Lue keskustelun säännöt.
Kerran kuussa Rea Tallgrenin, 35, mieli mustenee, kun vaikea PMS ottaa vallan Se on vähän kuin ylösalaisin-maailma
24.05.2022 |
Hyvä, että tästäkin asiasta puhutaan. Selviää niille miehillekin, miksi me naiset ollaan kiin äkäisiä kerran kuussa. Koska. Ärsyttää. Ihan. Kaikki. Siis ihan kaikki. Koska PMS.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kätsyä, kun kerran kuussa saa oikein luvan kanssa olla vittumainen mörkö.
Niin, miksi kovista pms-oireista kärsivä ei ota huomioon itse tuota kun se kerran kuussa toistuu. Olisi ehkä hyvä miettiä, että kun se ärsytys tulee, se johtuu menkoista ja olla sitten äksyilemättä.
Jos se olisi niin helppoa, että kyse on vain päätöksestä "olla sitten äksyilemättä", silloin ei ole kyse jutussa kuvatuista vakavista oireista. Kunpa kyse olisikin noin helposta asiasta!
Itselläni on aina ollut vaikea pms, ja myös kivuliaat ja runsaat kuukautiset, mutta nyt vaihdevuosia lähestyessä pms-oireet vain pahenevat. Mm. itsetuhoiset ajatukset saavat yhä useammin vallan varsinkin öisin. Siksi pysyttelen kuukautisia edeltävinä päivinä mahdollisimman paljon kotona (tai käyn yksin kävelyllä tai yritän viettää aikaa luonnossa), vältän kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, en lähtisi edes kaverin kanssa kahville. Eli pysyttelen mahdollisimman paljon omissa oloissani.
Kaikilla tällainen eristäytyminen ei ole mahdollista, jos on esimerkiksi työssä, jossa ollaan tiiviisti muiden työyhteisön jäsenten kanssa tai jossa ollaan tekemisissä asiakkaiden kanssa.
Vakavassa pms:ssä ei ole kyse mistään "äksyilystä", jota ei vain viitsi hallita koska on niin kiva äksyillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun pms on lähinnä itkeskelyä kaikelle. Vaikka jollekin tyhmälle mainokselle telkkarissa. Teidän raivopäiden kannattaa opetella kanavoimaan ne tunteet oikein. Katsokaa vaikka tunteellisia leffoja ja itkekää, älkääkä raivotko syyttömälle sivustaseuraajalle.
Ja sun kannattais lakata itkemästä. Kanavoi ne tunteet oikein äläkä pillitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkaan suurin osa naisista ei kärsi tuollaisesta. Onneksi kaikilla on ihan vapaa tahto haluaako olla tuollaisen ihmisen kanssa parisuhteeessa vai ei.
Valitettavasti se ei ole niin yksiselitteistä, minäkään en nuorempana kärsinyt mutta nyt päälle kolmekymppisenä kyllä. En tiedä aiheuttiko raskaudet vai mikä sen muutoksen. Todella inhottava vaiva kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi kurjalta ja kaikki sympatiat PMS:stä kärsiville, mutta pakko silti kysyä, että onkohan näissä tapauksissa kokeiltu kaikki oireiden ehkäisemiseksi tai lieventämiseksi?
En tarkoita nyt lääkkeitä, vaan ihan sellaisia perusjuttuja eli mitä syö ennen kuukautisia/PMS-oireita/niiden aikana, mitä harrastaa, erilaiset yritit ym. Entä henkinen puoli?En tiedä kyseisen Rean elintavoista mitään, mutta paljon on ihmisiä jotka eivät huolehdi itsestään, pakenevat ruutujen ääreen, juovat normipäivänä jotain kokista jne. eli elintavat retuperällä.
Sekaisin on niin fyysinen keho, mieli kuin energiakehokin.
Kuule, mulla on itselläni todella paha PMS ja vaikeat menkat siitä huolimatta, että joogaan päivittäin, syön terveellisesti, olen kokeillut kaikkia mahdollisia yrttejä ja vitamiineja, meditoin, harrastan kävelyä ja pyöräilyä, en ole juonut alkoholia vuosiin, en tupakoi, en juo edes kokista, en "pakene ruutujen ääreen". Mikään ruokavalio ei myöskään ole vaikuttanut asiaan mitenkään.
Yhden gynekologin mukaan on tietty prosentti naisia, joilla vain on vaikeat menkat, eikä sille ole mitään varsinaista syytä.
Monet meistä, joilla on tällaiset oireet, ovat kyllä kokeilleet kaikki mahdolliset itsehoitokeinot.
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä on kyllä vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole samaa kokenut. Oma pahin kokemus oli, kun täysimetin vauvaa, ovuloin ja säännöllinen kuukautiskierto palautui heti synnytyksen jälkeen. Avot mikä hormonicocktail.
Oli helpotus, kun ymmärsi hormonien vaikutuksen. Normaali kevyehkö easy to handle-PMS muuttui PMDD:ksi. Millään muulla en osaa selittää sitä, että maanantaina on aivan varma että vihaa sitä että elää, haluaa vahingoittaa itseään ja mielellään kuolla, erota miehestä + irtisanoa työpaikan ja tiistaina elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja jaahas, menkat alkoikin torstaina.
Onneksi meillä alettiin syömään kiinteitä. Pelottaa vieläkin tuo ajanjakso.
Aikuisen ihmisen pitäisi kyllä pystyä hallitsemaan käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Vierailija kirjoitti:
Aikuisen ihmisen pitäisi kyllä pystyä hallitsemaan käytöstään.
Jos et tiedä todella vaikeista PMS-oireista mitään, niin älä tule selittämään mitä pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Jos hormonipäissään oikeasti vahingoittaa muita olemalla esim väkivaltainen tai yliseksuaalinen niin totta ihmeessä asialle pitää tehdä jotain ja pikaisesti. Tekoihinsa voi vaikuttaa, mielialaan on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa. Ei kukaan vaadi miehiä sietämään esim väkivaltaa edes pms-oireiselta, ainoastaan sen sietämistä että toinen on järkyttävän pahalla tuulella sen pari pv kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.
Heitä vaan pidetään huonosti käyttäytyvinä sikoina, vaikka heitä pitäisi ymmärtää ja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Jos hormonipäissään oikeasti vahingoittaa muita olemalla esim väkivaltainen tai yliseksuaalinen niin totta ihmeessä asialle pitää tehdä jotain ja pikaisesti. Tekoihinsa voi vaikuttaa, mielialaan on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa. Ei kukaan vaadi miehiä sietämään esim väkivaltaa edes pms-oireiselta, ainoastaan sen sietämistä että toinen on järkyttävän pahalla tuulella sen pari pv kuukaudessa.
Ei miehiä haittaa jos naiset ovat pahalla tuulella sen pari päivää kuukaudessa kunhan käyttäytyvät hyvin. Ei pidä hyväksyä henkistäkään välivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaimolla on nyt neljänkympin jälkeen PMS oireet menneet aivan mahdottomiksi. Aikaisemmin oli pari päivää vähän huonotuulinen mutta nyt kun PMS iskee:
- raivoaa kaksi päivää pikkuasioista, jos ei löydy mitään niin ottaa esiin jonkun vanhan jutun.
- vaatii että muutan pois
- haukkuu lapsia ilkeästi
- saattaa alkaa läpsimään avokämmenellä, minua tai teiniä.
- seuraava päivänä on taas aivan iloinen itsensäEi kai tuolle mitään voi, mutta ei se ole muun perheen kannalta mukavaa. Teini ymmärtää että johtuu hormoneista mut kuopus on ihan kauhuissaan.
Sen lisäksi kyllä mietityttää että voi käydä noiden oireiden aikaan normaalisti töissä eikä siellä ole mitään ongelmia. Eli siellä kyllä pystyy hillitsemään itsensä mutta kotona ei.
Kyllä tuossa kohtaa olisi jo syytä hakeutua hoitoon, jos menee käytös väkivaltaiseksi. Ei kuulu lasten eikä miehenkään joutua sietämään tuota. Mitään ihmelääkettä ongelmaan ei valitettavasti ole, mutts pms-oireita hoidetaan joskus esim mielialalääkkeillä. Tai sitten järjestätte elämän niin, että noina päivinä nainen pysyy erillään perheestään ettei muut joudu kärsijöiksi.
Itse yritän järjestää niin että pääsen kotoa pois kun on pms, shoppailu on erityisen toimiva hoito. Ei tee mieli ostaa mitään kun v*tuttaa kaikki, eli ei mene rahat, mutta saa siitä hypistelystä vähän hyvää mieltä eikä tule tiuskittua perheelle kun on poissa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Jos hormonipäissään oikeasti vahingoittaa muita olemalla esim väkivaltainen tai yliseksuaalinen niin totta ihmeessä asialle pitää tehdä jotain ja pikaisesti. Tekoihinsa voi vaikuttaa, mielialaan on huomattavasti vaikeampi vaikuttaa. Ei kukaan vaadi miehiä sietämään esim väkivaltaa edes pms-oireiselta, ainoastaan sen sietämistä että toinen on järkyttävän pahalla tuulella sen pari pv kuukaudessa.
Ei miehiä haittaa jos naiset ovat pahalla tuulella sen pari päivää kuukaudessa kunhan käyttäytyvät hyvin. Ei pidä hyväksyä henkistäkään välivaltaa.
Kyllä se pahantuulisuuskin vaan tuntuu haittaavan ja poissa tieltä pysymisen ja ymmärtämisen sijaan suuttuvat itsekin kun toinen ei olekaan oma hyväntuulinen itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Jos oireilu on oikeasti hallitsematonta, kuten itselläni pmdd:sta kärsivänä, on elämä vaan järjestettävä sen mukaan. En halua altistaa muita ihmisiä esim. itku- tai raivokohtauksille, joille en yleensä mitään voi. Se ei mene niin, että tunnen ja huomaan etukäteen hermostuvani ja ahdistuvani, ja sitten alan järkeillä ja hengitellä, että tämähän on vaan hormonaalista, ja saan siten hillittyä itseni. Se ei myöskään ole suuruusluokaltaan pientä pms-hermostumista, jos on likaiset sukat jätetty lattialle tai toinen sanoi väärän asian väärään aikaan - sellaistakin minulla ilokseni joskus on, ja sen pystyn hallitsemaan. Siinä pahassa oireilussa ahdistus, epätoivo ja raivo vaan nousevat jostain, ja huomaan sen yleensä vasta, kun tilanne on jo päällä. En tästä syystä esimerkiksi mene pahimpina päivinä töihin, ja kumppanini on evakossa kakkoskämpällä. Sovimme tästä aina yhteistuumin, ja se ei onneksi ole ongelma. Koen sen helvetin mieluummin yksin, ja se tulee ihan samalla tavalla päälle, oli paikalla muita ihmisiä tai ei.
Ei varmaan kannata järjestää apua, vaan kääntää koko elämä ympäri oireiden takia, joihin hoitoakin voisi saada. Ihme uhrautuva nainen -asenne ja toiset yläpeukuttaa innoissaan! Eikö sinulla mielestäsi olisi oikeutta pystyä käymään töissä joka päivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Miehillä hormonit vaikuttavat käytökseen jatkuvasti, jopa enemmän kuin naisilla, mutta koska näille on hoettu kautta aikojen että he eivät ole hormonaalisia he eivät tajua niitä asioita hormonien vaikutuseksi.
Heitä vaan pidetään huonosti käyttäytyvinä sikoina, vaikka heitä pitäisi ymmärtää ja tukea.
On eri asia olla aina huonosti käyttäytyvä sika kuin kaksi päivää kuukaudessa. Ainakin lähipiirin on sitä helpompi sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni on ollut kanssani yhdessä jo ennen kuin pms tuli kuvioihin. Hän ymmärtää asian täydellisesti.
Sanon vain että tiiätkö että nyt on pms aika pahasti päällä. Tai että nyt en tiedä kumpaa tämä turhautumiseni, epävarmuuteni, ahdistukseni on, oikeaa tilannetta johon pitäisi reagoida, vaik pms:ää.
Ei kai ainkuisella miehellä ole mitään ongelmaa ymmärtää ja sisäistää oirekuvaa?
Emme myöskään ole lähteneet siihen että minun pitäisi painaa oireeni ja paha oloni jonnekin syvälle sisälleni, vaan me puhumme siitä avoimesti keskenämme. Ihan samalla tavalla kuin muidenkin oireiden kanssa, kuten nyt vaikka miehen ajoittainen unettomuus, ja siitä johtuvat asiat, mikä tahansa kulkutauti joka hetken aikaa rajoittaa tekemisiä ja olemisia.
Mutta joo, meillä on osoittautunut hyväksi muutenkin käytössämme oleva "kikka", eli se minkä päälle parisuhteemme muutenkin perustuu, keskusteluyhteys, ja elämän jakaminen.
On paljon helpompaa ymmärtää ja tukea toista kun ymmärtää häntä, ja pystytään keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Minä en halua että mieheni kärsii, eikä mieheni halua että minä kärsin. Puolin ja toisin helpotetaan elämässämme toistemme taakkaa, ja kuunnellaan ja tuetaan. Ei se ole sen kummempaa pms:nkään kanssa.
Luulen, että miesten vaikeudet ymmärtää tuota on siinä, että heille on teinistä asti hoettu, että ihminen ei ole hormoniensa orja vaan pystyy hallitsemaan käytöstään. Tämä siitä huolimatta, että on tutkittu tosiasia, että testosteroni lisää aggressiivisuutta ja seksuaalista himoa. Miehillä hormonit eivät vaan saa vaikuttaa käytökseen. Miksi siis miehet eivät odottaisi samaa naisilta?
Kyllähän suurimmalla osalla miehistä ne hormonit kuitenkin vaikuttaa käytökseen. Miksi ei voisi hyväksyä sitä naisilta? Ero on myös siinä, että mieshormonit vaikuttaa jatkuvasti jolloin niiden vaikutusta ei samalla lailla huomaa. Pms voi aiheuttaa todella radikaalin muutoksen mielialaan ja sitten taas parin päivän-viikon päästä tilanne normalisoituu.
Juuri se on ongelma, että naisilla ne hormonit heittelevät kuukautiskierron myötä, mikä tekee naisesta ailahtelevaisen. Pelottavinta on, että Duomen johdossa on naisia, joilla kuukautiskierron ajankohta vaikuttaa mahdollisesti päätöksiin paljonkin.
Kohdullishormonit.