Kolmen.mama.laakikseen ihan romuna Instassa
Tekisi mieli lohduttaa, mutta en osaa sanoa oikeita sanoja. Minusta hän on ihan älyttömän rohkea, että ylipäätään hoitajana julkisesti jakaa unelmaansa päästä lääkäriksi. Olen seurannut jo häntä pitkään. Eihän nuo vuodet ole häneltä hukkaan menneet, kun on unelmaansa tavoitellut ja uskon, että hän pääsee vielä sisään. Nuo asiat, joita hän pänttää auttavat häntä nykyisessä ja tulevassa työssään. Mutta hän uskoo aiheuttaneensa läheisilleen pettymyksen ja että taas se aika on heiltä pois, minkä hän käyttää pääsykokeisiin lukemiseen. Kysehän on näiden tasapainosta, jotta jaksaa päntätä tarvitsee myös huvia elämäänsä.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tuota ihmistä mutta mielestäni jos on vuosia jo yrittänyt niin olisi aika keksiä jotain muuta. Ei se lääkärinä olo varmasti muutenkaan ole sellaista kuin kuvitemissa. Sopii myös muihin unelmiin: ei kannata luovuttaa mutta ei myöskään jämähtää mihinkään omiin ihannekuviin, vaan tarpeen vaatiessa päivittää omia tavoitteitaan. Ei mene aikaa niin paljon hukkaan ja pääsee elämässä eteenpäin.
Hänhän elää normaalia elämää siinä sivussa. Uskon, että hoitajana kyllä tietää todellisuuden.
Ap
Onko ne kaikki pänttäykseen käytetyt vuodet sen arvoisia? Entä jos ei kuitenkaan koskaan pääse sisälle?
Monesko kerta tää jo oli, kun yritti? Ja noh, eihän ne tulokset ole vielä tulleet, että jos vaan omasta mielestä meni huonosti?
Itse en tunne myötätuntoa, lääkäriksi haluan ihmisen, joka oikeasti osaa hommansa ja jos hakee 10+ kertaa niin ei ole välttämättä se kaikkein lahjakkain tyyppi, pääsykokeet on olemassa hyvästä syystä.
Mitä siellä instassa sanotaan? Mulle näkyy vaan päivitys, jossa pääsykokeet on "huomenna".
No
Kyllä ei taida rahkeet riittää
Ja on liian vanha laakikseen
Pitkä koulutus ja työvuodet vähenee koko ajan
Vierailija kirjoitti:
Onko ne kaikki pänttäykseen käytetyt vuodet sen arvoisia? Entä jos ei kuitenkaan koskaan pääse sisälle?
Kyllä pääsee, jos vain jatkaa. Eikä noista tiedoista hänen nykyisessä työssäänkään ole haittaa. Sivistäähän tuo samalla ja ihminen tarvitsee työn lisäksi muutakin elämäänsä. Tuohan menee harrastuksenkin roolista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No
Kyllä ei taida rahkeet riittää
Ja on liian vanha laakikseen
Pitkä koulutus ja työvuodet vähenee koko ajan
10 vuottakin on paljon.
Ap
On se kumma kun ei millään usko ettei älynlahjat riitä.
Puolet paikoista 4-6 ällän ylioppilaille suoraan
Päääsykokeissa sisään myös ensikertalaisia enimmäkseen 3 ällän uusia hakijoita
Eniten se koe mittaa stressinsietoa. Hänellä ei ehkä sitä riittävästi jos pienet häiriöt vei keskittymiskyvyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ne kaikki pänttäykseen käytetyt vuodet sen arvoisia? Entä jos ei kuitenkaan koskaan pääse sisälle?
Kyllä pääsee, jos vain jatkaa. Eikä noista tiedoista hänen nykyisessä työssäänkään ole haittaa. Sivistäähän tuo samalla ja ihminen tarvitsee työn lisäksi muutakin elämäänsä. Tuohan menee harrastuksenkin roolista.
Ap
No et sinä voi sitä tietää että varmasti joskus pääsisi. Ei kaikilla riitä rahkeet vaikka hakisi koko elämänsä.
Miksi oikeasti haluaa lääkäriksi? Parempi status? Kun mieskin on lääkäri? Alemmuuskompleksi?
Kokeilisi jotain muuta. Hammaslääketiede?
Lääkikseen pääsee keskimäärin kolmannella hakukerralla. Jos pääsee aiemmin, on keskiarvoa parempi. Ja jos ei vieläkään pääse 8. tai siitä edespäin niin voi tosiaan olla aika päivittää ne unelmat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä siellä instassa sanotaan? Mulle näkyy vaan päivitys, jossa pääsykokeet on "huomenna".
Tarinaosiossa tilittää epäonnistumista
No joo
Elämä on täynnä hâiriöitä
Kilpailu on kovaa
Mukana ylioppilaita jotka on muutaman ällän papereilla lukeneet mamman helmoisaa vuoden