Uskaltaa luopua " vauvamaisuuksista" ajoissa
Yksivuotias " vauvani" aloitti päiväkodissa muutama viikko sitten. Hämmästykseksi kaikki on tähän saakka mennyt paremmin kuin hyvin. Noin viikon verran olin pojan mukana päiväkodissa. Huomasin kuinka poika tarkkaan seurasi isompien touhuja ja kuinka " edistyksellisiä" jo pari kuukautta vanhemmat lapset siellä olivat. Ihmetellen seurasin vierestä kuinka poika veteli ruokaa kuin ruokaa lautasen jos toisenkin, kun kerran muutkin...ei puhettakaan venkoilusta, nirsoilusta, sihtikurkkuudesta ym. ruokapöydässä!
Luulen, että meillä kotona olisi jatkettu syömissirkusta, jonka ilmeisesti me vanhemmat olimme luoneet siinä uskossa, että poika on vielä niin " pieni" , että näin kuuluu olla. Ruokasirkus jäi sille tielle.
Ystäväpiirissäni on lähes kaikilla lapsia ja me tulemme hännän huippuna. Sen olen matkan varrella huomannut, että lapset vie kuin pässiä narussa meitä vanhempia yllättävän pienestä saakka, jos vain näin sallitaan. Ns. vauvamaisuuksista (tutti, maitopullon kantaminen yöllä sänkyyn, soseutettu ruoka, syöttäminen ym.) näyttää olevan todella hankala päästä eroon, kun odotellaan, että josko se piltti itse haluaisi niistä luopua. Ei kai sitä saavutetuista eduista haluta luopua!
Mielestäni herkkyyskausia kannattaa hyödyntää. Vuoden iässä tuntuisi olevan hyvä hetki uskaltaa ottaa aimo harppaus vauvasta taaperoksi. Moni asia ei pitkittämällä parana. Päin vastoin! Tuntuu vain, että moni vieroitus on suurempi juttu aikuiselle kuin vauvalle: Ei haluta vierottaa tutista ja iltapulloista koska nukahtaminen on näin vaivatonta. Edessä on vain kahta suuremmat vaikeudet, kun otetaan mittaa uhmaikäisen kanssa.
Mielestäni kyseessä ei ole mikään vauvojen pikaitsenäistäminen vaan ikäkauteen kuuluvan kehityksen tukeminen. Päiväkodin aloittaminen avasi silmäni ja koetan itse pysyä perässä vauvani muuttumisessa taaperoksi ja uskaltaa tehdä päätöksiä ja muutoksia.
Kehitys kulkee uskomattomia harppauksia välillä ja ihan itsestään. Ainakin minusta se vaikuttaa siltä. Meillä on 12kk ikäinen kotihoidossa enkä olisi esim. kuukausi sitten vielä osannut kuvitellakaan, että hän olisi yhtäkkiä oppinut syömään ihan itse ja kaikki kelpaa, kotiruoka siis. Kun oli vielä niin silkoista ruokaa ja piti syöttää ja poika sotki vaan.
Ja sama pottailussa, nyt poika aina haluaa itse potalle ruoan jälkeen isosiskon mallista. Enkä ole totuttanut häntä, ihan itse on keksinyt. Ehkä meillä vaikuttaa sitten että on kotona muita lapsia ja kavereita, joista saa mallia?
Eikä myöskään enää malttaisi imeä rintaa päivällä vaikka äiti sitä turhaan tissiä välillä tyrkyttääkin. Kiusaantuu pahimmillaan moisesta tai nauraa käkättää. Vain sitten unille käydessä.
Ja se nukutus sitten, kyllä sekin on meillä muuttumassa päin. Itsestään. Poika ei enää nukahda rinnalle millään, joten on pakko laittaa vaan omaan sänkyynsä, kun tahtoo sinne, sanoo " tonne" ja jotain " hyvää yötä" tapaista ja vilkutti eilenkin päälle ja sitten sinne nukahti... että ei paljon panostusta tarvittu, vaikka koko vauvavuosi oli tosi vaikeaa, pelkästään syliin ja tissille + koliikit ja kaikki. Ja on yritetty aiemminkin jos nukahtaisi itsestään helposti, mutta ei olla sitten huudatettu sen enempää vaan suosiolla aina rinnalle, jos ei heti nukahda huutamatta sänkyynsä. Sitten vaan yks kaks se " vauva" itse tahtoo ja näyttää meille mitä hän itse tekee. Mutta sekin voi muuttua, tänään taas ehkä nukutettaan, sitten taas ylihuomenna poika saattaa itse haluta mennä itsekseen nukkumaan...
Melkoisia harppauksia siis ja äitinä vaan koittaa pysyä perässä.
Sama esikoisella, hän myös selvästi on harppauksittain kehittynyt ikänsä, oli sitten päivähoidossa tai ei.
Tai ehkä sitten olen kuitenkin jotenkin itseltänikin salaa muuttanut jotain toimintatapojani tai jotain, ja poika aistii ja vaistooa sen ja alkaa käyttäytyä eri tavalla kuin itsestään?