Lähes kuusikymppisenä vaativassa asiantuntijatyössä

Jos alle 60-vuotiaana alkaa olla ongelmia toimistotyöhön liittyvän "liikkumisen" kanssa niin olet päästänyt itsesi yksinkertaisesti täysin paskaan fyysiseen kuntoon.

Käytännässä 100% "vaativaa asiantuntijatyötä" tekevistä on ainakin yksityisellä sektorilla joutunut kokemaan vuosikymmien ajan sellaista katkeamatonta stressiä, univajetta ja yt-kausilla suoranaista ahdistusta että aivot alkavat vähemmästäkin olla reikäistä höttöä tuossa iässä.

Parasta mitä sinulle voisi fyysysesti ja henkisesti tapahtua on se että saat kenkää ja jäät pitkäaikaistyöttömäksi.

Kun olet ensin puoli vuotta ihan vaan nukkunut 10 tuntia yössä ja sitten alat pikkuhiljaa kiinnostua liikunnasta tai luonnossa liikkumisesta et enää vuoden kuluttua tunnista sitä horisevaa, tutisevaa vanhusta joka olit 12kk aiemmin.

Minä olin 67-vuotiaaksi vaativassa ICT-asiantuntijatyössä. Minusta työt sujuivat kuten nuorempanakin, tosin joskus piti tarkistaa triviaalejakin yksityiskohtia joita ei ollut aikoihin käyttänyt, mutta toisaalta kokemuksen myötä hommat hoituivat. Poljin 20 kilometrin työmatkani fillarilla kesätä talvet ja kieltämättä olin kotiin päästyäni aika naatti, mutta olihan viikonloput aikaa palautua ja huilallilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 67-vuotiaaksi vaativassa ICT-asiantuntijatyössä. Minusta työt sujuivat kuten nuorempanakin, tosin joskus piti tarkistaa triviaalejakin yksityiskohtia joita ei ollut aikoihin käyttänyt, mutta toisaalta .

Tämänkin viestin saama alapeukku kertoo siitä että ap haluaa elää denial-moodissa jossa paska fyysinen kunto ja himmennyt kuuppa eivät ole missään nimessä itseaiheutettuja ja täysin vältettävissä terveemmillä elämäntavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki työt on vaativia asiantuntijatöitä. Pitäisi sitten vaan eläkeikä pudottaa yleisesti.

Vaativia asiantuntijatöitä on olemassa vain muutamalla toimialalla, joista yksikään ei liity julkishallinnon tehtäviin.

Ai niin kuin tutkimuslaitoksiin vaikka? Tai sairaaloihin?

Vierailija kirjoitti:

Jos alle 60-vuotiaana alkaa olla ongelmia toimistotyöhön liittyvän "liikkumisen" kanssa niin olet päästänyt itsesi yksinkertaisesti täysin paskaan fyysiseen kuntoon.

Käytännässä 100% "vaativaa asiantuntijatyötä" tekevistä on ainakin yksityisellä sektorilla joutunut kokemaan vuosikymmien ajan sellaista katkeamatonta stressiä, univajetta ja yt-kausilla suoranaista ahdistusta että aivot alkavat vähemmästäkin olla reikäistä höttöä tuossa iässä.

Parasta mitä sinulle voisi fyysysesti ja henkisesti tapahtua on se että saat kenkää ja jäät pitkäaikaistyöttömäksi.

Kun olet ensin puoli vuotta ihan vaan nukkunut 10 tuntia yössä ja sitten alat pikkuhiljaa kiinnostua liikunnasta tai luonnossa liikkumisesta et enää vuoden kuluttua tunnista sitä horisevaa, tutisevaa vanhusta joka olit 12kk aiemmin.

Katso nyt vaikka itseäsi. Aloittajan viesti oli varsin lyhyt, mutta silti missasit sen kohda jossa hän kertoi liikkuvansa.

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki työt on vaativia asiantuntijatöitä. Pitäisi sitten vaan eläkeikä pudottaa yleisesti.

No niin pitäisi. Jos tuntuu, että rahat ei riitä, niin nehän säästyy vähentyneinä sairauskuluina. Hoidetaan sitä ongelmaa jo siellä mistä se tulee. Onko siinä muutenkaan järkeä pitää ihmisiä töissä lähes 70-vuotiaaksi, kun heille on pakko antaa 15-vuotiaiden tasoisia hommia, koska eivät enää jaksa sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 67-vuotiaaksi vaativassa ICT-asiantuntijatyössä. Minusta työt sujuivat kuten nuorempanakin, tosin joskus piti tarkistaa triviaalejakin yksityiskohtia joita ei ollut aikoihin käyttänyt, mutta toisaalta kokemuksen myötä hommat hoituivat. Poljin 20 kilometrin työmatkani fillarilla kesätä talvet ja kieltämättä olin kotiin päästyäni aika naatti, mutta olihan viikonloput aikaa palautua ja huilallilla.

Et tajua, että jos olisit maininnut joskus, että ei tämä enää niin helppoa ole kuin nuorempana, niin nykyisten ei enää tarvitsisi kärsiä laillasi typeristä ideoista kuten eläkeiän nostosta, joka ei lisää hyvinvointia kellekään.

Olen vaativassa asiantuntijatyössä, ja minulle on hiljattain tarjoutunut mahdollisuus vielä vaativampaan määräaikaisuuteen (4v) toisessa EU-maassa.

Ennen olisin rientänyt matkaan, mutta nyt mietityttää jaksaminen, niin fyysinen kuin psyykkinen. Selvästi 50v täytettyä jaksaa vähemmän kuin ennen ja tarvitsee paljon palautumista.

😞

N58

Mä oon vasta 54v ja tunnistan tämän. En tiedä johtuuko se traumasta, jonka alkulähde on 10 vuoden takana vai vanhenemisesta vai uniapneasta vai kaikesta. Ei vaan jaksa, eikä muista.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 67-vuotiaaksi vaativassa ICT-asiantuntijatyössä. Minusta työt sujuivat kuten nuorempanakin, tosin joskus piti tarkistaa triviaalejakin yksityiskohtia joita ei ollut aikoihin käyttänyt, mutta toisaalta kokemuksen myötä hommat hoituivat. Poljin 20 kilometrin työmatkani fillarilla kesätä talvet ja kieltämättä olin kotiin päästyäni aika naatti, mutta olihan viikonloput aikaa palautua ja huilallilla.

Oliko tää vastiva ICT asiantuntijuus KELAssa? Sielöä ei tarvitse tehdä mitään, kunhan jaksaa joskus käydä paikalla.

Muistan, kun nuoruudessani oli työpaikat noille käveleville tietopankeille. He olivat niitä johtajia tai epävirallisia "oikeita käsiä". Tekivät pistotarkastuksia junioreille. Muun ajan istuivat "tyhjäntoimittajina" eli odottivat kysymyksiä ja antoivat vastauksia, tasoittivat ruuhkahuippuja. Nykyään he ovat vain asiantuntijoita. Heidän pitää tehdä saman verran tuottavaa työtä kuin nuorempiensa, MUTTA samalla pitää vastata kysymyksiin ja auttaa muita.

Sitten jos ei vastaile eikä auta, niin työnantaja alkaa ulista osaajapulasta. Oikeasti koulutus on melko samanlaista kuin menneinä vuosikymmeninä. Kukaan ei vaan ehdi enää neuvomaan. Ja jos ei pysy perehdyttämättä jääneiden hutilusten tahdissa, niin yt:t kutsuvat. Masentavaa.

Vierailija kirjoitti:

Opettelin sanomaan ei.

Olen ollut talossa pitkään eli 6 vuotta. Nuoremmat vaihtavat työpaikkaa, vanhukset pysyvät (ja nuorten pitääkin hankkia erilaista työkokemusta ja katsoa, mikä kaikki kiinnostaa, ei siinä mitään). Tiedän ilman ohjeita, miten tehdään matkalasku tai miten seurata ei-omien projektien kulkua. Tiedän lakimuutoksista, järjestelmämuutoksista, arkistoinnista... ja siksi minulta kysytään paljon sellaista, mikä selviäisi muualtakin, mutta "kun sä Tuula tiedät heti, säästyy mun vaivat etsiä".

Lopetin vastaamasta näihin kyselyihin todeten, että en ihan nyt muista, mutta katso ohjeista/intrasta/teamsista - missä se tieto nyt sitten oikeasti onkin. Perehdytys on eri asia, silloin neuvon ja opastan, mutta lopetin yhteisenä tietopankkina olemisen ja iso osa näkymätöntä työtä katosi samantien.

Toinen ei on se, että en osallistu palavereihin, joissa minun pitäisi olla varmuudeksi. Jos minulla ei ole roolia siellä, niin en mene pelkästään kuulolle, säästyy sekin aika omille töille.

Kolmas ei on lounastauko: se on kalenterissani, sitä en siirrä minkään palaverin tai tapaamisen takia. On ihan turha sanoa, että hei, nipistetään tunnin lounaastasi (palkatonta aikaa!) vartin verran, niin pääset palaveriin mukaan ja minä vastaan, että kiitos ei, lounasaikaan käyn kävelyllä ja syön, en istu palavereissa.

Elämä helpottui aika lailla, kun oppi ein.  

Tämä oli todella hyvä teksti. Tunnistan itseni 57 v IT-alan asiantuntijana työskentelevän. Minä en ole ehkä ihan vielä noin hyvin saanut työtilannetta haltuun, että olis lounastauotkin noin hyvin kalenterissa. Työpäivät pyrin pitämään normipituisina, en vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä normaalia pidempää päivää, vaikka olisi mikä kriisi projekteissa. Mutta työpäivät kyllä vedetään aika 100 lasissa, paljon palavereita ja niiden lomassa tai aikana sitten pitää tehdä sitä "oikeaa" työtäkin. Tosin tällä alalla ne palaveritkin on sitä oikeaa työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 67-vuotiaaksi vaativassa ICT-asiantuntijatyössä. Minusta työt sujuivat kuten nuorempanakin, tosin joskus piti tarkistaa triviaalejakin yksityiskohtia joita ei ollut aikoihin käyttänyt, mutta toisaalta kokemuksen myötä hommat hoituivat. Poljin 20 kilometrin työmatkani fillarilla kesätä talvet ja kieltämättä olin kotiin päästyäni aika naatti, mutta olihan viikonloput aikaa palautua ja huilallilla.

Hyvä sulle, mutta valitettavasti ei mene useimmiten näin, vaikka kuinka liikkuisi ja söisi hyvin yms. Kyllä mulla alkoi esivaihdevuosien myötä jo vähän päälle nelikymppisenä mennä vaikeammaksi. Kävin jopa lääkärissä epäillen ADHD:ta tai muistisairautta, muutta ei ollut sellaisiia ja lääkärin mukaan normaali ilmiö, johon voi ajan kanssa sopeutua. Ja ehkä vaihtaa työtehtäviä vähemmän detaljitasolle. Olen tavallaan sopeutunut, oppimaan tekemään to do listoja, kirjoittamaan työtä tehdessäkin kaiken koko ajan ylös että jos taas unohdan tai keskittyminen hajoaa, pääsen jatkamaan siitä mihin jäin. Vaan raskasta on henkisesti kyllä, ja pärjään rimaa hipoen. 

Lisäksi kaikki muuutokset ja "siirtymät" (ei fyysinen siirtymä vaan se että pitää siirtyä yhdestä projektista tai asiasta toiseen" ottavat nykyään koville. Kyllä minä uskon että jaksan eläkeikään, mutta melkoinen surkimus olen nuoriin verrattuna kyllä jo näissä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes kaikki työt on vaativia asiantuntijatöitä. Pitäisi sitten vaan eläkeikä pudottaa yleisesti.

Vaativia asiantuntijatöitä on olemassa vain muutamalla toimialalla, joista yksikään ei liity julkishallinnon tehtäviin.

Vaativissa asiantuntijatöissä/- tehtävissä; tuntuu tälläkin palstalla kirjoittelevista olevan "joka toinen!?"

Mitä nämä KO ASIANTUNTIJATEHTÄVÄT ylipäätään ovat!

Tosi paljon vaihtelee kyllä ihmisten suoriutuminen tuossa iässä. Minun isä vaihtoi kuusikymppisenä vielä työpaikkaa entistä vaativampiin johtotason tehtäviin, eläkkeelle jäi nyt just ennen kuin täytti 66. Yhden työkaverin läksiäisiä juhlittiin kolmatta tai neljättä kertaa kun oli jo päälle 70. Mutta sitten joillain ei tosiaan jaksaminen tahdo riittää ja lyhentävät työaikaa jne. Luulen että työn mielekkyys on iso tekijä tässä myös, sekä isäni että tämä työkaveri ovat sellaisia joille työ on enemmän kuin pelkkää työtä ja siis myös pitää ne aivot vireessä kun joutuu haastamaan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian vaativa työ.

Tai sitte neurologista häikkää tulollaan.

Kyllä periaatteessa sopivassa työssä voi olla ihan hautaan saakka, vaikka 90 vuotiaanakin,nimenomaan aisnatuntijahommissa siis.

Joo, näin olen itsekin ajatellut. Ei sinällään mitenkään hirvittävän haastavia tehtäviä, mutta sanotaanko että muistia vahvasti kuormittavia - ja nyt se vie kaikki voimat. Huomaan myös uupuvani ihan ajatuksesta, kun tiedostan viikkoon sisältyvät fyysiset siirtymät, asiakasneuvottelut ja muut tapaamiset. Joku ei vain ole kuten ennen, ja tästä jos tilanne pahenee, pelkään uupuvani täysin.

Oisko työn olosuhteissa parantamisen varaa? Voitko delegoida muille? Onko esimies tilanteen tasalla? Voitko itse vaikuttaa työtahtiin ja olosuhteisiin? Onko työkuorma ja vaatimustaso noussut huomaamattasi verrattuna aiempaan? Oletko varma, että vika on nimenomaan sinussa? Onko motivaatiosi heikentynyt?

Voisiko johtua ihan erilaisten digilaitteiden ja -kanavien lisääntyneestä informaatiotulvasta? Ennen saattoi riittää, että tarkistaa sähköpostit kerran tai kaksi päivässä (ja näin suositeltiinkin), nykyään pitäisi olla muka instant-tavoitettavissa lisäksi Teamsin, WhatsApp:n yms. kautta. Minusta tämä on ihan syvältä. Ei rauhan hetkeä.

Sivusta; tämä oli hyvä kommentti. Kaikkikanavaisuus ja loputon some tuottaa ihmiselle fiiliksen muistisairaudesta vaikka sitä ei olisikaan.

Minulla on jopa 3 teamsia: oman firman, parin yhteistyökumppani-firman teamsia. Ja tietysti myös sitten sähköposti. Välillä käy melkoinen suhina. Se sentään hyvä, että puheluita ei enää harrasta kukaan ja sopiikin minulle, kun asiat jää näppärästi kirjallisesti muistiin.

Up

Käy keskustelemassa työterveydessä. Olen itse 59-vuotias, en tiedä luokitellaanko työni vaativaksi asiantuntijatyöksi, tuskin, mutta päällikkötason tehtävässä olen ja siihen sisältyy sekä kehittämistä että hallintoa. Tehtävä edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa. Sisältää useiden eri sovellusten hallintaa, kykyä ottaa tarvittaessa nopeasti haltuun uusia sovelluksia, vuorovaikutustaitoja, johtamistaitoja, viestintätaitoja ja verkostoitumista. Olen organisaatiomme edustaja mm. tulevan hyvinvointialueen tietyissä rakenteissa.

Olen kyllä työpäivän jälkeen usein poikki, mutta en tunnista tuollaista uupumista tai stressiä, jota sinä kuvaat. Olen töiden lisäksi luottamustehtävissä; minulla on kaksi puheenjohtajuutta ja neljä jäsenyyttä. Yksi luottamustehtävistä on valtakunnallinen, yksi alueellinen (useamman kunnan alueella toimiva luottamuselin) ja loput paikallisia. Lisäksi osallistun oman puolueeni hyvinvointialueen valtuustoryhmän kokouksiin aina, kun ehdin, vaikka en itse ole valtuutettu mutta minulla on niissä läsnäolo- ja puheoikeus.

Opiskelen oppisopimuksella erikoisammattitutkintoa, valmistun tänä kesänä. Syksyllä suunnittelen aloittavani omalla kustannuksellani Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (JET), koska en usko, että pääsen heti perään jatkamaan uudella oppisopimuksella, ja kuitenkin tuo tutkinto tulee todennäköisesti olemaan hyödyllinen hakiessani johdon tehtäviin. Uskon ja toivon pysyväni työelämässä vielä ainakin kahdeksan vuotta.

Ja kun joku kuitenkin miettii, että miten minulla on aikaa kirjoitella tänne, niin tiedoksi että tämä on lounastuntipaheeni ja kyllä palsta on minulla näin etäpäivinä auki incognito-ikkunassa muutenkin. Kun on tauko työskentelyssä, niin luen kommentteja.

Olen vasta 40, mutta mua kuormittaa se, että kaikki asiat täytyy varmistaa aina minulta! Eikä minulla ole päätösvaltaa edes mihinkään.

Ja myös Teams ketuttaa. Vihaan niitä puheluita ja odottamattomia kokouskutsuja.

Vierailija kirjoitti:

Jos 55-v täytettyään siirrettäisiin osa-aikatyöhön, se toisi työpaikkoja ja auttaisi jaksamiseen.

Kyllähän niitä osa-aikaisiakin töitä olisi tarjolla, mutta kuinka moni haluaa pudottaa tulotasoaan ja sitä myöten eläkekertymäänsä? En minä ainakaan.