Turun hautuumaalla kulki tänään kettu!
Se oli laiha ja jotenkin likaisen oloinen. Ei juuri välittänyt meistä. Kykeni kiipeämään korkeahko kiviaidan yli kepeästi. Oletteko tehneet kivoja eläinhavainroja viime aikoina.
Kommentit (37)
Voi rusakonpoikasparat, jotka hiljaa kyyhöttävät piilossa odottamassa, että emo tulee imettämään.
Turun hautuumaalla oli toissakesänä linnunpoikanen piilossa hautakiven vierellä ja orava yritti käydä kimppuun. Emo oksalla huusi varoitusääntä, mutta ei tehnyt muuta.
Ajoin oravan tiehensä ja jäin vartioimaan vähäksi aikaa. Orava juoksi 50 metrin päähän puuhun. Lintuemo alkoi laulaa iloista viserrystä poikaselle merkiksi, että juuri nyt ei ole vaaraa. Poikanen vaihtoi hiukan paikkaa. En tiedä, miten sitten lopulta kävi, kun lähdin jonkin ajan päästä pois.
Ketut ovat kauniita eläimiä.
Talviturkki varmaan on tuuheampi. Näin kerran kapisen ketun talvella. Kyllä oli surkea näky.
Se kulki ensin sisään ortodoksisen hautausaluren portista ja sitten kiipesi aidan yli hautausmaan vanhalle puolelle.
Ap
Mä olen nähnyt kaupunkialueella kettuja ja supikoiria. Supikoirat on tosi söpöjä.
Minulla on bongaamatta paljon nisäkkäitä vielä. Ainakin on näkemättä karhu, ahma supikoira, Hilleri, lumikko ja ilves.
Lantraan viinaa mehulla niin tulee ketule sopivaksi.
Kettu on niin vinkeä eläin etten kestä.
Ei siis varmaan liity tähän kettuun, mutta tosiaan on hämmästyttävää, mihin hopeakettu on tältä palstalla hävinnyt.
Turhaa provoiluahan se oli ja ärsytti, mutta toden totta, häntä ei ole enää näkynyt, vaikka oli lähes jokapäiväinen ilmiö palstalla.
Hyvä huomio kyllä alkupään vitsinikkarilta. Mitäköhän hopeaketulle on käynyt.
Katsoin netistä kuvia ketuista. Siellä ketun kyllä olivat pörröisempiä kesäkuvissakin. Eivät myöskään noin laihoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin 2 kettua saman päivän aikana. Toisella oli sorsa suussa. Itä-Hgissä tämä.
Mietin ketun nähdessäni, mitä se parka saa syötyä jossain hautuumaalla. Ehkä tosiaan esim pesiviä lintuja
Jyrsijöitä, lähinnä myyriä.
Kettu ovat sööttejä, mutta niiden mukana leviää myyräekinokokkia marjoihin.
Sitä on jo Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.
Kun sitä on Suomessa, ei voi enää koskaan syödä turvallisesti marjoja kuumentamatta.
En kyllä tykkää nytkään syödä enää kuumentamatta, kun ei voi tietää, ovatko oikeasti suomalaisia, jollei itse poimi.
Miten mahtoi sille ketulle käydä, kun joku oli pelastanut lähiaikoina ja kun sitä ei saa pitää kotieläimenä, lopetus uhkasi.
Yrittivät saada sille jotain eläinpuistopaikkaa, mutta kuinka kävi.
Hölmöä, että Suomessa ei saa pitää lemmikkinä sellaista villieläintä, joka ei pärjää luonnossa.
Olen nähnyt ketun myös hautuumaan vieressä skanssin puoleisella reunalla.
Jolkotteli tyytyväisenä ja pissasi lähellä meitä. Erittäin kesy siis.
Kettu syö myös myyriä, hiiriä, rusakonpoikasia.