Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia että yli 70-vuotiaat vanhempani pelkäävät kuolemaansa?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on normaalia. Koita keksiä heille elämään jotain kivaa niin unohtuu.
Odotan vanhempieni kuolemaa. Veljeni sanoi että äiti lähtee ekana. Sitä odotellessa.
Eläkelaskelman nähtyäni tälläiset jutut on kyllä alkanut ihmettää. 68-vuotiaaksi pitäisi jaksaa kokopäivätöissä á 40 tuntia viikossa plus työmatkat, ja sitten tuosta alle kahden vuoden päästä pelätään kuolemaa toinen jalka haudassa. 70 vutta ei yhtäkkiä tunnukaan niin vanhalta.
Vierailija kirjoitti:
Eläkelaskelman nähtyäni tälläiset jutut on kyllä alkanut ihmettää. 68-vuotiaaksi pitäisi jaksaa kokopäivätöissä á 40 tuntia viikossa plus työmatkat, ja sitten tuosta alle kahden vuoden päästä pelätään kuolemaa toinen jalka haudassa. 70 vutta ei yhtäkkiä tunnukaan niin vanhalta.
https://www.stat.fi/meta/kas/tyoikain_vaesto.html
Mutta jaahas, näköjään jopa 74-vuotiaat ovat nykyisin työikäisiä. Mitähän seuraavaksi, keksivät varmaan jonkun lihasilppurin johon voi astua vikan työpäivän päätteeksi ettei tarvitse rasittaa eläkejärjestelmää turhalla joutinololla. Statin puolesta kuolemaa pelkäävät 70+ vanhukset voivat siis hakea muuta ajateltavaa menemällä yksinkertaisesti töihin, työikäisiä kun näköjään ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos eivät ole tunteneet koskaan edes elävänsä omaa elämäänsä, niin ehkä se pelottaa. Tai sitten he eivöt ole yhtään varmoja, että jälkikasvu pärjää ilman heitä.
Tunnen paljon senioreita, koska työskentelen heidän kanssaan ja juttelen heidän kanssaan kaikesta. Yksikään ei pelkää kuolemaansa. Jotkut 85 vuotiaat ja siitä vanhemmat saattavat jutella silloin tällöin kuinka tästä joutaisi jo lähteä, kun puoliso/sukulaiset/ystävätkin ovat jo lähteneet, mutta kohta he ovat jo suunnittelemassa tulevaa.
Kyllä kai kuolema normaalka ihmistä pelottaa ihan muutenkin, kun ei voi tietää miltä se hetki tuntuu.
Minua on pelottanut jo 20 vuotta, ajattelen päivittäin. Olen nyt 50, ja tuskin vanhaksi elän, voin kuolla vaikka tänään, lihava monisairas kun olen.
Minua pelottaa miettiä miltä kuoleminen tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia. Olen lähes seitsemänkymppinen ja ainut mikä kuolemani kohdalla hieman arveluttaa on se miten läheiseni pärjäävät ja selviävät kaikesta kuolemani aiheuttamasta sählingistä, kuten hautajaiset, perukirjoitus ja perinnönjako.
Olen toki kirjannut ohjeita, eli luetteloinut lähinnä kaikki perheemme sopimukset, mistä tulee laskuja ja menevätkö ne jonnekin e-laskuina vai eivät, jne. Myös kaikki rahavarat ym on kirjattu. Samoin muutaman nettipalvelun tunnukset ja salasanat jotta ne voidaan lopettaa, mutta suurin osa niistä saa vain hiipua käyttämättömänä unholaan. Nämä ohjeet ovat tietokoneella ja lisäksi paperilla kansiossa jossa muutkin tärkeät ja säilytettävät asiakirjat.
Kyllä minä ymmärrän että voi pelätä.
Itse tavallaan viisikymppisenä jo odotan, mutta silti juuri eilen mietin miltä mahtoi tuntua eräästä 40 vuotta vanhemmasta, kun ehkä tiesi että se lähtö on tuntien päässä korkeintaan.
Voihan siinä pelätä kipua yms., jos ei aiemmin niin silloin kun ei hoideta enää ja tietää että tässä sitä mennään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vielä kymmenkunta vuotta niin alkaavat toivoa kuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eivät ole tunteneet koskaan edes elävänsä omaa elämäänsä, niin ehkä se pelottaa. Tai sitten he eivöt ole yhtään varmoja, että jälkikasvu pärjää ilman heitä.
Tunnen paljon senioreita, koska työskentelen heidän kanssaan ja juttelen heidän kanssaan kaikesta. Yksikään ei pelkää kuolemaansa. Jotkut 85 vuotiaat ja siitä vanhemmat saattavat jutella silloin tällöin kuinka tästä joutaisi jo lähteä, kun puoliso/sukulaiset/ystävätkin ovat jo lähteneet, mutta kohta he ovat jo suunnittelemassa tulevaa.
Kyllä kai kuolema normaalka ihmistä pelottaa ihan muutenkin, kun ei voi tietää miltä se hetki tuntuu.
Minua on pelottanut jo 20 vuotta, ajattelen päivittäin. Olen nyt 50, ja tuskin vanhaksi elän, voin kuolla vaikka tänään, lihava monisairas kun olen.
Minua pelottaa miettiä miltä kuoleminen tuntuu.
Minä en pelkää kuolemaani. Olen siis se, joka työskentelee vanhusten kanssa.
Olen hieman alle 50 vuotias ja jo lapsuudenperheessäni kuolemaan on suhtauduttu aina hötkyilemättä. Meillä on ollut aina eläimiä ja sukulaisia on kuollut paljon, joten kuolema on tullut usein lähelle. Olin teininä useita kesiä hautausmaalla töissä ja nyt nykyisessä työssäni kuolema on lähellä.
Olemme puhuneet esimerkiksi mieheni ja vanhempieni kanssa asiat kuolemien varalta jo valmiiksi, testamentit ja muut paperit ovat tehtyinä ja paperilla on myös itse miettimäni "lista" mitä ja miten haluaisin kuolemani jälkeen asiat hoidettavan, tosin ne on jo puhuttu, mutta muistin tueksi. En osaa siis pelätä kuolemaa, vaan pyrin elämään jokaisen päivän hyvin ja onnellisena. Kerron ja näytän myös läheisilleni usein, että he ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.
Minulla ei ole mitään sairauksia ja vanhempani ovat hyvässä kunnossa vielä yli 80 vuotiainakin, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Jos eivät ole tunteneet koskaan edes elävänsä omaa elämäänsä, niin ehkä se pelottaa. Tai sitten he eivöt ole yhtään varmoja, että jälkikasvu pärjää ilman heitä.
Tunnen paljon senioreita, koska työskentelen heidän kanssaan ja juttelen heidän kanssaan kaikesta. Yksikään ei pelkää kuolemaansa. Jotkut 85 vuotiaat ja siitä vanhemmat saattavat jutella silloin tällöin kuinka tästä joutaisi jo lähteä, kun puoliso/sukulaiset/ystävätkin ovat jo lähteneet, mutta kohta he ovat jo suunnittelemassa tulevaa.