Kauanko uudelleensynnyttäjä SAA olla synnärillä?
Kun eikös keltaisuuden voi todeta vasta kolmantena päivänä?
Olisi kurjaa mennä kotiin ja sitten taas takaisin.
Kommentit (5)
Mä pääsin neljännen kanssa kotiin toisena päivänä, lääkärintarkastuksen jälkeen, vaikka lapsi oli selkeästi keltainen jo silloin. Ja jouduttiinkin sitten tulemaan takaisin.
Molemmat aiemmat vauvat kellastuneet 3. päivänä. En todellakaan lähde kotiin sitä aiemmin.
ja toisesta olin 4vrk (pyysin, että saisin olla mahd. pitkään ja levätä). Olisivat antaneet olla vielä seuraavaankin päivään, mutta tuli jo kova ikävä kotiin. :)
(Toisen kanssa myös tarjottiin mahdollisuus lyhsyyn.)
kakkosen kanssa olin 4 päivää (syntyi to-pe välisenä yönä ja kotiin lähdettiin maanantaina). Kolmosen kanssa olin myös 4 päivää (syntyi ti aamuna ja kotiin lähdettiin perjantaina). Olisin saanut jäädä kolmosen kanssa pidemmäksikin aikaa, mutta en enää jaksanut olla sairaalassa kauempaa. Meidän synnäriltä ei ketään ajeta kotiin ennen kuin äiti itse katsoo olevansa siihen kykenevä. Tai jos vauvan kanssa on joku ongelma niin ei juoksuteta edes takaisin vaan ollaan niin kauan että kaikki on ok.
kun lapsi oli syntynyt tiistaiaamuna anivarhain.