Muita tahattomasti lapsettomia, jotka ei ihan jaa sitä katkeruutta?

Vierailija kirjoitti:

Sivusta aihetta seuranneena olen aina ihmetellyt miten lapsettomille sallitaan niin avoimesti tosi toksinen ja ilkeä käytös. Eihän minkään muun asian kohdalla ole sallittua näyttää kateutta ja henkistä epäkypsyyttä niin avoimesti? Ja siis ymmärrän että aihe on vaikea ja kivulias, mutta silti. 

Tätä olen ihmetellyt itsekin!

Eniten ihmetyttää, miten maailman tappiin asti pitäisi ymmärtää lapsetonta. Tottakai ymmärrän, että esim. lapsettomuushoitojen ollessa kesken/keskenmenon jälkeen mieli on varmasti herkillä. Sitä en ymmärrä, miksi lapsettomuus oikeuttaa vuosien/vuosikymmenten mittaiseen kiukutteluun. Muutama lapseton on myös todennut, miten on heiltä pois, että muut saavat lapsia. Ei lapsia ole mitään vakiomäärää eivätkä lapset saa alkuaan siinä järjestyksessä, kuka on aloittanut raskauden yrittämisen ensin. Tätä on osalla lapsettomista ihan mahdoton ymmärtää - muiden lapset eivät ole heiltä pois.

Lapsettomuudelle ei kukaan mitään voi, mutta itse voi valita, katkeroituuko asiasta vai ei.

Minä sairastuin nuorena aikuisena pysyvästi, vaikka sukurasitetta sairastumiselle ei ollut. Sairauden takia monet muille arkiset asiat ovat minulle täysin mahdottomia. Jouduin luopumaan harrastuksistani sairastumisen takia ja mahdollisuudet työelämässä etenemiseen menivät sairastumisen myötä. En tule koskaan parantumaan ja olen lääkkeiden varassa koko elämäni ajan. Lääkkeistä huolimatta kärsin säännöllisesti kovista kivuista. 

Toki olisin varmasti voinut katkeroitua siitä, että sairastuin noin nuorena sairauteen, johon ei ole mitään sukurasitetta ja kaiken lisäksi oma sairauteni on harvinaisen vaikeaa sorttia, johon lääkkeetkään eivät meinaa purra. Voisin kiukutella muille siitä, että itse olen sairas ja toiset saavat elää terveenä/suht terveenä. En halua muuttua katkeraksi, sillä eniten se satuttaisi minua itseäni. Keskityn siihen, mitä voin vielä tehdä sairaudestani huolimatta.

Mä oon varmasti monen mielestä hirveä, mutta en jaksanut enää pitää yhteyttä katkeroituneen lapsettoman kanssa. Tilanne oli kestänyt kauan eikä helpotusta ollut näköpiirissä. Katkeruus oli vain pahentunut, kun lapseton sai myöhäisen keskenmenon. Hän oli niin vihainen menetyksestään ja purki pahaa oloaan minuun ja lapseeni, mutta ei suostunut puhumaan menetyksestään. Yritin siis olla tukena. Lopulta ymmärsin, etten enää jaksanut ottaa toiselta vastaan sitä jatkuvaa ilkeilyä. Sanoin hänelle, että tarvitsen taukoa yhteydenpidosta, koska en jaksanut hänen käytöstään ja koin, ettei hänellekään ollut rakentavaa olla kanssani tekemisissä, kun se selvästi teki niin kipeää. Ehdotin, että otettaisiin hetki erillään aikaa, jotta kumpikin saisi rauhassa käydä läpi tunteitaan. Lapseton loukkaantui tuosta niin, että ei enää myöhemmin vastannut yhteydenottoihini ja välit menivät täysin. 

En jatkaisi tuollaisessa "vertais"tuessa. Tulisi vaan entistä enempi paha mieli, kun puhutaan muista ilkeästi.

Minä olen lähinnä katkera itselleni, en muille. Sairauteni takia emme pysty hankkimaan lapsia ja pitkä on ollut prosessi hyväksyä asia. Mutta en minä ole tuota viljelemässä joka paikkaan. Turhautuneisuudesta ja siihen liittyvistä tunteista keskustellaan kotona ja sillä piste.

Tuttavapiirissäni on lapsia, en ole ystävilleni tai sisaruksilleni kateellisia. Päinvastoin, tykkään heidän lasten kanssa touhuta ja iloinen olen siitä, että saavat kokea vanhemmuuden ilot ja surut.

Miten se omaa oloani parantaisi yhtään, jos olisin kateellinen muille, en suostuisi tapaamaan perheellisiä tai arvostelisin muita vanhempina? Ei mitenkään. Varmaan vaan lietsoisin itseäni enemmän asiasta.

Läheinen ystäväni jäi tahattomasti lapsettomaksi, ja kun itse raskauduin suunnitellusti, pelkäsin jopa kertoa uutisen hänelle. En tiedä oliko hän katkera, ei ainakaan näyttänyt sitä minulle, ja me otimme hänet tavallaan laajennetun perheen jäseneksi. Hänellä on nyt loistava suhde lapsemme kanssa, "lainaamme" lasta (on jo iso) hänen mukaansa matkustelemaan kun meillä itsellä ei ole varaa, aikaa eikä haluja sellaiseen. Kaveri saa äitikokemuksia ja lapsella on useampi luotettava ja rakastava aikuinen lähipiirissään. 

Suru on subjektiivista. Ei toisen puolesta voi sanoa, että sinun on tunnettava noin tai näin, ja sinun nykyiset tuntemuksesi ovat vääränlaisia tai tapasi käsitellä asiaa on väärä. Jatkan illalla.

Vierailija kirjoitti:

Läheinen ystäväni jäi tahattomasti lapsettomaksi, ja kun itse raskauduin suunnitellusti, pelkäsin jopa kertoa uutisen hänelle. En tiedä oliko hän katkera, ei ainakaan näyttänyt sitä minulle, ja me otimme hänet tavallaan laajennetun perheen jäseneksi. Hänellä on nyt loistava suhde lapsemme kanssa, "lainaamme" lasta (on jo iso) hänen mukaansa matkustelemaan kun meillä itsellä ei ole varaa, aikaa eikä haluja sellaiseen. Kaveri saa äitikokemuksia ja lapsella on useampi luotettava ja rakastava aikuinen lähipiirissään. 

Kaverillasi on ollut hyvä asenne ja hän on halunnut olla lapsen elämässä läsnä. Aika moni valitettavasti ei tuohon pysty ja ulkoistaa itsensä lapsen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheinen ystäväni jäi tahattomasti lapsettomaksi, ja kun itse raskauduin suunnitellusti, pelkäsin jopa kertoa uutisen hänelle. En tiedä oliko hän katkera, ei ainakaan näyttänyt sitä minulle, ja me otimme hänet tavallaan laajennetun perheen jäseneksi. Hänellä on nyt loistava suhde lapsemme kanssa, "lainaamme" lasta (on jo iso) hänen mukaansa matkustelemaan kun meillä itsellä ei ole varaa, aikaa eikä haluja sellaiseen. Kaveri saa äitikokemuksia ja lapsella on useampi luotettava ja rakastava aikuinen lähipiirissään. 

Kaverillasi on ollut hyvä asenne ja hän on halunnut olla lapsen elämässä läsnä. Aika moni valitettavasti ei tuohon pysty ja ulkoistaa itsensä lapsen elämästä.

Ajattelin tuon kirjoitettuani myös, että ei onnistuisi mieleltään horjuvan kanssa, ties vaikka alkaisi kuvitella olevansa oikeasti lapsen äiti. Kuten jotkut mummot esimerkiksi tämän foorumin kertomuksissa...

Vierailija kirjoitti:

Mä oon varmasti monen mielestä hirveä, mutta en jaksanut enää pitää yhteyttä katkeroituneen lapsettoman kanssa. Tilanne oli kestänyt kauan eikä helpotusta ollut näköpiirissä. Katkeruus oli vain pahentunut, kun lapseton sai myöhäisen keskenmenon. Hän oli niin vihainen menetyksestään ja purki pahaa oloaan minuun ja lapseeni, mutta ei suostunut puhumaan menetyksestään. Yritin siis olla tukena. Lopulta ymmärsin, etten enää jaksanut ottaa toiselta vastaan sitä jatkuvaa ilkeilyä. Sanoin hänelle, että tarvitsen taukoa yhteydenpidosta, koska en jaksanut hänen käytöstään ja koin, ettei hänellekään ollut rakentavaa olla kanssani tekemisissä, kun se selvästi teki niin kipeää. Ehdotin, että otettaisiin hetki erillään aikaa, jotta kumpikin saisi rauhassa käydä läpi tunteitaan. Lapseton loukkaantui tuosta niin, että ei enää myöhemmin vastannut yhteydenottoihini ja välit menivät täysin. 

Et ole lainkaan hirveä. Tuo oli ainoa oikea ratkaisu tuossa tilanteessa. Voitte varmasti molemmat paremmin ilman toisianne, ja uskon, että vaikka ex-ystäväsi olisikin myöhemmin lapsen saanut ja välinne olisivat parantuneet, olisi ystävyytenne silti jäänyt katkeraksi ja piikitteleväksi, muistoksi menneistä.

Vierailija kirjoitti:

On mielenkiintoista lukea näitä näkökulmia. Itse olen omasta halustani lapseton, ja joskus tuli luettua muutamaa ns. vela-palstaa. Sielläkin oli valtava määrä katkeruutta. Todella paljon oli myös eri ihmisryhmien arvostelua, tottakai lasten erittäin vihamielistä haukkumista sekä nykyajan vanhempien kitkerää arvostelua. Joskus kritiikki saattoi olla hyvin ilmaistua ja aiheellistakin, mutta havaintojeni mukaan se vanhempien arvostelu kohdistui epäreilusti erityisesti äiteihin ja meni usein suoranaisen naisvihamielisyyden puolelle.

En pystynyt ymmärtämään, miksi joillekin velaus tuntui olevan lähes aate tai olennainen osa identiteettiä. Jos jokin asia ei liity omaan elämään, mitä järkeä on tehdä tuon asian puuttumisesta oman identiteetin osa ja vaahtoamisen aihe? Tuli hyvin ristiriitainen vaikutelma. Osa noista ihmisistä ei ehkä sittenkään ollut päätöksensä kanssa kovin sinut ja ilmaisi tuntemuksiaan epäterveellä tavalla. Osa oli ihan puhtaasti lapsivihaajia ties mistä syistä. Vain ihan muutama pystyi keskustelemaan velaudesta ja sen syistä täysin kiihkottomasti ja järkevästi. Heistä ajattelin, että eiväthän nuo mitään vertaustukea edes tarvitse. Nuo muut taas olisivat olleet jonkinlaisen tuen tarpeessa kyllä mutta muista syistä, ei velauden takia.

Koko vela-aate ja sen ympärillä pyörivät palstat alkoivat tuntua ihan absurdeilta, ja lopetinkin lukemisen pian.

Vela ja vertaistuki nyt vaan on ajatuksenakin naurettava. Vela ei tarvitse tukea. Lapseton, joka peittää tuskansa väittämällä olevansa vela, toki tarvitsee, mutta silloin hän ei saa tukea muilta veloilta vaan se menee sellaiseksi paasaamiseksi katkeruuden, lapsi- ja äitivihan jakamiseksi kuin täälläkin aina.

Nämä ryhmät ovat monelle antiterapiaa, syy ja keino jäädä vellomaan asiaan.

Jahas, lähti iso kasa kommentteja poistoon

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

En usko, että kaikki muutkaan tahattomasti lapsettomat vellovat surussaan 24/7. He voivat elää pääsääntöisesti hyvää ja normaalia elämää, mutta sittenpä se korttitalo välillä sortuukin kun saa kuulla jonkun raskausuutisen. Omaa kokemusta asiasta on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Mikä ihmeen kommentti tämä on? Noinko pahasti tosiaan triggeröi se tosiasia, että lapsettomuus, täysin syistä riippumatta, myös tarkoittaa suurempaa vapautta tehdä asioita? Tämähän on aivan päivänselvä asia. Ei suurperheen äiti voi noin vain ottaa äkkilähtöjä Balille tai muuttaa töiden perässä ulkomaille. *Jollain* tässä tosiaan on vähän työstettävää tunteidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Mikä ihmeen kommentti tämä on? Noinko pahasti tosiaan triggeröi se tosiasia, että lapsettomuus, täysin syistä riippumatta, myös tarkoittaa suurempaa vapautta tehdä asioita? Tämähän on aivan päivänselvä asia. Ei suurperheen äiti voi noin vain ottaa äkkilähtöjä Balille tai muuttaa töiden perässä ulkomaille. *Jollain* tässä tosiaan on vähän työstettävää tunteidensa kanssa.

Heh, olen joskus ennenkin törmännyt tähän joidenkin lapsellisten hyvin erikoiseen tarpeeseen uskotella, että lasten saaminen tarkoittaa vain hyviä asioita ja että lapsettomalla ei voi (tai ei saa?) olla kertakaikkiaan mitään sellaista, josta itse olisi joutunut luopumaan, tyylillisesti juuri tuo vapaus. Voi hyvää päivää, eihän siitä nyt ole kahta sanaa, että pieni lapsi sitoo ja rajoittaa, mitä kaikkea voit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Mikä ihmeen kommentti tämä on? Noinko pahasti tosiaan triggeröi se tosiasia, että lapsettomuus, täysin syistä riippumatta, myös tarkoittaa suurempaa vapautta tehdä asioita? Tämähän on aivan päivänselvä asia. Ei suurperheen äiti voi noin vain ottaa äkkilähtöjä Balille tai muuttaa töiden perässä ulkomaille. *Jollain* tässä tosiaan on vähän työstettävää tunteidensa kanssa.

Ihan puhun omasta kokemuksestani lapsettomana. Niin kauan kun huomasin arvottavani asioita lasten kautta, tajusin sen mitä siellä taustalla oli. Ja niin kauan muiden lapsiuutisiin suhtauduin tietyllä katkeruudella. Nyt olen valmis, osaan iloita muiden lapsista, koska en enää toista itsellenikään sitä miten vapaa olen ilman lapsia. Olen vapaa ja piste. Lapsia saaneet ovat vapaita myös, eri tavoin ja eri paketilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Mikä ihmeen kommentti tämä on? Noinko pahasti tosiaan triggeröi se tosiasia, että lapsettomuus, täysin syistä riippumatta, myös tarkoittaa suurempaa vapautta tehdä asioita? Tämähän on aivan päivänselvä asia. Ei suurperheen äiti voi noin vain ottaa äkkilähtöjä Balille tai muuttaa töiden perässä ulkomaille. *Jollain* tässä tosiaan on vähän työstettävää tunteidensa kanssa.

Heh, olen joskus ennenkin törmännyt tähän joidenkin lapsellisten hyvin erikoiseen tarpeeseen uskotella, että lasten saaminen tarkoittaa vain hyviä asioita ja että lapsettomalla ei voi (tai ei saa?) olla kertakaikkiaan mitään sellaista, josta itse olisi joutunut luopumaan, tyylillisesti juuri tuo vapaus. Voi hyvää päivää, eihän siitä nyt ole kahta sanaa, että pieni lapsi sitoo ja rajoittaa, mitä kaikkea voit tehdä.

Tottakai sitoo, mutta ei hekään määrittele elämäänsä sen kautta. Miksi me lapsettomat määrittelisimme? Sanoinko ettei lapsettomilla saisi olla mitään hyvää? En tosiaankaan, olisin puhunut itsestäni.

Todella usein kuulee muilta lapsettomilta, että lapsi sitoo ja sitä ja tätä, mitä sitten? Miksi lapsettomana minä sitä voivottelisin tai toisaalta korostaisin, että muapa ei sido? Sitoo muakin työt ja parisuhde ja iäkkäät vanhemmat jne., miksi lapset sotketaan asiaan? Onko tämä joku kilpailu vapaudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hep. Tuloksetonta yritystä takana kaksi vuotta, ja alan valmistautua ajatukseen, että lapset jäävät ehkä osaltani saamatta, mutta en todellakaan kehtaisi esittää olevani jotenkin erityisen huono-osainen. Minulla on mies, talo, töitä, terveys, harrastuksia ja lapsettomana olen vapaa kuin taivaan lintu. Onnellisuuden avain on nähdä aina se hyvä, mitä on saanut.

Tosiaan vielä työstämistä, kun määrität edelleen lapsettomuuden kautta elämääsi. Sit, kun olet perillä, sun ei tarvitse heittää olevasi ilman lapsia vapaa, sen takana kun on ajatus siitä ettei lapsia saaneet sitä ole.

Mikä ihmeen kommentti tämä on? Noinko pahasti tosiaan triggeröi se tosiasia, että lapsettomuus, täysin syistä riippumatta, myös tarkoittaa suurempaa vapautta tehdä asioita? Tämähän on aivan päivänselvä asia. Ei suurperheen äiti voi noin vain ottaa äkkilähtöjä Balille tai muuttaa töiden perässä ulkomaille. *Jollain* tässä tosiaan on vähän työstettävää tunteidensa kanssa.

Miksi sulle on tärkeää korostaa suurempaa vapautta? Vertaatko muitakin asioita ystäviesi kanssa? Rahaa? Miksi sulle on tärkeää sanoa, että suurperheen äiti ei voi ottaa äkkilähtöä Balille? Ja miksei voisi?