Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nepsylapsen äitinä olen kateellinen
28.05.2022 |
Olen siis kateellinen perheille jossa kaikki lapset ovat " normaaleja". Miten helppoa kaikki onkaan. Ei tarvitse miettiä jokaista skenaariota jokaiseen tilanteeseen valmiiksi, kukaan ei kokoajan huuda ja häiritse muita kotona. Voi reissata, kutsua sukulaisia kylään ja käydä ravintolassa.
Autistisen lapsen kanssa nämä ovat vain haaveita enää, yritetty on mutta nyt vihdoin tajuttu luovuttaa.
Meilläkin on useampi lapsi, joten tiedän millaista on tavallisen lapsen kanssa. Äärimmäisen helppoa, vaikka toki heilläkin on omat ongelmat ja murheet. Ne eivät kuitenkaan määritä perheemme arkea. Luulen että sellaiset vanhemmat joiden lapset ovat terveitä ja tavallisia, eivät osaa arvostaa sitä tarpeeksi.
Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Usein normaaleja asioita ei arvosta, ennenkuin ne menettää.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli lapsestasi tulee joko Tämän kevään ylioppilas on laudaturin papereilla. Nappasi samaisilla papereilla jo yliopistopaikankin. Alaa en mainitse. tai Insinööri tai diplomi-insinööri. On ihan omiaan.
Kävikö sinun noin kateeksi minun lastani 😂 Ja huom! Normaalit inssit eivät valmistu yliopistosta.
Assit yleensä normaaleja ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Öö. Tavalliset lapset saattaa huutaa ja häiritä. Mutta eivät koko ajan. He eivät huuda bussissa itkevälle pikkuvauvalle että turpa kiinni h*m*. Tai kylään tullutta tätiä ei heitellä tavaroilla ja haukuta. Tai vähimmilläänkin vieras kotona saa aikaan ulinan ja kirosanojen tulvan niin kauan kuin vieras meillä on.
Aamu alkaa ulinalla, huudahteluilla ja kirkumisäänillä. Ei hänellä silloin mitään hätää ole. Mitä nyt naapurit valittaa.
Missään ei voi olla, kaikki äänet ärsyttää, aistit kuormittuu. Apua ei ole löytynyt.
Toki tämän lapsen lisäksi meillä on niitä tavallisia huolia, kuten sairauksia ja rahahuolia
-ap
Tukiperhe ym. keinot käyttöön ehdottomasti! Tarvitsette paljon apua tuossa tilanteessa ja lomaa. Aikaa tehdä muiden lasten kanssa ns.normaaleja asioita. Kuulostaa että olet ylikuormittunut eikä mikään ihme. Hurjasti tsemppiä!
Tästä täysin normaalista ja helposta lapsesta tuli koulukiusattu, ylenmääräisen ahdistunut syömishäiriöinen ja itsetuhoinen ihminen. Ei ollut vanhemmilla helppoa. Nykyään mulla on kaikki hyvin ja elämä mallillaan, mutta yli vuosikymmen meni syövereissä. Eli normaalien lasten vanhemmilla ei ole aina helppoa. Enkä sano tätä väheksyäksesi tunteitasi, mutta ei voi ikinä tietää mitä muut käyvät läpi. Toivon, että saat voimaa kestää ja tilanne helpottaa kun lapsesi kasvaa.
On kai sekin jokin tapa saada merkitystä elämäänsä ja mahdollisuuden tuntea isensä edes tällä tavalla erityiseksi shoppailemalla näitä diagnooseja itselleen ja lapsilleen ja isille ja äidille ja analyseerata niitä loputtomiin... Nykyajan horoskooppeja. "Mä oon adhd mutta mussa on kyl autistiiki ja mun nouseva merkki on erityisherccä"
Vierailija kirjoitti:
On kai sekin jokin tapa saada merkitystä elämäänsä ja mahdollisuuden tuntea isensä edes tällä tavalla erityiseksi shoppailemalla näitä diagnooseja itselleen ja lapsilleen ja isille ja äidille ja analyseerata niitä loputtomiin... Nykyajan horoskooppeja. "Mä oon adhd mutta mussa on kyl autistiiki ja mun nouseva merkki on erityisherccä"
Kerro toki lisää itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei jumalauta näitä nipsunapsu-juttuja.
Samaa sanoin sulle toisessa ketjussa, että muista karma.
Miksi luet näitä juttuja, jos ottaa noin koville?
T.nepsyn mummo
Vierailija kirjoitti:
On kai sekin jokin tapa saada merkitystä elämäänsä ja mahdollisuuden tuntea isensä edes tällä tavalla erityiseksi shoppailemalla näitä diagnooseja itselleen ja lapsilleen ja isille ja äidille ja analyseerata niitä loputtomiin... Nykyajan horoskooppeja. "Mä oon adhd mutta mussa on kyl autistiiki ja mun nouseva merkki on erityisherccä"
Tutkijana voisin kertoa sinullekin diagnoosin, mutta ehkä tiedät sen itsekin.
T.tutkija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä.
Meillä 2 lasta, jotka on kylläkin terveitä. Nuorempi on nyt uhmaiässä. Välillä väsyn sanoittamaan asioita. On silti perusrauhallinen ja terve lapsi.
Jos lapsellani olisi autismi ja nepsyoireita, pyytäisin kunnalta tukipalveluita. Eräällä ystävälläni on 2 lasta joilla on autismia ja adhd:tä. Hän on saanut perheelleen tukipalveluita.
Te vanhemmat, joilla on perheessä nepsy-oireinen lapsi, toivon että saatte apua ja on tukiverkkoa. On hyvä, että vanhemmat myös saavat rentoutua, ja saavat omaa aikaa. Lisäksi on hyvä saada apua ja neuvoja, että mikä voi helpottaa arkea ja kommunikaatiota nepsylapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Öö. Tavalliset lapset saattaa huutaa ja häiritä. Mutta eivät koko ajan. He eivät huuda bussissa itkevälle pikkuvauvalle että turpa kiinni h*m*. Tai kylään tullutta tätiä ei heitellä tavaroilla ja haukuta. Tai vähimmilläänkin vieras kotona saa aikaan ulinan ja kirosanojen tulvan niin kauan kuin vieras meillä on.
Aamu alkaa ulinalla, huudahteluilla ja kirkumisäänillä. Ei hänellä silloin mitään hätää ole. Mitä nyt naapurit valittaa.
Missään ei voi olla, kaikki äänet ärsyttää, aistit kuormittuu. Apua ei ole löytynyt.
Toki tämän lapsen lisäksi meillä on niitä tavallisia huolia, kuten sairauksia ja rahahuolia
-ap
Onko jotain teini-ikäisiä? Onko noiden paikka enää kotona, jos et kerta pärjää? Ja ei, et pärjää jos et voi poistua kotoa tai kutsua sinne ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä sitä miettii, miten ulapalla jotkut ihmiset ovat niistä _oikeista_ ongelmista. Valitetaan kun joku Gugguun vaatemalli oli loppu kaupasta tai miten "Sirkka-Liisa" herätti kerran yön aikana vanhemman. Ne on kyllä pieniä murheita siihen verrattuna että 24/7 on arki ja juhla rankkaa selviämistä päivästä toiseen. Olen työni puolesta tavannut monia perheitä, "normaaleista" moniongelmaisiin. Se on kyllä avartanut mieltä ja opettanut paljon elämästä. Oma lapseni on nyt 2 kk:n ikäinen ja nähtäväksi jää millainen pojasta tulee, tietysti toivon että olisi normaali kehitykseltään ym. Mutta kaiken otan vastaan mitä tulee, sitähän se lapsen saaminen tarkoittaa. Jännä miten jotkut aina vaan olettaa että kaikista tulee terveitä. Ei sitä voi luvata kenellekkään.
No onneksi ap voi olla hyvillään siitä, että hänellä on niin pieniä murheita. Ukrainassa on varmaan samanlaisia perheitä kuin ap:n perhe on, mutta he joutuvat pärjäilemään siellä sodan jaloissa. Mä niin vihaan noista "oikeista ongelmista" lässyttämisestä, kun aina löytyy joku jolla on asiat huonommin kuin toisella. Lisäksi ihmisten resilienssi ja selviytymiskyvyt on niin erilaiset, että toinen voi pärjätä tosi hyvin neljän nepsylapsen kanssa ja toinen on ihan poikki yhdestä terveestä lapsestakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kai sekin jokin tapa saada merkitystä elämäänsä ja mahdollisuuden tuntea isensä edes tällä tavalla erityiseksi shoppailemalla näitä diagnooseja itselleen ja lapsilleen ja isille ja äidille ja analyseerata niitä loputtomiin... Nykyajan horoskooppeja. "Mä oon adhd mutta mussa on kyl autistiiki ja mun nouseva merkki on erityisherccä"
Tutkijana voisin kertoa sinullekin diagnoosin, mutta ehkä tiedät sen itsekin.
T.tutkija
:D Miten hassua. Näköjään se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Sinun pitäisi "tutkijana" tietää, että tuo sinun juuri käyttämäsi syyllistysstrategia on hyvin suosittu & käytetty tietyn diagnoosin saaneilla. Tosiaan "tutkijana" (ja selvästikin kyseisen persoonallisuuspiirteen omaavana) tiedät sen itsekin tai ainakin pitäisi tietää. Toisten syyttäminen omista ongelmistaan on lisäksi projisointia. Senkin varmaan tiesit. :D "Tutkijana".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä sitä miettii, miten ulapalla jotkut ihmiset ovat niistä _oikeista_ ongelmista. Valitetaan kun joku Gugguun vaatemalli oli loppu kaupasta tai miten "Sirkka-Liisa" herätti kerran yön aikana vanhemman. Ne on kyllä pieniä murheita siihen verrattuna että 24/7 on arki ja juhla rankkaa selviämistä päivästä toiseen. Olen työni puolesta tavannut monia perheitä, "normaaleista" moniongelmaisiin. Se on kyllä avartanut mieltä ja opettanut paljon elämästä. Oma lapseni on nyt 2 kk:n ikäinen ja nähtäväksi jää millainen pojasta tulee, tietysti toivon että olisi normaali kehitykseltään ym. Mutta kaiken otan vastaan mitä tulee, sitähän se lapsen saaminen tarkoittaa. Jännä miten jotkut aina vaan olettaa että kaikista tulee terveitä. Ei sitä voi luvata kenellekkään.
No onneksi ap voi olla hyvillään siitä, että hänellä on niin pieniä murheita. Ukrainassa on varmaan samanlaisia perheitä kuin ap:n perhe on, mutta he joutuvat pärjäilemään siellä sodan jaloissa. Mä niin vihaan noista "oikeista ongelmista" lässyttämisestä, kun aina löytyy joku jolla on asiat huonommin kuin toisella. Lisäksi ihmisten resilienssi ja selviytymiskyvyt on niin erilaiset, että toinen voi pärjätä tosi hyvin neljän nepsylapsen kanssa ja toinen on ihan poikki yhdestä terveestä lapsestakin.
Jaaha yks gugguu-mutsi löysi itsensä vänkäämään tänne. Menikö tunteisiin?
Olen itse nepsy ja vahva tuntemus kuin olisi syntynyt täysin väärään maailmaan.
Ihmiset ovat valehtelevia, itsekkäitä omaan napaan tuijottajia - jätin koko homman väliin sillä ajatuksella että lapselleni kävisi samoin. Oli toki vain yksi monista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kai AP saa valittaa jos siltä tuntuu.
Itselläkin olisi ollut kiva kun masentunut äitini olisi jaksanut perehtyä minun autismiini eikä vain ihmetellä väsyneenä vieressä miksi minulla ei etene mikään asia ja meno vaan muuttuu sekavammaksi. Nyt sitten alle kolmekymppise työkyvyttömyys eläkkeellä elellyt jo useamman vuoden ja odotan vain koska kuoleman korjaa koska mihinkään en pysty. Ehkä asiat olisivat toisin jos olisin saanut diagnoosin nuorena jo ja äitini olisi jaksanut kanssani.
Itse oon miettinyt että mun äidin masennus ja neuvottomuus kanssani johtui siitä, että hän on diagnosoimaton ADD. Isälläni on mitä luultavammin ADHD, ei ole ikinä pystynyt olemaan hetkeäkään paikoillaan ja huitelee milloin missäkin. Eikä muista mun lapsuudesta mitään kun ei ollut kotona, synnytyksestäkin lähti heti kun olin ulkona, mikä surettaa mua. Isän isällä oli satavarmana asperger, hän harrasti autojen pienoismallien keräilyä ja oli vaikea ihminen.
Mulla aika vasta diagnosoitu vaikea masennus, ADHD ja Asperger, meinasin saada näistä diagnoosit jo 20 vuotta sitten mutta äiti ei jaksanut tutkituttaa mua enempää, kun oli niin uupunut. Töissä en ole ollut kuin pikku pätkiä ja opiskellut ihan vääriä juttuja. En vieläkään tiedä mikä haluan olla "isona", nyt 32-vuotiaana.
Mä taas yhden adhd-pojan äitinä en osaa edes kuvitella mitä elämä olisi ns normaalin lapsen kanssa. Haasteita on ollut ihan valtavasti, vieläkään ei tokaluokkalainen uskalla nukkua yksin omassa huoneessa tai pysty jäädä kotiin siksi aikaa kun kävisimme kaupassa tai iltalenkillä miehen kanssa. Yhtään yötä emme ole viettäneet kahdestaan miehen kanssa lapsen syntymän jälkeen.
Mutta silti maailman ihanin, rakkain, tärkein, fiksuin ja suloisin on meistä tämä oma lapsi ja olemme ehkä juuri haasteiden takia tosi läheisiä
Mä olin autistinen lapsi. Eli hiljainen ja rauhallinen. Ja tottelin koska pidin selvistä säännöistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän autismi osittain perinnöllistä on.
-ap
Miksi teitte väkisin jälkikasvua vaikka tiesitte että omat geenit on pelkkää pask aa?? Ehkä itsekkäintä mitä voi tehdä! Nyt kärsitte ja saatte kantaa seuraukset. Sääliä ei heru!
Jokaisella on omat ongelmansa. "Terveellä" lapsella voi olla ongelmia joita ei vaan päällepäin huomaa, lasta voidaan kiusata, voi olla päihteiden käyttöä, mielenterveys ongelmia yms.... Kateus on tosi turhaa. Ole onnellinen siitä että sinulla on lapsi, kaikilla ei ole vaikka kuinka sitä toivoisi. Kun ajattelee positiivisesti niin elämä on paljon helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Allergisen lapsen äitinä olen kateellinen "normaalien" lasten äideille, kun voitte lähteä milloin vai, mihin vain, eikä tarvitse miettiä, pimeneekö kauppareissulla niin kauan, että lapselle pitää olla eväät mukana. Kahvilat ja ravintolat pitää aina etukäteen varmistaa, saako sieltä lapselle sopivaa syötävää, ja jos ei, miten suhtautuvat omiin eväisiin.
Pidemmille reissuille pitää ottaa aina ruokia mukaan. Kuinka paljon mitäkin pitää ottaa mukaan? Miten ne saadaan säilymään? Missä lämmitetään?
Ja tietenkin se lääkearsenaali pitää olla mukana, koska väärinkäsityksiä voi tulla missä vain, ja lapsi saa väärää ruokaa, ja on sitten kipeänä koko lopun reissun. Ja kiva huvipuistopäivä vaihtuukin sitten silmänräpäyksessä lääkärireissuun.
Juhlissa puolitutuille selittäminen, että kyllä, se lapsi on ihan oikeasti meinannut kuolla, kun söi väärää ruokaa. Silmät oltava selässä, ettei kukaan syötä lapselle mitään. MITÄÄN!
Enkä vähättele autismin tai muunkaan nepsyn tuomia haasteita. Sanon vaan, että on niitä haasteita monien sellaistenkin lasten kanssa, jotka ovat neuropsykologialtaan ns. normaaleja. Mutta kyllä minä olen kateellisena kuunnellut, kun ADHD-lapsen äiti kertoi, kuinka he saattavat lähteä hetken mielijohteesta 2 päivän reissuun. Ei meillä vaan.
ei adhd lapsen kanssa lähdetä reissuun hetken mielijohteesta. Ei ainakaan meillä. Lapsella adhd ja autismikirjo ja tarkat rutiinit todella tärkeitä. Pakka mene sekaisin jos yhtä-äkkiä oltaisiin jonnekki lähdössä.
Alue: Aihe vapaa
Itsestä toisinaan tuntuu että helpommalla pääsisi kun elelisi eristyksissä muusta maailmasta.
Meillä ollaan koko perhe nepsyjä.
"Täti" kyselee lapselta tuleeko lapsi syömään johon lapsi ei suostu, jolloin "täti" hakee lapsen syömään ja ihmettelee kuinka lapsi noin raivoaa.
Päättelee että lapsella ei ole säännöllistä päivärytmiä ja että lapsi päättää milloin syö ja milloin leikkii.
Eipä meillä ole kotona pakko syödä, mutta ei meillä kysytä lapselta tekeekö hän sitä tai tätä silloin kuin tarkoitus on tehdä. Lapsi syö jos syö. Sekaisinhan tuossa "normaalikin" menee että kysytään vaikkei vastauksella ole merkitystä.