Lue keskustelun säännöt.
Onko se teistä oikein vai väärin jos joku on päättänyt olla mielenterveysongelmiensa takia työtön?
24.05.2022 |
Sanotaan vaikka näin, että kärsinyt mielenterveysongelmista nuoresta asti, on hakenut apua, ja käynyt läpi terapiatkin, mutta ei ole koskaan juuri täysin "parantunut". Työelämä stressaa ja ahdistaa, niin että aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita jatkuvasti. Eli burnouttia, masennusta, ahdistusta.... Tämä jatkuva kierre on saanut ymmärtämään että paras omalle terveydelle olla "ulkona oravanpyörästä" jossa voi keskittyä omaan jaksamiseen. Eli henkilö on todella altis stressille, ehkä erityisherkkä, vähän erikoisemman puoleinen ( sulkeutunut ja ujo). Millaisia mielipiteitä tämä luo? Onko henkilö tehnyt oikein vai väärin?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Nyky-yhteiskunnassa ei ole oikein mitään välimuotoa vaan se on joko olet töissä tai sitten et ole ollenkaan. Aika moni pystyisi tekemään töitä jonkun verran mutta monella se tarkoittaa lisäksi toista työpäivää, kun otetaan huomioon kaikki se byrokratia, joka liittyy erinäisten tukien ja työn yhdistämiseen. Jaksaminen voi riittää töihin, mutta ei kaikkeen siihen paperisotaan, joka töiden ja tukien yhdistämisestä syntyy.
Perustulo ratkaisee tämänkin ongelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky-yhteiskunnassa ei ole oikein mitään välimuotoa vaan se on joko olet töissä tai sitten et ole ollenkaan. Aika moni pystyisi tekemään töitä jonkun verran mutta monella se tarkoittaa lisäksi toista työpäivää, kun otetaan huomioon kaikki se byrokratia, joka liittyy erinäisten tukien ja työn yhdistämiseen. Jaksaminen voi riittää töihin, mutta ei kaikkeen siihen paperisotaan, joka töiden ja tukien yhdistämisestä syntyy.
Perustulo ratkaisee tämänkin ongelman.
Nimenomaan tämänkin. Alkaa olla vaikeaa keksiä syitä, miksi perustuloon ei pitäisi mennä.
Lisätäänpä yhtälöön kulttuuriammatit vs. niin sanotut 'oikeat työt'.
Täällähän on jo sanottu useampaan otteeseen, että työ tuo vakautta ja tarkoituksenmukaisuutta elämään - entäpä jos se työ on vaikkapa perinteinen kuvataide? Siis kuvittele ihminen, jonka taitoskaala rajoittuu aika lailla suppeaan alueeseen, ja sitten tämä henkilö ei syystä tai toisesta ole niin 'hyvä' kuin hänen oletetaan olevan ottaen huomioon kaikki se aika, mitä tämä henkilö on taiteentekemiseen käyttänyt...niin hänelle aletaan ehdottelemaan sitten perinteistä työtä (koska se tuo verrrrotuloja!) ja määrittelemään hänen taiteentekemisensä 'harrasteluksi, jota voi sitten työpäivän päätteeksi harjoittaa'?
Kun jotkin asiat nyt vaan ovat aika syvällä ihmisessä, niin sitten aletaan tuomaan tämmöistä keinotekoista itsensä uudelleen määrittelyä yhtälöön mukaan - niin olisiko yhteisön arvomaailma ja jotkin käytänteet myöskin osa ongelmaa? Siis luo ongelmia ennemmin kuin korjaa niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
43;
Mielenterveysongelma/t eivät ole mitään
luonteenpiirteitä, ne ovat sairauksia!
Oletko oikeasti noin tyhmä ?Miten sinä tuon viestin oikein tulkitsit? Niin 43 juurikin sanoi. Eli ei kannata hyväksyä sairauttaan omaksi luonteenpiirteeksi tai identiteetiksi vaan kannattaa ajatella, että tilanne on nyt tämä, mutta 5 vuoden päästä voi olla jo ihan eri, kunhan tekee töitä sen eteen. Kokeilee kaikkea kunnes löytää keinon joka toimii. En tajua miksi 43 on saanut enemmän ala- kuin yläpeukkuja? Aika lukutaidotonta porukkaa täällä sit vaan kai.
Villi veikkaus että ne ihmiset on tehneet enemmän töitä asian eteen kuin tavikset joutuu ikinä tekemään, eikä siitä ole ollut niin paljon apua että sillä olisi työelämässä merkitystä. Terveet ei ymmärrä miten vaikeista ongelmista on kyse.
Olen tuo jolle vastasit ja minäkin olen mielenterveysongelmainen. Olen ollut masentunut ja elämäntarkoituksen kadottanut, ahdistunut ihmisiä pelkäävä hermoraunio.
Mutta enää en ole.
Tuo mitä 43 sanoi resonoi minuun vahvasti, noin minäkin olen ajatellut ja uskon, että se on syy miksi minä olen päässyt elämässä eteenpäin kun taas moni tuttuni mielenterveysongelma ajoiltani on yhä samassa tilanteessa kuin silloin kun ensimmäisen kerran heidät kohtasin. He olivat ottaneet masennuksen ikään kuin omaksi jutukseen, kaikki selitettiin masennuksella. Esim jos aamulla väsytti niin voivoteltiin, että no se on tää mun masennus kun aina väsyttää. Eikö sitä nyt voisi vaikka ajatella, että aamulla väsymyksen tunteminen on ihan normaalia, ei sitä tarvitse selittää sillä, että "olen masentunut".
En ole vieläkään työelämässä, mutta se ei haittaa. Olen löytänyt elämään mielekkyyden ja ilon ja se riittää minulle. Työelämään tai opiskelemaan luultavasti menen joskus parin vuoden sisään, vielä uupumus vaivaa sen verran, että pysyttelen vain kotona ja keskityn vain mukaviin asioihin. Ihmisiä voi tavata sopivassa määrin harrastuksissa ja sukulointitapahtumissa.
Minusta on hirveän kätevää käydä töissä dissosioiden ja rekan kanssa törmäämisestä haaveillen, vaikka jopa vanhempani suosittelevat minulle työttömyyttä ja yrittävät vedota, että ihan aina ei tarvitsisi kestää pahaa oloa. Enkä edes liioittele heidän puheitaan.
Käyn siis töissä keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä huolimatta, kirsikkana kakun päälle dissoilu ja muu epäterve. Minulla on lieviä autistisia piirteitä, jotka yhdistettynä lapsuuden pedofiili- ja koulukiusaajakontakteihin jatkuen työelämän raiskausyrityksiin (jotka sain itselleni tuntemattomista syistä torjuttua) ja yliopiston professorin simputtamiseen pirstaloivat mieleni aika tehokkaasti. Mensa-tasoinen älykkyys korvaa paljon, mutta hyvin suuren osan ajasta päässäni vain kohisee, minua itkettää tai ihmiset ihmettelevät Marinin kaltaista "kuollutta ja ilmeetöntä katsetta".
Tämä fake it til u make it -menetelmä joko parantaa minut, tai sitten ajan junaa päin joku kaunis päivä. Mutta toistaiseksi työ on henkireikä, joka pitää ajatukset poissa ihan jatkuvasta OCD:n omaisista väkivaltaisista (itseen kohdistuvista) pakkoajatuksista.
Ai hitto, miten rikkinäiseltä vaikutankaan, kun luen oman kirjoitukseni :D
Vierailija kirjoitti:
Lisätäänpä yhtälöön kulttuuriammatit vs. niin sanotut 'oikeat työt'.
Täällähän on jo sanottu useampaan otteeseen, että työ tuo vakautta ja tarkoituksenmukaisuutta elämään - entäpä jos se työ on vaikkapa perinteinen kuvataide? Siis kuvittele ihminen, jonka taitoskaala rajoittuu aika lailla suppeaan alueeseen, ja sitten tämä henkilö ei syystä tai toisesta ole niin 'hyvä' kuin hänen oletetaan olevan ottaen huomioon kaikki se aika, mitä tämä henkilö on taiteentekemiseen käyttänyt...niin hänelle aletaan ehdottelemaan sitten perinteistä työtä (koska se tuo verrrrotuloja!) ja määrittelemään hänen taiteentekemisensä 'harrasteluksi, jota voi sitten työpäivän päätteeksi harjoittaa'?
Kun jotkin asiat nyt vaan ovat aika syvällä ihmisessä, niin sitten aletaan tuomaan tämmöistä keinotekoista itsensä uudelleen määrittelyä yhtälöön mukaan - niin olisiko yhteisön arvomaailma ja jotkin käytänteet myöskin osa ongelmaa? Siis luo ongelmia ennemmin kuin korjaa niitä?
Epäilisin ihmisen olevan jollain tavalla vammainen tai sairas, jos hän ei kerta kaikkiaan pystyisi mihinkään muuhun kuin edellä mainittuun eli taiteeseen.
Enkä sano tätä pahalla. Mutta tuskinpa tuollainen ihminen pystyisi pitämään edes huolta itsestään, jos jopa ruuanlaitto ja normaalin hygienian ylläpito ovat hänelle liian haasteellisia (koska ne ovat perustaitoja, joista voi saada myös palkkaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisätäänpä yhtälöön kulttuuriammatit vs. niin sanotut 'oikeat työt'.
Täällähän on jo sanottu useampaan otteeseen, että työ tuo vakautta ja tarkoituksenmukaisuutta elämään - entäpä jos se työ on vaikkapa perinteinen kuvataide? Siis kuvittele ihminen, jonka taitoskaala rajoittuu aika lailla suppeaan alueeseen, ja sitten tämä henkilö ei syystä tai toisesta ole niin 'hyvä' kuin hänen oletetaan olevan ottaen huomioon kaikki se aika, mitä tämä henkilö on taiteentekemiseen käyttänyt...niin hänelle aletaan ehdottelemaan sitten perinteistä työtä (koska se tuo verrrrotuloja!) ja määrittelemään hänen taiteentekemisensä 'harrasteluksi, jota voi sitten työpäivän päätteeksi harjoittaa'?
Kun jotkin asiat nyt vaan ovat aika syvällä ihmisessä, niin sitten aletaan tuomaan tämmöistä keinotekoista itsensä uudelleen määrittelyä yhtälöön mukaan - niin olisiko yhteisön arvomaailma ja jotkin käytänteet myöskin osa ongelmaa? Siis luo ongelmia ennemmin kuin korjaa niitä?
Epäilisin ihmisen olevan jollain tavalla vammainen tai sairas, jos hän ei kerta kaikkiaan pystyisi mihinkään muuhun kuin edellä mainittuun eli taiteeseen.
Enkä sano tätä pahalla. Mutta tuskinpa tuollainen ihminen pystyisi pitämään edes huolta itsestään, jos jopa ruuanlaitto ja normaalin hygienian ylläpito ovat hänelle liian haasteellisia (koska ne ovat perustaitoja, joista voi saada myös palkkaa).
Määritelläänpä uudestaan - mainitsemaasi peruselämiseen kuuluvat edellytykset täyttyvät, mutta se ammattikysymys on käsitelty/sitä ei voi muuttaa, koska muuten kaikki taiteentekemiseen kulutettu aika koetaan haaskuuna (voi olla jopa kyse koko eletyn elämän mittaisesta asiasta). En kiellä, etteikö olisi tullut vastaan taiteilijoita, jotka asettavat työnsä oman terveytensä edelle; he nyt eivät välittäisikään tämän ketjun aiheesta, koska heillä on selkeä tarkoitus elämälleen.
Entäpä sitten nämä, joilla sitä tarkoituksellisuuden tunnetta tulee taiteen tekemisestä, mutta he eivät vaan ole tarpeeksi hyviä siinä jonkin instanssin mukaan? Se, että tämmöinen nälkätaiteilija lähtisi vaikkapa siivoamaan tai kokkaamaan jonnekin työpaikalle, niin eikö se lopulta syö taiteilijan tärkeintä työkalua eli mielikuvitusta ja ajattelukykyä? Vai onko tässäkin se elämänhallinnan kysymys, mikä oikeastaan on tämänkin ketjun varsinainen aihe? Mitä ovat ne perusedellytykset nykyään?
Sekin vielä, että ihmisiä ikään kuin pakotetaan kilpailemaan keskenään ihan kaikessa nykyään - entäpä jos ei vaan halua kilpailla vaan tehdä sitä omaa juttuaan, josta kokee saavansa jotain ja jonka voisi kuvitella myöskin antavan muillekin jotain optimaalisella tavalla? Eli ei jauhettaisi loppuun oravanpyörässä ja sylkäistä ulos nimettömien hautaan? Eli onko sitä vapaata tahtoa olemassakaan, vai onko kaikki binääristä "tee tai kuole" -sloganin toistelua?
Työtön saa olla kuka tahansa mutta ei pitäisi olla työttömyysetuuden saajana, sillä se on tarkoitettu työttömille työnhakijoille. Paino on sanalla työnhakija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekin vielä, että ihmisiä ikään kuin pakotetaan kilpailemaan keskenään ihan kaikessa nykyään - entäpä jos ei vaan halua kilpailla vaan tehdä sitä omaa juttuaan, josta kokee saavansa jotain ja jonka voisi kuvitella myöskin antavan muillekin jotain optimaalisella tavalla? Eli ei jauhettaisi loppuun oravanpyörässä ja sylkäistä ulos nimettömien hautaan? Eli onko sitä vapaata tahtoa olemassakaan, vai onko kaikki binääristä "tee tai kuole" -sloganin toistelua?
Kilpailua? No kuka tässä kilpailussa toimii tuomarina?
Avainsana et ole vieläkään työelämässä. Ei sinne niin vaan mennäkään, toivottavasti se sinulta onnistuu ja kaikki menee hyvin. Itsehän olen aikanaan saarnannut mm positiivisen ajattelun puolesta, ennen kuin ymmärsin että sillä persoonallisuushäiriöinen pitkittää ongelmiaan vuosikymmenillä. Että en minäkään ole tuleen makaamaan jäänyt. Vointi on 80% parempi kuin ennen, silti se ei vielä riitä työssä kestämiseen.