

Matkustelun kannalta tämä "normaali" lapsi on ollut haastavampi, koska hän pelkää vetää wc:n, ja pelkää ääniä, jotka tulee siitä. Lisäksi pelkää wc:n pyyhetelineestä lähteviä ääniä sekä käsien kuivaimia. Uimahallissa on stressaavaa föönin kanssa. Joskus on ollut pakko pakottaa lapsi vessaan ettei tule housuihin.

Nepsylapselleni pistetään reissuvaippa, mikä pienentää jo paljon stressiä. Toisaalta lapsi on jo iso, joten vaippaa ei pitäisi kovin kevyesti pistää päälle. On vaan helpompi vaihtaa vaippoja kuin 4 kertaa päivässä vaatteet. Meillä kuuluu kotona usein itkun ääniä, kun nepsylapsi itkee melkein mistä syystä vain. Huvipuistossa on tylsää kun nepsylapsi ei uskalla mennä laitteisiin. Aina pitää miettiä, että missä on lähin wc. Lasten nahistelu, ja sitä kautta jatkuva itku on rasittavaa. Meidän aistiyliherkkä ei pysty nielemään kaikkia ruokia, joten aina pitää miettiä että missä tai mitä syödään. Lentokoneessa on silti helppoa, koska molemmat ovat tosi innoissaan ja motioituneita, joten ulkomaille päästään. Ekalla kerralla silti jännitin etukäteen, että mitäköhän meidän matkasta tulee. Niin, ja meidän nepsylapsi myös karkailee. Viimeksi maailman suurimmassa ostoskeskuksessa. Mä olin ihan paniikissa. Lapsi katosi sillä aikaa kun juttelin myyjän kanssa. Onneksi poika tajusi itsekin pelästyä, ja tuli pois piilosta eli miesten vessasta. En olisi ikinä osannut hakea häntä sieltä.