Miksi pitäisi tuntea jonkinlaista ylpeyttä, että omistaa jotain?
Asuntolaina ja autolaina puskee päälle, verojen jälkeen käteen ei jää niin paljon, että voisi rauhassa elellä huoletonta elämää. Laskuja tulee joka suunnasta, autoja tarvii tankata että pääsee töihin. Parisuhde rakoilee. Nyt kotimme arvo sukelsi, koska kuntokartoituksessa löydettiin vikaa ja kalliita remontteja tulossa. Toisinaan pohdin, hyödytäänkö me tästä rahallisesti oikeasti yhtään.
Pienituloisena yksinhuoltajana yhteiskunta tukisi asumistuella niin paljon, sekä korotetuilla lapsilisillä, että ei tarvitsisi rahasta huolehtia. Myös lasten päivähoitomaksut olisivat olleet 0 euroa, kun nyt niitä on maksettu korkeimmat maksuluokan mukaan. Onko se sitten niin hienoa omistaa ja elää keskiluokkaista elämää, kun me maksetaan muiden elämää. Miksi me tehdään tätä?
Ei se nyt välttämättä niin hienoa ole. Varsinkin, jos kokee asian itselleen jotenkin ikäväksi. Mulla on ystäviä ja kavereita, jotka ovat jokaisen lapsen aikuistuttua joutuneet muuttamaan pienempään vuokra-asuntoon. Ja kun viimeisinkin on lähtenyt, ovat joutuneet etsimään halvimman mahdollisen vuokraluukun, jotta rahat asumistukineen riittäisivät elämiseen. Mä asun edelleen samassa omistamassani - ja nyt jo velattomassa - 100 m2 rivitaloasunnossani, jossa asuin jo lasteni ollessa pieniä. Yhtiövastikkeeni on merkittävästi pienempi kuin yhdenkään vuokralla yksin asuvan kaverini vuokra. Mulla jää hyvin rahaa säästöön ja sijoituksiin, kun taas kaverini venyttävät edelleen penniä. Mulle tärkeintä omistamisessa on ehkä se, että voin itse päättää, milloin muutan kodistani pois vai muutanko ikinä. En tule tarvitsemaan vanhuuseläkkeelläkään asumistukea, koska yksikään vuokra-asunto ei olisi näin edullinen. Toki joudun remontoimaan sekä hankkimaan lieden ja jääkaapin itse, mutta eipä niitä kovin usein tarvitse tehdä.