Maanviljelijät ennustavat nälänhätää
Kylmän sään vuoksi luvassa on laiha vuosi, minkä vuoksi satoa tulee jo valmiiksi vähän ja moni pelto voi tänä vuonna jäädä sen takia viljelemättä sillä viljely ei kannata jos halla vie sadot eikä lannotteitakaan ole saanut nyt mistään.
Kommentit (633)
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee poliittisesti tehty lama.
Tajusin sen, kun tajusin, että koko "vihersiirtymä" bensa-autoista luopumiseen oli niin väenvängällä ja pakolla tehty. Kuten myös natoon liittyminen: mitään virallista tutkimusta ei tehty kansan oikeasta mielipiteestä., vaan poliitikot tekivät päätöksen sen perusteella mitä somessa oli nähty, että oli tullut vaikutelma, että kansa haluaa natoon ja maksamaan naton maksuja. Ruoan hinnan annetaan nousta, bensan hinnan annetaan nousta, sallittiin sähköyhtiöiden ryöväys kansan suuntaan jne. Tehty kriisi. Kapitalistinen talousjärjestelmä tarvitsee lamakausia, jotta voisi tulla nousukausi. Kansa nielee kaiken.
Aivan näin. Lisäisin että NATO on Jenkkien myymälä heidän aseteollisuudelle, tottakai Biden lobbaa jenkki-hardvwarea minne vain missä saa ostaa oman maan kamaa=pörssit nousuun näillä firmoilla ja ei ne ilmaiseksi saa aseita: ne saajat maksaa sitten tulevaisuudessa tupla-kolminkertaisin hinnoin jotenkin muuten.
Ilmasto-hysteria ajaa nimenomaan vähävaraiset takaisin jalankulkijoiksi ja fillaroijiksi. Eliitille ei tule ensi kaudellakaan km-perustaista sähköautoveroa vaan e-autoilu on kulutonta suhteessa infran kuluihin myös niiden osalta. Entäs kun autot vähenee ja 75% veroa sisältävää polttonestettä ei myydä enää 8 mrd € arvosta vuoteen= Tämä tariffi lankeaa lähitulevaisuudessa taatusti e-autoilijoille jolloin km-tariffi tulee olemaan pari euroa ainakin per ajettu km. Nauttikaa ilmaston pelastamisesta?
En saa edelleenkään laskettua miten uusiokansalaiset kykenevät näillä elinkustannuksilla tekemään paikallisesti sovituilla palkoilla työtä jota suomalaiset eivät kelpaa tekemään.
Suunta on jo valmis, tullaan näkemään ennennäkemätön vääntö millainen luokkayhteiskunta-järjestelmä tulee Suomeen kun kansa jakautuu niihin joilla on varaa hyvään elämään ja niihin jotka eivät tule pääsemään hyvään elämään. Suhdeluku on vain kovin pieni niihin joilla on se mihin työnteolla normaali ihminen haluaa päästä elämässään. Hämmentävää että vasurijohtoinen hallitus on sallinut tämän tapahtuvan- ko-koomus vetoinen hallitus talloo vähävaraiset viemäreihin, kannattaa pitää suu kiinni kun on korvia myöten ureassa. Over and out.
Jo edesmennyt iäkäs sukulaiseni lannoitti oman satonsa virtsalla ja sai aina uskomattoman suuria satoja. Oli ottanut asioista selvää miten se tehdään oikein. Ihmisen virtsa onkin eirtyisen hyvä lannoitelähde: aletaankohan kohta pyytämään ihmisiä käymään pissalla kaupungille pysytetyissä erityisissä pissaloissa, jossa virtsa kerätään talteen ja jastkojalostetaan lannoitteeksi.

Kaupan päälle kuona-, hormoni- ja lääkejäämät.
Kasvit eivät ole täydellisiä suodattimia, itse asiassa niihin kumuloituu kaikenlaista molekyyliä, jos ympäristö on niillä kuormittunut.
Virtsa sellaisenaan polttaa taimet, laimennettunakin kertt, pilaantuu ja haisee kuolemalle.
This Is VERY VERY Bad... (It's Happening NOW!)
Virtsan suolot pilaavat pihamaan, jos maa kyllästyy suoloilla vuosien ajan. Kaikki kasvu heikkenee, rikkaruohot ehkä rehottaa lyhyen aikaa...
Sinne meni nälähtä. Tulossa ennätyssato ja maanviljelijät tekee ennätystilin
Tucker Carlson: This is shameful
Vierailija kirjoitti:
Jo edesmennyt iäkäs sukulaiseni lannoitti oman satonsa virtsalla ja sai aina uskomattoman suuria satoja. Oli ottanut asioista selvää miten se tehdään oikein. Ihmisen virtsa onkin eirtyisen hyvä lannoitelähde: aletaankohan kohta pyytämään ihmisiä käymään pissalla kaupungille pysytetyissä erityisissä pissaloissa, jossa virtsa kerätään talteen ja jastkojalostetaan lannoitteeksi.
virtsa pitää pöpöt pois
Vierailija kirjoitti:
Virtsan suolot pilaavat pihamaan, jos maa kyllästyy suoloilla vuosien ajan. Kaikki kasvu heikkenee, rikkaruohot ehkä rehottaa lyhyen aikaa...
Joissakin maissa viljelymaan kastelu osittain (!) puhdistetulla jätevedellä on pilanut maaperän pysyvästi. Suolaantuminen, raskasmetallit. Maasta tulee lopulta saastunut suodatin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo edesmennyt iäkäs sukulaiseni lannoitti oman satonsa virtsalla ja sai aina uskomattoman suuria satoja. Oli ottanut asioista selvää miten se tehdään oikein. Ihmisen virtsa onkin eirtyisen hyvä lannoitelähde: aletaankohan kohta pyytämään ihmisiä käymään pissalla kaupungille pysytetyissä erityisissä pissaloissa, jossa virtsa kerätään talteen ja jastkojalostetaan lannoitteeksi.
virtsa pitää pöpöt pois
Päinvastoin siinä on paljon erilaista ravintoa mikrobeille - ja kenties kuin mediumissa, kasvutekijöitä.
Pihamaan kyllästäminen virtsalla (koiran, kissan, ihmisen) vuosien ajan pilaa maan varmuudella. Vaikuttaa maan pH-arvoon jne.
Hollannista yritetään tehdä seuraava Sri Lanka kieltämällä lannoitteiden käyttö. Agenda 2030 etenee.
Ne pienimmät, aromaattiset molekyylit joita virtsassa on (metaboliitteja), jää helposti kasvin rakenteisiin.
Dutch Farmers Are CRUSHING The Great Reset With A TANK
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo edesmennyt iäkäs sukulaiseni lannoitti oman satonsa virtsalla ja sai aina uskomattoman suuria satoja. Oli ottanut asioista selvää miten se tehdään oikein. Ihmisen virtsa onkin eirtyisen hyvä lannoitelähde: aletaankohan kohta pyytämään ihmisiä käymään pissalla kaupungille pysytetyissä erityisissä pissaloissa, jossa virtsa kerätään talteen ja jastkojalostetaan lannoitteeksi.
virtsa pitää pöpöt pois
Päinvastoin siinä on paljon erilaista ravintoa mikrobeille - ja kenties kuin mediumissa, kasvutekijöitä.
Sairaan yksilön virtsaan erittyy enemmän aineksia. Onko se bakteereille hyvä vai huono, mene ja tiedä. Ehkä sairaasta suodattuva neste sisältää todennäköisemmin jotain mikrobeille ravinnoksi kelpaavaa, kuin niitä tappavaa, ellei puhuta virtsan lääkejäämistä.
We Can't STOP This From Happening... (But We Can PREPARE)
Maanviljelijät ennustavat itselleen lisää tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo edesmennyt iäkäs sukulaiseni lannoitti oman satonsa virtsalla ja sai aina uskomattoman suuria satoja. Oli ottanut asioista selvää miten se tehdään oikein. Ihmisen virtsa onkin eirtyisen hyvä lannoitelähde: aletaankohan kohta pyytämään ihmisiä käymään pissalla kaupungille pysytetyissä erityisissä pissaloissa, jossa virtsa kerätään talteen ja jastkojalostetaan lannoitteeksi.
Jalosteesta ei saataisi pois kaikkea kuonaa. Hormonit, joita moni nainen syö tavattoman paljon (ehkäisy + kiima). Lääkkeet, joita keho ei pysty täysin muuntamaan. Pilaantuneet aineenvaihduntatuotteet. Sitä kaikkea ympättäisiin ravintoketjuun.
Mitä jos ihmiset vain söisivät HIUKAN VÄHEMMÄN?
Joko inhoatte pilaantunutta virtsaseosta?
Kyllä se kriittisen ajattelun tukahduttaminen ihan venäläinen malli on.
15 v vankilaa jos esittää väärän mielipiteen tai sanoo väärän sanan.
Mutta ei hätää, saavat sentään syödäkseen homeista leipää ja ötökkäpurilaisia jos vaan rahaa löytyy tarpeeksi.