Selittäkää minulle miksi 20-vuotias nainen saa olla viehättävä, mutta yli 39-vuotias ei saa?
Eli tietynikäinen nainen ei saa olla näyttävä, kaunis, s..ksikäs, itseään arvostava. Vaan silloin luokitellaan heti huomionhakuiseksi jne.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painon nousu ei ole mikään välttämätön seuraus ikääntymisestä, vaikkakin on länsimaisilla elämäntavoilla hyvin yleistä.
Ei ole jos syö edelleen kuin anorektikko.
Ihan normaalit terveet elämäntavat riittää. Etenkin metsästäjä-keräilijä-yhteisöissähän ihmiset eivät iän myötä lihoa, pitemminkin päinvastoin. Esim myös japanissa, etelä-koreassa ja vietnamissa vain muutama prosentti väestöstä on ylipainoisia.
Länsimaiset ihmiset vaan ovat tottuneet syömään niin umpisurkeaa ravintoa että sen kanssa on hankalaa olla lihomatta.
Kivikaudelta meillä on Willendorfin venus- veistos, jonka naishahmo on hyvin runsas. Ylimääräiset kilot on veistetty todenmukaisesti, joten on silloinkin täytynyt olla runsasvartaloisia ihmisiä. Tämä veistos ei ole ainoa laatuaan. Toki voi olettaa, että yleisesti muinaisina aikoina ravintoa oli niukanlaisesti, jolloin ihannekäsitykset olivat toisenlaiset. Nykyaikanakin ne muuttuvat aina sen mukaan, mitä on saavutettavissa ja mitä ei. (Etelän matkat ja ruskettuminen 80-luvulla; myöhemmin vähän kaikki pääsivät matkustelemaan eikä ketään kiinnosta ruskettumiset. Silikonirinnat ja botoxit alkavat olla myös useilla julkkiksilla poistolistalla, kun ne alkavat olla tavistenkin saatavilla.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa toki, mutta tuon ikäinen täti ei enää biologian armottomien lakien mukaan ole kaunis eikä seksikäs:) Siksi on noloa jos keski-ikäinen täti yrittää näyttää seksikkäältä eikä tajua vanheta arvokkaasti ja jättää seksikkyyttä nuorille naisille.
Onhan se todella noloa jos 39v täti yrittää pukeutua kuin 19v bileprinsessa.
Siinä olet oikeassa, että se on noloa jos 39 vuotias pukeutuu kuin teini. Mutta keski-ikäinen voi silti olla tyylikäs, upea ja näyttävä - pukeutumalla kuin ikäisensä. Itse olen 41 vuotias, ja moni ikäiseni julkkisnainen on häikäisevän upea, päinvastoin kuin teini-ikäiset riepuihin pukeutuvat tyttäret.
Onko vaatteissa ikäraja? Kaikkee saa pukee yllensä, jos kroppa antaa myöden. Oli ikä mikä vaan.
Tämä on totta. Mä olen 35 ja mulla näkyy vatsalihakset nyt kunnolla, joten aion niitä esitellä kesällä. Sori kaikille!
v..u että olet nolo:D:D Esittelet vatsalihaksia:D:D Minkäs takia naiset haluavat nykyään näyttää miehiltä vatsalihaksineen
Itse olet nolo. Lapsellisen jonnen kasvatus mennyt näköjään päin persettä.
-sivusta
Mä kyllä ennemmin sanoisin, että näyttävät 40v ja yli naiset saavat todellakin lähinnä ihailua osakseen. Esim. Finskin lentoemännissä on paljon tyylikkäitä yli 40v naisia, enkä usko, että kukaan olisi sitä mieltä, että heidän pitäisi olla jotenkin vähemmän näyttäviä.
Sen sijaan nuoremmat hakee usein viehättävyyttä ja näyttävyyttä seksikkyyden kautta ja lopputulos voi olla mauton (ei sillä, kyllä jollain vanhemmillakin pubiruusuilla on tätä samaa, että kaikki kyllä huomaa sen puoliksi näkyvän tissin tai liian lyhyen hameen, muttei ehkä positiivisessa mielessä). Ei se ole positiivista nuoremmillakaan, jos menee liiallisuuksiin.
Minä en ole kaunis, mutta viehättävä kuulemma, vähän seksikäskin. Ennen kaikkea olen iloinen, ystävällinen ja välitän ihmisistä. Sellainen tekee sit ilmeisesti viehättävän vaikutelman? Huomiota en itse sen enempää (saan tarpeeksi omalta perheeltä ja ystäviltä) kaipaa, mieluummin annan huomiota muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa toki, mutta tuon ikäinen täti ei enää biologian armottomien lakien mukaan ole kaunis eikä seksikäs:) Siksi on noloa jos keski-ikäinen täti yrittää näyttää seksikkäältä eikä tajua vanheta arvokkaasti ja jättää seksikkyyttä nuorille naisille.
Onhan se todella noloa jos 39v täti yrittää pukeutua kuin 19v bileprinsessa.
Siinä olet oikeassa, että se on noloa jos 39 vuotias pukeutuu kuin teini. Mutta keski-ikäinen voi silti olla tyylikäs, upea ja näyttävä - pukeutumalla kuin ikäisensä. Itse olen 41 vuotias, ja moni ikäiseni julkkisnainen on häikäisevän upea, päinvastoin kuin teini-ikäiset riepuihin pukeutuvat tyttäret.
Lähimarketeilla olen nähnyt saman iäkkään (n. 70-v.) naisen, joka kulkee goottimaisissa mustissa minihameissa ja on muutenkin ehostautunut tyyliinsä sopivaksi. Jotenkin ajattelen, että jos kantaa asunsa ja habituksensa tyylillä, niin ei pukeutumisen tarvitse olla ikäsidonnaista. Monesti luovien alojen ihmiset ovat pukeutumisellaan niitä väripilkkuja massassa, mikä on ilahduttavaa. Tärkeintä lienee, että itse viihtyy valitsemissaan asuissa ja muodollisissa tilaisuuksissa menee enemmän etiketin mukaan.
Onko se Riitta? Riitta on ihana
Vierailija kirjoitti:
Täälläkö taas keski-ikäiset miehet kertomassa ikäisilleen naisille totuuksia? Katse peiliin, hyvät herrat. Voitte te niistä nuorista naisista haaveilla, mutta yksin tai ikäisenne mummon kanssa te sinne pehkuihin painutte tänäkin iltana. Nukkumaan.
Danny, Renny Harlin, Lauri Tilkanen..
Jätän tän vain tähän...

Kuka heistä olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Painon nousu ei ole mikään välttämätön seuraus ikääntymisestä, vaikkakin on länsimaisilla elämäntavoilla hyvin yleistä.
Ei ole jos syö edelleen kuin anorektikko.
Ihan normaalit terveet elämäntavat riittää. Etenkin metsästäjä-keräilijä-yhteisöissähän ihmiset eivät iän myötä lihoa, pitemminkin päinvastoin. Esim myös japanissa, etelä-koreassa ja vietnamissa vain muutama prosentti väestöstä on ylipainoisia.
Länsimaiset ihmiset vaan ovat tottuneet syömään niin umpisurkeaa ravintoa että sen kanssa on hankalaa olla lihomatta.
Ei kaikki kuitenkaan. Aasialainen ruoka on mun lemppari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa toki, mutta tuon ikäinen täti ei enää biologian armottomien lakien mukaan ole kaunis eikä seksikäs:) Siksi on noloa jos keski-ikäinen täti yrittää näyttää seksikkäältä eikä tajua vanheta arvokkaasti ja jättää seksikkyyttä nuorille naisille.
Onhan se todella noloa jos 39v täti yrittää pukeutua kuin 19v bileprinsessa.
Siinä olet oikeassa, että se on noloa jos 39 vuotias pukeutuu kuin teini. Mutta keski-ikäinen voi silti olla tyylikäs, upea ja näyttävä - pukeutumalla kuin ikäisensä. Itse olen 41 vuotias, ja moni ikäiseni julkkisnainen on häikäisevän upea, päinvastoin kuin teini-ikäiset riepuihin pukeutuvat tyttäret.
Häikäisevän upea vain toisten voimaantujatätien mielestä. Miehet sen sijaan katselevat parikymppisiä kaunottaria. Nainen voi toki olla tyylikäs ja ikääntyä arvokkaasti, mutta seksikäs hän ei enää nelikymppisenä ole.
Aika jännä. Oon 46v. ja jännsti salilla kyttää nuoremmatkin miehet. Varmaan sit kattoo, että onpa kauhee...
Mä olen sua 5 vuotta vanhempi ja saan edelleen paljon huomiota nuoremmilta miehiltä. Tiedä sitten mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkö taas keski-ikäiset miehet kertomassa ikäisilleen naisille totuuksia? Katse peiliin, hyvät herrat. Voitte te niistä nuorista naisista haaveilla, mutta yksin tai ikäisenne mummon kanssa te sinne pehkuihin painutte tänäkin iltana. Nukkumaan.
Danny, Renny Harlin, Lauri Tilkanen..
Jätän tän vain tähän...
Yksittäistapauksia. Tilastollisesti on yleisintä pariutua suurinpiirtein oman ikäisensä kanssa. Vai voisiko samalla tavalla päätellä, että jos joku menee naimisiin lihavan naisen kanssa, kaikki miehet haluavat lihavan naisen? Tai jos joku ottaa punatukkaisen naisen, kaikki haluavat sellaisen? Ja mitäs siihen sanot, kun on myös Katri Helena ja Virve Rosti, onko sittenkin niin, että kaikki miehet haluavat vanhemman naisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa toki, mutta tuon ikäinen täti ei enää biologian armottomien lakien mukaan ole kaunis eikä seksikäs:) Siksi on noloa jos keski-ikäinen täti yrittää näyttää seksikkäältä eikä tajua vanheta arvokkaasti ja jättää seksikkyyttä nuorille naisille.
Onhan se todella noloa jos 39v täti yrittää pukeutua kuin 19v bileprinsessa.
Siinä olet oikeassa, että se on noloa jos 39 vuotias pukeutuu kuin teini. Mutta keski-ikäinen voi silti olla tyylikäs, upea ja näyttävä - pukeutumalla kuin ikäisensä. Itse olen 41 vuotias, ja moni ikäiseni julkkisnainen on häikäisevän upea, päinvastoin kuin teini-ikäiset riepuihin pukeutuvat tyttäret.
No mitä veikkaat kumpaa 50v miehet panisivat mielummin?
Tätä kypsää leidiä
https://i.media.fi/incoming/c031im-5569005.jpg/alternates/FREE_1440/556…
vai tätä nuorta naista
https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/2017-01/TTK_7450.jpg
Miksi laitoit verrattavaksi värittömän taviksen näköisen keski-ikäisen ja kauniin+seksikkään nuoremman naisen etkä kaunis+seksikäs keski-ikäinen ja kaunis+seksikäs nuorempi nainen?
Koska kaunista ja seksikästä keski-ikäistä tätiä ei ole olemassakaan, muuta kuin tätien epätoivoisissa kuvitelmissa
Myös Maria Veitola ja Sanna Ukkola olivat nuorina kauniita vaikka ei uskoisi.
No tuo on kylläkin sun omaa harhakuvitelmaa.
Itse taidat olla vanhempien peräkammarissa asuva kaljamaha joka on nähnyt naisen värkin viimeksi syntyessään.
No ei sitä vanhan naisen ruttua halua puliukkokaan:D
Pakkohan se on noin selitellä kun ei saa yhdeltäkään naiselta iästä riippumatta.
En muuten ole vanha nainen. Olen vain kyllästynyt näihin palstan lapsellisiin trolleihin jotka jatkuvasti haukkuu naisia asiasta kuin asiasta. Tuo teidän käytös kertoo lähinnä siitä, että teillä on omassa elämässä asiat melkoisen huonosti. Jos teidän elämä sujuisi hyvin, niin ei teillä olisi tarvetta tuollaiseen käytökseen. Nyt voit sitten tulla selittelemään, että kuinka hyvin sulla menee, mutta ei sua usko muut kuin sun kaltaiset katkerat pesänkipeät trollit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös Maria Veitola ja Sanna Ukkola olivat nuorina kauniita vaikka ei uskoisi.
Näistä kumpikaan ei ole koskaan ollut kaunis.
Kyllä oli, älä valehtele itsellesi. Ainakin olivat nuorina miljoonasti paremman näköisiä kuin nyt
https://www.instagram.com/p/CUNid_0Nh4Z/?utm_source=ig_embed&ig_rid=d55… Panisin Ja niin panisivat muutkin miehet, nuoruuden kauneimmillaan oleva lukiolaisneito, paremman näköinen kuin Sara Sieppi saman ikäisenä
Tätä taas ei pane enää puliukkokaan
https://www.iltapulu.fi/data/venetsia/images/ve001k6p2k.jpg
Nii et kyl se naisen nuoruus on lyhyt.
Miksi mulla ei saa sun mielestä olla omaa mielipidettä siitä ketä pidän kauniina? Ei, Sanna ei ole ollut mikään jumalainen kaunotar nuorenakaan. Ihan tavis.
Mistä moinen luulo on rakentunut? Ei kai viehättävyys mitään lupaa tarvitse eikä ikää katso?
Olen jostain syystä parina viime vuotena kiinnittänyt julkisilla paikoilla huomiota vanhempiin naisiin, joilla erittäin hyvä ryhti, tyylitajua ja selvästi panostavat hyvinvointiinsa sekä itsensä hemmotteluun ihanilla vaatteilla, kengillä, laukuilla, koruilla, kampauksilla. Mielestäni ihana juttu! Viimeksi näin varmasti ainakin yli 70-vuotiaan arvokkaan näköisen rouvan, jolla hiukset ja kaikki tiptop ja eleet niin elegantit, että en voinut olla ihastelematta!
Enkä nyt tarkoita, että ulkoiset jutut olisi vaadittavia saati tärkeimpiä, mutta se hyvä ryhti ja eleet ym.näillä vanhemmilla naisilla omasta mielestäni kielii itsestä huolehtimisesta, omanarvontunnosta ym. Ilo katsella!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa toki, mutta tuon ikäinen täti ei enää biologian armottomien lakien mukaan ole kaunis eikä seksikäs:) Siksi on noloa jos keski-ikäinen täti yrittää näyttää seksikkäältä eikä tajua vanheta arvokkaasti ja jättää seksikkyyttä nuorille naisille.
Onhan se todella noloa jos 39v täti yrittää pukeutua kuin 19v bileprinsessa.
Siinä olet oikeassa, että se on noloa jos 39 vuotias pukeutuu kuin teini. Mutta keski-ikäinen voi silti olla tyylikäs, upea ja näyttävä - pukeutumalla kuin ikäisensä. Itse olen 41 vuotias, ja moni ikäiseni julkkisnainen on häikäisevän upea, päinvastoin kuin teini-ikäiset riepuihin pukeutuvat tyttäret.
Onko vaatteissa ikäraja? Kaikkee saa pukee yllensä, jos kroppa antaa myöden. Oli ikä mikä vaan.
Ei ole ikärajaa. Mutta osoittaa myös ymmärrystä, että ei kulje saparot päässä teinivaatteissa jos on keski-ikäinen. Ei se kiellettyä kuitenkaan ole, anna palaa vaan Britney.
Ymmärrystä mistä? Siitä, että suurin osa ihmisistä on suvaitsemattomia ja kaavoihin kangistuneita ja ihan vaan, jottei pahoittaisi heidän mieltään on parasta olla heidän normiensa mukainen?
Eiköhän 2020-luvulla pitäisi jo ihan jokaisella olla ymmärrystä sen verran, ettei näe vaivaa toisten ihmisten pukeutumisesta. Ikä on kuitenkin vain numero, jonka ei pitäisi määrittää meitä mitenkään. Jos ihminen tuntee olonsa hyväksi ja kauniiksi minihameessa ja napapaidassa, oli hän sitten 17 tai 70, miten se on keneltäkään pois? Vai harmittaako teitä kouvolatukkatunikoita, kun joku uskaltaa olla oma itsensä, eikä leikkaa hiuksia kananp*rseeksi ja ala pukeutua nansotelttoihin vain, koska jokaisen 35 vuotta täyttäneen naisen t ä y t y y tehdä niin?
Miksi yli 39-vuotias ei saa? Minusta saa ja olisi kivempikin olla. Suomessa on liikaa näitä tanttoja, jotka kulkevat luonnonvärisessä lyhyessä tukassa ilman meikkiä, tukeva vartalo vaappuen.
Omassa päässä ne luulot ettei saa. Ainakaan isoissa kaupungeissa kukaan ei katso kahta kertaa vaikka olisit 80 v ja tyyli mikä tahansa.
Vapaus kunniaan.
Ei ole mitään määräystä eikä kukaan ole toisen ihmisen olemisesta sanomaan mikään, keskittykää ihan vaan omiin itseenne. Minua ei haittaa, miten eri ikäiset naiset ovat, siitä vaan olemaan miten ovat, muiden on aivan turha mennä sanomaan miten he "saavat" olla ja mikä on seksikkyyttä tai viehättävyyttä missään muussa mielessä kuin heidän omissa mielissään. Siitä mitä joku ajattelee, ei tehdä yleistä lakia. Lopetetaan ankeuttaminen.
Tilaa vapaudelle.
VAstustan myös sellaista kategorisointia, että puhutaan konservatiivisesta tyylikkyydestä ainoana oikeana viehättävyytenä tietynikäisille naisille ja nyrpistellään nenää, jos kaikki eivät tee niin.
Ja miehet sitten kertomassa täällä, mikä on pantavaa ja miten asiat menevät. Loppuniittinä.
Tuota noin. Ei muuta kuin : vai niin.
VAI NIIN.
Olen juuri sen mukaan, mikä ON minua.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkö taas keski-ikäiset miehet kertomassa ikäisilleen naisille totuuksia? Katse peiliin, hyvät herrat. Voitte te niistä nuorista naisista haaveilla, mutta yksin tai ikäisenne mummon kanssa te sinne pehkuihin painutte tänäkin iltana. Nukkumaan.
Älä valehtele itsellesi. Mies komistuu ja miehistyy vanhetessaan ja siksi nuoret naiset eivät voi vastustaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös Maria Veitola ja Sanna Ukkola olivat nuorina kauniita vaikka ei uskoisi.
Näistä kumpikaan ei ole koskaan ollut kaunis.
Kyllä oli, älä valehtele itsellesi. Ainakin olivat nuorina miljoonasti paremman näköisiä kuin nyt
https://www.instagram.com/p/CUNid_0Nh4Z/?utm_source=ig_embed&ig_rid=d55… Panisin Ja niin panisivat muutkin miehet, nuoruuden kauneimmillaan oleva lukiolaisneito, paremman näköinen kuin Sara Sieppi saman ikäisenä
Tätä taas ei pane enää puliukkokaan
https://www.iltapulu.fi/data/venetsia/images/ve001k6p2k.jpg
Nii et kyl se naisen nuoruus on lyhyt.
Miksi mulla ei saa sun mielestä olla omaa mielipidettä siitä ketä pidän kauniina? Ei, Sanna ei ole ollut mikään jumalainen kaunotar nuorenakaan. Ihan tavis.
Ei jumalainen kaunotar tietenkään, mutta Suomen standardeilla kaunis ja hoikka, ei yhtään Sara Sieppiä rumempi ja jokainen mies nuorta Sannaa panisi toisin kuin nykyistä tanttaa.
Minusta on melkein parempi kysyä, miksi kenenkään naisen pitäisi olla viehättävä, olipa nuori, vanha tai jotain välistä. Miksei esimerkiksi saa olla rauhassa "mummomainen" 21-vuotias vaan ihmetellään isoon ääneen, että mikset ole heilumassa puolialasti jossain tiktokissa, bileissä tai muuten vain jatkuvasti vauhti päällä?