Lue keskustelun säännöt.
Mitä puhumista parisuhteessa vaaditaan? Kysymys teille, jotka sanovat kommunikaation olevan kaiken a ja o.
06.05.2022 |
Tunnen pariskuntia, jotka puhuvat kuin ruunebergit. Sellaista arkista puhetta siitä, mitä näkee ja mitä tekee. Onko tämä sitä tarvittavaa puhumista?
Sen ymmärrän, että pitää puhua asiasta, mikä vaivaa. Mutta jos on jo asiasta sanonut, mutta sama ilmiö vain jatkuu ja jatkuu, niin sittenhän asia menee vatvomiseksi ja nalkuttamiseksi.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Tiuskinnan kuunteleminen on raskasta ja kuormittavaa. Kyllä mä haluun toisen miettivän, miten puhuu väsyneenä ja miltä se musta tuntuu. Ehkä olen itse vielä väsyneempi mutta mun toimintatapaan ei kuulu purkaa sitä ulospäin ja itse väsyneenä tuntuu pahalta, jos toinen pitää inhimillinenä, että hän tiuskii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Puhua siinä kohtaa, kun se mieli on parempi.Tykkään ihmisistä, joilla on sen reflektoiva ote omaan käytökseensä.
Ei siinä tilanteessa ole mitään puhuttavaa. Voin toki huomennakin sanoa saman, että olin eilen väsynyt. Ei siihen liity muuta.
Sitten elämässäni on häpeää tms. Tunnen itseni riittämättömäksi tai tyhmäksi. Niistä en puhu kenellekään. En siksi, ettenkö voisi puhua, vaan siksi, etten halua. Reflektoin niitä oman pääni sisällä, en muiden kanssa. Ja koska tiedostan nämä tilanteet, niin ne eivät purkaudu tiuskimisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Puhua siinä kohtaa, kun se mieli on parempi.Tykkään ihmisistä, joilla on sen reflektoiva ote omaan käytökseensä.
Ei siinä tilanteessa ole mitään puhuttavaa. Voin toki huomennakin sanoa saman, että olin eilen väsynyt. Ei siihen liity muuta.
Sitten elämässäni on häpeää tms. Tunnen itseni riittämättömäksi tai tyhmäksi. Niistä en puhu kenellekään. En siksi, ettenkö voisi puhua, vaan siksi, etten halua. Reflektoin niitä oman pääni sisällä, en muiden kanssa. Ja koska tiedostan nämä tilanteet, niin ne eivät purkaudu tiuskimisinä.
Etkö voisi miettiä sitä miksi tiuskit väsyneenä (kaikki eivät käyttäydy niin) ja olisiko käytöstä syytä muuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Tiuskinnan kuunteleminen on raskasta ja kuormittavaa. Kyllä mä haluun toisen miettivän, miten puhuu väsyneenä ja miltä se musta tuntuu. Ehkä olen itse vielä väsyneempi mutta mun toimintatapaan ei kuulu purkaa sitä ulospäin ja itse väsyneenä tuntuu pahalta, jos toinen pitää inhimillinenä, että hän tiuskii.
Samaa mieltä. Siksi väsyneen kanssa ei kannata yrittää keskustella.
Korostan, että kirjoitin, että on inhimmillistä, että toinen _tiuskaisee_. Sana viittaa kertaluontoiseen tapahtumaan. Tietysti siinä tilanteessa voin sanoa ääneen, että minua väsyttää, enkä nyt jaksa miettiä noita asioita. Mutta käytännössä pitkässä parisuhteessa toinen tietää asian sanomattakin.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Puhua siinä kohtaa, kun se mieli on parempi.Tykkään ihmisistä, joilla on sen reflektoiva ote omaan käytökseensä.
Ei siinä tilanteessa ole mitään puhuttavaa. Voin toki huomennakin sanoa saman, että olin eilen väsynyt. Ei siihen liity muuta.
Sitten elämässäni on häpeää tms. Tunnen itseni riittämättömäksi tai tyhmäksi. Niistä en puhu kenellekään. En siksi, ettenkö voisi puhua, vaan siksi, etten halua. Reflektoin niitä oman pääni sisällä, en muiden kanssa. Ja koska tiedostan nämä tilanteet, niin ne eivät purkaudu tiuskimisinä.
Toisella voi olla. Ehkä haluaa kertoa, miten ikävältä sun tiuskintasi tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Puhua siinä kohtaa, kun se mieli on parempi.Tykkään ihmisistä, joilla on sen reflektoiva ote omaan käytökseensä.
Ei siinä tilanteessa ole mitään puhuttavaa. Voin toki huomennakin sanoa saman, että olin eilen väsynyt. Ei siihen liity muuta.
Sitten elämässäni on häpeää tms. Tunnen itseni riittämättömäksi tai tyhmäksi. Niistä en puhu kenellekään. En siksi, ettenkö voisi puhua, vaan siksi, etten halua. Reflektoin niitä oman pääni sisällä, en muiden kanssa. Ja koska tiedostan nämä tilanteet, niin ne eivät purkaudu tiuskimisinä.
Etkö voisi miettiä sitä miksi tiuskit väsyneenä (kaikki eivät käyttäydy niin) ja olisiko käytöstä syytä muuttaa?
Tiuskin, koska haluan olla rauhassa.
Miksi käytöstä pitäisi muuttaa? Jos toinen antaa minun olla rauhassa, niin kyllä minä sieltä nousen, kun saan ladata akkuni.
Mies olisi rajaton, jos pakottaisi minut keskustelemaan, vaikka en itse halua.
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Puhua siinä kohtaa, kun se mieli on parempi.Tykkään ihmisistä, joilla on sen reflektoiva ote omaan käytökseensä.
Ei siinä tilanteessa ole mitään puhuttavaa. Voin toki huomennakin sanoa saman, että olin eilen väsynyt. Ei siihen liity muuta.
Sitten elämässäni on häpeää tms. Tunnen itseni riittämättömäksi tai tyhmäksi. Niistä en puhu kenellekään. En siksi, ettenkö voisi puhua, vaan siksi, etten halua. Reflektoin niitä oman pääni sisällä, en muiden kanssa. Ja koska tiedostan nämä tilanteet, niin ne eivät purkaudu tiuskimisinä.
Toisella voi olla. Ehkä haluaa kertoa, miten ikävältä sun tiuskintasi tuntuu.
Hän voi kyllä kertoa. Ja minä kerton takaisin, että seuraavan kerran, kun kerron olevani väsynyt, niin minut kannattaa jättää rauhaan.
Tämä keskustelu on hyvin nopeasti käyty läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiväthän kommunikaatio ja puhuminen ole sama asia. Puhuminen on kommunikaatiota, mutta kommunikaatiota on paljon muukin kuin puhuminen.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Tämmöiset vastaukset ovat niin taattua av-laatua. Kun sanotaan, että parisuhteessa toimiva kommunikaatio on tärkeää, niin se väkisin ymmärretään jonain tunteiden ylianalysointina kera power-pointien. Mitä hyvää kommunikaatiota sellainen muka on?
Sitten puhutaan aliarvostavalla sävyllä tunteista mussuttavasta exästä, koska itselle se ei tuonut mitään lisäarvoa. Eihän tässäkään ole kyse mistään muusta kuin toimimattomasta kommunikaatiosta. Kahden ihmisen tapa kommunikoida, ei kohdannut ja se aiheutti haasteita nyt jo entiseen parisuhteeseen. Eli juuri allekirjoitti sen, että toimiva kommunikaatio on tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Tiuskinnan kuunteleminen on raskasta ja kuormittavaa. Kyllä mä haluun toisen miettivän, miten puhuu väsyneenä ja miltä se musta tuntuu. Ehkä olen itse vielä väsyneempi mutta mun toimintatapaan ei kuulu purkaa sitä ulospäin ja itse väsyneenä tuntuu pahalta, jos toinen pitää inhimillinenä, että hän tiuskii.
Samaa mieltä. Siksi väsyneen kanssa ei kannata yrittää keskustella.
Korostan, että kirjoitin, että on inhimmillistä, että toinen _tiuskaisee_. Sana viittaa kertaluontoiseen tapahtumaan. Tietysti siinä tilanteessa voin sanoa ääneen, että minua väsyttää, enkä nyt jaksa miettiä noita asioita. Mutta käytännössä pitkässä parisuhteessa toinen tietää asian sanomattakin.
Sama
Jep. Mutta oikeastaan pointti ei ollut tiuskiminen. Kaikissa pitkissä parisuhteissa tulee vastaan tiettyjä toisen toistuvia puhe-tai käyttäytymistapoja,jotka hiertää toista. Tiuskiminen on vain yksi esimerkki monien joukossa ja siksi siihen ei kannata juuttua. Juuri nämä toistuvat tavat ja vuorovaikutuskuviot voi alkaa hiertää, jos niistä ei keskustella.
Olen odottanutkin tälläistä aloitusta, kiitos siitä! En ole enää nuori, joten elämän- ja parisuhdekokemusta on.
Monet psykologit ja eri ihmiset lehtijutuissa pitävät pariskuntien keskinäistä puhumista, hienosti sanottuna kommunikointia hirmu tärkeänä. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä? No, en tunne.
Parisuhteet voivat olla ihan hyviä ja toimivia, vaikka puhuttaisiin vähemmän. Jokaisella ihmisellä saa myös olla omia mielipiteitä ja ajatuksia, josta ei tarvitse aina kertoa toiselle. Tai kysyä toiselta. Minusta tuntuisi oudolta, että kaikki minkä sylki suuhun tuo ja mieleen tulee, pitäisi kakistaa toiselle. Tai vastaavasti tämä toinen tekisi näin.
Parisuhteessakin voidaan vaan välillä puuhastella tai olla jouten hiljaisuudessa. Varsinkin kun aikaa kuluu ja opitaan puolin ja toisin tuntemaan toinen toisensa toimintatavat, persoonallisuus jne. voi olla, että puhuminen jopa vähenee tai muuttaa muotoaan. Silti parisuhde saattaa voida ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiväthän kommunikaatio ja puhuminen ole sama asia. Puhuminen on kommunikaatiota, mutta kommunikaatiota on paljon muukin kuin puhuminen.
Tämä + se, että kaikki puhuminen ei ole kommunikaatiota.
Kaikki kommunikointi ei ole pelkkää puhumista.
Myöskin teot puhuvat puolestaan.
Puhuminen ja toisen kuuntelu; kyllähän ne ovat ihan perusta parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Mulla taas toisin päin. Esim. jos toinen oman stressinsä takia tiuskii ja äyskii minulle, haluan, että se asia selvitetään kunnolla, varsinkin jos vastaava tilanne toistuu aina kun hänellä on stressiä. Mä en halua vaan ohittaa sitä lyhyellä kuittauksella "sori kun tuskin, oon ollut vaan tosi väsynyt", koska mun kirjoissa oman pahan mielen purkaminen toisiin on todella rumaa käytöstä.
Olen eri, mutta aika lailla samaa mieltä aikaisemman kanssa.
Ei omaa pahaa mieltä saa purkaa toisiin, mutta on erittäin inhimmillistä, että tiuskasee huonosti nukutun yön jälkeen.
Mikään ei olisi kauheampaa, kun on jo valmiiksi väsynyt, niin toinen laittaa painetta kehiin, että asiasta pitäisi vielä puhua. Mitä ihmeen puhumista siinä on?Kun minä sanon toiselle, että väsyttää, niin se tarkoittaa, etten jaksa edes puhua.
Tiuskinnan kuunteleminen on raskasta ja kuormittavaa. Kyllä mä haluun toisen miettivän, miten puhuu väsyneenä ja miltä se musta tuntuu. Ehkä olen itse vielä väsyneempi mutta mun toimintatapaan ei kuulu purkaa sitä ulospäin ja itse väsyneenä tuntuu pahalta, jos toinen pitää inhimillinenä, että hän tiuskii.
Samaa mieltä. Siksi väsyneen kanssa ei kannata yrittää keskustella.
Korostan, että kirjoitin, että on inhimmillistä, että toinen _tiuskaisee_. Sana viittaa kertaluontoiseen tapahtumaan. Tietysti siinä tilanteessa voin sanoa ääneen, että minua väsyttää, enkä nyt jaksa miettiä noita asioita. Mutta käytännössä pitkässä parisuhteessa toinen tietää asian sanomattakin.
Sama
Jep. Mutta oikeastaan pointti ei ollut tiuskiminen. Kaikissa pitkissä parisuhteissa tulee vastaan tiettyjä toisen toistuvia puhe-tai käyttäytymistapoja,jotka hiertää toista. Tiuskiminen on vain yksi esimerkki monien joukossa ja siksi siihen ei kannata juuttua. Juuri nämä toistuvat tavat ja vuorovaikutuskuviot voi alkaa hiertää, jos niistä ei keskustella.
Näin on, mutta väitän, että kahdestaan puhuminen harvoin tuo lisäarvoa näihin kuvioihin. Tai se helpottaa, että toinen antaa syyn käytökselleen, ettei tarvitse tehdä olettamuksia, mutta ongelman vatvominen harvoin auttaa.
Asiat on puhuttu jo nuorempana, nyt liki 30 vuoden yhdessäolon jälkeen ymmärretään toisiamme jo liki ilman puhetta. Se on joskus ihan hämmästyttävää, miten toinen voikin ajatella just samaa.
Syvä huokaus. Kai tämä on taas joku typerä trolli. Kyllähän sen normaali aikuinen ymmärtää, että toimiva kommunikaatio ei tarkoita tilan täyttämistä loputtomalla puheella ihan mistä vaan. Aika usein tällaisissa suhteissa ne oikeat asiat jäävät käsittelemättä ja puheen porinalla voi peittää sitä, että mitään oikeaa yhteyttä ei ole. Toimiva kommunikaatio tarkoittaa sitä, että ymmärretään ja tullaan ymmärretyiksi. Hiljaisten ihmisten keskinäinen kommunikaatio voi toimia aivan loistavasti. He voivat olla täydessä synkassa keskenään. Suurempi ongelma se aidon kuuntelemisen puute on, ja kumppanit luulevat toistensa ajatuksista sellaistakin, mikä ei pidä paikkaansa. Toimimaton kommunikaatio johtaa esimerkiksi niihin tilanteisiin, joissa suhde loppuu toisen osapuolen mielestä muka yllättäen, kun kaikkihan oli niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt ihan samaa. Oma parisuhteeni pysyy kasassa vaikkei jatkuvasti analysoidakaan tunteita puhumalla. Toki sitten pitää avata suu jos on jotain kitkaa, etenkin sellaista mistä toinen ei tiedä. Mutta en jaksaisi sellaistakaan suhdetta, missä pitäisi aina juurta jaksain avautua syvimmistä tunnoistaan jos on jotain närää. Me molemmat tiedämme ilman powerpoint-esityksiäkin jos toinen on tehnyt jotain epämukavaa tai toiveet tai suunnitelmat eivät kohtaa.
Eksäni oli sellainen jatkuvasti tunteista mussuttava mies, ja omasta mielestäni se ei tuonut suhteeseen mitään lisäarvoa. Jos jokainen pieni eripura pitää aina alas istumalla setviä auki, mielestäni se vain pitkittää skismaa ja alkaa ottaa enemmän pattiin. Pienistä asioista pääsee yli ihan vaan jatkamalla elämää.
Mutta jokaiselle jotakin.
Tämmöiset vastaukset ovat niin taattua av-laatua. Kun sanotaan, että parisuhteessa toimiva kommunikaatio on tärkeää, niin se väkisin ymmärretään jonain tunteiden ylianalysointina kera power-pointien. Mitä hyvää kommunikaatiota sellainen muka on?
Sitten puhutaan aliarvostavalla sävyllä tunteista mussuttavasta exästä, koska itselle se ei tuonut mitään lisäarvoa. Eihän tässäkään ole kyse mistään muusta kuin toimimattomasta kommunikaatiosta. Kahden ihmisen tapa kommunikoida, ei kohdannut ja se aiheutti haasteita nyt jo entiseen parisuhteeseen. Eli juuri allekirjoitti sen, että toimiva kommunikaatio on tärkeä.
Ei, vaan se että joskus voi kommunikoida liikaa ja se tuhoaa suhteen.
Kirjoitin kommenttini sitä seikkaa silmälläpitäen, että kun esimerkiksi mediassa jauhetaan kommunikoinnin tärkeydestä, sillä viitataan nimenomaan puhumiseen ja sen määrään.
Powerpoint-esitys oli kuvaava kärjistys, varmasti tajusit sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Syvä huokaus. Kai tämä on taas joku typerä trolli. Kyllähän sen normaali aikuinen ymmärtää, että toimiva kommunikaatio ei tarkoita tilan täyttämistä loputtomalla puheella ihan mistä vaan. Aika usein tällaisissa suhteissa ne oikeat asiat jäävät käsittelemättä ja puheen porinalla voi peittää sitä, että mitään oikeaa yhteyttä ei ole. Toimiva kommunikaatio tarkoittaa sitä, että ymmärretään ja tullaan ymmärretyiksi. Hiljaisten ihmisten keskinäinen kommunikaatio voi toimia aivan loistavasti. He voivat olla täydessä synkassa keskenään. Suurempi ongelma se aidon kuuntelemisen puute on, ja kumppanit luulevat toistensa ajatuksista sellaistakin, mikä ei pidä paikkaansa. Toimimaton kommunikaatio johtaa esimerkiksi niihin tilanteisiin, joissa suhde loppuu toisen osapuolen mielestä muka yllättäen, kun kaikkihan oli niin hyvin.
Kiitos, tämä oli hyvä selvennys, vaikka trolli en olekaan. Ymmärretyksi tuleminen on hyvä määritelmä.
Mutta: jos ihmisillä on erilaiset kommunikointityylit, niin ei se ymmärrys lisäänny, vaikka puhuisi kuinka. Lyhytsanainen ei kuule lavertelijan pointtia, ja lavertelija ei saa lyhytsanaiselta irti mitään. Kommunikaation lisääminen ei välttämättä ratkaise mitään, koska ailloin vain toistetaan samoja sanoja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Seksi on todistetusti tärkein. Kun se loppuu, loppuu koko suhde ennemmin tai myöhemmin.
Jos puhuminen (muustakin kuin arjen pyörittämisestä) loppuu, loppuu seksikin. Minulle sanallinen vuorovaikutus kumppanin kanssa on yksi tärkein läheisyyden muoto ja kaiken juuri. Puhumisella ja kuuntelemisella viestitään, että olen kiinnostunut sinusta ja haluan tietää mitä ajattelet, olet hauska, haluan olla kanssasi tässä ja nyt.
Mutta muuttuuko se puhumalla? Meillä ei ole tapana tiuskia ja äyskiä toisillemme vaikka miten olisi stressiä.