Milloin sanoittaminen korvasi kuvailemisen?

Toi on kyllä jotenkin ällöttävä sana. En voi sietää

Vierailija kirjoitti:

Toi on kyllä jotenkin ällöttävä sana. En voi sietää

No kun pitää todentaa olevansa hiukan muiden yläpuolella ja koulutettu sanoittamalla tärkeänä kaikki mitä näkee. Tärkeän sanoittamisen jälkeen voikin askeltaa hyvin tärkeänä niskoja nakellen ja takamus keikkuen seuraavaan haasteeseen!

.

Vierailija kirjoitti:

Toi on kyllä jotenkin ällöttävä sana. En voi sietää

Saduttaminen on toinen. Taitanut jo onneksi jäädä käytöstä...

Entäs sitten palastella... miksi ei voi sanoa että pilkkoa? Tai edes paloitella? Yyh.

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten palastella... miksi ei voi sanoa että pilkkoa? Tai edes paloitella? Yyh.

Heh, palastelu on kyllä toinen ärsyttävä uusi lässytystermi, joka on levinnyt liian laajalle. Syytän kasvatustieteilijöitä.

Kuvaileminen on luonteeltaan yleistä ja sillä ei ole minkäänlaista motiivia. Sanoittaminen on sitä, missä naiset ovat täysin ylivertaisia eli he kehittävät sanoja jonoon ja pyrkivät vahvistamaan MUIDEN uskoa siihen, että jokin heidän alun perin jo päättämä premissi on tosi.

Kun tutkimus yleensä lähtee siitä, että on hypoteesi, validiteetti ja johtopäätös, feministien tutkimusprosessi menee niin, että haetaan viiteryhmältä ensin vahvistus uskolle, sitten palvotaan feminismin epäjumalaa, ja kyhätään lauserakenteita, ja lopuksi otetaan skumppaa.

Esim. kun naiset keksivät hienoissa tutkimuksissaan, että "konservatiiviset, perinteiseen parisuhteeseen uskovat naiset uhkaavat itsenäisyyspyrkimysten kanssa taistelevien naisten asemaa, koska joutuisivat muuten hankkimaan asemansa omin ansioin" sanoitetaan peitetylle miesvihalle hienompi muoto ja pyritään leimaamaan konservatiivisia naisia, jotka kauneuden ja perhettä palvelevien keinoin saavuttavat konservatiivisia tavoitteita kuten perheen.

Sen sijaan feministien mielestä naisen tulisi kaikkien maalata hiuksensa vihreiksi tai violetiksi ja muutenkin osallistua taisteluun miestä vastaan.

Tämä on siis maailman sanoittamista, kun se ei enää millään lailla liity havainnoitavaan todellisuuteen vaan on lähtenyt ihan lapasesta.

Red Pill Uncle

Silloin kun tunteet otettiin lapselta sanoittajalle. Ei sanoittaja tiedä mitä lapsi oikeasti tuntee vaan kertoo miten luulee tuntevansa.

Muistuttaa sitä, kun parikymmentä vuotta sitten piti vähän jokaisen asian yhteydessä hokea selkeä-sanaa. Jopa "selvä pyy" oli joidenkin mielestä "selkeä pyy". Nyt on jostain ilmaantunut pakottava tarve korvata vanhat ilmaisut sanoittamisella ja löytää sille käyttöä vähän jokaisen sopivan aiheen yhteydessä.

Kertokaa joku joka tykkäät käyttää sanoittamista, että miksi??

Sanallistaminen on se täsmällinen aikaisempi sana, joka on korvattu sanoittamisella.

Entäs resonointi? Yhtäkkiä kaikkien  pitäs makustella, miten asiat resonoi itsessä >:(

Miten ois: "Miltä tää susta tuntuu?" ja jätettäs se resonointi akustiikkaan.

Sanoittaminen = ylhäältä tulevaa sanelua kuinka "kuuluu tuntea". Kommunismia kohti menossa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoittaminen = ylhäältä tulevaa sanelua kuinka "kuuluu tuntea". Kommunismia kohti menossa.

Aika paljon sitä käytetään yhteydessä, että joku on oppinut sanoittamaan tunteitaan (suomeksi: on löytänyt sanat tunteilleen). Siihen tuo sinun tulkintasi ei sovi.