Mikä aiheutti avioeronne?

Naisesta tuli virkamies.

Puolisoni joutui asumaan hoitokotiin, kun en jaksanut häntä hoitaa enää. Pari vuotta meni ja otin eron, koska avioliittomme ei enää ollut avioliitto kuten minä sen ymmärrän. Tuntui ja tuntuu pahalta, mutta meillä on täällä vain yksi elämä.

Ex-vaimolla loppui kummasti seksihalut, kun lapsiluku oli täynnä. Sitten parisuhdeterapiassa vain totesi, ettei häntä ole seksi kiinnostanut oikeastaan koskaan, eikä hän tunne mitään tarvetta sille. 

Avioliiton jälkeen vaimo alko lihomaan niin pirusti eikä enään välittäny itsestä, taikka seksistä. Erohan siitä nopeesti tuli.

Todettiin, että meille keskenämme toimii ystävyys paremmin kuin parisuhde. Kymmenen vuoden liitto vaihtui hyvään ystävyyteen, joka on jatkunut jo vuosia. Se vaati toki todella paljon keskustelua ja asian käsittelyä, mutta nyt jälkikäteen sanoisin, että kannatti. Exäni on ihana ihminen ja yksi läheisimmistä ystävistäni, ja se on minusta tosi hieno asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että pikkulapsiajan jälkeen ei seurannutkaan meidän aika vaan vaimon aika. Edelleenkään ei ollut aikaa parisuhteelle kun oli niin kiire harrastaa ja käydä tyttöjen illoissa sekä rakentaa uraa. Tunsin itseni sivulliseksi omassa perheessäni. 

Tämä, ei olla erottu mutta ei ollut kaukana. Juuri noin meillä meni 5-6 vuotta viimeisen lapsen syntymän jälkeen.

Vasta kun aloin puhua vaimolle, että minäkin haluan kokea olevani haluttu ja olen miettinyt pettämistä. Olin tehnyt lasten ja vaimon eteen kovasti töitä ja hän kohtelee minua kuin ilmaa. Keskittyy vain omiin juttuihinsa.

Jos olisin kohdellut vaimoa samoin kun hän minua, olisi ero tullut jo vuosia sitten. Olen nyt katkera, koska menin hänen kanssaan naimisiin ja hänen kanssaan halusin tehdä mukavia asioita, mutta hän laittoi kaikki muut minun edelle noiden 5-6 vuoden aikana. Tai oikeastaan jobaikaisemmin, mutta minusta tuntui, että vaimo oikein inhosi minua noina vuosina.

Nyt kun olen epäillyt häntä pettämisestä, onkin juna kääntynyt parempaan suuntaan. Outoa. Henkisesti ei ole helppo unohtaa tota vuosien kaltoin kohtelua. Vaimo odottaa nyt, että kaikki olisi hyvin. Ei halua puhua menneistä. Ei kaltoin kohtelua viikoissa sulata.

Jos tuon avioliiton aiot saada toimimaan, on kyllä paljon työtä edessä. Vaimosi pitää nyt ihan oikeasti käsitellä tuo asia ja yrittää tosissaan. Vastuuta häntä. Jos hän ei yritä, lähde ihmeessä kävelemään, ilman turhia selityksiä tai yrittämistä.

Väliin tuli elämä. Olimme kumppaneita, huumorimme kohtasi, seksiä usein ja hyvää kummankin mielestä. Kun kumppanini ei ollutkaan 24/7 ykkösprioriteettina, löytyi naapuri, jolla oli aina aikaa. Jälkeenpäinkin olen ihmetellyt, miten ihminen viitsii tyrkyttäytyä, jos lapsi on vakavasti sairaana tai minä töissä. 

Meillä minä tein aloitteen eroon - jota mieskin tosin varmaan halusi lopulta. Huonosti oli mennyt vuosia: ei yhdessäoloa, seksiä tai läheisyyttä (tai kerran vuodessa lähes koko 10 v suhteen), riitoja, mies kohteli epäkunnioittavasti (haukkui synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi hulluksi ja surkeaksi äidiksi, kertoi ettei kukaan minua tule huolimaan, edes vanhempani eivät minua ole koskaan rakastaneet) jne. Yritin useasti keskustella ja ehdottaa terapiaa. Mies jätti tulematta. Erosta olin puhunut jo vuosia kunnes en enää pystynyt olemaan kotona. Ehkä taustalla oli myös se fakta, että emme olleet alussakaan toisillemme oikeat. Intohimo puuttui.

Eroseminaarissa olin ”lähtijänä” harvinaisuus. Lähes kaikilla ”jätetyillä” naisilla eron syy oli miehen uskottomuus. Tyypillisesti mies oli löytänyt uuden ja lähtenyt sen enempää keskustelematta.

Tinder-deiteillä kuuntelin miesten tarinoita. Jos taustalla oli naisen eropäätös, niin se johtui mm.

riitelystä, erilleen kasvamisesta jne. Tosin harva mies varmaan deiteillä paljastaisi vaikkapa pettäneensä.

Uskon, että naiset lähtevät onnettomasta suhteesta ja miehet vasta kun ”lääkkeeksi” siihen on löytynyt uusi. Kovin moni pienen lapsen isä ei lähde ns. tyhjän päälle.