Kun sä istut ruokapöydässä miestäsi vastapäätä
ja tajuat että haluat pois tästä avioliitosta.
20 v liittoa takana ja lapset aikuisia. Tottakai kaikki muuttuu mutta en voi elää niin ettei kenellekään tule paha mieli ja lapsilla on oikea joulu.
Olen ollut jotenkin vähän vääränlainen. Parisuhteessa kaikki on aina mennyt minun edelleni; työ, lapset, kaverit, luottamustoimet, kaverit.
No, tähän on tultu.
Kommentit (26)
helpoa on istua ruokapöytän kun elän yksin ja en miehen rahoilla. Kuka koko lehmää ottaa,kun litra maitoa ritää silloin tällöin?
Rahako se on joka pitää tuollaisessa suhteessa?
Kannattaako oikeasti tuhlata elämänsä elintason takia?
Muistan tuon fiiliksen erittäin hyvin parin vuoden takaa. Omat lapset ei vielä olleet aikuisia ja tottakai teki kipeää repiä itsensä irti suhteesta johon oli kuitenkin kasvanut kiinni sen 20 vuoden aikana. Siinä vaiheessa kuitenkin se tyhjyys tuntui tappavammalta kuin kipu suhteen päättämisestä.
Ero oli parasta mitä minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Jokaisella meistä on vain tämä yksi ainut elämä ja se pitää elää hyvin, niin että toteuttaa omia unelmiaan ja on onnellinen- ei niin että kaikki muut ovat tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Nuorin lapsi vain on vielä niin pieni että tässä ollaan kuin täit tervassa.
Aika törkeää käyttää lasta selityksenä sille, että ei uskalla lähteä.
Kyseessä kuitenkin ystävä. Ystävyys on tärkeää sekin. Tottumus on toinen luonto. Ja mitä niitä vanhoja suomalaisia sananlaskuja olikaan?
Omalla kohdallani miettinyt asiaa todella paljon. Ehkä olisi pitänyt lähteä ajoissa, jo 10 vuotta sitten kun puolison pettäminen paljastui? Nykyhetkenä on 10 vuotta vähemmän elämää edessä ja vanhuus kolkuttelee ovelle. Onko järkeä tehdä muutoksia elämäänsä?
En istu ruokapöytään, miestäni vastapäätä. En jaksa katsella sen naamaa, enkä kuunnella sen maiskutavaa ruokailua. Meillä on eri makuuhuoneet. Vien lautasen omaan huoneeseeni ja nautin ateriani siellä, kaikessa rauhassa. Taloudellinen tilanteeni ei anna mahdollisuutta vielä lähteä tästä parisuhdehelvetistä. Pakko jaksaa vielä vähän aikaa. Suomalaisella sisulla tästä(kin) selvitään.
Aloittaja ei suoranaisesti kuulu tähän kastiin, mutta minä en ikinä opi ymmärtämään, että miksi niin usein mennään naimisiin ihmisen kanssa joka silti hyvin nopeasti osoittautuu, ettei ole oikeanlainen. Nykyään huomattava osa avioliitoista on ohi jo ennen viittä avioliittovuotta. Siis mitä vîttua...
Vierailija kirjoitti:
Rahako se on joka pitää tuollaisessa suhteessa?
Kannattaako oikeasti tuhlata elämänsä elintason takia?
Ei oikeastaan. Tottumus ja tapa. Viime aikoina olen alkanut kysenalaistamaan ihan kaiken. En halua enää tehdä asioita velvollisuudesta. Tai tehdä yhdessä asioita joista mies pitää mutta minä en. Koska en vaan halua tehdä enää kompromisseja.
Nyt se välähti ihan kristallinkirkkaana. Ei ole kolmansia osapuolia eikä minua edes kiinnosta.
Eroa. Jokainen mies kyllä tietää naisten kyllästyvän lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei suoranaisesti kuulu tähän kastiin, mutta minä en ikinä opi ymmärtämään, että miksi niin usein mennään naimisiin ihmisen kanssa joka silti hyvin nopeasti osoittautuu, ettei ole oikeanlainen. Nykyään huomattava osa avioliitoista on ohi jo ennen viittä avioliittovuotta. Siis mitä vîttua...
Niin, en kuulu tähän kastiin.
Itselläni varmaan keski-ikä ja vaihdevuodet. Ei vaan huvita enää kun teen kaiken ihan pikkuisen väärin. Pukeudun, ajan autoa, naurankin muuten vittumaisesti.
Vierailija kirjoitti:
En istu ruokapöytään, miestäni vastapäätä. En jaksa katsella sen naamaa, enkä kuunnella sen maiskutavaa ruokailua. Meillä on eri makuuhuoneet. Vien lautasen omaan huoneeseeni ja nautin ateriani siellä, kaikessa rauhassa. Taloudellinen tilanteeni ei anna mahdollisuutta vielä lähteä tästä parisuhdehelvetistä. Pakko jaksaa vielä vähän aikaa. Suomalaisella sisulla tästä(kin) selvitään.
Miksi mies suostuu elättämään sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En istu ruokapöytään, miestäni vastapäätä. En jaksa katsella sen naamaa, enkä kuunnella sen maiskutavaa ruokailua. Meillä on eri makuuhuoneet. Vien lautasen omaan huoneeseeni ja nautin ateriani siellä, kaikessa rauhassa. Taloudellinen tilanteeni ei anna mahdollisuutta vielä lähteä tästä parisuhdehelvetistä. Pakko jaksaa vielä vähän aikaa. Suomalaisella sisulla tästä(kin) selvitään.
Miksi mies suostuu elättämään sinua?
En ole tuo kenelle vastasit, mutta olettaisin, ettei siinä ole kyse suoranaisesta elättämisestä, vaan siitä, että kaksi tuo rahaa samaan talouteen. Jos asuu vaikka Helsingissä, niin siellä on niin sairaan kallista, että pienituloiselle on todellakin haasteellista raapia kokoon edes takuuvuokrasumma jostain ruppaisesta yksiöstä. Mulla on nykyään pankissa rahaa joten ei olisi mulle ongelma, mutta olen nuorena ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, ettei ollut todellakaan varaa lähteä noin vain.
Vierailija kirjoitti:
helpoa on istua ruokapöytän kun elän yksin ja en miehen rahoilla. Kuka koko lehmää ottaa,kun litra maitoa ritää silloin tällöin?
Kaikista lehmistä ei tule maitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En istu ruokapöytään, miestäni vastapäätä. En jaksa katsella sen naamaa, enkä kuunnella sen maiskutavaa ruokailua. Meillä on eri makuuhuoneet. Vien lautasen omaan huoneeseeni ja nautin ateriani siellä, kaikessa rauhassa. Taloudellinen tilanteeni ei anna mahdollisuutta vielä lähteä tästä parisuhdehelvetistä. Pakko jaksaa vielä vähän aikaa. Suomalaisella sisulla tästä(kin) selvitään.
Miksi mies suostuu elättämään sinua?
En ole tuo kenelle vastasit, mutta olettaisin, ettei siinä ole kyse suoranaisesta elättämisestä, vaan siitä, että kaksi tuo rahaa samaan talouteen. Jos asuu vaikka Helsingissä, niin siellä on niin sairaan kallista, että pienituloiselle on todellakin haasteellista raapia kokoon edes takuuvuokrasumma jostain ruppaisesta yksiöstä. Mulla on nykyään pankissa rahaa joten ei olisi mulle ongelma, mutta olen nuorena ollut juuri tuollaisessa tilanteessa, ettei ollut todellakaan varaa lähteä noin vain.
... ja lisään, että kävin töissä. Palkka vain ei meinannut riittää mihinkään, sain juuri katettua omat kuluni ja osuuteni vuokrasta ja muista juoksevista menoista, säästöön ei jäänyt mitään. Elämän laatuni lähti nousuun heti, kun pääsin muuttamaan sellaiseen kaupunkiin, jossa on järkevämpi hintataso. (Ja myöhemmin pääsin parempiin töihinkin, mutta se on jo toinen juttu.)
Vierailija kirjoitti:
Muistan tuon fiiliksen erittäin hyvin parin vuoden takaa. Omat lapset ei vielä olleet aikuisia ja tottakai teki kipeää repiä itsensä irti suhteesta johon oli kuitenkin kasvanut kiinni sen 20 vuoden aikana. Siinä vaiheessa kuitenkin se tyhjyys tuntui tappavammalta kuin kipu suhteen päättämisestä.
Ero oli parasta mitä minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Jokaisella meistä on vain tämä yksi ainut elämä ja se pitää elää hyvin, niin että toteuttaa omia unelmiaan ja on onnellinen- ei niin että kaikki muut ovat tyytyväisiä.
Ne, joilla ei ole huolia, voivat helpostikin lähteä jos siltä tuntuu.
Niin moni on rahan vuoksi puolisonsa kanssa. Harmi
että oma elämä jää siinä sivuun.. Ajatelkaapa sinkkuja matalapalkkaisia naisia. He vasta näinä aikoina tukalassa tilanteessa ovatkin, kun rahat on tiukassa.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei suoranaisesti kuulu tähän kastiin, mutta minä en ikinä opi ymmärtämään, että miksi niin usein mennään naimisiin ihmisen kanssa joka silti hyvin nopeasti osoittautuu, ettei ole oikeanlainen. Nykyään huomattava osa avioliitoista on ohi jo ennen viittä avioliittovuotta. Siis mitä vîttua...
Miksi liiton pitäisi edes kestää koko elämän? Avioliitto on perua niiltä ajoilta kun ihminen eli keskimäärin noin nelikymppiseksi. Ja niiltä ajoilta kun naisilla ei ollut omaa pankkitiliä, paitsi jos oli joku onnekas perijätär.
Vierailija kirjoitti:
En istu ruokapöytään, miestäni vastapäätä. En jaksa katsella sen naamaa, enkä kuunnella sen maiskutavaa ruokailua. Meillä on eri makuuhuoneet. Vien lautasen omaan huoneeseeni ja nautin ateriani siellä, kaikessa rauhassa. Taloudellinen tilanteeni ei anna mahdollisuutta vielä lähteä tästä parisuhdehelvetistä. Pakko jaksaa vielä vähän aikaa. Suomalaisella sisulla tästä(kin) selvitään.
On harmi, että suhde jossa on ollut rakkautta menee tuohon tilaan.
Enhän istu. Miksi sanot "sä", kun tarkoitat itseäsi?
Sama. Nuorin lapsi vain on vielä niin pieni että tässä ollaan kuin täit tervassa.