Meillä oli lapsena ollessani koiran ja ketun risteytys.
Meillä oli leikkaamaton tyttökoira jota ei oltu leikattu kun sille tuli vanhempien huomaamatta ensimmäinen kiima. Se oli ulkona koirankopissaan ja isosiskoni huomasi että pihalla oli kettu. Ennen kuin ehdittiin estää niin kettu meni koiramme luokse ja alkoi parittelemaan sen kanssa. Koiraa ei viety eläinlääkärille koska ajateltiin että ei se kuitenkaan raskaaksi tule mutta tuli se ja synnytti 4 pentua joista 1 oli elossa mutta 3 oli kuollutta. Se eloon jäänyt pentu eli meillä 7 kuukautta kunnes se kuoli. Myöhemmin ruumiinavauksessa sillä huomattiin että sillä oli monia epämuodostumia sisäelimissä kuten 2 munuaista, 3 keuhkoa, kohtu, munasarjat, emätin, kivekset ruumiinontelossa, penis ja sen kohdussa oli sen loiskaksonen joka oli muumioitunut sinne ja jolla oli esim. karvoja, osittain kehittynyt luuranko, ihoa, 2 silmää, muutamia hampaita ja 6 raajaa mutta esimerkiksi aivoja sillä ei ollut eikä muitakaan sisäelimiä.
Kommentit (13)
Ei ollu, koira ja kettu ei risteydy.
Asuitteko lähellä Tsernobyliä onnettomuuden aikoihin?
Kyllä sinne on joku saman lajin edustaja käynyt laittamassa rojut ränniin välissä.
Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Meillä oli lapsuudessani eläin jonka emon vanhemmat olivat kettu ja karhu ja isän vanhemmat susi ja ilves. Se itse sai poikasia esimerkiksi minulla olleen kesyn oravan, veljeni lemmikkivariksen ja pihallamme asuneen siilin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Liekö tuo mahdollista
Ei ole, tämä on vakitrolli joka yleensä sepittää tarinoita eri tavoin kadonneista, kuolleista tai kidutetuista sisaruksista. Tällainen eläinteema on vähän harvinaisempi, mutta tyyli täysin tunnistettava.
KOIRA JA KETTU EI RISTEYDY, JOTEN NYT OLISI AIKA LAITTAA NE HUUMEET SIVUUN JA JUODA PALJON VETTÄ. SEN JÄLKEEN VAIKKA SOHVALLE NUKKUMAAN.
Millainen sairas mieli voi kehittää mitään noin ällöttävää?
Teillä on ollut melkoinen eläintarha. Viimeksi satuilit jostain toisesta yhdistelmästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole mitään ihmeellistä. Meillä oli lapsuudessani eläin jonka emon vanhemmat olivat kettu ja karhu ja isän vanhemmat susi ja ilves. Se itse sai poikasia esimerkiksi minulla olleen kesyn oravan, veljeni lemmikkivariksen ja pihallamme asuneen siilin kanssa.
Kiitti päivän nauruista! 😂
Liekö tuo mahdollista