Lapsi sanoi, että jos me vanhemmat eroaisimme, niin hänen sydämensä särkyisi

Mun lapsi sanoi että menisi metsään kuolemaan. Ei olla erottu ja on nyt jo 18v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se, jos on tasaisen hyvä elämä ilman raastavia riitoja, lasta ei haittaa edes se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa. Eli nämä ns. mukavuuserot ovat lähes poikkeuksetta lapsen kannalta huonompi vaihtoehto.

Mulla oli tuollaiset vanhemmat. Ei raastavia riitoja, nukkuivat eri huoneissa. Katsoivat myös telkkaria eri huoneissa yms. Vastapallona; ei heidän välillä ollut myöskään mitään läheisyyttä, leikkisyyttä, lämpöä ikinä. Ei hirveästi tehty perheenä mitään. Muistan että vanhemmat oli muutenkin aina jotenkin "poissaolevia", siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ei. Se kun väistämättä vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen, jos joutuu elämään kulissielämää..... olen sen vanhemmiten ymmärtänyt.

Nää mallit siirtyi sitten muuten minulle ainakin. Oma ensimmäinen avioliitto oli farssi. Vasta kypsemmällä iällä pystyin käsittelemään asioita ja tunnistamaan lapsuuden malleja.. myöntämään niiden haitallisuuden. Sen myötä olen pystynut muodostamaan parempia suhteita pikkuhiljaa. Nyt olen jo tosi ns. hyvässä suhteessa.

Ei pitäis aliarvioida sellaisen kulissiliiton vaikutuksia lapsiin. Se vaikuttaa oleellisesti lasten kehitykseen, käsityksiin parisuhteesta jne.

Mun mielestäni se ei ole mikään kulissi, jos vanhemmat ovat kavereita keskenään, harrastetaan ja matkustellaan perheenä jne.

No kyllä se on, jos vanhemmat ei ole romanttisesti/seksuaalisesti toisistaan kiinnostuneita. Joo, voit tarjota lapsille suht tasaisen ja turvallisen lapsuuden noin. Mutta et voi tarjota heille terveen parisuhteen mallia noin.

Niin no, romanttinen rakkausavioliitto on muutenkin lähinnä länsimainen keksintö. Ei sitä voi pitää ainoana terveen parisuhteen mallina.

No jos sinun mielestä esim. järjestetyt avioliitot on hyvä asia, niin ei meillä ole mitään keskusteltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on varmasti hyvä olla yhdessä, rauhallinen ja hyvä koti. Hyvä niin ja siksi lapselle olisi kova juttu, jos te eroaisitte. Miksi erota hyvästä.  Moni lapsi erilaisissa olosuhteissa taas on usein tuonut salaisen toiveensa esille, että vanhemmat eroaisivat, kun tappelevat koko ajan ja kotona on ikävän painostava ilmapiiri jatkuvasti. 

Komppaan tätä! Mun vanhemmat erosi kun olin 8v, sitä edelsi pari hyvin riitaisaa ja huonon koti-ilmapiirin vuotta. Oli todellakin helpotus, kun erosivat. Oli kivempi asua viikko-viikko systeemillä kahdessa onnellisessa kodissa, kuin yhdessä onnettomassa :)

Kumpikin vanhemmista löysi lopulta tahoillaan uuden, pysyvän rakkauden, eli pääsen onneksi lapsena näkemään myös sitä, millainen on rakastava ja hyvä parisuhde! Eli miettikää te vanhemmat, jotka vihaatte toisianne mutta olette yhdessä "lasten takia", onko tuo se malli jonka haluatte parisuhteista antaa????

Tätä monen olisi hyvä pohtia. Annatteko todella lapsillenne mallin, että huonossa suhteessa tulee roikkua 18 vuotta, koska lapset? Ei sitten tuu mieleen, että lapset hyötyisi enemmän onnellisista aikuisista, kahdesta onnellisesta kodista, ja kenties näkisivät uusperhemuodossa läheltä sellaista tervettä parisuhdetta...

Omat vanhemmat oli just tuollaisia, "emme eroa ennen kuin lapset aikuisia", tunnen myös nta muutakin jolla näin. Aikamoista piinaa se oli se lapsuus, eipä siinä tullut paljoo kotona viihdyttyä ikinä ja suhteet molempiin vanhempiin jäi etäiseksi.

Minusta moni ei halua myöntää/ tunnustaa tätä tosiasiaa. Niin kovin halutaan pitää kiinni siitä ydinperheestä. Toki ymmärrän sen. Mutta kun se voi olla todella haitallista lapsille.

Samaan perustuu varmasti uusperheiden armoton parjaaminen. Tekee niin kipeää nähdä jollain eronneella sitä, mitä ei siinä omassa ydinperhesuhteessa itse saa. Sit pitää kaikin keinoin uskotella itselleen miksi se ydinperhe on parempi, vaikka parisuhde siinä onkin täysin pystyyn kuollut ja jopa haitallinen kaikille osapuolille.

Kovin moni eronnut taas hokee tätä samaa mantraa. Avioliitto sisältää myös vastoinkäymisiä ja onko se vihkivala unohtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on varmasti hyvä olla yhdessä, rauhallinen ja hyvä koti. Hyvä niin ja siksi lapselle olisi kova juttu, jos te eroaisitte. Miksi erota hyvästä.  Moni lapsi erilaisissa olosuhteissa taas on usein tuonut salaisen toiveensa esille, että vanhemmat eroaisivat, kun tappelevat koko ajan ja kotona on ikävän painostava ilmapiiri jatkuvasti. 

Komppaan tätä! Mun vanhemmat erosi kun olin 8v, sitä edelsi pari hyvin riitaisaa ja huonon koti-ilmapiirin vuotta. Oli todellakin helpotus, kun erosivat. Oli kivempi asua viikko-viikko systeemillä kahdessa onnellisessa kodissa, kuin yhdessä onnettomassa :)

Kumpikin vanhemmista löysi lopulta tahoillaan uuden, pysyvän rakkauden, eli pääsen onneksi lapsena näkemään myös sitä, millainen on rakastava ja hyvä parisuhde! Eli miettikää te vanhemmat, jotka vihaatte toisianne mutta olette yhdessä "lasten takia", onko tuo se malli jonka haluatte parisuhteista antaa????

Tätä monen olisi hyvä pohtia. Annatteko todella lapsillenne mallin, että huonossa suhteessa tulee roikkua 18 vuotta, koska lapset? Ei sitten tuu mieleen, että lapset hyötyisi enemmän onnellisista aikuisista, kahdesta onnellisesta kodista, ja kenties näkisivät uusperhemuodossa läheltä sellaista tervettä parisuhdetta...

Omat vanhemmat oli just tuollaisia, "emme eroa ennen kuin lapset aikuisia", tunnen myös nta muutakin jolla näin. Aikamoista piinaa se oli se lapsuus, eipä siinä tullut paljoo kotona viihdyttyä ikinä ja suhteet molempiin vanhempiin jäi etäiseksi.

Minusta moni ei halua myöntää/ tunnustaa tätä tosiasiaa. Niin kovin halutaan pitää kiinni siitä ydinperheestä. Toki ymmärrän sen. Mutta kun se voi olla todella haitallista lapsille.

Samaan perustuu varmasti uusperheiden armoton parjaaminen. Tekee niin kipeää nähdä jollain eronneella sitä, mitä ei siinä omassa ydinperhesuhteessa itse saa. Sit pitää kaikin keinoin uskotella itselleen miksi se ydinperhe on parempi, vaikka parisuhde siinä onkin täysin pystyyn kuollut ja jopa haitallinen kaikille osapuolille.

Kuin myös monella eronneella on tarve uskotella itselleen, ettei se sinun mukavuuserosi ollut lapsille haitallinen vaan nythän lapset suorastaan kukoistavat vuoroviikoin kotia vaihtaessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on varmasti hyvä olla yhdessä, rauhallinen ja hyvä koti. Hyvä niin ja siksi lapselle olisi kova juttu, jos te eroaisitte. Miksi erota hyvästä.  Moni lapsi erilaisissa olosuhteissa taas on usein tuonut salaisen toiveensa esille, että vanhemmat eroaisivat, kun tappelevat koko ajan ja kotona on ikävän painostava ilmapiiri jatkuvasti. 

Komppaan tätä! Mun vanhemmat erosi kun olin 8v, sitä edelsi pari hyvin riitaisaa ja huonon koti-ilmapiirin vuotta. Oli todellakin helpotus, kun erosivat. Oli kivempi asua viikko-viikko systeemillä kahdessa onnellisessa kodissa, kuin yhdessä onnettomassa :)

Kumpikin vanhemmista löysi lopulta tahoillaan uuden, pysyvän rakkauden, eli pääsen onneksi lapsena näkemään myös sitä, millainen on rakastava ja hyvä parisuhde! Eli miettikää te vanhemmat, jotka vihaatte toisianne mutta olette yhdessä "lasten takia", onko tuo se malli jonka haluatte parisuhteista antaa????

Tätä monen olisi hyvä pohtia. Annatteko todella lapsillenne mallin, että huonossa suhteessa tulee roikkua 18 vuotta, koska lapset? Ei sitten tuu mieleen, että lapset hyötyisi enemmän onnellisista aikuisista, kahdesta onnellisesta kodista, ja kenties näkisivät uusperhemuodossa läheltä sellaista tervettä parisuhdetta...

Omat vanhemmat oli just tuollaisia, "emme eroa ennen kuin lapset aikuisia", tunnen myös nta muutakin jolla näin. Aikamoista piinaa se oli se lapsuus, eipä siinä tullut paljoo kotona viihdyttyä ikinä ja suhteet molempiin vanhempiin jäi etäiseksi.

Minusta moni ei halua myöntää/ tunnustaa tätä tosiasiaa. Niin kovin halutaan pitää kiinni siitä ydinperheestä. Toki ymmärrän sen. Mutta kun se voi olla todella haitallista lapsille.

Samaan perustuu varmasti uusperheiden armoton parjaaminen. Tekee niin kipeää nähdä jollain eronneella sitä, mitä ei siinä omassa ydinperhesuhteessa itse saa. Sit pitää kaikin keinoin uskotella itselleen miksi se ydinperhe on parempi, vaikka parisuhde siinä onkin täysin pystyyn kuollut ja jopa haitallinen kaikille osapuolille.

Kovin moni eronnut taas hokee tätä samaa mantraa. Avioliitto sisältää myös vastoinkäymisiä ja onko se vihkivala unohtunut.

Vastoinkäyminen on eri asia kuin pystyyn kuollut liitto. Jossa vaan molemmat oottaa, että lapset lentää pesästä. Yhtään miettimättä, millaisen kuvan suhteesta siinä antaa lapsilleen. Tosi monella äiti on kireä kiukuttelija ja isä poissaoleva.

Eronneet on säälittävän katkeria ja kateellisia ydinperheestä. On pakollisia eroja ja täysin turhia eroja. Eronneet vetää aina nuo riidat esille ja kylmän perheen ja ei se niin mene monellakaan.

Minun lapsi ajautui huumekoukkuun kun isä lähti toisen kanssa. On eroja ja on eroja. Todella paljon riippuu siitä, miten ero tapahtuu lapsen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on varmasti hyvä olla yhdessä, rauhallinen ja hyvä koti. Hyvä niin ja siksi lapselle olisi kova juttu, jos te eroaisitte. Miksi erota hyvästä.  Moni lapsi erilaisissa olosuhteissa taas on usein tuonut salaisen toiveensa esille, että vanhemmat eroaisivat, kun tappelevat koko ajan ja kotona on ikävän painostava ilmapiiri jatkuvasti. 

Komppaan tätä! Mun vanhemmat erosi kun olin 8v, sitä edelsi pari hyvin riitaisaa ja huonon koti-ilmapiirin vuotta. Oli todellakin helpotus, kun erosivat. Oli kivempi asua viikko-viikko systeemillä kahdessa onnellisessa kodissa, kuin yhdessä onnettomassa :)

Kumpikin vanhemmista löysi lopulta tahoillaan uuden, pysyvän rakkauden, eli pääsen onneksi lapsena näkemään myös sitä, millainen on rakastava ja hyvä parisuhde! Eli miettikää te vanhemmat, jotka vihaatte toisianne mutta olette yhdessä "lasten takia", onko tuo se malli jonka haluatte parisuhteista antaa????

Tätä monen olisi hyvä pohtia. Annatteko todella lapsillenne mallin, että huonossa suhteessa tulee roikkua 18 vuotta, koska lapset? Ei sitten tuu mieleen, että lapset hyötyisi enemmän onnellisista aikuisista, kahdesta onnellisesta kodista, ja kenties näkisivät uusperhemuodossa läheltä sellaista tervettä parisuhdetta...

Omat vanhemmat oli just tuollaisia, "emme eroa ennen kuin lapset aikuisia", tunnen myös nta muutakin jolla näin. Aikamoista piinaa se oli se lapsuus, eipä siinä tullut paljoo kotona viihdyttyä ikinä ja suhteet molempiin vanhempiin jäi etäiseksi.

Minusta moni ei halua myöntää/ tunnustaa tätä tosiasiaa. Niin kovin halutaan pitää kiinni siitä ydinperheestä. Toki ymmärrän sen. Mutta kun se voi olla todella haitallista lapsille.

Samaan perustuu varmasti uusperheiden armoton parjaaminen. Tekee niin kipeää nähdä jollain eronneella sitä, mitä ei siinä omassa ydinperhesuhteessa itse saa. Sit pitää kaikin keinoin uskotella itselleen miksi se ydinperhe on parempi, vaikka parisuhde siinä onkin täysin pystyyn kuollut ja jopa haitallinen kaikille osapuolille.

Mitään kadehdittavaa ei ole uusioperheessä. Minun rahat ja sinun rahat. Minun lapset ja sinun lapset. En hoida sinun lastasi. Uusioperheessä harvemmin niitä onnellisia lapsia paitsi niillä jotka suhtautuu asiaan sanalla me.

Hyvä vaihtoehto on se että vain rikkaat ja keskiluokkaiset tekisivät lapsia.

Meillä lapset rukoilivat vuosikausia, ettei erottaisi, vaikka varsinkin minä olin niin raivoissani äijälle, että heittelin häntä tavaroilla ja karjuin että haluan hänen kuolevan. No ei erottu. Nyt meillä on 10 vuoden taistelun jälkeen taas ainakin välirauha. Lapset on ok, tosin hitaita muodostamaan itse parisuhteita...

Eräs eronnut antoi ihan erilaisen kuvan uusioperheestä ja miten lapsi suhtautui eroon.

Nuori teini piti aina minusta ja hänen kertoma oli ihan erilainen kun äidin kertoma.

Kärsi erosta eikä pitänyt isäpuolestaan.

Uusioperhe ei tarkoita sitä ettei siellä riidellä ja ollaan niin onnellisia. Monet eroaa useammin kuin kerran.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset rukoilivat vuosikausia, ettei erottaisi, vaikka varsinkin minä olin niin raivoissani äijälle, että heittelin häntä tavaroilla ja karjuin että haluan hänen kuolevan. No ei erottu. Nyt meillä on 10 vuoden taistelun jälkeen taas ainakin välirauha. Lapset on ok, tosin hitaita muodostamaan itse parisuhteita...

No ei se teidän suhteesta johdu. Sinkkuja on nykyään tosi paljon ja syy että vaaditaan niin paljon ja kelleeen ei kelpaa kukaan.

Vierailija kirjoitti:

No kuka haluaisi, että omat vanhemmat eroavat. Olisihan se ikuinen suru, johon ei ole parannuskeinoa.

No jaa. Ehkä näin, jos lapset ovat jo isompia. Omat vanhemmat erosivat kun olin taapero ja löysivät uudet puolisot, joiden kanssa ovat olleet nyt kolmisenkymmentä vuotta ja jotka sopivat heille paljon paremmin. Sain kaksi onnellisen suhteen mallia yhden onnettoman sijaan. Olen onnellinen, että tämä meni näin. Ja vielä onnellisempi, että he ovat AINA olleet asiallisia toisiaan kohtaan, kumpikaan ei ole koskaan haukkunut toista minulle tms.

NS. väljähtänyt kaveriliitto on parempi ja tasaisempi kasvualusta lapselle kuin uusiosuhteen intohimoisten tunteiden vuoristorata. Jokainen tietää että uudessa parisuhteessa käydään tietyt vaiheet läpi ja voi olla aika raastavaa lapselle elää ne siinä mukana. Yleensä nämä vaiheet käydään läpi ennen perheen perustamista. Vierestä olen seurannut kun lapsen kaverin äidin vuoristorataa ja tasaisin väliajoin lapsi on paniikissa että "nyt ne aikoo erota ja joudun muuttamaan". Varmasti haitallisempaa psyykelle kuin se tasaisen tylsää kaveriliitto, jossa lapsella ainakin on perusturvallinen olo, koska on sitouduttu ja kukaan ei ole lähdössä mihinkään, vaikka tulis joku pieni erimielisyys.

Meidän tuttavista n. 40-50% on eronneita. Eli aika todella moni kun otetaan huomioon naapurit, ystävät jne.

Olemme olleet heidän lastensa kanssa tekemississä vuosikausia ennen ja jälkeen erojen. Olemme keskustelleet kotona asiasta monesti ja lähes kaikki lapset ovat muuttuneet negatiivisesti erojen myötä. He ovat vetäytyneet, hylänneet vanhoja ystäviä ja leikkikavereita, kännykän käyttö on lisääntynyt ja olemus on vaisu. Tuo eronneiden määrä noin suurena ei voi olla syynä että kotona on aivan kauheat olot ja tiedän ettei niin ole ollut. Nykyään erotaan ihan liian heppoisin perustein. Siksi ettei panosteta oikeasti olemassaoleviin suhteisiin. Uusi kun tulee niin sitten taas annetaan itsestä kaikki. Montaa lasta joista eron vaikutusta en näkisi ei ole olemassa.Hyvin näyttää menevän niilläkin lapsilla joiden kotona ei niin suurta rakkautta ole ilmassa kokoaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se, jos on tasaisen hyvä elämä ilman raastavia riitoja, lasta ei haittaa edes se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa. Eli nämä ns. mukavuuserot ovat lähes poikkeuksetta lapsen kannalta huonompi vaihtoehto.

Mulla oli tuollaiset vanhemmat. Ei raastavia riitoja, nukkuivat eri huoneissa. Katsoivat myös telkkaria eri huoneissa yms. Vastapallona; ei heidän välillä ollut myöskään mitään läheisyyttä, leikkisyyttä, lämpöä ikinä. Ei hirveästi tehty perheenä mitään. Muistan että vanhemmat oli muutenkin aina jotenkin "poissaolevia", siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ei. Se kun väistämättä vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen, jos joutuu elämään kulissielämää..... olen sen vanhemmiten ymmärtänyt.

Nää mallit siirtyi sitten muuten minulle ainakin. Oma ensimmäinen avioliitto oli farssi. Vasta kypsemmällä iällä pystyin käsittelemään asioita ja tunnistamaan lapsuuden malleja.. myöntämään niiden haitallisuuden. Sen myötä olen pystynut muodostamaan parempia suhteita pikkuhiljaa. Nyt olen jo tosi ns. hyvässä suhteessa.

Ei pitäis aliarvioida sellaisen kulissiliiton vaikutuksia lapsiin. Se vaikuttaa oleellisesti lasten kehitykseen, käsityksiin parisuhteesta jne.

Tämähän se on. Lapsina näissä perheissä olo tuntuu ihan normaalilta ja ilman vertailukohtia ehkä onnelliseltakin, mitä nyt iskä ja äiskä nukkuvat eri huoneissa. Aikuisena kuitenkaan pariutumisesta ja läheisten suhteiden muodostamisesta ei tahdo tulla mitään. Ei ole ihan yhden ihmisen havainto, vaan samalla tavalla dokumentoitu asia kuin erovanhemmuuden huonoudet.

En suosita mitään, sanonpahan vaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen sydän särkyy erosta ja myös vanhempien jatkuvasta riitelystä. Sääli niitä lapsia, joiden vanhemmat evät välitä heistä ja halua tarjota turvallista ja rauhallista kotia lapsilleen. Valitettavasti huonoja vanhempia vaan on yllättävän paljon.

Ei se yleensä ole välittämisen ongelma, vaan mt-ongelma tai olosuhdevaikeus. Meidän olisi syytä olla kiinnostuneempia siitä, että huolehditaan aikuisten elämän riittävästä turvallisuudesta, jotta lapset eivät joudu kärsimään turhaan. Useimmat ihmiset välittävät lapsistaan, se vain ei pääse kunnolla esiin kun elämä on kompastelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se, jos on tasaisen hyvä elämä ilman raastavia riitoja, lasta ei haittaa edes se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa. Eli nämä ns. mukavuuserot ovat lähes poikkeuksetta lapsen kannalta huonompi vaihtoehto.

Mulla oli tuollaiset vanhemmat. Ei raastavia riitoja, nukkuivat eri huoneissa. Katsoivat myös telkkaria eri huoneissa yms. Vastapallona; ei heidän välillä ollut myöskään mitään läheisyyttä, leikkisyyttä, lämpöä ikinä. Ei hirveästi tehty perheenä mitään. Muistan että vanhemmat oli muutenkin aina jotenkin "poissaolevia", siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ei. Se kun väistämättä vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen, jos joutuu elämään kulissielämää..... olen sen vanhemmiten ymmärtänyt.

Nää mallit siirtyi sitten muuten minulle ainakin. Oma ensimmäinen avioliitto oli farssi. Vasta kypsemmällä iällä pystyin käsittelemään asioita ja tunnistamaan lapsuuden malleja.. myöntämään niiden haitallisuuden. Sen myötä olen pystynut muodostamaan parempia suhteita pikkuhiljaa. Nyt olen jo tosi ns. hyvässä suhteessa.

Ei pitäis aliarvioida sellaisen kulissiliiton vaikutuksia lapsiin. Se vaikuttaa oleellisesti lasten kehitykseen, käsityksiin parisuhteesta jne.

Tämähän se on. Lapsina näissä perheissä olo tuntuu ihan normaalilta ja ilman vertailukohtia ehkä onnelliseltakin, mitä nyt iskä ja äiskä nukkuvat eri huoneissa. Aikuisena kuitenkaan pariutumisesta ja läheisten suhteiden muodostamisesta ei tahdo tulla mitään. Ei ole ihan yhden ihmisen havainto, vaan samalla tavalla dokumentoitu asia kuin erovanhemmuuden huonoudet.

En suosita mitään, sanonpahan vaan.

Onko se parituminen jotenkin onnistuneen ihmisen merkki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se, jos on tasaisen hyvä elämä ilman raastavia riitoja, lasta ei haittaa edes se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa. Eli nämä ns. mukavuuserot ovat lähes poikkeuksetta lapsen kannalta huonompi vaihtoehto.

Mulla oli tuollaiset vanhemmat. Ei raastavia riitoja, nukkuivat eri huoneissa. Katsoivat myös telkkaria eri huoneissa yms. Vastapallona; ei heidän välillä ollut myöskään mitään läheisyyttä, leikkisyyttä, lämpöä ikinä. Ei hirveästi tehty perheenä mitään. Muistan että vanhemmat oli muutenkin aina jotenkin "poissaolevia", siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ei. Se kun väistämättä vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen, jos joutuu elämään kulissielämää..... olen sen vanhemmiten ymmärtänyt.

Nää mallit siirtyi sitten muuten minulle ainakin. Oma ensimmäinen avioliitto oli farssi. Vasta kypsemmällä iällä pystyin käsittelemään asioita ja tunnistamaan lapsuuden malleja.. myöntämään niiden haitallisuuden. Sen myötä olen pystynut muodostamaan parempia suhteita pikkuhiljaa. Nyt olen jo tosi ns. hyvässä suhteessa.

Ei pitäis aliarvioida sellaisen kulissiliiton vaikutuksia lapsiin. Se vaikuttaa oleellisesti lasten kehitykseen, käsityksiin parisuhteesta jne.

Tämähän se on. Lapsina näissä perheissä olo tuntuu ihan normaalilta ja ilman vertailukohtia ehkä onnelliseltakin, mitä nyt iskä ja äiskä nukkuvat eri huoneissa. Aikuisena kuitenkaan pariutumisesta ja läheisten suhteiden muodostamisesta ei tahdo tulla mitään. Ei ole ihan yhden ihmisen havainto, vaan samalla tavalla dokumentoitu asia kuin erovanhemmuuden huonoudet.

En suosita mitään, sanonpahan vaan.

Onko se parituminen jotenkin onnistuneen ihmisen merkki?

Mikään pakko ei ole järjestää elämäänsä niin, mutta kyllä se kyky läheisyyteen muodossa tai toisessa on aika olennainen osa ihmisenä oloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se, jos on tasaisen hyvä elämä ilman raastavia riitoja, lasta ei haittaa edes se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa. Eli nämä ns. mukavuuserot ovat lähes poikkeuksetta lapsen kannalta huonompi vaihtoehto.

Mulla oli tuollaiset vanhemmat. Ei raastavia riitoja, nukkuivat eri huoneissa. Katsoivat myös telkkaria eri huoneissa yms. Vastapallona; ei heidän välillä ollut myöskään mitään läheisyyttä, leikkisyyttä, lämpöä ikinä. Ei hirveästi tehty perheenä mitään. Muistan että vanhemmat oli muutenkin aina jotenkin "poissaolevia", siis fyysisesti läsnä, mutta henkisesti ei. Se kun väistämättä vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen, jos joutuu elämään kulissielämää..... olen sen vanhemmiten ymmärtänyt.

Nää mallit siirtyi sitten muuten minulle ainakin. Oma ensimmäinen avioliitto oli farssi. Vasta kypsemmällä iällä pystyin käsittelemään asioita ja tunnistamaan lapsuuden malleja.. myöntämään niiden haitallisuuden. Sen myötä olen pystynut muodostamaan parempia suhteita pikkuhiljaa. Nyt olen jo tosi ns. hyvässä suhteessa.

Ei pitäis aliarvioida sellaisen kulissiliiton vaikutuksia lapsiin. Se vaikuttaa oleellisesti lasten kehitykseen, käsityksiin parisuhteesta jne.

Tämähän se on. Lapsina näissä perheissä olo tuntuu ihan normaalilta ja ilman vertailukohtia ehkä onnelliseltakin, mitä nyt iskä ja äiskä nukkuvat eri huoneissa. Aikuisena kuitenkaan pariutumisesta ja läheisten suhteiden muodostamisesta ei tahdo tulla mitään. Ei ole ihan yhden ihmisen havainto, vaan samalla tavalla dokumentoitu asia kuin erovanhemmuuden huonoudet.

En suosita mitään, sanonpahan vaan.

Onko se parituminen jotenkin onnistuneen ihmisen merkki?

Ei välttämättä, mutta keskimäärin juu. Tietämäni pariutumattomat ovat pelänneet parisuhdetta liikaa edes kokeillakseen.