Lapsista puhuminen työpaikalla

Kestoinhokki aiheeni ovat lapset ja koirat.

Lapselliset jauhavat jälkikasvustaan ja pitäisi olla kiinnostunut.

Koiralliset (joista osa pitää koiriaan lapsen asemassa) jauhaa kaiken koirista.

Kohteliaasti pitää kuunnella ettei työrauha mene.

Äideillä on monesti tapana isonnella lapsensa älykkyyttä ja kykyjä sekä luulla että muut ajattelee sekä tuntee heidän lapsestaan samalla tavoin. Muut lähisukulaiset voi vähän kompata mutta vieraalle ihmiselle tekemiset voi olla puuduttavaa kuultavaa ja täysin yhdentekevää. Monilla miehillä on jääkiekko jokapäiväisen paasaamisen aiheena. Vaahto suussa jauhetaan päivät pitkät jostain paikallisjoukkueista ja fanitetaan niin perkuleesti. Itse en siitä välitä koen jääkiekon täysin hyödyttömänä. Hampaattomat tyypit tappelee kuminpalasesta. Nämä on sitten olevinaan jotain gladiaattoreita. Vielä fanitus siihen päälle. Aikuinen mies katselee ihaillen toisen kiharatukkaisen nuoren miehen kuvaa seinällään ja seuraa häntä päivät pitkät somen kautta. Ei taida olla täysin heteroiden laji. Kyllä mä kaikkia kuuntelen vaikka en niissä näkisikään pointtia. Nykyään ihmiset taitaa silti tuijottaa puhelintaan tauoilla.

Minulle on ihan sama mistä työkaverit juttelevat, oli se sitten lapset, heinäseipäät tai polygamiakumppanin jalkasilsa. En käy kahvilla heidän kanssaan tai juuri muutenkaan osallistu sosiaaliseen toimintaan. Ja olen vela, ei lapsijutut hankalia ole kuunnella, mutta todella epäkiinnostavia ja tylsiä. 

Kaikista kamalin vaihtoehto kuunnella on epävarma tyyppi joka yrittää esittää rehvakasta ja kun se hyväksytään hän on kokoajan äänessä möykkäämässä jotain alapääjuttuja ym ei hetkenkään hiljaisuutta tai rauhaa. Niillekkin löytyy oma fanikunta sellaisesta jonka mielestä mahdollisimman paljon puhuminen on huomoristista ja jatkuva meteli on hauskaa esimerkiksi suomi popin kuuntelijat varmasti tykkäävät tyhjän puhumisesta. Itse koen sen kun jonain työkoneen äänenä joka jätettäisiin pöydälle pyörimään. Täysin hyödytöntä meteliä. Jossain kohtaa minä aloin käymään eri aikaan syömässä ja huomasin että sinne tuli muitakin. Oli mukavan rauhallista keskustelua ja hiljaisuutta. Tämäkin tyyppi oli sellainen että esitti työnjohtajalle rehvakasta kaiken osaajaa mutta oli tosi arka ja pelokas ja epävarma kun hänen kanssaan teki töitä. Saattoi henkseleitään paukutellen pomon edessä huutaa että hän tekee homman vaikka vasemmalla kädellä ja vähän ajan päästä hiljaa kysyä sivummalla ammattitaitoiselta työntekijältä että miten se tehdään. Tällaisia on paljon työpaikoilla. Syynä ammattitaidoton rekrytoija.

Jahas, sanavalinnoista päätellen ap taisi inspiroitua eräästä toisesta ketjusta. Mikäs siinä.

Olen samaa mieltä siitä, että lapset ovat äärimmäisen epäkiinnostava puheenaihe. Minua ei kiinnosta kuunnella, mitä näsäviisasta Jormakyllikki sanoi potalla istuessaan. Lasten jutut ovat tylsiä ja niistä jauhavat aikuiset typeriä.

Korona-aika on ollut helpotus siinä mielessä, että kaikki pitävät kahvitaukonsa hieman eri aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Itse keksit aina ne parhaat puheenaiheet, joka kiinnostaa kaik-ki-a?

Perheelliset ihmiset on nykyajan paariaa.

Kaikki muut saavat puhua mistä haluavat ja se lähtökohtaisesti on kiinnostavaa ja oikeutettu puheenaihe. Jos sinulla on lapsia, on sinun vaiettava heistä kaikkien muiden viihtyvyyden tähden.

Sillä ei ole mitään merkitystä, viihtyykö perheellinen itse missään tai kohdellaanko häntä hyvin. Lasten saaminen on tehnyt hänestä huonon ihmisen.

Keksisit itse kaikkia kiinnostavan puheenaiheen. Kaikista ikävintä mielestäni on porukka joka ei keksi mitään sanottavaa. Jos puheliaammatkin ovat hiljaa niin siinähän sitten ollaan kuin mykkä paska ja mulkoillaan toisiaan.

Kannattaa vaihtaa työpaikkaan jossa jokainen juo kahvit koneella töiden ohessa, eikä muutenkaan puhu toisilleen mitään.

Minä en puhu työssä koskaan kenellekään, yhtään mitään. Eikä kenellekkään tule paha mieli. Jos joku yrittää puhua, tuijotan silmiin sanaakaan sanomatta kunnes häipyy.

Olen täydellinen työkaveri!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen syyllistynyt tähän ja nyt kaduttaa.

Edellinen jatkaa. En ole aivan naurunalaiseksi joutunut, kun nuo kakarat pärjäävät kohtuullisesti. Mitään neroja eivät ole. Nyt menee hyvin, mutta menkööt.

Minulta työkaveri kysyi, onko perhettä. Vastasin, ettei ole. Työkaveri tähän: "Niin kun sinä olet niin nuori."

Totesin työkaverille, että olen lähes samanikäinen kuin hän (oli kertonut ikänsä aiemmin) mutta en avannut perheettömyyden syitä sen kummemmin. Ei kuulu hänelle.

Se jäi ihmetyttämään, onko joidenkin mielestä "nuori ikä" ainoa mahdollinen syy perheettömyyteen? Entä jos vaikkapa... en pidä lapsista?

Lisäksi iän arvuuttelu ja ihmettely tuntuu todella alentavalta ja kiusalliseltä. Älkää tehkö niin.

Meillä töissä ei kukaan juurikaan puhu lapsistaan kuin korkeintaan sivulausessa saattaa mainita. Itsellänikin on lapsia, mutta koska minua ei ole koskaan kiinnostanut muiden lapset, tiedän että tunne on molemminpuolinen. Toki kohteliaisuudesta kehun näitä omituisen alienin näköisiä vauvoja jos joku ylpeä mummo joskus kuvia esittelee.

Ei niillä perheellisillä ole varmaan muuta elämää, kun ne lapset eli, mistä muusta ne puhuisi. En ole itse kyllä tämmöistä havainnut. Ehkä johtuu siitä, että ne perheelliset ei ole koskaan töissä, kun joku lapsi tai ne itse on aina kipeänä...