Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?

Kaksinaismoralismia: Naiset parantelevat ulkoisia avujaan leikkauksin, pistoksin ja lisäkkein. Esittelevät sitten lopputulosta paljastavin vaattein ja kuvin, mutta niitä ei saa kuitenkaan kommentoida, eikä heitä lähestyä, saati koskettaa.

Kaikki seksualisoidaan ja seksivinkkejä sekä kunkin intiimielämää ruoditaan julkisesti mediassa. Seksuaaliset mieltymykset ja suuntaukset ovat kaikkien yhteistä omaisuutta, mutta mielipiteen vapautta ei eri tavalla ajatteleville sallita.

Luonnollisuus on katoava luonnonvara.

Sitä vierastan, että on tärkeämpää etsiä syylllisiä kuin syitä. Tietysti onhan näin saattanut olla aiemminkin, mutta nyt se on silmiinpistävää.

kun minö olin "nuori" oli tavallista, että amispojat ja vähän vanhemmatkin pahikset nussivat isotissisiä 14v tyttöjä. nykyään 16v on jo pedoa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää tämä nykymallinen feminismi. Oli feminismiä ysärilläkin. Silloin puhuttiin rahasta ja siitä miten hyvä naisella on olla oma ura, omat rahat ja oikeus olla vaikka uranainen niin halutessaan. Nykyisin näperrellään marginaaliryhmien oikeuksissa, jos nyt joku seksuaalisuudestaan vieraantunut nyt jotain haluaa, niin siitä tehdään valtava asia. Feminismi on käännetty naisia vastaan. Ylpeillään sillä, että tehdään avioehtoja ja elätetään perhettä tasavertaisesti vaikka velalla vaikka ei ole tuloja lasten ollessa pieniä. Ylpeillään vielä silläkin, että ei vaadita miehiltä uskollisuutta, vaan pannaan ympäriinsä kaiken maailman polyhössötyksissä. Avioliittokaan ei ilmeisesti enää kuulu nuorten naisten agendalle, vaikka se nimenomaisesti on rakennettu naisten suojaksi. Annetaan vaan miehille kaikki ihan kultavadilla ilmaiseksi. 

Feminismi aatteena on muuttunut huomattavasti ja parempaan suuntaan siitä kun se on perustettu 1800-luvulla. Feminismi ei liity vain naiseuteen vaan tasa-arvoon ja sen kannattamiseen, edistämiseen. Jokaisen.

Ylläoleva kommentti vaikuttaa kumpuavan enemmän jostain tunteesta kuin realiteeteista. Maailma muuttuu ja on muuttunut ihan aina. Se kuuluu elämään. Moni asia on nyt paremmin kuin ikinä. Ongelmia on paljon, niitä yhtään vähättelemättä ja uusia syntyy muutoksen myötä.

Siitäkin huolimatta monessa suhteessa asiat on paremmin kuin koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä vierastan, että on tärkeämpää etsiä syylllisiä kuin syitä. Tietysti onhan näin saattanut olla aiemminkin, mutta nyt se on silmiinpistävää.

Nimenomaan.

Nykyisessä parisuhteessani on aivan parasta, että jos tulee kolari, mietimme ratkaisua ongelmaan sen sijaan, että lähdettäisiin uhriutumiskisaan.

Suosittelen.

Suomalaista n-sanaa pitää kutsua n-sanaksi, vaikka se ei ole edes samasta kannasta lähtöisin kuin USA:ssa kautta aikojen rasistisesti käytetty toinen n-sana.

Sen sijaan niin ikään 1800-luvulta peräisin olevaa sanaa feminismi saa käyttää, vaikka se on sanana hyvin ongelmallinen, viittaahan se suoraan toisen sukupuolen ylivaltaan pyrkimiseen. Sanojen pitäisi muka elää kulttuurin ja tilanteiden mukana niin, ettei saa sanoa herkkiä ja vääriä sanoja kuten intiaani tai eskimo, mutta jostain syystä tämä ei koske oikeasti ongelmallista sanaa feminismi, joka ei sanana todellakaan viittaa tasa-arvoon.

Kopioidaan hyväksyttävä pidettävä asennemaailma lännenpää eli lähinnä Yhdysvalloista. Erityisesti some vaikuttaa tähän. Jenkeissä asennemaailma on paljon vanhoillisempi ja rasistisempi kuin meillä. Sieltä kopioidut näitä rakenteita purkavat toimintatavat ovat Suomen (ja Pohjoismaiden) tilanteeseen nähden ylimitoitettuja. Syyllistetään asioista, joita meillä ei ole koskaan ollutkaan.

Sukupuolisekoilu. 80- ja 90-luku oli paljon parempaa ja realistisempaa aikaa sukupuolirooleilla leikittelyyn. Oli toki fine, että miehet ja naiset eroavat toisistaan ja erityisesti ymmärrettiin biologian olevan ensisijainen sukupuolen määrittäjä, aivan sama tykkäsikö mies pinkistä tai nainen sinisestä. Oli esikuvina fiktiossa Lara Croftit, Pocahontasit ja Mulanit ja populaarikulttuurin kautta Michael Jackson ja Marilyn Manson näyttivät, että miehinä heidän on suotavaa meikata jos niin haluavat ja ovat silti miehiä, vaikkei sitten sosiaalisesti perinteisessä mielessä. En ole edes keski-ikäinen, vaan 27-vuotias nainen, mutta mitä olen perehtynyt sukupuoliroolien historiaan, niin juuri pidän tuosta 80- ja 90-luvusta niiden suhteen.

Tosiaankin nykyään on tiukka rajanveto sukupuoliroolien suhteen. Liekö yhdysvaltalaisen diagnoosikulttuurin syytä, mutta tässä asiassa on päästy hiustenhalkomisen tasolle.

Ennen vanhaan likimain jokainen sai olla omanlaisena ilman turhaa julkista pohtimista, mihin lokeroon ihminen pitää sijoittaa tai mihin rooliin hän itse haluaa. Tavallisen ihmisen sukupuoliroolit ja käyttäytymistavat eivät olleet niin puritaanisen ahtaasti määriteltyjä kuin nykyään.

Sitä, että nykyään jo ihan vastasyntyneet vauvat ovat jakauteneet yksityisen sairaanhoidon palveluita käyttäviin ja julkisen puolen minimi hoitoon joutuviin. Eriarvoisuus vanhempien tulotason mukaan on tänä päivänä niin räikeää. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolisekoilu. 80- ja 90-luku oli paljon parempaa ja realistisempaa aikaa sukupuolirooleilla leikittelyyn. Oli toki fine, että miehet ja naiset eroavat toisistaan ja erityisesti ymmärrettiin biologian olevan ensisijainen sukupuolen määrittäjä, aivan sama tykkäsikö mies pinkistä tai nainen sinisestä. Oli esikuvina fiktiossa Lara Croftit, Pocahontasit ja Mulanit ja populaarikulttuurin kautta Michael Jackson ja Marilyn Manson näyttivät, että miehinä heidän on suotavaa meikata jos niin haluavat ja ovat silti miehiä, vaikkei sitten sosiaalisesti perinteisessä mielessä. En ole edes keski-ikäinen, vaan 27-vuotias nainen, mutta mitä olen perehtynyt sukupuoliroolien historiaan, niin juuri pidän tuosta 80- ja 90-luvusta niiden suhteen.

1980-luvulta, etenkin sen alkupuolelta, on esikuvia loputtomiin: The Cure, Twisted Sister, Duran Duran, Dingo, Visage, Yazoo, ihan näin vain alkuun. Nuoria miehiä meikit naamoissa ja röyhelöt päällä. Jos ette muista tai tiedä, googlatkaapa huviksenne vanhoja musavideoita. Mihin tämä vapaa pukeutuminen ja oleminen hävisi? Miksi nykyään samaan päästäkseen pitää tukea tuskaa siitä, ettei muka käyttäydy sukupuolensa mukaan? Ja sama toisin päin: kukaan ei ole 1970-luvun jälkeen kieltänyt naista pukeutumasta farkkuihin ja pitämään lyhyttä tukkaa. Mikä nyt on yhtäkkiä hätänä?

Viimeaikoina suomalaiseen politiikkaan ujutettu kaksipuolue-järjestelmä ja muutenkin kaikki heikkouden yhdysvalloista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolisekoilu. 80- ja 90-luku oli paljon parempaa ja realistisempaa aikaa sukupuolirooleilla leikittelyyn. Oli toki fine, että miehet ja naiset eroavat toisistaan ja erityisesti ymmärrettiin biologian olevan ensisijainen sukupuolen määrittäjä, aivan sama tykkäsikö mies pinkistä tai nainen sinisestä. Oli esikuvina fiktiossa Lara Croftit, Pocahontasit ja Mulanit ja populaarikulttuurin kautta Michael Jackson ja Marilyn Manson näyttivät, että miehinä heidän on suotavaa meikata jos niin haluavat ja ovat silti miehiä, vaikkei sitten sosiaalisesti perinteisessä mielessä. En ole edes keski-ikäinen, vaan 27-vuotias nainen, mutta mitä olen perehtynyt sukupuoliroolien historiaan, niin juuri pidän tuosta 80- ja 90-luvusta niiden suhteen.

1980-luvulta, etenkin sen alkupuolelta, on esikuvia loputtomiin: The Cure, Twisted Sister, Duran Duran, Dingo, Visage, Yazoo, ihan näin vain alkuun. Nuoria miehiä meikit naamoissa ja röyhelöt päällä. Jos ette muista tai tiedä, googlatkaapa huviksenne vanhoja musavideoita. Mihin tämä vapaa pukeutuminen ja oleminen hävisi? Miksi nykyään samaan päästäkseen pitää tukea tuskaa siitä, ettei muka käyttäydy sukupuolensa mukaan? Ja sama toisin päin: kukaan ei ole 1970-luvun jälkeen kieltänyt naista pukeutumasta farkkuihin ja pitämään lyhyttä tukkaa. Mikä nyt on yhtäkkiä hätänä?

Nykyaikana voi katsoa -80 ja -90 luvun komedioita ja miettiä kuinka noita ei enää sallittaisi. Koska loukkaannutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupuolisekoilu. 80- ja 90-luku oli paljon parempaa ja realistisempaa aikaa sukupuolirooleilla leikittelyyn. Oli toki fine, että miehet ja naiset eroavat toisistaan ja erityisesti ymmärrettiin biologian olevan ensisijainen sukupuolen määrittäjä, aivan sama tykkäsikö mies pinkistä tai nainen sinisestä. Oli esikuvina fiktiossa Lara Croftit, Pocahontasit ja Mulanit ja populaarikulttuurin kautta Michael Jackson ja Marilyn Manson näyttivät, että miehinä heidän on suotavaa meikata jos niin haluavat ja ovat silti miehiä, vaikkei sitten sosiaalisesti perinteisessä mielessä. En ole edes keski-ikäinen, vaan 27-vuotias nainen, mutta mitä olen perehtynyt sukupuoliroolien historiaan, niin juuri pidän tuosta 80- ja 90-luvusta niiden suhteen.

1980-luvulta, etenkin sen alkupuolelta, on esikuvia loputtomiin: The Cure, Twisted Sister, Duran Duran, Dingo, Visage, Yazoo, ihan näin vain alkuun. Nuoria miehiä meikit naamoissa ja röyhelöt päällä. Jos ette muista tai tiedä, googlatkaapa huviksenne vanhoja musavideoita. Mihin tämä vapaa pukeutuminen ja oleminen hävisi? Miksi nykyään samaan päästäkseen pitää tukea tuskaa siitä, ettei muka käyttäydy sukupuolensa mukaan? Ja sama toisin päin: kukaan ei ole 1970-luvun jälkeen kieltänyt naista pukeutumasta farkkuihin ja pitämään lyhyttä tukkaa. Mikä nyt on yhtäkkiä hätänä?

Nykyaikana voi katsoa -80 ja -90 luvun komedioita ja miettiä kuinka noita ei enää sallittaisi. Koska loukkaannutaan.

Ei tarvitse edes mennä noin kauas. Vuonna 2007 tai 2008 ilmestyi Tropic Thunder -niminen, minusta hauska, komediaelokuva. Tuota elokuvaa ei enää voitaisi tehdä. 

En mä tiedä nykykulttuurissa, mutta muissa 2020-luvun keski-ikäisissä ihmisissä mä vierastan sellaista valemuistelua ja muistojen kultaamista, mitä nykyään on. Esimerkiksi tiedän monia 40-50 v., joilla on tosi huono kotitausta, esim perheväkivalta ollut julmaa ja vanhemmilla pahat päihdeongelmat. Nyt nämä uhrit ovat keski-ikäisiä ja puhuvat kovaan ääneen, miten rankka lapsuus teki heistä parempia ihmisiä, ja miten he nyt vanhempana arvostavat noita deeku isiään ja hakkaavia äitejään. Ymmärrän, että tämä johtuu varmaan siitä että nyt on muotia kertoa selviytymistarinoita ja antaa oikein kovaan ääneen julkisesti anteeksi väärintekijöille, mutta "pikkasen" huolettaa, tuleeko tästä vähitellen laajempikin ilmiö ja miten se vaikuttaa nykyajan lasten kasvatukseen ja suojeluun, että on tätä nostalgiapuhetta "kyllä minä kestin remmiä" ja "minusta kasvoi itsenäinen kun jouduin 8-vuotiaana etsimään itse ruokani äidin ollessa baarissa". Esitetään jotain jaloa ymmärtäjää, ja uskotellaan että lapsuuden traumat kivasti karaisee ihmistä.

Kaikkea

Woke-kulttuuria yleisesti ja siitä esimerkkinä vanhojen, arvostettujen teosten pohjalta tehtävien ohjelmien pilaamista sillä. Haltiat olivat 100 % valkoisia, mutta tottakai uusimmassa LOTRiin perustuvassa sarjassa on paljon tummaihoisia haltioita. Haltioiden valkoihoisuus on ollut taitelijan (tässä tapauksessa Tolkienin, omavalintainen, taiteellinen näkemys, eikä mikään tarkoituksellinen mielenosoitus tummaihoista väestöä kohtaan). 

Seksualisuuteni on omani kirjoitti:

Kaksinaismoralismia: Naiset parantelevat ulkoisia avujaan leikkauksin, pistoksin ja lisäkkein. Esittelevät sitten lopputulosta paljastavin vaattein ja kuvin, mutta niitä ei saa kuitenkaan kommentoida, eikä heitä lähestyä, saati koskettaa.

Kaikki seksualisoidaan ja seksivinkkejä sekä kunkin intiimielämää ruoditaan julkisesti mediassa. Seksuaaliset mieltymykset ja suuntaukset ovat kaikkien yhteistä omaisuutta, mutta mielipiteen vapautta ei eri tavalla ajatteleville sallita.

Luonnollisuus on katoava luonnonvara.

Surullista on se, että seksiin liittyvät asiat ovat esillä medioissa enemmän kuin koskaan, seksiin liittyvä avoimuus on isompaa kuin koskaan ja seksiin liittyviä tabuja ja asenteita on purettu enemmän kuin koskaan.

Siitä huolimatta tuntuu siltä, että oikeasti juuri kenelläkään ei ole omassa parisuhteessaan aktiivista, hyvää ja molempia osapuolia tyydyttävää seksielämää.

Jo kerran viikossa seksin harrastaminen on monien mielestä lähes utopistisen aktiivista.

Surullista.

Niin juuri, ja kaiken lisäksi sitä oman perseen kuvaamista pidetään feminisminä. Jo on aikoihin eletty.724

Kun nyt suoraan sanotaan niin positiivista suhtautumista multikulttuuriin. 70-luvulla ihailtiin suomalaisuutta.

Kaukomaiden ruokien ihailua. Nämä kiinalaiset, intialaiset ja muut Kauko-Idän pöperot, ei luoja.

Sitä, että ihmiset täytyisi olla koko ajan tavoitettavissa. Please.

Objektiivisuutensa hukannutta ideologista mediaa. 70-luvulla media oli rutikuiva ja ääriasiallinen.