3kk:n päiväunet tai niiden puute...
Hei! Pienokaisemme on pian 3kk(26.7.syntynyt) ja syntymästä tänne saakka kaikki sujunut kivasti. Nytkin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä neidiltä, mutta päiväunet ovat käyneet aika vähäisiksi. Säännöllinen rytmi tuntui muotoutuneen 1-2kk:n iässä, mutta nyt on ollut viimeiset pari viikkoa päivällä nukkuminen huonoa. Mistäköhän johtuu? Pieniä ilmavaivoja rupsuttelee, mutta ei juuri itkeskele. Yönsä nukkuu hyvin, eikä itke paljoa. Riittääkö maitoni? Nytkin imeksii nyrkkiä ja mielellään rintaa syö, mutta ei itke nälkäänsä...joten luulisin ettei ole nälkä ja paino noussut hyvin, syntymämitat 2,99kg/47cm ja 1kk 4,3kg/53 2kk iässä 5kg/56.
Yönsä nukkuu niin, että aamulla herää klo 6, syö ja jatkaa nukkumista klo 8 saakka. Syö ja on valveilla ja n. klo 10-10.30 nukkuu. Seuraaville päiväunille nukahtaa klo 12 ja nukkuu 45min. ja samanlaisia pieniä torkkuja vetelee pitkin päivää. Ennen nukkui n. 12-15(13.30) ja nyt viimeiset pari viikkoa on mennyt niin ettei pitempiä unia olekaan. Mistä johtuisi? Vauva viihtyy jonkin aikaa yksinkin, mutta esikoinen on tullut uudelleen mustasukkaiseksi, sillä aikani menee vauvan hoitoon suurimman osan ajasta, kun hän on hereillä. Toki otan syliin myös esikoista ja esim. imetyksen aikaan luen hänelle. Nyt imetyshetket ovat myös menneet vähän levottomiksi, esikoinen huomionkipeänä pyörii ympäri minua ja vauvaa ja vauva alkaa kesken syötön reagoida tähän. Mikä neuvoksi? Mitä muuta tekemistä touhukkaalle 2-v. tytölle voisi keksiä lukemisen lisäksi imetyksen ajaksi?
Auttaisiko nukuttaminen kantoliinaan ja kannattaako vielä sellainen ostaa 3kk:n ikäiselle? Sylissä vauva nukkuu mielellään tai rinnalle nukahtaa. Ei kait siinä muuten mitään, vaikka valvookin mutta sitten neitokainen käy illasta jossain vaiheessa kiukkuiseksi, ellei nuku pitempiä unia...
t.Saraida ja tytöt 07/06 ja 08/04
Kommentit (2)
Juttusi oli kuin suoraan minun vauvastani...hän on myös kohta kolme kuukautta(synt.16.7.06.) Vauvani ei myöskään nuku pitkiä unia vaan yleensä maks.45min ja siihen pälle pikku torkkuja.Ja jos esim. lähen autolla jonnekin niin nukkuu auto matkan j aherää taas.Ei aina edes nuku autossa.Vaunuissa nukkuu vain sen aikaan kun ne liikkuvat ja maks.10 min sen jälkeen kun olen jättänyt ne pihalle.Yä unille käy noin23.00 paitsi tänään nukahti jo 21.30 mikä on ihanaa.Vauva nukkuu noin 5-7 tuntia putkeen syö ja nukkuu sen jälkeen noin 2,5-3 tuntia ja vielä sen jlkeen yleensä pari tuntia jos otan viereen eli nukkuu yhteensä noin 12h.Ja päivisin on ihan hyvällää tuulella.Ja itse myös täys imetän ja vauva on nyt parin viikon ajan syönyt paljon nyrkkiä voiko tämä siis tarkoittaa maidon loppumista?
Syö kyllä melkein aina kun tarjoan rintaa vaikkei olisi huutanut näläkäänsä.Nyty on joinakin päivinä saanut ihme raivareita eikä tissi ole kelvannut eikä oikeen mikään muukaan mistähän johtuisi? Mutta suurimman osan päivää on ihan tyytyväinen...Oliai kyllä kiva kuulla päiväuni vinkkejä...Neuvolassa kun viimeksi valitti minulle että kyllä lapsen pitäsi nukkua ainakin neljän tunnien päikkärit...
Apuja otetaan vastaan...Tästä ei tainnut nyt olla sinulle apua joka kysyit tätä mutta et ole ainut jolla samalainen ihemtyksen aihe.
T.Sweety20 ja tyttö 3kk
Meidän poika lyhensi päiväunensa puolen tunnin mittaisiksi 2kk-iässä ja edelleen nukkuu vaan puolen tunnin päikkäreitä. Nyt 5kk. On kuitenkin hereilläoloajat virkeä ja hyväntuulinen pikkumies.