Jos ihminen muistelee kauan sitten kokemaansa "vääryyttä", joka sinusta kuulostaa vähäpätöiseltä, mitä sanot hänelle?

Sanon että voivoi, voi kamala, mutta samaan aikaan ajattelen, että taasko tuo kitisee ja valittaa tuota samaa, johan on valittanut jo vuosia. Etenisi elämässään. Lehmät märehtivät, eivät ihmiset.

Kuuntelen, jos tilanteeni sallii, hänen tarinansa, teen ehkä muutamia tarkentavia kysymyksiä ja  riippuen tyypistä kommentoin ihan sen mukaan. Ihan kaikille ei kannata sanoa yhtään mitään, mutta jos sanoisin toteaisin vain että sullapa on raskas taakka kannettavaksi lopuksi ikää. 

Kuuntelen ja totean sen olleen väärin (vaikka kyseessä olisikin vain pieni vääryys). Ehkä kysyisin kysymyksiä, joilla yrittäisin ymmärtää, miksi se oli hänelle niin merkittävä vääryys.

Kuuntelisin ja en ainakaan lähtisi mitätöimään asiaa. Voi myös olla että se on vain osa jotain isompaa vyyntiä.

No asia vaivaa häntä. Hän kaipaa siihen empatiaa.

No siis, ensinnäkään en vähättele ihmisen kokemaa, koska onhan kokemus subjektiivinen. Minun mielestä tärkeintä avun annossa on tarjota terapiaa asiakaslähtöisesti ja myötätuntoisesti suhtautua kokijaan. Traumoja ei pitäisi liikaa vähätellä, varsinkin jos useiden vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen se kirvoittaa muistelemaan ikävästi.