Mä olen menettänyt uskoni, mun usko kuoli jokin aika sitten.

Kärsimyksen valtava ongelma, jota tuskin kukaan pystyy ratkaisemaan ennenkuin ns. rauhan aika alkaa.

Tää Kujalla Leif Nummelan haastattelu on hyvä, tuubelta.

Vierailija kirjoitti:

Kärsimyksen valtava ongelma, jota tuskin kukaan pystyy ratkaisemaan ennenkuin ns. rauhan aika alkaa.
Tää Kujalla Leif Nummelan haastattelu on hyvä, tuubelta.

Ei tässä saarnat enää auta, ei tässä kukaan tai mikään ihminen auta. Kaikki mitä mä annoin Jumalalle oli turhaa. Ihan kaikki, mä en ole enää erämaassa, mä olen kuollut sisältä. Usko meni, nuoruus meni, kaikki meni. Ja minkä takia, tän surkean elämän takia? Huoh.

Miten yhtäkkiä voi havahtua Jumalan julmuuteen ?

Koko ajan tämä maailma on pyörinyt tietyllä tavalla.

Niille, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon, kärsimyksen ei pitäisi olla ongelma. Heille kaikki on sattumaa ja elämä vain ”lyhyt hämärä kahden pimeän välissä”.

Me elämme synnin turmelemassa maailmassa. Syntiinlankeemuksen jälkeen ei ole ollut ainuttakaan täysin tervettä ja ehjää ihmistä tai ihmisten yhteisöä.

Ihmisen suhtautuminen kärsimykseen, kipeisiin menetyksiin ja vakavaan sairastumiseen noudattelee usein tiettyä kaavaa. Eri vaiheet voivat kestää erilaisia aikoja, mutta tärkeintä on päästä  perille eli kohtaan viisi saakka.

Kieltäminen: En usko sitä. Minulle ei voi tapahtua tällaista

Viha: En ansaitse tätä, Jumala, tämä ei ole reilua.

Kaupankäynti: Jos parannat minut, teen puolestasi aivan mitä tahansa.

Masennus: Mitä väliä? Tilanteeni on toivoton.

Hyväksyminen: Minun täytyy päästä jaloilleni ja elää mahdollisimman täyttä elämää näiden rajoitusten mukaan.

Siinä muutama irrallinen ajatus kärsimyksen olemassaoloa selittämään.

Toivo elää.

Kiitos uskontovapaasta lapsuudesta ei ongelmia jumalien kanssa. Olen koko ikäni uskonut pärjääväni elämässä ja kaiken lopulta päättyvän hyvin. Lapsena en edes tiennyt mikä on Jumala. Vanhempani suojelivat minua kaikelta uskonnollisuudelta.

Onneksi olkoon. Ateismi on terveellistä itselle, yhteiskunnalle ja maapallolle.

Jumala ei ole olemassa sitä varten että yhdellä ainoalla ihmisellä on aina hyvä mieli, ja hyvä olo.  Se olisi hassua.  Hän olemassa mahdollistaakseen oman lohdutuksensa meille tuskankin yllättäessä.

Itsekkin olen "uskonkilvoitustaisteluja" käynyt, ja Jumalan käsiin antautuminen, ja Jumalan tahdon hyväksyminen vaikka sattuu, on tärkeä osa kristityn vaellusta.

Vierailija kirjoitti:

Niille, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon, kärsimyksen ei pitäisi olla ongelma. Heille kaikki on sattumaa ja elämä vain ”lyhyt hämärä kahden pimeän välissä”.
Me elämme synnin turmelemassa maailmassa. Syntiinlankeemuksen jälkeen ei ole ollut ainuttakaan täysin tervettä ja ehjää ihmistä tai ihmisten yhteisöä.
Ihmisen suhtautuminen kärsimykseen, kipeisiin menetyksiin ja vakavaan sairastumiseen noudattelee usein tiettyä kaavaa. Eri vaiheet voivat kestää erilaisia aikoja, mutta tärkeintä on päästä  perille eli kohtaan viisi saakka.
Kieltäminen: En usko sitä. Minulle ei voi tapahtua tällaista
Viha: En ansaitse tätä, Jumala, tämä ei ole reilua.
Kaupankäynti: Jos parannat minut, teen puolestasi aivan mitä tahansa.
Masennus: Mitä väliä? Tilanteeni on toivoton.
Hyväksyminen: Minun täytyy päästä jaloilleni ja elää mahdollisimman täyttä elämää näiden rajoitusten mukaan.
Siinä muutama irrallinen ajatus kärsimyksen olemassaoloa selittämään.

Olet sitten soveltanut Kubler Rossin suruprosessin viittä vaihetta tähän.

Itse en usko minkään uskontokunnan jumaliin. Raamattu on mielenkiintoinen elämänohjeineen ja niistä uhkuu vuosituhansien elämänviisaus ja ymmärrys ihmisen henkisestähyvinvoinnista, tosin pienellä twistillä. Ihan kuin muutkin uskonnot.

Kuitenkin koen täällä olevan jonkinlaisen yhteisen energian, luontoäidin , elämän, karman, rakkauden... Yksi sama energia, joka on meissä kaikissa ja joka ikisessä atomissa.
En sulje pois kuolemanjälkeistä tietoisuutta, mutta joka tapauksessa tämä elämä tässä ja nyt on ainut merkittävä asia mikä meillä on. En tiedä onko sillä merkitystä enää kuoleman jälkeen, mutta oli tai ei, tämä on kaikki mitä voi olla.

Hae ap apua (esim uskontojen uhrit). Olosi helpottuu kun ymmärrät että sinussa itsestäsi löytyy voima selvitä elämän tuomista asioista, etkä ole mikään jumalan heittopussi. 

Olen pahoillasi puolestasi. Mutta et selkeästi ole ateisti, koska pidät jumalaa julmana. Elämä aina ilman uskoa on ollut helppoa, mutta ymmärrät että jo olet uskonut jumalaan koko ikäsi, niin sen uskon menettäminen on vaikeaa. Uskontojen uhrit ry voi tarjota sinulle keskustelu apua. Ei elämä oikeasti ilman jumalia ole kamalaa, se on vain erilaista. Onnea sinulle!