Yksinhuoltajuus edessä, kokemuksia/tarinoita?

Meiltä ollaan purkamassa oikeusteitse toimimatonta yhteishuoltajuutta ja ainakin toinen lapsistani tulee asumaan pääosin minun kanssani. Tulee vierailemaan isällään perus joka toinen viikonloppu. Toinen lapsi on isompi ja pohtii vielä asumisratkaisuaan, mahdollisesti jatkaa viikko-viikkoa. Lasten huoltajuus myönnetään minulle, mutta lapset haluavat ja saavat toisen huoltajan tapaamisoikeutta käyttää. Erosta on jo lähes 3v, joten olen ihan uuden edessä sinällään, sillä olen ollut vuoroviikkoäiti.

Kummatkin lapsista on erityislapsia. Vanhemmalla on pitkäaikaissairaus sekä ADHD, nuorella jonkun verran nepsy-oireita, mutta ei nyt tässä iässä diagnosoitavaa (6v). En oikein tiedä, mistä lähteä etsimään vertaistukea tilanteeseen. Minulla on paljon eronneita ystäviä, mutta kaikilla muilla on hyvin pelaava yhteishuoltajuus ja toimiva vuoroviikkoelämä avoimella kommunikaatioyhteydellä. Itse olin tässä aikaisemmin parisuhteessa, mutta se kariutui nyt tähän tilanteeseen. En usko että näin erityisperheen äitinä minulla on voimia, kykyjä tai haluja mitään suhdetta ylläpitää.

Miten teillä on yksinhuoltajuus sujunut?

Sinällään olen ollut yksinhuoltaja jo aikaisemmin, sillä olen hoitanut kaikki lasten terveyteen liittyvät asiat isän heitellessä kapuloita rattaisiin parhaan kykynsä mukaan (syy, miksi ei voi enää yhteishuoltajuutta pitää), mutta toki käytännössä elämä tulee olemaan tosi erilaista kun en voi joka toinen viikko enää kiriä töitä/opiskeluja/nähdä ystäviä/urheilla jne. Lapset ovat todella vaativahoitoisia, ei millään tavalla ns normaali lapsia, joten hieman arki jännittää enemmänkin.