Mies päättää kaikesta - muillakin?

Seksi on oikein tyydyttävää ja miehelle tärkeää että saan orgasmin. Tosin on ollut vaiheita etten ole saanut mieheltä niin usein kuin olisin halunnut, mutta nyt ihan sopivasti. Tosin suutelemaan en oikein häntä pysty. Tästä taisi joku keskustelu täälläkin joskus olla. En tiedä mikä tunne-elämän häiriö, mutta en halua enkä oikein pysty yleensä suutelemaan. Ehkä olen jotenkin loukattu sisimmässäni.

ap

sängyssä? Onko seksinne pelkkää miehen tyydyttymistä vai osaako hän ottaa sinunkin seksuaaliset ja hellyyden tarpeet huomioon?

Nuo ovat mielestäni seikat, jotka kuvaavat sitä, onko mies edes kiinnostunut olemaan kumppani vai onko kyse vain itsekkäästä tunteettomasta miehestä, jolle sinä olet hänen jakamatonta omaisuuttaan ja jonka elämästä vain hän päättää.

Kyse on äärimmäisestä keinosta pyrkiä dominoimaan käyttämällä henkistä väkivaltaa. Sellaista ei pidä kenenkään sietää missään tilanteessa!



Sinä teet nyt päätöksen siitä, millaista elämää haluat viettää seuraavat 20, 30, 40 vuotta. Sen päätöksen aika on juuri nyt, tänään, ei ensi viikolla. Elämäsi parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin, mutta pallo on nyt sinulla, ap. Muutos on aina hirvittävän vaikeaa, mutta aina mahdollista, mikäli motivaatiota riittää.



Tsemppiä, ja muistathan, että Sinun ei pidä sietää henkistä väkivaltaa sekuntiakaan!

mies kyllä mukamas tärkeissä asioissa kysyy minun mielipidettäni (esim talon rakennukseen liittyvissä), mutta hänellä on jo valmiina oma vahva mielipide. Jos minä ehdotan jotain muuta, perustelee omaa kantaansa niin voimakkaasti ja teilaa minun ideani, että lopulta luovutan ja joskus olen jopa tokaissut "ihan sama"

Muutaman jutun olen saanut läpi, mutta niistä sitten taas kuuluu v*ttuilua jälkeenpäin.

Meillä varmaan myös luonne-ero vaikuttaa, mies todella tietää mitä haluaa ja minä olen sellainen harkitseva, joka haluaisin aina miettiä eri vaihtoehtoja, mitä mistäkin valinnasta seuraa jne.

Minun henkilökohtaisiin asioihin ei puutu, eikä moneen lapsiin liittyvinkään, mutta juuri näihin yhteisiin, isoihin asioihin.

muuttanut ensin rivariin tms. ja kaikessa rauhassa katsellut tontteja ja rakentanut ehkä joskus muulloin kuin vauva-aikana. Ehkä 3 vuotta myöhemmin. Olisin myös halunnut asua jossain aivan muualla missä asumme.

Mä en kykene nopeisiin muutoksiin ja isoihin ratkaisuihin nopeasti ja mies on mut pakottanut siihen aiheuttaen kauhean masennuksen (paljon toki muitakin syitä masennukselle).

Mitta on täynnä mutta en halua erota.

Haluan että eläisimme sellaista elämää kuin minä haluan ja minun elämänrytmin mukaan joka on paljon hitaampi kuin miehen.

ap

ymmartanyt etta olisko se elama siella rivarissa sitten ollu paljon onnellisempaa ?

tai siis jos talonrakennus on niinkun pilannu sun elamasta 20 vuotta niin on se varmaan ollu aika kauheeta.

en ma oikeen osaa sanoa mitaan jarkevaa, 20 vuotta ap on tehny niinkun mies haluaa ja nyt on mitta taynna. ero ? muutatte rivariin tai kerrostaloon ?

Sun mies on varmaan narsisti. Sä kulutat energias ja elämäs siihen että pidät miehes pystyssä. Otan osaa.

Miehen isä on todella paha narsisti (saisi jopa oikeudessa psykologit ja juristit puolelleen), siis todella paha, mutta häneen verrattuna mieheni ei ole.

Tosin pelkään että hänelle on tulossa narsistisia piirteitä. Oon jo hieman ruvennut pelkäämään väkivaltaakin, vaikka varmaankin aiheetta. Jos hän jotain joskus tekisi niin sitten varmaan yllättäen ja jotain todella raakaa ja kamalaa.

Mutta mistä päättelet että mieheni olisi narsisti?

Jos olisi, niin tietäisin että ainoa tie olisi ero. Mutta kun mielestäni ei ole.

ap

Sun mies on varmaan narsisti. Sä kulutat energias ja elämäs siihen että pidät miehes pystyssä. Otan osaa.

Miestä et voi muutta, vaikka miten haluaisit. Voit muutta vain omia reaktioitasi mieheen, joka puolestaan saattaa hyvässä lykyssä muuttaa miehen käytöstä tai sitten ei. Miehen käytös ei kuitenkaan ole pätkääkään sinun ongelmasi tai sinun vastuullasi. Sinun oman elämäsi, päätöksesi ja tunteesi ovat sen sijaan sinun vastuullasi.

Palkäästkö miehen suuttumusta, jos teet oman tahtosi mukaan? Miksi?

Ymmärräthän myös, että tuo itsemurhalla uhkailu on tosiaan pelkkä pyrkimys säilyttää oma valta-asema suhteessa. Älä ota sitä kuuleviin korviisi. Kyse on vähän niinkuin uhmaikäisen epätoivoisesta yrityksestä käyttää valtaa. Mies on löytänyt siinä keinon, jolla sinut saadaan pysymään hiljaisena.

Mitta on täynnä mutta en halua erota. Haluan että eläisimme sellaista elämää kuin minä haluan ja minun elämänrytmin mukaan joka on paljon hitaampi kuin miehen. ap

Eipä ihme, ettet halua suudella miestä, joka käyttää niin järjettömän lapsellista ja epäreilua keinoa oman valatansa pönkittämiseen.



Itse kyllä ottaisin eron. Ei mitään toivoa, että mies yhtäkkiä ryhtyisi elämään, niinkuin sinä haluat! Sori. Mieti, mitä tosiaan elämältäsi haluat seuraavan 30 vuoden aikana? Ja miten aiot sen saavuttaa, siis ihan konkreettisin keinoin, miten?

paitsi lapsiluvun, itse olisin tyytynyt yhteenkin, mutta mies toivoi enemmän lapsia. Niitä sitten putkahti kaksin verroin... No, en ole sitä katunut.

Päätösvalta kuuluukin olla sillä joka haluaa vähemmän lapsia koska ketään ei pitäisi pakottaa vanhemmaksi vastoin tahtoaan. Jos ei se toiselle osapuolelle kelpaa niin onhan aina se käräjäoikeus olemassa.

Mun mies on aika huono tekemään päätöksiä, useimmiten me neuvotellaan ja jutellaan, pohditaan hyviä ja huonoja puolia, keskustellaan ja jos asia on siis sellainen, ett miehen pitää itse tehdä päätös yritän auttaa ratkaisun löytämisessä. Kaikki meidän päätökset (lapsiluku, asuinpaikkakunnat jne.) on tehty yhdessä.

Pidän meitä aika onnellisina, kunnioitetaan toisiamme suuresti, vaikka meidän liitossa on ollut monta vaikeaa paikkaa ja kriisejä.

Olisimme asuneet eri paikoissa, rakentaneet eri paikkakunnalle erilaisen talon, elämäntyylimme ja harrastuksemme olisivat toisenlaiset (taitaisi vaatia mieheltä jo melkoista muutosta), meillä olisi ehkä 3 lasta = elämä olisi kaikinpuolin eri näköistä ja tyydyttävämpää, siis täysin erilaista.



Taisin rakastuneena valita vääränlaisen miehen. Vaisto sanoi silloin muuta, mutta tein "järkivalinnan".



Niin, ei kai sitä toista muuksi muuta. Oli sitten narsisti tai ei, niin näillä kai sitten mennään..



Itsekkäämpi voin yrittää olla, mutta elämä on silloin täyttä myrskyä.



Nyt eletään vähän sellaisessa passiivitilassa ettei tehdä oikein mitään kun mikään ei ole toisen mieleen. On tääkin elämää.



Miehen kanssa kaksin on kivaa (perustuu varmaan seksiin?), mutta perhe-elämä on jotenkin kamalaa. Kaikista onnellisin oon ollut yksikseni tai silloin kun on oltu lasten kanssa keskenään. Silloin saa elämää sellaista elämää kuin haluaa ja elämä hymyilee.



Tätä olisi muuten varmaan tosi monen joka minut tuntee vaikea uskoa. Ulospäin näyttäydymme varmaan aika normiperheenä.



Täytyy mennä nukkumaan, kun mies komentaa.



ap

Toivot, että muutos tapahtuisi itsestään, ilman muutokseen aina liittyvää tuskaa ja luopumista. Aiot ilmeisesti elää elämäsi tuota muutosta aina vaan vuosi vuodelta yhä katkerampana odottaen. Onnea yritykseen.

Olisimme asuneet eri paikoissa, rakentaneet eri paikkakunnalle erilaisen talon, elämäntyylimme ja harrastuksemme olisivat toisenlaiset (taitaisi vaatia mieheltä jo melkoista muutosta), meillä olisi ehkä 3 lasta = elämä olisi kaikinpuolin eri näköistä ja tyydyttävämpää, siis täysin erilaista. Taisin rakastuneena valita vääränlaisen miehen. Vaisto sanoi silloin muuta, mutta tein "järkivalinnan". Niin, ei kai sitä toista muuksi muuta. Oli sitten narsisti tai ei, niin näillä kai sitten mennään.. Itsekkäämpi voin yrittää olla, mutta elämä on silloin täyttä myrskyä. Nyt eletään vähän sellaisessa passiivitilassa ettei tehdä oikein mitään kun mikään ei ole toisen mieleen. On tääkin elämää. Miehen kanssa kaksin on kivaa (perustuu varmaan seksiin?), mutta perhe-elämä on jotenkin kamalaa. Kaikista onnellisin oon ollut yksikseni tai silloin kun on oltu lasten kanssa keskenään. Silloin saa elämää sellaista elämää kuin haluaa ja elämä hymyilee. Tätä olisi muuten varmaan tosi monen joka minut tuntee vaikea uskoa. Ulospäin näyttäydymme varmaan aika normiperheenä. Täytyy mennä nukkumaan, kun mies komentaa. ap

Mies päättää asuinpaikkakunnasta, autoista, talosta jne. Mutta tekee sen niin ovelasti, ettei taida itsekään tajuta. Eli kysyy aina mun mielipidettä ja kuuntelee vastaukset, nyökyttelee- ja sitten tekee just kuten on alunperin ajatellut, koska "sun parastahan mä ajattelin, ja näin on parempi". Ja ihan tosissaan loukkaantuu kun mä suutun, koska hän ihan tosissaan vissiin sitten luulee "toimivansa mun parhaaksi"...



Meillä on tästä riidelty tosi paljon, ja nyt on menossa taas yksi riita. Eli mies haluaisi muuttaa entiselle kotipaikkakunnalleen parin vuoden päästä, mulla on tuhat perustelua miksi ei muutettaisi - mutta mies ei kuuntele niistä yhtään. Meillä on kolme lasta, näillä kaveripiiri täällä, samoin mulla. Mun työ on täällä ja työmatka pitenisi 65 kilsaan, miehen työmatka lyhenisi, mutta hän taas voi tehdä omaansa joustavin työajoin ja on muutenkin paljon ulkomailla työmatkoilla eikäsitäpaitsi hoida arkipäivisin meidän lasten menoja lainkaan... No, en enempää perustele tätä, mutta kuvaa siis sitä, että meillä isotpäätökset tekee mies yksin, vaikka kuvittelee että me ne yhdessä muka tehdään... =(

Muutos lähtee sinusta, et voi odottaa, että mies sitä sinulle toisi hopealautasella.



Meillä minä päätän asumisesta, mies esimerkiksi autoista. Vaihdoin miehen perässä paikkakuntaa, koska hänen ei yrittäjänä olisi ollut helppo muuttaa. Pakotin hänet kuitenkin lähiövuosien jälkeen muuttamaan keskustaan, jossa olen itse aina halunnut asua, ja nyt hänenkin mielestään ratkaisu oli oikea. Päätän myös sisustuksesta käytännössä täysin yksin, paitsi että mies ei halua tauluja ja siksi meillä ei niitä ole. Mies maksaa ruuat mutta minä päätän, mitä syödään. Mies päättää lomamatkoista ja suunnittelee niin hyvin, ettei minulla ole siihen mitään nokan koputtamista.



Kaikista asioista keskustellaan, mutta vuosien mittaan meille on muodostunut selvät omat vastuualueet. Tämä toimii meillä.

kun ap kirjoitti ettei "ole saanut elää sellaista elämä kuin olisin halunnut". Saanut?

Vähän niinkuin mies olisi vaimon vanhempi, joka päättää ja vaimo olisi lapsi. Ja tässähän on kyse isoista asioista, kuten asuinpaikkakuunasta jne.

Ap on jossakin vaiheessa alkanut totella miestään ja tämä on lopputulos. Totteleminen/ alistuminen on ap:n oma teko, turha siitä on miestä syyttää. Jos jollekulle antaa kaiken vallan, hän käyttää sitä.

Meillä päätetään yhdessä. Joskus hirveällä väännöllä, joskus päädytään haaleisiin kompromisseihin, joskus keksitään joku kolmas tie. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos mieheni esim olisi halunnut muuttaa maalle. Hirvittää ajatellakin!

Ap, jos olet noin onneton liitossasi, mutta haluat kuitenkin jatkaa sitä, et voi kuin yrittää muuttaa teidän valtasuhteita (kova homma, mutta voi onnistua), tai jatkaa kuten tähänkin asti.

Mies on niin passiivinen ettei tekisi mitään ilman komentelua. Hän on tilanteeseen aina tyytyväinen vaikka sataisi vettä päälle kaatamalla. Ilman minua hän luultavasti asuisi sillanalla :D

muutot, lapset, yms.? On mielestäni eri asia, jos sinä olet vaikkapa muuttoon sanonut ei, mutta sinua ei ole kuunneltu ja olet ollut pakotettu muuttamaan. Vai oletko myötäillyt miestä ja jättänyt sanomatta, mitä itse haluat? Oletko nyt vasta herännyt siihen, että itse haluaisitkin jotain muuta?

Jotkut ihmiset jopa pitävät siitä, että toinen tekee isot ratkaisut ja heidän ei tarvitse tehdä päätöksiä. Onko teillä kyse siitä vai siitä, että sinun mielipiteitä ei aidosti ole huomioitu?

Pariterepiaan voi mennä yksinkin. Oma mieheni meni aikoinaan ensimmäisen kerran yksin. Itse en halunnut lähteä ollenkaan kun olin jo päättänyt hakea eroa. Toisella miehen käyntikerralla sieltä soitettiin minulle, ja pyydettiin mukana. En hennonut kieltäytyä vaan sitten kolmannella miehen käyntikerralla menin mukaan.



Googlettamalla löytyy ihania parisuhdekursseja kotimaasta ja esim Virosta. Kerran olimme srk:n parisuhdekurssilla, vaikka kirkkoon emme kuulukaan.

asiassa kuin asiassa? Jos näin ja sinä haluaisit pohtia ja miettiä asioita pitempään, se voi olla yksi syy ongelmiinne. Miehestä voi tuntua että sinä olet "päättämätön" jos et heti osaa sanoa mielipidettäsi. Ymmärtääkö miehesi että sinä haluat pohtia asiaa ennenkuin teet päätöstä ettei mene metsään? Isoissa asioissa se toki on hyvä juttu mutta karkkipussin valitsemiseen kaupassa menee 10min...