Minun tekisi mieli kuolla pois.

Itse olen ollut tilantessaa että olin valmis kuolemaan (lapseni kuolema sairaudesta johtuen). Terapian avulla olen selvinnyt niin että ymmärrän tänään miten arvokas asia elämä on. Ja todellakin haluan elää. Yritä päästä purkamaan tapahtunutta luotettavien ihmisten kanssa. En usko että sinä olisit tehnyt niin pahaa ettetkö voisi vielä jatkaa elämää. Tsemppiä ja halaus sinulle.

Muuten voit yhtä hyvin kuolla pois ja mennä helvetiin.

Terv. 45

Mies suostui muutama kuukausi sitten yrittämään lasta minun kanssani, kun näki, miten tärkeä asia minulle on. Aluksi mies vaikutti onnelliselta ja puhui siitä, mitä kaikkea haluaa tehdä sitten perheenä. Minä luulin, että mies tosiaan haluaa lapsen, niin kauniisti mies siitä lapsesta puhui.



Nyt minun kuukautiseni olivat myöhässä. Kun kerroin tästä miehelleni, sain vastaukseksi " no sepä kiva" sillä äänensävyllä, että tätä ei olisi kaivattu. Sitten mies alkoi murjottaa. Meillä on ollut vaikeuksia parisuhteessa, siitä kai se johtui. Pääasiassa olemme kuitenkin olleet onnellisia ja me olemme sopineet hyvin yhteen. Minun sydäntäni viilsi todella pahasti se, että mies ei ollut yhtään onnellinen tai toiveikas sen suhteen, että minun kuukautiseni olivat myöhässä, vaikka oli itse kehottanut minua jättämään pillerit pois, että voisimme aloittaa yrittämisen. Minä luulin, että mies olisi onnellinen. Niin paljon mies puhui siitä lapsesta hyvää.



Minä en päässyt yli tuosta. Koko ajan minulla on ollut sydämessä suunnaton paino. Tänään huomasin, että kuukautiseni ovat alkamassa. Mieleeni tuli heti, että mies on varmasti nyt suunnattoman onnellinen, kun ei tarvitse saada lasta minun kanssani, vaikka samalla tavalla mies oli yrittämisessä mukana ja minä olin uskonut, että mies haluaa sen lapsen.



Minuun kertyi suunnattomasti vihaa muutamassa sekunnissa. Kun mies huomasi, että kaikki ei ole hyvin, tämä tietysti kysyi, mikä minulla on. Minä huusin kaiken päin naamaa ja - minä en pysty kirjoittamaan... Itku tulee... Kun minä läimäytin miestä siinä vihassani... En nyrkillä, mutta avokämmenellä ylävartaloon. Huusin ja kävin päälle. Minä olin aivan kuin toinen ihminen siinä vihassani. Minä katosin jonnekin. Muutuin takaisin itsekseni vasta sitten, kun tajusin, mitä käteni oli tehnyt. Minä yritin pyytää anteeksi. Mies lähti eikä ole tullut takaisin. Minä en edes tajunnut lyöväni, ennen kuin olin jo lyönyt. Minä en ymmärrä...



Kunpa voisin ottaa takaisin... Minä en ole koskaan ennen lyönyt ketään. Minä olen äärimmäisen rauhallinen ja hyväntahtoinen ihminen. En kestä katsoa edes telkkarista muiden lyömistä. Nyt kuitenkin löin itse. Minä en ymmärrä, mitä tapahtui. Mitä vittua minä teen? Minä en koskaan ennen ole lyönyt, enhän minä edes kestä katsoa sellaista...



ap

Löitkö siis kovaa vai hakkasitko " vain" rintaan?

Mä luulen et sun olo paranee kun juttelette miehen kanssa kunnolla. Pyydät anteeksi ja mies voi kertoa todelliset ajatuksensa lapsenteosta. Ehkä sitä pelottaa tulla isäksi. Ei se ole helppoa.

Mitäs jos pistät sille nyt heti anteekspyyntöviestin siitä lyömisestä?

Katsokaapa ylen sivuilta inhimmillisestä tekijästä osa Vaiettu naiseus ja miettikää sen jälkeen onko naisella oikeus lyödä.



Mun mielestä ap on järki-ihmisiä.



Jos lyö miestään voi joskus pikaistuksissaan lyödä lastaan...

Ei siinä ole kuin käsivarren matka välissä. Erittäin tärkeetä käydä tilanne läpi ja sopia asiat ja hakea ammattiapua.



Ja te ketkä olette miestänne hormooni tai muissa huuruissa hakanneet ettekä edes osaa hävetä, menkää itteenne ja hakekaa apua.



Onko mies nössö, jos nainen hakkaa sitä mutta nainen uhri jos mies lyö.



Täällä ollaan kai jämähdetty muinaisiin kliseisiin ja asenteisiin.

Minä en oikeasti muista, miten kovaa löin. Muutenkin tuo tilanne on minulle vain pieniä välähdyksiä, ei tunnu edes todelta. Muistan sen, että löin suoran lyönnin avokämmenellä miehen ylävartaloon. En muista kaikkea kunnolla. Olin vihan sokaisema, siitä kai se johtuu, etten muista. Enkä edes tajunnut lyöntiäni, ennen kuin käteni osui mieheen. Silloin puhkesin itkuun ja yritin halata miestäni ja pyytää anteeksi. Mies käski päästämään irti ja lähti jonnekin.



Miehen kanssa ollaan tekstailtu. Mieskään ei olisi ikinä uskonut minusta. En minäkään. Pyysin äsken miestä tekstarilla kotiin. Ei ole vastannut. Saa nähdä, tuleeko.



Voiko tästä ikinä päästä yli? Minun silmäni ovat kipeät itkemisestä.

1: anna miehelle heti pesää

2: kehu kovaksi panomieheksi

3: osta huomenna yhden tähden jaloviina miehelle lohdutukseksi.



Näillä leppyy kovinkin karju ja pehmenee kovinkin parru.

Vierailija:

Ja kovaa, naamaan. Nainen voi lyödä, mies ei.

alkoiko ne ap:n menkat vai ei?

Sori jos siitä oli jo puhetta...

Mies ei ole ikinä tehnyt minulle mitään vastaavaa. On kohdellut hyvin, pitänyt kuin kukkaa kämmenellä. Järkyttyi minun lyönnistäni. Ei olisi ikinä uskonut minusta sellaista.

ap

Mieti mitä itse ajattelisit jos mies olisi lyönyt sinua...



Mutta koittakaa jutella oikeesti kaikesta. Kerro kuinka paljon lasta haluat ja kuinka paljon miestäsi rakastat ja kuinka pahoillasi olet ja blaablaablaa.

Ja koita ymmärtää miestä jos ei lasta halua vielä.



Tsemppiä. Koittakaa selvittää asiat.



Uskon kyllä että hormooneilla yhdistettynä suureen pettymiseen on joku osuus sun käyttäytymiseesi vaikka ei se lievennä tekoa, mutta kuitenkin.

Ja vielä olet noin järkyttynyt? Sorry vaan, en osaa muuta kuin nauraa. jos olisit raivonpuuskasi jälkeen huomannut että mies makaa henkitoreissaan kirves rinnassa niin sitten olisi ollut jo syytä kauhistua.

Toi oli kuule yleisinhimillinen reaktio. Se on geeneissä. Usko tai älä, tulet vielä läppimään niitä lapsiasikin samalla tavalla. Eikä se ole kauheaa. se on normaalia.

Ei tässä ole kyse siitä, kuinka paljon itse lyönti sattui. Tässä on kyse siitä, että minä menetin kontrollin täysin. Kävin päälle, löin. Olin suunnattoman raivon vallassa. Miestä on kaiken huipuksi hakattu ja potkittu edellisessä parisuhteessaan enemmän kuin tarpeeksi, vanhat arvet varmaan aukesivat ja se on minun syytäni :´(

ap

Ikävää jos miehelläsi on jotain vanhoja traumoja. ihmettelen vaan millainen tossu hän oikein on jos traumatisoituu jostain naisen hakkauksesta. Minun miehelläni on äiti joka hakkasi miestänsä paistinpannulla, mutta silti hän on kestänyt kuin mies kun minä olen käynyt raivon vallassa päälle.

Mies tekstasi äsken, että tulee kotiin, kunhan ehtii. Minä tuijotan melkeinpä koko ajan ikkunasta ulos. Jopa tätä viestiä kirjoitan niin, että katselen ulos ikkunasta, tuleeko miehen auto pihaan. Monta tuntiahan tuo on jo ollut poissa :( Uskaltaakohan sitä edes yrittää halata... Antaakohan se vieläkään koskea? Odotan miestä kuin kuuta nousevaa. Toivottavasti asiat saadaan selväksi...

Aivan tyhmä

Ja kovaa, naamaan. Nainen voi lyödä, mies ei.

Ja vielä, otan osaa jos olet sen ristiksesi saanut.

Miksi sen pitäisi olla niin? hyvä, että ap katuu ja varmasti voitte miehen kanssa vielä saada asiat kuntoon, mutta kyllä väkivalta on ihan yhtä paha asia, harjoittipa sitä sitten mies tai nainen. Ja ihan aiheesta ap kauhistui käytöstään, olisiko se sitten toivottavaa, että seuraavan kerran kontrolli menee esim. pienen koliikkivauvan itkua kuunnellessa?



Hyvä, että ap itsekin tiedostaa tilanteen vakavuuden, varmasti apua (jonkinlaista terapiaa tms.) voi saada, jos haluaa. naisen harjoittama väkivalta on turhaan vaiettu tabu, jota nämä hyssyttelijä-naureskelijat omalla vähättelevällä suhtautumisellaan pitävät yllä!