Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?
Minä vierastan esimerkiksi sitä, että 90-luvulla mallit olivat kauniiita, ja nykyisin eivät.
Silloin myös naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Nykyisin on vähän niin sun näin.
Pop-musiikki on nykyisin autotunetettua sontaa.
Muuta?
Kommentit (2707)
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä voiko tätä vierastaa kun ei se ole kai koskaan ollut normaalia. Mutta lasten ja nuorten mielenterveysongelmat taitaa olla räjähdysmäisessä kasvussa. Ja kaikkien muidenkin ikäryhmien. Vanhukset kärsivät yksinäisyydestä, mikä on surullista.
Nykyaikana on materiaa ja hyvinvointia enemmän kuin koskaan, mutta ihminen kehittää ongelmia aina jostakin. Nuoria kiusataan koulussa jos ei ole uusinta älypuhelinta tai just nyt muodissa olevia verkkareita. Älytöntä.
Veroja kerätään varmasti enemmän kuin koskaan, ja silti palveluista ym. leikataan jatkuvasti. Kaikki kallistuu jatkuvasti. Olen tajunnut että omat lapseni tulevat ehkä elämään hiukan niukempaa elämää kuin minä tätä menoa.
Omien vanhempieni ikäluokka oli iloisia jos saivat joululahjaksi appelsiinin. Sama porukka ajeli sitten -80 luvun lopulla mersulla ja oli uudet kivitalot. Ihan tavallisilla duunareilla. Meillä ei nykyään vastaavaan rahkeet riitä mitenkään ilman järjetöntä velkaantumista näillä elinkustannuksilla, vaikka ei nyt huonostikaan mene. Kuitenkin vanhempiamme korkeammin koulutettuja valkokaulustyöntekijöitä ja keskiluokkainen perhe ollaan.
Näkemys tuokin. 80-luvulla ei käytetty rahaa elektroniikkaan eikä digiin. Ei ostettu kännyköitä, kun ei niitä ollut. Netflixiä tai totalsportteja tai ruutua ei ollut. Minä sain joululahjaksi korvalappustereot, joihin sai kasetin sisään. Suhteessa ne oli halvemmat kuin jotkut nykyiset iPodit. Rahaa ei käytetty äänikirjoihinkaan. 80-luvulla ei tilattu nykyisessä määrin vaatteita netistä ja ylipäätään ihmisillä oli vähemmän vaatteita ja kenkiä kuin nykyisin. Siksi se vaatesäilytystila loppuu aina kesken, jos muuttaa vanhempaan asuntoon. Nykyisin monessa perheessä on tilastojen mukaan 2 autoa. 80-luvulla se oli vielä harvinaista. Tietenkin kahden auton kulut on isommat kuin yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen tätä nykyajan musta-valkoista ajattelua, ennakkoluuloisuutta ja ihmisten lokerointia kun kuvitellaan, että omasta eroava mielipide asiasta A tarkoittaa automaattisesti sitä että myös asioista B,C, D jne on tiettyä (ja tietenkin väärää) mieltä.
Eikä edes vain kuvitella, vaan tuo tietenkin tiedetään paremmin/varmaksi ja sen jälkeen toisen mielipiteillä ei olekaan mitään merkitystä missään asiassa.
Joo. Olen samasta asiasta tympääntynyt.
Joillekin ihmisille on todellakin vain mustaa ja valkoista, ja jotkut ihan ihmeelliset lokerot kaikille ihmisille.
Eli jos et ole joka asiasta samaa mieltä ja tietyllä ahtaalla tavalla "oikeassa", niin olet silloin persu persu persu persu persu persu prrrrrlllll.....prrrrlllll....prrrrrrrrllllllsssssssss pröööööööttssssss..
Jotkut eivät osaa mitään muuta hokea kuin sitä persua.
Todella tympeitä ihmisiä ja ahdasmielisiä.
Meillä on töissä yksi tällainen persuhokija, ja vieläpä johtoasemassa oleva henkilö joka haukkuu alaisiaan persu sitä persu tätä -mielipiteistä, ja näkee muutenkin persuja joka paikassa. Todella raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Kaljupäisiä miehiä on valtavasti
Tuntuu, että kaikilla miehillä on parta
Tatuointeja melkein kaikilla
V*ttu, oikeesti sori että aloin kaljuuntumaan 20-vuotiaana ja nyt olen joutunut 15 vuotta pitämään muutaman millin sängellä ja leikkaamaan hiukset vähintään kerran viikossa kokonaan pois. Miten voisin korvata tämän aiheuttamani mielipahan sinulle? Mullehan tämä asia on tosi helppo (just joo), mutta sinun mielipahasi tässä nyt huolestuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Näkemys tuokin. 80-luvulla ei käytetty rahaa elektroniikkaan eikä digiin. Ei ostettu kännyköitä, kun ei niitä ollut. Netflixiä tai totalsportteja tai ruutua ei ollut. Minä sain joululahjaksi korvalappustereot, joihin sai kasetin sisään. Suhteessa ne oli halvemmat kuin jotkut nykyiset iPodit. Rahaa ei käytetty äänikirjoihinkaan. 80-luvulla ei tilattu nykyisessä määrin vaatteita netistä ja ylipäätään ihmisillä oli vähemmän vaatteita ja kenkiä kuin nykyisin. Siksi se vaatesäilytystila loppuu aina kesken, jos muuttaa vanhempaan asuntoon. Nykyisin monessa perheessä on tilastojen mukaan 2 autoa. 80-luvulla se oli vielä harvinaista. Tietenkin kahden auton kulut on isommat kuin yhden.
Muuten totta mutta kyllä kasarilla elektroniikkaan käytettiin rahaa. Televisioihin, stereoihin yms. ja ne oli silloin todella kalliita nykypäivään verrattuna.
sormien polttaminen kourallisella kokemuksia
Ehkä eniten vierastan näitä Viettelysten saari -tyyppisiä ohjelmia, missä pettämisestä on tehty viihdettä. Vähän samaan kategoriaan liittyy erilaiset selviytymisohjelmat, missä sankariksi pääsee ihmissuhteita hyväksikäyttämällä. Tuntuu että tällaista käyttäytymistä suorastaan ihannoidaan.
Persekuvia! Ennen oli loukkaus tai haiseva vastalause, nykyään muka "coolia."
Syyllistämistä. Ei ole enää sijaa sattumalle, onnettomalle tapaturmalle, vahingolle. Lasten vanhempien pitää ottaa vastuu jos teini ajaa polkupyörällä päälleen ojaan: ei opastettu, ei valvottu, annettiin ajaa, miksi äiti ei ollut mukana neuvomassa, onko lasun paikka.
Saati jos sattuu jotain vakavampaa, sitten lehtien palstoilla revitään jo kappaleiksi kun syyllistä haetaan.
Kissa karkaa ovenraosta- huono eläintenhoito, miksi annetaan kissa ihmiselle joka ei huolehdi jne.
Kielen ja keskisormien jatkuva näytteleminen. Miksi se kieli on niin vaikea pitää siellä suun sisällä?
Vierailija kirjoitti:
En ole ehkä vielä keski-ikäinen, mutta älylaitteen läpi elämistä. Koetaan suuri osa elämästä jonkun influensserin kautta. Ei mennä Italiaan, vaan katsotaan videota kun joku muu käy, ei katsota elokuvia, katsotaan kun joku reagoi elokuvaan, ei sisusteta, katsotaan kun joku sisustaa. En vaan ymmärrä tätä. Tunteja ja tunteja vuorokaudesta katsotaan, kun joku muu elää elämäänsä.
On ympäristöystävällisempää kun ei matkustele, eikä turhaan kuluta jatkuvasti muuttuviin sisustustrendeihin. Google-maps 'matkustelu' on ilmaista ja kuitenkin avartaa näkemyksiä.
Mutta minunkin mielestä ollaan liikaa kiinni laitteissa, voisi mennä vain ulos nauttimaan keväästä ja vaikka bongailemaan lintuja. (aion itse mennä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaljupäisiä miehiä on valtavasti
Tuntuu, että kaikilla miehillä on parta
Tatuointeja melkein kaikilla
V*ttu, oikeesti sori että aloin kaljuuntumaan 20-vuotiaana ja nyt olen joutunut 15 vuotta pitämään muutaman millin sängellä ja leikkaamaan hiukset vähintään kerran viikossa kokonaan pois. Miten voisin korvata tämän aiheuttamani mielipahan sinulle? Mullehan tämä asia on tosi helppo (just joo), mutta sinun mielipahasi tässä nyt huolestuttaa.
Mielensäpahoittamista ketjussa, jossa listataan random asioita, joita ihmettelee tai joista ei pidä. Asian kääntämistä niin, että syytetään toista mielensäpahoittamisesta.
Aggressiivista ja hyökkäävää käytöstä näin netitse.
Käytöstavattomuutta.
(Minulla on tatuointi ja olen siinäkin ihan mainstreamia, ja minusta on ihan ok ihmetellä nykyajan tatuointimäärien lisääntymistä).
Se harmittaa nykyajassa, että lapset ja nuoret eivät ulkoile enää niin paljon kuin ennen. Tutkimustenkin perusteella nykynuorten kunto on huonontunut.
On kai aika paljon perheitä joissa ei netin käyttöä rajoiteta, nuoret istuu koneen äärellä tunteja joka päivä.
Pienille, alle kouluikäisille lapsille annetaan jo kännykät käteen ja ohjataan etsimään googlesta tekemistä, kun vanhemmat ei ehdi tai jaksa osallistua. Sähköinen säteily ei ole terveellistä (suuressa määrin) kasvaville lapsille.
Sekin harmittaa, että perheet eivät syö enää ruokapöydässä yhtä aikaa, vaan lapset saavat syödä silloin kun huvittaa. Ei sillä tavalla opi ruokapöytä-tapoja, eikä se ole terveellistäkään, jos ei ole säännöllistä ruokarytmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaljupäisiä miehiä on valtavasti
Tuntuu, että kaikilla miehillä on parta
Tatuointeja melkein kaikilla
V*ttu, oikeesti sori että aloin kaljuuntumaan 20-vuotiaana ja nyt olen joutunut 15 vuotta pitämään muutaman millin sängellä ja leikkaamaan hiukset vähintään kerran viikossa kokonaan pois. Miten voisin korvata tämän aiheuttamani mielipahan sinulle? Mullehan tämä asia on tosi helppo (just joo), mutta sinun mielipahasi tässä nyt huolestuttaa.
Mielensäpahoittamista ketjussa, jossa listataan random asioita, joita ihmettelee tai joista ei pidä. Asian kääntämistä niin, että syytetään toista mielensäpahoittamisesta.
Aggressiivista ja hyökkäävää käytöstä näin netitse.
Käytöstavattomuutta.
(Minulla on tatuointi ja olen siinäkin ihan mainstreamia, ja minusta on ihan ok ihmetellä nykyajan tatuointimäärien lisääntymistä).
Kyllä tuo vähän kummastuttaa, että "kaljuja miehiä" ihmetellään, kun suurin osa kaljuista on sitä ihan geneettisesti eikä mahda sille mitään. Sama kuin ihmettelisi jonkin muun näkyvän sairauden yleisyyttä. Tatuointeja otetaan kuitenkin omasta vapaasta tahdosta, ei niitä ala kenellekään vain yhtäkkiä ilmestymään iholle.
HELIKOPTERIVANHEMMUUS , lapsista halutaan huippuosaajia melkein missä tahansa toiminnassa.
Lapset on statussymboleita vanhemmilleen, ja nämä ilmoittavat lapsensa kaikenlaisiin koulun ulkopuolisiin aktiviteetteihin antaakseen heille etulyöntiaseman elämässä.
Näiden lasten täytyy soittaa ainakin yhtä musiikki-instrumenttia, olla hyviä missä tahansa urheilulajissa ja menestyä täydellisesti koulussa. Heillä on tiukat aikataulut ja kontrolli jotta saavuttavat vanhempien asettamat standardit.
CURLINGVANHEMMUUS Vanhempi joka tasoittavat kaikki esteet ja pettymykset lapsen tieltä. Curling-vanhempi suojelee lastaan pettymyksiltä ja varmistaa, että lapsi ei joudu kohtaamaan turhia vastoinkäymisiä. Lapsi saa kaikki mitä haluaa, kaikkialle kuskataan, vanhemmat soittavat lapselleen koulun harjoittelupaikat ja hoitavat myöhemmin suhteillaan työpaikan. Jos lapsi joutuu sairaalana tai armeijaan, soitetaan päivittäin ja kysytään kuulumisia, jos mitä tahansa pientäkin vastoinkäymistä ilmaantuu, (huulirasva puuttuu) ajetaan tuomaan sitä 300km päästä jo aikuistuneelle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaljupäisiä miehiä on valtavasti
Tuntuu, että kaikilla miehillä on parta
Tatuointeja melkein kaikilla
V*ttu, oikeesti sori että aloin kaljuuntumaan 20-vuotiaana ja nyt olen joutunut 15 vuotta pitämään muutaman millin sängellä ja leikkaamaan hiukset vähintään kerran viikossa kokonaan pois. Miten voisin korvata tämän aiheuttamani mielipahan sinulle? Mullehan tämä asia on tosi helppo (just joo), mutta sinun mielipahasi tässä nyt huolestuttaa.
Mielensäpahoittamista ketjussa, jossa listataan random asioita, joita ihmettelee tai joista ei pidä. Asian kääntämistä niin, että syytetään toista mielensäpahoittamisesta.
Aggressiivista ja hyökkäävää käytöstä näin netitse.
Käytöstavattomuutta.
(Minulla on tatuointi ja olen siinäkin ihan mainstreamia, ja minusta on ihan ok ihmetellä nykyajan tatuointimäärien lisääntymistä).
Kyllä tuo vähän kummastuttaa, että "kaljuja miehiä" ihmetellään, kun suurin osa kaljuista on sitä ihan geneettisesti eikä mahda sille mitään. Sama kuin ihmettelisi jonkin muun näkyvän sairauden yleisyyttä. Tatuointeja otetaan kuitenkin omasta vapaasta tahdosta, ei niitä ala kenellekään vain yhtäkkiä ilmestymään iholle.
Suurin osa kaljuista ajelee omasta vapaasta tahdostaan koko pään kaljuksi heti kun alkaa hiusraja vähän vetääntyä / päälaki kuultaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaljupäisiä miehiä on valtavasti
Tuntuu, että kaikilla miehillä on parta
Tatuointeja melkein kaikilla
V*ttu, oikeesti sori että aloin kaljuuntumaan 20-vuotiaana ja nyt olen joutunut 15 vuotta pitämään muutaman millin sängellä ja leikkaamaan hiukset vähintään kerran viikossa kokonaan pois. Miten voisin korvata tämän aiheuttamani mielipahan sinulle? Mullehan tämä asia on tosi helppo (just joo), mutta sinun mielipahasi tässä nyt huolestuttaa.
Mä pidän kaljuista miehistä :3 (Oletan, että olet mies... Sori siitä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä eniten vierastuttaa tämä 42 sivun vaikerrus. KOmmenteista voi päätellä että nykyaikaa vierastavat ne jotka eivät ole erityisen hyvin pärjänneet missään eikä uudet taidot oikein tartu. Sitten kun toiset pärjää paremmin niin keksitään että nykyaika on rikki. Valivali.
Mitä uusia taitoja tarkoitat? Kiroilun taitoja? Insta-pyllistelyn taitoja (liittyy paljastavaan pukeutumiseen). Lentomatkailun taitoja? Meinaatko, että porukka ei osaa mennä turvatarkastukseen? Huumorintajuttomuudesta valitettiin, onko siis valittajalla huumorintajun puute?
Luin sivun 42 kahteen kertaan, enkä löytänyt sieltä mitään "uusia taitoja", joita jotkut ei osaa. Voisitko täsmentää?
En osaa sanoa mitä uusia taitoja mutta tottahan se on että osa pärjää mainiosti nykyajassa ja osa ei. Ja ne jotka eivät pärjää, vaikertavat.
Erityisesti iäkkäät ja huonosti koulutetut ovat helposti ymmällään nykyajan kanssa. Ennen oli kaikki paremmin, yhyy.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta naisten pukeutuminen on mennyt paljastelussaan jo härskiyden puolelle.
Itse ihastuin aikoinani tulevaan vaimooni koska hän näytti kiltiltä tytöltä (jota myös oli ja on).
Ihminen viestittää pukeutumisellaan mikä hän on muutenkin. Tämä tiedoksi nuorille miehille jos perhettä suunnittelette ; )Terveisin mies 45v ja avioliittoa 22v.
"Ihminen viestittää pukeutumisellaan mikä hän on muutenkin", siis mehän kaikki saadaan pukeutua just niin kuin huvittaa, eihän se kuitenkaan määrittele meitä. Vai onko jokainen hevari tyyliin kissanpotkija ja s++tananpalvoja? Olet todella ennakkoluuloinen. Itse pukeudun kuin harmaa hiirulainen, mutta persoonani ja luonteeni ei sitä ole.
On aivan käsittämätöntä, että naisille ei saa yhteiskunnassa kertoa, että mitä miehet haluavat. He lukevat naistenlehdistä uskonvahvistusta, naisten kirjoittamia tarinoita naisille siitä, mitä miehen pitää heidän mielestään tehdä. Lehdistö on täynnä tarinoita naisista. Katsokaa vaikka YLE.fi ja laskekaa kuinka monta naisen tarinaa kerrotaan vs. miehen tarinaa. Suhde on noin 4:1 ellei suurempi. Naisen pitää saada elää naisen kuplassa, jossa mielipiteet on muokattu sen mukaan. Kun joku mies yrittää kertoa, että "itse asiassa me miehet emme tarvitse teidän uraanne, kun meillä on jo rahat" tai että mies yrittää kertoa, että "miehet ja naiset ovat biologisesti täysin erilaisia, sinun aikasi on 17-25 vuotiaana ja minun aikani on 35-45 vuotiaana, kun olen tehnyt rahani", se on misogyniaa. Jos yrität kertoa naiselle, että "jos valitat deittauskulttuurista, mieti kumpi sukupuolista valitsee sovelluksessa miehen", se on misogyniaa. Kaikki on misogyniaa kaikki totuus. Sen sijaan naisen pitää saada elää omassa kuplassaan, sitten hankitaan kissanruokaa ja purkkiviiniä ja kuollaan pois. Tämä kaikki feminismin nimeen. Hyvä luoja.