Onko teillä muillakin niin, että kun ette keskity kunnolla - keskitytte oikeastaan paremmin. Kunhan pysyy vain tietoisena.

Olen huomannut kun en oikein pyri mihinkään suoritukseen, keskityn paremmin.
Yleensä kun lähtökohtana jonkin asian tekemisenä on ollut, että tämä on pakko oppia, minusta on tultava hyvä tai sitten ei tule mitään. Päätä alkaa särkemään ja ajatukset ovat paineiden vuoksi sekaisin. Sitten täytyykin heittää lusikka nurkkaan ja todeta, ettei minusta taaskaan ollut mihinkään.

Nyt kun olen paljon rennompi, sallivampi, ihan vain olemisen ilosta nauttiva ja ympäristöä tarkkaileva suurpiirteisesti, ilman mitään odotuksia tai kummempia ajatuksia, keskityn itseasiassa paremmin.
Esimerkiksi voin kuunnella englannin kielistä kirjaa, joka ei tullut ennen kuuloonkaan koska keskityin sanoihin, ajattelematta etten tajua mitään ja ajatukset laukkasi omiaan. Nyt vain kuuntelen, tiedostan ja ymmärrän. Ei ole mitään päämäärä, annan vain olla ja ymmärrän enkä kehittele ongelmia.

Mitä esimerkkejä voisi olla. Melkein tuo kaikkeen sopii. Ei kannata ajatella liikaa missään koska muuten menee ihan solmulle. Jos ajattelee kävelemistäkin liikaa kävellessään, alkaa tuntumaan, että jalat ei enää pysy aisoissa ja että kaikki katsovat olenko humalassa. Ihan mihin kohteeseen asettaa liikaa keskittymistä ja analysointia, menee itsellä ainakin vain vaikeaksi ja turhauttavaksi.

Otan sitten ihan rennosti, tiedostaen kuitenkin päämääräni mutta tuomatta siihen mitään turhia ennakkoluuloja ja odotuksia.