Auttakaa...en saa tehtyä koulutehtäviä
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Mitä nopeammin ne tekee, sitä nopeammin ne on pois niskasta! Minäkin sain eilen kevään viimeisen koulutehtävän palautettua, ihanaa. Aivan nolla-motivaatiolla raavin sen kasaan.
Koko viikon olen joka päivä aikonut ja en ole saanut tehtyä, tosiaan pitäisi vaan saada JOTAIN palautettua niin sitten se olisi valmis, vaikka lopputulos kuinka hävettäisi. Kiitos vastauksesta, se rohkaisee että toisetkin näköjään räpeltää kasaan viime tingassa : D
Ap
Mulla toimii se, että heti kun ajatus aloittamisesta tulee mieleen, marssin saman tien suoraan tekemään. Silloin ei jää aikaa keksiä yhtään tekosyytä tai mielessä siirtää asiaa eteenpäin. Käytän mm. siivoamisessa, lenkille lähtemisessä ja tylsissä/ahdistavissa opiskelu- ja työtehtävissä, joita tulisi helposti lykättyä. Jos on lyhyt koulutehtävä ja koko päivä aikaa, niin soveltaisin tätä, että pääsen alkuun ja tekisin kertaistumalta mahdollisimman valmiiksi.
Itse kun tein yliopiston kursseja, valehtelin itselleni deadlinen että se on 2 päivää ennen kuin oikeasti on. Sitten viimeiset 2 päivää pystyin vielä korjaamaan ja muokkaamaan ja lähetin aina muutaman tunnin etuajassa, koska pakotin itseni kuvittelemaan, että nettiyhteys voi mennä poikki itsestä riippumattomista syistä. Mullakin on ollut opiskellessa sama, että siirrän ja siirrän. Jännä juttu, että töissä olen ihan toisenlainen ja koetan saada hommia vain pois alta välillä liiankin nopeasti - tulee muutoksia asiakkaan toiveesta ja sitten joutuu jo valmista korjaamaan.
läksyt heti koulun jälkeen. Sun pitää opetella siitä tapa, jos sellaista ei kukaan ole lapsena sinulle opettanut.
Ei sitä motivaatiota aina ole itselläkään. Sitten sovin itseni kanssa että esim puol tuntia teen ja se riittää tälle päivälle. Sitten kun on aloittanut niin yleensä menee pidempäänkin. Se vauhtiin pääseminen vain on vaikeaa.
Ei läksyjä ole pakko tehdä, luulet vain.
Mitä nopeammin ne tekee, sitä nopeammin ne on pois niskasta! Minäkin sain eilen kevään viimeisen koulutehtävän palautettua, ihanaa. Aivan nolla-motivaatiolla raavin sen kasaan.