Kriisipuhelin varattuna koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntele se joku Ismo Alangon kappale, jonka sanat menee "kriisistä kriisiin kuljen kevyin askelin".

Kannattaisiko sinun lähteä psykiatrisen poliklinikan päivystykseen tai terveysaseman päivystykseen kertomaan ongelmasi? Pääsisit varmaan pariksi päiväksi osastolle valvottavaksi ja juttelemaan lääkäreiden ja hoitajien kanssa tilanteestasi.

Niin monta kertaa olen hakenut apua elämäni aikana. Ei auta. Kai minä olen sitten kroonisesti sairas. Järkyttävää myöntää itselleen se. Vaikka muut ovat siitä vuosia puhuneet. Ei vaan enää jaksa. Ei ole pitkään aikaan jaksanut.

Ap

Haethan vielä kerran. Sä saatat olla kroonisesti sairas mutta hoitotasapaino voi silti vielä löytyä. Älä luovuta.

Sitä hoitotasapainoa ei ole ikinä löytynyt. Kroonisesti sairas kyllä olen. Ollut jo yli 20 vuotta. Ikinä ei helpota. Välillä tuntuu, ettei mitään hätää, mut jostain se taas tulee. Ei enää jaksa. Ap.

Jos sä olet nyt taas aallon pohjassa niin se helpompi olo ettei ole mitään hätää voi tulla taas hetken päästä. Uskon että on valtavan raskasta pudota aina uudestaan ja uudestaan. Olet jaksanut hienosti jo noin pitkän taipaleen. Jaksa vielä vähän kerrallaan eteenpäin. On mahdollista sekin että hetkellä millä hyvänsä keksitään uusi hoitokeino mikä toimii just sun kohdalla. Tiedekin kehittyy koko ajan.

Kiitos teille kaikille

Hei,

en tiedä taustojasi tai syitä pahaan oloosi. Olen kuitenkin itse käynyt syvällä pohjalla pahan anoreksian ja masennuksen takia. Olin valmis luovuttamaan, oikein toivoin pääseväni pois. Lopulta kuitenkin uskalsin ottaa apua vastaan eikä avun saaminen ollut helppoa. Koin olevani ihan yksin, tuntui ettei kukaan ymmärrä. Sen jälkeen on ollut hyviä ja huonompia jaksoja, mutta tajusin että elämä voittaa ja yritän keskittyä hyviin asioihin. Elämä ei ole helppoa, mutta sinäkin selviät! Voimia