Kaveriperheen erityislapsi
Kaverit tulleet viikoksi lomailemaan luoksemme pienen lapsensa kanssa, joka on villein lapsi jonka olemme koskaan tavanneet. Lapsi kiusaa lemmikkejä huutaen niiden korvaan, ajattaa niitä, kaataa mehua lattialle, hakee jääkaapista tomaatteja jotta saa viskellä niitä lattialle, kiipeilee lasivitriinissä, huutaa ja tekee kiusaa ihan joka hetki. Ei ymmärrä kieltoja, ja vaikka ymmärtäisi, niin nauraa vain tai alkaa huutaa hullun lailla.
Mitä tekevät vanhemmat? No eipä juuri mitään kun voivottelevat, jotta kun näin ei saisi tehdä. Olemme joutuneet useaan kertaan puuttumaan tämän lapsen käytökseen ja vanhemmat selvästi suuttuvat tästä (pyörittelevät mm. silmiään)
Tänään tämä lapsi heitti vierasta lasta leluautolla päähän, jonka johdosta tämän vieraan lapsen isä heitti raivoissaan leluauton roskiin. Tämän jälkeen kaverimme voivottelivat, että heidän lapsensa auto meni roskikseen ja lapselle tuli paha mieli. Eli ei minkäänlaista empatiaa sitä toista lasta kohtaan, joka oli miltein menettää silmän leluauton osuessa siihen.
Tällä lapsella on selvästi adhd, mutta jotain muutakin tässä on, ehkä dysfasia tms, mutta miten saada nämä vanhemmat ymmärtämään ettei tällainen perseily voi jatkua meidän kodissamme?
En itsekään haluaisi alkaa jaella kasvatusneuvoja, mutta sitä he selvästi tarvitsevat. Välit taitaa mennä poikki ihan justiinsa, koska mieheni on jo ihan loppu ja hermostui tosissaan tämän lapsen käytökseen.
Onko minulla muuta keinoa, kun istuttaa heidät pöydän ääreen ja sanoa suoraan, ettei tällainen käytös meidän kodissamme saa jatkua ja teidän on asetettava kunnolliset rajat, tai muuten on parempi yöpyä hotellissa?
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Tänään tämä lapsi heitti vierasta lasta leluautolla päähän, jonka johdosta tämän vieraan lapsen isä heitti raivoissaan leluauton roskiin
Siis mitä ihmettä?
Teillä on kylässä teidän kaveriperhe, jota ette ole vuosiin tavanneet? Samaan aikaan teillä on muita vieraita?
En vaan tajua. Jos minun luokseni tulisi kavereita, joita ei olla tavattu pitkään aikaan, en todellakaan kutsuisi samaan aikaan varsinkaan sellaisia vieraita, joita tämä kaveri ei tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teette selväksi että kersa joko oppii olemaan tai itkee ja oppii olemaan ennen seuraavaa kyläilyä.
Esimerkkinä sanoin heille, että minusta oli ihan oikein, että lapsi menetti leluautonsa koska heitti sillä toista lasta silmään. Se ehkä opettaa lapselle ettei näin saa toimia.
Mutta lapsen isä oli tästäkin näreissään kun hänen lapsensa nyt alkoi itkeä.No ei ole ok aikuisen vieraan ihmisen heittää lapsen lelua roskiin, koska tämä on sillä heittänyt muita. Tuossa tilanteessa komennetaan tiukasti ja sanotaan, että minun lasta et heittele leluilla. Mutta ei todellakaan heitellä toisen omaisuutta roskiin kostona.
Trolli taidat olla.
Tämä lapsi heittelee myös minun lapseni leluja lampeen, eivätkä vanhemmat edes yritä niitä sieltä noukkia. Lisäksi lapsi kävi useamman kerran käsiksi muihin lapsiin leikkipaikalla ja mielestäni tämä vieraan lapsen isä ehkä ylireagoi, mutta kuinka olisit itse toiminut tilanteessa jos oman lapsesi silmä olisi ottanut osumaa? Siinä säikähtää varmasti, että onko silmä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tämä lapsi heitti vierasta lasta leluautolla päähän, jonka johdosta tämän vieraan lapsen isä heitti raivoissaan leluauton roskiin
Siis mitä ihmettä?
Teillä on kylässä teidän kaveriperhe, jota ette ole vuosiin tavanneet? Samaan aikaan teillä on muita vieraita?
En vaan tajua. Jos minun luokseni tulisi kavereita, joita ei olla tavattu pitkään aikaan, en todellakaan kutsuisi samaan aikaan varsinkaan sellaisia vieraita, joita tämä kaveri ei tunne.
Ei ole muita vieraita vaan tämä tilanne sattui yleisellä leikkipaikalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyllä kovin hyviä neuvoja antaa valitettavasti. Yhden ystäväperheen lapset ovat jotenkin hieman erityisiä, ja meno on juuri ihan päätöntä, ohjauksesta huolimatta revitään kaikki kaapit ja laatikot, vedetään ruokaa kaksin käsin ja levitetään sitä ympäri taloa, suoratkin ohjeistukset käsien pesusta kaikuvat kuuroille korvilla (myös vanhemmilla(!), sen sijaan niitä pyyhitään seiniin. Hyvin harvoin jaksan ottaa heitä meille, korona-aika oli taivaan lahja, kun sai sovittua näkemisiä pihalle ja ei tarvinnut heidän jälkeensä siivota, imuroida, pestä ja pyyhkiä koko taloa. Silloinkin toki tungettiin vessakäynnin varjolla sisälle, mutta kovin montaa huonetta eivät ehtineet siinä ohessa sotkea, kun kirjaimellisesti seisoin itse fyysisesti estämässä pääsyä laajemmalle kerroksiin. Huh, verenpaine nousee taas ajatellessakin!
Siellä kohtalotoveri! Kuinka vanhemmat ottivat kun estit lasten pääsyn muihin kerroksiin? Tuliko teillä riitaa?
Ap
Tuossa tilanteessa äiti taisi jotain vaan naureskella, että no, tulehan nyt sitten. Sen verran ärsytti silloin tuo rajattomuus, että päätin, että saa riittää, että vessan lisäksi juostaan heti olohuoneeseen, niillä pesemättömillä käsillä kosketaan joka paikkaan, että tosiaan minä seisoin ja pidin ovesta kiinni, kun tämä kakara yritti sitä tempoa ja minua töniä pois. Hetkeksi ehkä viileni, mutta palasi ennalleen.
Ettekö ole tienneet, että lapsi on erityislapsi? Ja miten voitte ottaa minkä tahansa perheen viikoksi luoksenne?
Teidän pitää heti saada perhe pois teiltä. Sanotte suoraan, että lapsi on niin levoton, että on parempi, että vieraat menevät hotelliin. Ja päivisin nähdään ulkona ja leikkipaikalla ja ravintolassa. Saavat sitten ravintolan työntekijät ihmetellä sen lapsen käytöstä.
Kotiin ei pidä tuollaisia päästää.
En muuten ymmärrä, miksi erityislapsen vanhemmat lähtevät minnekään tuollaisen lapsen kanssa, erityisesti pitkälle vierailulle. Ja miksi he eivät ole jo itse tuollaisen käytöksen jälkeen tajunneet painua takaisin kotiin.
Nyt ota itseäsi niskasta kiinni ja pelasta kotinne ja viikkonne! Suhteesta tuohon perheeseen ei ole niin väliä.
Onkohan tämä provo; kun näin yksityiskohtaisesti ja tunnistettavasti asia kerrotaan Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla. No ainakin asia menee perille, jos täältä lukevat.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä provo; kun näin yksityiskohtaisesti ja tunnistettavasti asia kerrotaan Suomen suosituimmalla keskustelupalstalla. No ainakin asia menee perille, jos täältä lukevat.
Aika usein pidän aloituksia provoina, mutta tätä jostain syystä en. Totta, että on tunnistettava, mutta ehkä ap on muuttanut jotain yksityiskohtia. Hirveä tilanne joka tapauksessa, ja täysin mahdollinen. Ap muuten myös vastaili lisäkysymyksiin uskottavasti.
Istuta pöydän ääreen... sinun kotisi joten sinun sääntösi, ei ole kenellekään kivaa, vähiten sillä lapsella joka vieraassa paikassa hakemalla hakee rajojaan....jos menee välit niin sitten menee.
Kyllähän tuosta tulee mieleen, että miten tuollainen voi edes asua kotona.
Vedät perheenisää turpaan aina kun lapsi tekee jotain ja kysyt aina huomaatko mitä tapahtuu tee tuolle kakarallesi jotain ennen kuin kaikki hampaasi lähtee.
Provo tai ei, näitä vanhempia riittää. Itse seurasin takavuosina, kun akateeminen ystäväni palvoi poikansa piloille. Meilläkin poika hajotti tavaraa ja vahti, milloin aikuiset saavat puhua yms. Ja äiti ihaili. En oikeasti uskonut silmiäni. Samalla tämä äiti ihmetteli, miten meidän lapsemme ovat niin helppoja. Johtuisikohan kasvatuksesta? Kun lapsi meni kouluun, tilanne lopulta räjähti käsiin, koska koulunkäynnistä ei luonnollisesti meinannut tulla mitään. Äiti masentui ja jätti koko perheen.
Niin, siis tuollaiselle lapsellehan ei voi asettaa rajoja, kuten ap kertoo jo huomanneensakin. Ei mitään joko tai -juttuja sille perhelle, vaan jämerästi ilmoitat, että teidän on siirryttävä hotelliin. Ja jos suuttuvat, niin totta puhuen et tee tuollaisella "ystäväperheellä" yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Provo tai ei, näitä vanhempia riittää. Itse seurasin takavuosina, kun akateeminen ystäväni palvoi poikansa piloille. Meilläkin poika hajotti tavaraa ja vahti, milloin aikuiset saavat puhua yms. Ja äiti ihaili. En oikeasti uskonut silmiäni. Samalla tämä äiti ihmetteli, miten meidän lapsemme ovat niin helppoja. Johtuisikohan kasvatuksesta? Kun lapsi meni kouluun, tilanne lopulta räjähti käsiin, koska koulunkäynnistä ei luonnollisesti meinannut tulla mitään. Äiti masentui ja jätti koko perheen.
Oho. Melkoista itsepetosta äidillä.
Minua ärsyttää joissakin kommenteissa esitetty ajatus siitä, että tuo lapsi on erityislapsi, ja se selittäisi käytöksen. Lapsi voi olla erityinen, mutta aikuisten käytöstä se ei selitä. Jos lapsella on neurologisia ongelmia, häntä tulee ohjata ja kasvattaa erityisen paljon, ei nostaa käsiä pystyyn. Adhd tms häiriöt eivät anna lupaa käyttäytyä huonosti! Ap:n kuvaus kyllä vaikuttaa siltä, että lapsella ei ole adhd vaan "adhd" eli huonon kasvatuksen aiheuttama käytöshäiriö.
Ap hoi, kun käyt ketjussa niin kerrohan, mitä päädyit tekemään ja miten asia ratkesi!
Lihapullia syövä heteromies kirjoitti:
Älä ota tuollaista roskaperhettä kotiisi enää kuuna kullan valkeana. Et tarvitse tuollaisia "ystäviä" mihinkään. Ja se niitten pentu on oikea passkakasa.
Anna niille kuitenkin mitä pikimmin lahjaksi niin iso kortonkipakkaus mihin Sinulla vain suinkin on varaa.
Karmea asenne sinulla ja noin paljon yläpeukkuja, surullista ja kylmäävää.
Eiköhän ykkösasia ole, että lapsi tarvitsee jotain apua nyt.
Jopa joo ja niinpä niin.
Aha, voi että.
Mitä muuta voi pyöritellä kuin silmiään? Sanot, että pyöritteli mm. silmiään? Sano miehelle, että tekee helikopterin, on kaikilla hauskaa.
Sinulla on rasittava tyyli tehdä provoja, täytesanoja käytät kauheasti, aiheetkin niin lapsellisia, että hävettää sun puolesta.
Normi-ihminen sanoisi, että nyt hanat kasaan ja kotimatkalle hep!
Mutta sinun provomaailmassa ei.
Mun kaveri selittelee lapsensa vastaavaa käytöstä sillä että se on poika. Mun lapsi on kuulemma rauhallinen koska on tyttö. No nyt meillä on myös poika mutta sekin on rauhallinen, ei tainnutkaan olla sukupuolesta kiinni. Kaveri myös voivotteli kun on niin rankkaa hulivilin kanssa, mutta samalla tuli ilmi ettei hän ole kasvattanut lastaan mitenkään koska on vielä niin pieni (4v). Vaikea tuohon on mitään kommentoida :D
Viimeksi kun kävivät niin sai seinään lommon ja melkein rikkoi nukenvaunut. Vanhempansa istuivat koko vierailun ja minä ja puolisoni paimensi lastaan. Aina välillä kahvipöydästä kuului aneeminen "rauhoitupa vähän" mutta kertaakaan eivät nousseet pöydästä. Sanomattakin selvää että nähdään yleensä ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Lihapullia syövä heteromies kirjoitti:
Älä ota tuollaista roskaperhettä kotiisi enää kuuna kullan valkeana. Et tarvitse tuollaisia "ystäviä" mihinkään. Ja se niitten pentu on oikea passkakasa.
Anna niille kuitenkin mitä pikimmin lahjaksi niin iso kortonkipakkaus mihin Sinulla vain suinkin on varaa.
Karmea asenne sinulla ja noin paljon yläpeukkuja, surullista ja kylmäävää.
Eiköhän ykkösasia ole, että lapsi tarvitsee jotain apua nyt.
Provossa lapsi, anoppi, ystävä, naapuri jne. tarvitsee aina apua.
Eniten kuitenkin apua tarvitsisi ap, jonka elämä on niin kurjaa, että se vääntää huonon provon vähän väliä.
Jos vanhemmat eivät reagoi millään tavalla lapsensa perseilyyn toisten kodissa, sitä suuremmalla syyllä muiden aikuisten on puututtava. Joku olisi saattanut loukkaantua vakavasti, eikä kukaan olisi uskaltanut asettaa lapselle rajoja? Sairasta.