Narsistinen kumppani ei muutu
Hän oli aluksi ihan erilainen, ihan kuin toinen persoona. Olen nähnyt hänen hyvyytensä ja olen ihan oikeasti saanut myös kokea sen. Ei meillä aina ole näin kamalaa, on myös paljon hyvää ja paljon hyviäkin aikoja.
Narsistinen ihminen manipuloi läheistään vetoamalla syyllisyyden tunteeseen, sekä omaantuontoon ja syyllistää häpeilemättä toista omista teoistaan.
Konflikti ja uhkatilanteet rauhoittuvat usein siten, että narsistisen persoonan läheinen pyytää anteeksi, vaikkei siihen olisi syytä. Tämä voi olla ainoa tapa rauhoittaa tilanne, vaikka anteeksipyynnön tulisikin tulla täysin toiselta suunnalta.
Anteeksipyytelyvaiheen jälkeen alkaa hyvittelyvaihe ja tuhannet upeat lupaukset muutoksesta.
Voiko narsisti/narsistinen ihminen siis muuttua ja mitä aito, sekä pysyvä muutos edellyttää?
On tärkeä tietää, että narsismi on pysyvä luonteenpiirre ja tapa toimia.
Jotta narsistinen ihminen ihan oikeasti muuttaisi hänelle ominaista ja niin vahingollista tapaa toimia vaatisi se ensinnäkin sen, että hän kykenisi näkemään ja myöntämään omassa toiminnassaan jotain sellaista, jota hän haluaisi ja kokisi itsekin tarpeelliseksi muuttaa.
Pitäisi siis kyetä myöntämään, ettei ole täydellinen, eikä oikeutettu kaikkeen siihen pahaan, jota on tehnyt ja tekee.
Lisäksi tarvittaisiin motivaatiota muutokseen, sekä sen verran tervettä nöyryyttä ja henkistä voimaa, että hän kykenisi katsomaan sitä mitä todellisuudessa on ja miten muut ihmiset hänet kokevat. Tämän narsismi tavallisesti estää.
Kommentit (8)
Narsistithan tunnetusti ei muutu.
Heivaa narsisti pois elämästäsi.
Itsetuntosi kiittää!
Miksi narsistia pitäisi katsella nurkissa yhtään pidempään kuin väkivaltaista, alkoholistia, pettäjää tai muuten vain ikävää ihmistä? Pitää elää hetkessä, eikä ajan kultaamissa muistoissa, kun sen kanssa halusi suhteen aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä olet juuri tuo narsisti. Katso peiliin, mokoma uhria teeskentelevä!
Joku muukin näki tekstin läpi.
Narsisti voi muuttua, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Hänen pitää kohdata syvä henkinen ja psyykkinen kriisi. Toisin sanoen hänen sisäisen pahan olonsa pitää kasvaa niin suureksi, että hänelle ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa käsittelemään asioitaan ja muuttumaan.
Eli toisin sanoen pianon pitää pudota hänen päällensä. Ymmärrettävistä syistä näin ei ihan hevillä tapahdu, tämä vaatii melkoisen alkusysäyksen jotta prosessi voi käynnistyä. Sinuna en jäisi odottamaan muutosta vaan lähtisin. Prosessin läpikäyminen kestää narsistilta ainakin viisi vuotta, mutta myös kymmenen vuotta saattaa kulua aikaa. Epäilen, että hengellinen ulottuvuus on tässä todella tärkeä, jotta muutos on aito ja syvällinen.

Hyvin vaikeaa ja kivuliasta, väistämättä myös hidasta mutta ei täysin mahdotonta.
Tai saattaa olla, että eivät ole "puhtaita" narsisteja, vaan epävakaita, joilla on parempi kyky työstää tunteita ja halua mennä kipua päin. Narsistinen luonne projisoi pahan ulos, jotenniin kauan kuin hän voi menestyksekkäästi näin tehdä (eli löytyy jokin taho, osoite, ihminen, johon kipata sisäinen törky), hänen ei tarvitse muuttua. Hän ei myöskään koe syyllisyyttä, tai hyvin ohimenevästi. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin aina oikeutus toiminnalleen, minkätakia he voivat vaikuttaa suorastaan hyvinvoivilta.
Kauheaa ajatella, että narsistin säteilyn edellytys on aina jonkun alistaminen. Yksikin ihminen riittää.
Juuri tuo sadistinen julmuus ja moraalittomuus tekee narsistin uhriksi joutumisesta niin traumatisoivaa.
Jos uhri koettaa saada narsistia tajuamaan oma häiriintyneisyytensä, se on sama kuin hakkaisi päätään seinään.
Niin, eivät ne muutu. Eivät voi itselleenkään mitään. Ei kannata jäädä kynnysmatoksi ja manipuloitavaksi odottelemaan muutosta, jota ei tule. Tietysti narsistit hetken jaksavat esittää muuttuneensa
Ajaa vain omaa hyötyänsä. Esimerkiksi tuulivoimabusineksessa lähes kaikki ovat narsisteja.
Ja sinä olet juuri tuo narsisti. Katso peiliin, mokoma uhria teeskentelevä!