Järkyttävän alkoholin huuruisen lapsuuden ja nuoruuden kokeneet aikuiset,millaisia

äidillä välillä VÄHÄN VAIKEAA.Tanjuska

teistä tuli?

ja hänestä tuli teiniäiti, joka kouluttautui myöhemmin.

ja nyt olen kunnollinen, koulutettu perheenäiti. =)

äiti lähti meidän lasten kanssa kävelemään kun olin 6v. Senkin jälkeen alkoholisti-isä on terrorisoinut elämäämme enemmän ja vähemmän.



Minusta tuli suht täyspäinen ;o) korkeakoulututkinnon suorittanut kahden ihanan lapsen äiti, jolla on terve suhtautuminen alkoholiin.

kouluttautunut, ja en mielestäni tee samoja virheitä lapseni kasvatuksessa. (en tarkoita alkoholia).



Alkoholia en pysty käyttämään ollenkaan. Mitä sanoisin... Olen selvinnyt hyvin toisaalta, mutta toisaalta ei mene päivääkään, etteikö tämä asia jollakin tavalla näkyisi omassa käytöksessäni tai olisi ajatuksissani. Kyllä se niin kova kokemus oli. En ole käynyt terapiassa, vaikka syytä ehkä olisikin.

en osaa suhtautua kai normaalisti alkoholiin, suutun heti ja tunnen itseni turvattomaksi jos mieheni ottaa enemmän kuin yhden oluen, saunaolut menee läpi ilman mun itkua ja suuttumista,siis yksi kappale, ei enempää,'



noin kerta vuoteen lähden itse otille, juon kunnon kännin mutta siten taas vuoteen en juo yhtään pisaraa,



en olisi miehen kanssa joka juo itsensä humalaan yhtään useammin kuin minä, enkä miehen joka juo iltakaljoja!!



Tänä päivänä en ole äitini kanssa oikein väleissä, kohteliaasti kyllä tervehdin tms mutta se on siinä, vihaan häntä, kunnon katkeruus siis, lapsiani annan hänen tavata päivällä mutta en koskaan ikinä yökylään,



olen puhunut terapiassa lapsuudestani ja nuoruudestani, eipä auttanut vihaan ja katkeruuteen jota tunnen.

Lapsuus ja nuoruus kuluivat sellaisessa menossa, että nykyään kun sitä ajattelee, niin välillä ei itsekään usko.



Mielestäni olen ihan täyspäinen ja sitä on moni muukin erikseen sanonut ja korostanut. Olen tehnyt aikalailla samat virheet ja järkiintynyt aika lailla samoissa paikoissa kuin muutkin kasvavat ihmiset.



Alkoholia käytän todella harvoin, otan helposti liikaa ja sitä inhoankin sitten yli kaiken, se on niin mielettömän typerää touhua. En kai jotenkin osaa käyttää sitä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Lasteni nähden en juo koskaan tietenkään.



Suhtaudun kaikkeen siihen mitä tapahtui oikeastaan aika tyynesti. Shit happens ja se siitä. En ole menneissä rypevää tyyppiä, joka on luonnon lahja minulle:)

Hmmm...Millainen minusta tuli...?



Noh, siihen en varmastikaan pysty itse vastaamaan, mutta pitkälti on varmasti käyttäytymiseeni vaikuttanut.

Olen ehkä suorasukaisempi ja suorasanaisempi.En häpeä sanoa asioita ääneen ja olen kasvanut kyllä puoleni pitämään.Huolen itsestäni olen kuitenkin kantanut jo varmasti reilusti alle 15vuotiaasta ja maailman näkemys on joutunut olemaan jo aikaisin hyvin erilainen kuin "normaalinuorella". Joskus jopa ihmettelen onko nuoret todella niin elämän todellisuussokeita...

Jotkut ihmiset saattavat pitää loukkaavana, mutta sitä en tarkoita....Kaikki eivät vain tiedä, eivätkä siksi osaa ymmärtää...



En koskaan ole halunnut kailottaa ja ylpeillä mitenkään sillä mistä lähtökohdista olen, mutta jotkut sanoneet vahvaksi kun kuulleet taustastani...Lähes leuka pudonnut ja syvä sääli paistanut suoraan silmistä, siksi en siitä piittaa puhua.Mutta monessa tapauksessa myös ymmärrys ja käyttäytyminen minua kohtaan muuttuneet huomattavasti.Koska kotiolot vainoavat aina ja jokapäiväisessä elämässä vaikka kuinka yrittäisin kasvaa siitä pois.



Muutin heti ammattikoulun päätyttyä pois kotikaupungista verijuurilleni tänne etelä-pohjanmaan "rauhaan".

Nyt elän onnellisena mieheni kanssa ja esikoista odottelen.Oma perhe kasvamassa ja oma elämä käynnissä.



Oma käyttäytyminen alkoholiin...Hmm....

En karta,en vihaa...Juon joskus itsekin(en toki nyt odottaessa!!!!) mutta kohtuudella.Silti olen huomannu saavani inhon väristyksiä "hyvin" juopuneista vanhemmista miehistä jotka tulevat jotain sönkkäämään ja saatan muuttua hyvin kylmäksi, mutta SILTI jopa minulla ja miehelläni on erilaiset käsitykset ja ymmärryskynnykset erinäisiä alkoholi/työttömiä ihmisiä kohtaan ja tästä keskustellaan usein.Ja MINÄ olen se suvaitsevaisempi....???(mieheni hyvästä helluntailaisesta perheestä, itse ei kuulu kirkkoon eikä uskontoihin ja juo myös normaalisti alkoholia)



Olen oppinut yrittämään ymmärtää erilaisia suhtautumisia eri asioihin ja kunnioitan mahdollisimman hyvin muiden mielipiteitä.



En sitten tiedä mitkä asiat vaikutusta lapsuudesta, mutta näin koen itse...



Ehkä jotkut moisessa eläneet myös kaipaavat sääliä mutta minun mieleipiteeni on:

ÄLÄ IKINÄ (SÄÄLI) JA VOIVOTTELE TÄLLAISEN IHMISEN KOHTALOA, ÄLÄKÄ KYSELE LIIKAA!!! Kyllä siitä itse kerrotaan jos halutaan, monet haluavat unohtaa koko asian, vaikka tosiasia on että sitä kantaa mukanaan aina...



*säälin näkee silmistä, samoin kunnioituksen*

Olen luonut itselleni hyvän elämän. Tiedän ainakin, mitä en halua ja millaista elämää en halua elää.

Ja suhtautuminen alkoholiin. EVVK koko aine. Lasin viiniä voin joskus ruoan kanssa ottaa joskus, mutta kun en oikeastaan koko aineen mausta välitä niin sekin on jäänyt viime vuosina.

Äitini on alkoholisti, hänen isänsäkin oli ja kuoli viinaan. Itse olen lähes absolutisti. Otan kysässä lasin viiniä ruuan kanssa jos tarjotaan, max pari kertaa vuodessa. Inhoan viinaa enkä halua sitä kotiini. Se on piru, joka pilaa elämän.



Välit äitiin viileät ja muodolliset, ei minkäänlaista luottoa.



Itsellä 3 lasta enkä esimerkiksi voisi koskaan antaa lapsia hoitoon hänelle.



Sääli.

Kouluttauduin hyvään ammattiin, joksi halusin jo pienenä.

Minulla on ihana perhe, ihanat lapset. Ja lapsillani myös nykyään raitis ukki!

Koulussa ja työelämässä on aina mennyt hyvin. On akateeminen koulutus, hyvä työpaikka, jossa viihdyn ja palkka riittävän hyvä.



Ihmissuhteissa oli pitkään ongelmia. Olin epävarma poikaystävien tunteista ja testasin heitä rankemman päälle, haastoin riitaa, ym. Suhteet loppuivat yleensä lyhyeen. Olin luonteeltani epävakaa ja aika vaikea kumppani suhteessa.



Onneksi tapasin mieheni, joka kykeni rakastamaan niin paljon, että "testaamisesta" päästiin yli ja opin luottamaan hänen tunteisiinsa. Ensimmäinen vuosi oli kamala, enkä tiedä miten tuo jaksoi rinnallani. Siitä eteenpäin onkin mennyt hyvin.



Silti muutama vuosi sitten ahdistuin jostain syystä epämääräisesti ja tarvitsin terapiaa. Se auttoi, ja tunnen päässeeni eroon lapsuuden ja nuoruuden taakasta. Välit äitiini ovat hyvät (hän erosi lasten muutettua kotoa väkivaltaisesta alkoholisti-isästäni), mutta isääni en ole yhteydessä.

sain teininä lapsen yms. Lapsen isä oli alkoholisti.



Nyt olen raitistunut ja lapsen kanssa menee hyvin. Nykyinen ukkoni on kunnon



mies.



Meillä oli sekä isä, että äiti lapsuudenkodissani alkoholisteja ja väkivaltaisia.



Myös insestiä kännissä tapahtui/meinasi tapahtua.

käytän itse suht reilusti ja mieheni myös, mutta ongelmaksi en menis tätä käyttöä viel sanomaan.

ehkä niin näkyy eniten, et kun itse ei oo elänyt lapsuutta ollenkaan. niin on jokseenkin vaikea kasvattaa omia lapsia, kun ei ole olemassa mallia miten kasvattaa..

Onneksi vaihdoin piirejä totaalisesti peruskoulun jälkeen!

Minulla on äiti alkoholisti ja isä suurkuluttaja. Lapsuudessani äiti oli aina humalassa, isä iltaisin ja viikonloppuisin. Rahaa oli vain viinaan, me lapset käytimme toisilta perittyjä vaatteita tai minä ompelin niitä itse äidin vanhoista, harrastuksiin ei ollut rahaa eikä mihinkään muuhunkaan. Itse huolehdin itsestäni ja myöskin pikkusisaruksistani. 15 vuotta nuoremman, raskauden aikaisen alkoholinkäytön takia vammautuneen pikkusiskon olen käytännössä kasvattanut kokonaan.



Minusta tuli ulkoisesti hyvin menestynyt. Olen korkeasti koulutettu ja arvostetussa ammatissa, minulla on hyvä mies ja kolme ihanaa lasta, iso itse hankittu omakotitalo, kesämökki ja perheessä kaksi autoa jne...



Sisälläni kannan kuitenkin lapsuuden arpia ikuisesti. Olen luonteeltani ja käyttäytymiseltäni jossain määrin arvaamaton, äkkipikainen ja suorasanainen enkä paljon välitä mitä muut minusta ajattelevat. Ne ovat ominaisuuksia joiden takia selviydyin vaikeasta lapsuudesta ja sain pidettyä elämäni suunnan kunnossa, mutta ne ovat myös ominaisuuksia joiden takia elämä on ajoittain hankalaa ja vaikeaa. En osaa luottaa ihmisiin, vaan pyrin tekemään kaiken itse ja varmistelemaan. Ihmissuhdetaitoni ovat vaatimattomat: En osaa käyttäytyä aina tilanteen mukaisesti (koska minua ei kukaan ole koskaan opettanut käyttäytymään ja koska itse tarvitsin lapsuudesta selviytymiseen ihan erilaisia taitoja), minun on vaikea kommunikoida sekä esimiesten että alaisten kanssa (koska olen joutunut perheessäni opettelemaan ihan erilaiset kommunikaatiotaidot), en osaa näyttä ihmisille arvostustani, laukoa kohteliaisuuksia tai puhua small talkia (koska niitä ei ole minulle opetettu enkä ole koskaan sellaisessa seurassa lapsena ollut).



Olen huomannut että tällä taustalla on oikeastaan aika vaikeaa elää "menestyvässä maailmassa". Olisi varmaan paljon helpompaa heittäytyä alkoholistiksi itsekin. Monissa tilanteissa pitäisi puhua lapsuudestaan, nuoruudestaan tai vanhemmistaan kevyttä small talkia, kertoa hauskoista sattumuksista, juhlapyhien traditioista tai vanhempien harrastuksista. Mutta eihän minun lapsuudestani, nuoruudestani tai vanhemmistani puhuminen ole soveliasta, sehän pilaa tunnelman välittömästi! Niinpä ainut vaihtoehto on usein olla hiljaa tuppisuuna ellei puheenaiheen vaihtaminen onnistu helpolla - silloin minusta tietysti välittyy kovin ankea ja vaisu vaikutelma. Pahinta on jos joku erehtyy kysymään minulta jotain, silloin on pakko mumista jotain ympäripyöreää. Jopa ihmisten arvostus tuntuu usein määräytyvän sen mukaan kuinka hienon kartanon suku omistaa tai minkä alan professoreita kenenkin vanhemmat ovat. Ja kun minä olen sitä mieltä että on paljon "hienompaa" ponnistaa menestykseen surkeista lähtökohdista kuin valmiiksi siloitellun polun kautta - mutta eihän sitä voi ääneen sanoa.



Jos on elämä vaikeaa menestyneiden ihmisten kanssa on se vielä vaikeampaa niiden kanssa jotka eivät ole menestyneet. Koska itse olen saavuttanut jotain, olen huonommin menestyneiden silmissä kuitenkin se "hyvinvoiva riistäjä-kapitalisti, joka on saanut elämässään kaiken". Minua siis kadehditaan, vähätellään ja morkataan. Näidenkään ihmisten seurassa ei ole soveliasta puhua juuri mitään. Jos erehdyn mainitsemaan ammattini, on se leuhkimista ja toisten yläpuolelle asettumista. Jos puhutaan asumisesta, autoista tai matkustamisesta, niin minun ei ole soveliasta osallistua keskusteluun ainakaan omilla kokemuksillani, koska se on ylpeilyä ja leveilyä. Omille lapsilleenkaan ei saisi yrittää järjestää yhtään parempia olosuhteita kuin itse on saanut, koska se on nousukasmaista ja naurettavaa.



Tunnen siis itseni väliinputoajaksi joka paikassa, en edelleenkään kuulu minnekään. Ainut toiveeni on että lapsilleni voisin tarjota tasapainoisemman elämän kuin mitä omani on.

Käytän sitä harvoin ja kohtuudella. Lasten nähden ei meillä olla humalassa, joskus juhlissa saatetaan yksi lasillinen viiniä ottaa. Ehkä noin kerran kuukaudessa saatamme avata miehen kanssa viinipullon puoliksi lasten mentyä nukkumaan. Työhön liittyvillä reissuilla saatan ottaa alkoholia enemmän, näitä reissuja on pari kertaa vuodessa. Omasta alkoholinkäytöstäni kyllä huolestun herkästi taustani vuoksi. Yhdellä työreissulla tuli kerran juotua kolmena päivänä peräkkäin itsensä humalaan ja niistä viimeisenä niin etten muistanut illasta enää mitään. Sain niin kauhean morkkiksen tapahtuneesta, etten vuoteen koskenut alkoholiin puolikasta viinilasillista enempää.



Ja kyllä minustakin humalaiset ovat vastenmielisiä ja erityisen vastenmielisiä ovat ihmiset, jotka ovat humalassa lasten nähden ja kanssa.



t. 23

En vain jaksanut kirjoittaa kaikkia ajatuksiani.



-17

Yhdellä työreissulla tuli kerran juotua kolmena päivänä peräkkäin itsensä humalaan ja niistä viimeisenä niin etten muistanut illasta enää mitään. Sain niin kauhean morkkiksen tapahtuneesta, etten vuoteen koskenut alkoholiin puolikasta viinilasillista enempää.

t. 23

Sanoit ensimmäisessä viestissäsi, ettet oikein hanskaa small talkia ja toisen kiittämistä, jotain käytössääntöjä jne. Mieheni kasvoi perheessä, jossa oltiin alkoholin suurkuluttajia. Ja joskus olen ihan raivoissani, kun mieheni - muuten niin mahtava mies - ei osaa käyttäytyä, kun olemme isommissa pippaloissa. Hän osaa puhua ja toimia, eikä ole ujo. Mutta silti jurottaa, kun pitäisi "edustaa".

Itse olen kasvanut perheessä, jossa alkoholin "suurkäyttöä" on kaksi paukkua/olutta perjantai-iltana. Silti olen omasta alkoholinkäytöstäni tosi huolissaan. Olen huomannut, että pidän nousuhumalasta, päihtymisen tunteesta. Rajoitan tosi rankasti alkoholin käyttöäni. En juo enää työpaikan juhlissa enkä missään, missä voisin repsahtaa ja sitten ois aamulla morkkis. Otan kyllä lasillisen tai kaksi ruoalla tai joskus iltasella siiderin ihan huvikseen. Mutta en sen enempää. Kahden lasillisen jälkeen tulee tosi helposti otettua se kolmas, joten en yleensä edes pidä alkoholia kotona, ettei tulisi kiusausta.