Keski-ikäiset! Mitä vierastatte nykykulttuurissa?
Minä vierastan esimerkiksi sitä, että 90-luvulla mallit olivat kauniiita, ja nykyisin eivät.
Silloin myös naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Nykyisin on vähän niin sun näin.
Pop-musiikki on nykyisin autotunetettua sontaa.
Muuta?
Kommentit (2707)
Aivan kaikki on aivan hirveää.
Onneksi voin kohta lopettaa työt ja piiloutua sitten metsään.
Tiettyjen some"influnessereiden" seuraamista. Ihan maksettuja mainoksia vaan ja pelkkää filtteröityä shaisssea. Asun muka trendikkäällä alueella ja täällä saa säännönmukaisesti seurata, kun "influnesserit" ottaa kuvaajan, järkkärin, lisävalojen jne. kanssa "spontaaneja" somekuvia. Niin helvetin teennäistä ja hölmöä, että toiset hölmöt sitten fanittavat näiden keinotekoisuutta, luullen sitä aidoksi elämäksi.
Vierastan myös osin tekopyhyyttä lentomatkailun vastustamisen suhteen. Jos nelikymppinen pienituloinen (yh)-perheenäiti pystyy viemään perheensä edullisesti Turkin all inclusive-rantalomalle, antaa mennä!
Ja päällimmäisenä: vihaan, vastustan ja vierasta ennen kaikkea sukupuolten hämärtymistä, miehiä naisten urheiluissa, pukutiloissa, vessoissa jne. Eilen Daily Mailissa oli uutinen, joka mukaan yli kolmasosa briteistä ei tiedä, että transnainen on biologisesti mies. Etenkin nuoret ikäluokat eivät tätä faktaa tienneet. Jumalauta oikeesti.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-12379423/More-Brits-not-know-t…
Vierailija kirjoitti:
-Nykyään ei myöskään riitä että tekee työnsä kunnolla ja pitää suunsa kiinni. Aina pitää brändätä itseään ja keksiä pyörää uudelleen vain siitä ilosta että sitä pitää keksiä uudelleen.
Tämä jos mikä väsyttää ihmisen.
Työn pitäisi mahdollistaa elämä eikä toisinpäin.
Aina ei tarvitse olla kivaa, mutta antakaa nyt jumaliste mun hoitaa työni rauhassa!!
Narisevalla äänellä puhuminen, joillakin oikein kärsivän nariseva.
No pitkin päivää duunissa lipittävät Red Bullia ja kahvia ja sitten aamuisin inistään, että ei saa nukutuksi öisin ja se käy heillähermoihin?!?
Vierailija kirjoitti:
OSA 1: Se että aivokuolleella sonnalla voi nykyään rikastua
- Instagramissa persettään esittelevät
- Twerkkaus
- TikTokissa näitä perseen keikuttajia myös riittää. On siinä elämän eväät, iso perse.. eikä muuta
- OnlyFans. En kyllä kadehdi näitä vaikka olisi millaiset tulot. Ettekö osata hävetäKaikki näistä on naisen alentamista aivottomiksi seksiobjekteiksi ja lihanpaloiksi, paitsi että naiset tekevät tätä itse vapaaehtoisesti ja oikein ylpeinä vielä siitä!
- YouTubessa kaikenmaailman "elokuvareagoijat" tai "biiseihin reagoijat" siis oikeasti ne on rikkaita! Miksi ihmiset haluaa katsoa kun joku katsoo elokuvaa tai kuuntelee biisiä? Sitten niillä on vielä Patreon, kun ei pelkät YouTubesta saadut rahat riitä ja näitä Patreon-tilaajiakin on kasapäin
- "Let's play" videot YouTubessa ja Twitch.tvssä, siis katsotaan kun joku toinen pelaa videopeliä? Videopelit on muutenkin addiktoivia ja pilannut monta elämää... mutta että katsotaan kun joku toinen pelaa? Ja lahjoitetaan sille rahaa vielä... omista vähistä tuloista.
- Twitchissä nämä yhdistyy, eli on tissejään esitteleviä naisia jotka lähinnä makaa kameran edessä avonaisessa kaula-aukossa. Esim. Kaitlyn Amouranth Siragusa tienaa 1.3 miljoonaa dollaria KUUKAUDESSA. Ei mitään järkeä! Ei mitään... ja tällainen vain kannustaa miljoonia nuoria ympäri maailman yrittämään samaa, sometähteyttä havitellessa koulutus ja kaikki muu jää....
Pitäis olla sometähti sometähti sometähti. Ennen oli rock-tähti, se nyt sentään oli joku tähti. Mikä tähti se somettaja tai tubettaja muka on? Eläkää omaa elämää, älkääkö katsoko kun joku "sometähti" elää omaansa. "Tänään tein sellasta ja tällasta" ketä kiinnostaa! (No ilmeisesti monia, koska näitä "fanitetaan")
OSA 2: Älypuhelimen tuoma skeida:
- Onnettomuuspaikoilla kuvaaminen
- Kiusaamisen, teiniryöstöjen ja nöyryytysväkivallan kuvaaminen puhelimilla, ladataan nettiin
- Opettajien kiusaaminen ja samalla kuvaaminen, jos opettaja lopulta suuttuu hänellä menee työ (muistan uutisista tällaisen tapauksen)
- Yleensäkin itsensä kuvaaminen joka paikassa
- Jokaisen hienon hetken pilaaminen kuvaamalla
- Suomalaiset epäsosiaalisena kansana piiloutuvat puhelimiinsa, ettei tarvitse jutella tuntemattomalle ikinäEikä Suomi saa edes pennuilta otettua puhelimia koulussa pois koska "asiantuntijan mukaan se loukkaa lapsen oikeuksia". Ei herranjumala...
OSA 3: Woke ja cancel-kulttuuri ja loputtomat turhat someraivot ja nettitappelut.... pystyisi kirjottamaan lisää helposti mutta enpä nyt jaksa. Muuta kuin että pistäkää välillä kone kiinni
Tässä oli kyllä niin paljon asiaa.
Sitä, että kukaan ei jaksa lukea enää paria riviä enempää.
Miten ihmeessä pystytään lukemaan enää kirjoja. Onko tämä äänikirjasysteemi kovin hyvä. Näen hyvänä kohderyhmänä vain sokeat.
Itse ajatteleminen ja kuvitteleminen on kokenut inflaation.
uusavuttomuus arjessa ja yleistieto huh huh!!
Hassu Suomi kirjoitti:
Kuinka huonoa musiikki on nykyään.
Elokuvat ja sarjat ovat kopioita 80-90-luvun sarjoista.
Ja lopuksi, kuinka yksinkertaisia ja saamattomia nuoret nykyään on.
Kävimme juuri keskustan (Hki) pikaruokaketjun antimia "nauttimassa". Maksoin käteisellä ja noin 20v neito ei osannut antaa rahasta takaisin. Hänellä ei siis ollut mitään käsitystä miinuslaskusta ja miten rahaa käsitellään. Neuvoimme sitten pikkuista, että anna tuosta yksi kolikko ja tuosta kolme jne
Hävetti.
No eipä ihme, jos nuoren pasmat ovat menneet sekaisin tuollaisesta päsmäröinnistä. Ei rahaa takaisin annettaessa miinustella yhtään mitään. Nykyaikaiset kassakoneet näyttää minkä summan annat takaisin asiakkaan antamasta rahasta, ei tarvitse itse laskea. Ennen vanhaan, kun kassat eivät olleet tietokoneita, laskettiin ostosten loppusummasta ylöspäin asiakkaan antamaan rahamäärään asti - jos ymmärrät.
Anna hyvä ihminen työelämään opetteleville nuorille työrauha. Et se sinäkään ole ollut seppä syntyessäsi.
Sitä että nykynuoret ovat suurin osa ihmeellisiä uniikkeja lumihiutaleita, joille pelkkä elämä on niin stressaavaa että täytyy saikutella ja diagnosoida millon mitäkin mielenvikoja.
Ja sitäkin vierastan, että ihmiset loukkaantuu ihan kaikesta- siis esim siitä kun joku vanhempi ihminen sanoo n-sanan epähuomiossa tarkoittamatta sitä edes loukkaavasti. (Se on ollut joskus aikoinaan ihan vaan sana muiden joukossa)
Sitäkin vierastan että kaikki normaali on jotenkin pyritty vääntämään vääräksi- ilmeisesti hetero, tyttö, poika, mies, nainen ja ydinperhe aiheuttavat joillekin ihme reaktion.
Jokainen olkoon vaikka kukkaruukku mutta minun tuikitavallinen heteronormatiivinen naiseuteni ja ydinperhe-elämäni lähiössä ei mitenkään voi loukata sen kukkaruukun tunteita eiks juu? Minä olen onnellinen näin ja näen punaista jos joku yrittää häivyttää tämän olemassaoloa normatisoimalla kaikkea muuta...
Tyrkkyjä somekuvia filttereillä. Ennen olis haukuttu leuhkaksi, nyt normaalia.
Ihmiset loukkaantuu _aivan_ kaikesta. Kaikesta!
Monet vielä vuodattaa sen loukkaantumisen lehtiin. Karsea suuntaus, toksisia lehtijuttuja.
Ärsyttää kun lapset töttöttävät vain puhelinta eivätkä osaa tehdä mitään. Ehkä olen huono kasvattaja, syytän siitä omia vanhempiani. Sukupolvet selvästi tyhmentyvät kokoajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ulkonäköpaineet ovat nykyisillä nuorilla tytöillä ja ehkä joillain pojillakin nykyään kovempia kuin ennen. Se on sääli. Lisäksi yhteiskunnan pornoistuminen aivan eri mittaluokassa. Ennen oli joku R-kioskin ylähylly, josta sai ostaa pornolehtiä ja videovuokraamo, josta pääsi katsomaan tylsääkin tylsempää jyystämistä musiikin tahdissa. Nykyään jo päiväkotilapset katsovat äärimmäisen rajua naisvihapornoa ja nuoret kasvavat uskomaan, että sellainen olisi ihan normia ja kaikilla olisi velvollisuus suostua mihin vain. Se on todella huolestuttavaa.
N54No minä en kyllä kaipaa niitä pornolehtiä kauppojen hyllyille. Oli yököttävää lapsena ja nuorena naisena että niitä oli siellä esillä.
yököttävää?
-entinen nuori nainen
Vierailija kirjoitti:
Tule alas puusta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokettaminen.
Perusajatus ei huono, mutta tämä on mennyt ihan täydeksi hyvesignalisoinniksi ilman päätä ja häntää. Esim. tehdään vaikka historiallinen elokuva viikingeistä ja tungetaan väkisin johtoasemaan tummaihoinen nainen ihan vaan siksi, kun ollaan nyt niin woke. Ei sillä historiallisella tarkkuudella näköjään yhtään mitään väliä, varsinkin jos on kyse valkoihoisesta kulttuurista. Mutta laitapa toisinpäin, historiallinen elokuva tummaihoisesta kulttuurista, johon tungettaisiin väkisin valkoihoinen niin siitä tulisi kyllä sellainen sontamyrsky ja cancel-kampanja, että huh huh.
Mitäpä jos sivistäisit itseäsi lukemalla historiaa ihan järjen kanssa. Esim. siitä, miten valkoihoiset ovat riistäneet kokonaisia kansoja ottamalla siirtomaita, joiden rikkaukset ryöstetty ja ihmisiä hyväksikäytetty "alamaisina" ja palvelijoina.
Siinä sitä todellista elämää ja historiaa, joka on ihan muuta, mitä sen kuvittelit olevan.
Joskus näitä kommentteja lukiessa miettii, että peruskouluopetuksessa on todella epäonnistuttu ja pahasti!
Joo se on jännä miksi siellä peruskouluopetuksessa unohdetaan opettaa esimerkiksi mistä sana slave tulee. Mutta kaikki varmaan tietää että tulee slaavista ja pohjautuu siihen kun slaaveja on viety itään orjiksi. Ai niin hups, eikö orjat olleetkaanvaan mustia Afrikasta? Juu ei. Myös Suomen alueelta vietiin kymmeniä ihanista orjiksi, lähinnä nykyisen Lähi-Idän alueelle. Sinisilmäiset ja vaaleat olivat haluttuja orjia. Mihin tämä on unohtunut, eikö olisi oleellista opettaa? Ja nyt voitaisiin vaatia anteeksipyyntöä ja korvauksia öljypohatoilta.
ei tunnu aikaansa huonosti seuraavia kiinnostavan, että orjuutta ei ole koskaan ollut niin paljon kuin tänä päivänä. Valtaosa uhreista ei vain ole ihonväriltään sellaisia, että muotivillityksen perässä ravaavia "tiedostavia" jaksaisi kiinnostaa..
Vierailija kirjoitti:
Sitä, että kaikista asioista loukkaannutaan. Asiat ovat niin hyvin, että voidaan keskittyä älyttömiin nillittämisiin. Vanha ajatelma sopii tähän... isoisäni käveli töihin, isäni ajoi polkupyörällä, minä corollalla, poikani mersulla, hänen poikansa taitaa taas kävellä. "Tough times create strong men, strong men create easy times. Easy times create weak men, weak men create tough times."
Terveisin yliksen kaulaparta weak man
Tissikarvan nuolemista.