Väittelystä nauttivat ihmiset
Minkälainen ihminen nauttii ilman puhdistamisesta väittelyin?
Kommentit (34)
Monenlaiset. Varmaan sellaiset joilla voi olla hyvä argumentteja. Tai osaavat jyrätä toista.
Yliopistolla väittelevät eivät välttämättä ole hyviä väittämään asioita. Voivat olla sellaisia, jotka eivät ole keksineet muuta työtä tai joita esim. käytännön toimistotyö tai muu työ, jossa pitää saada päivittäin tulosta aikaan ei houkuttele. Sitten voivat kertoa väittelevänsä tulevaisuudessa.
Osa väittelevistä voi olla ilman mitään ennakkotietoa asiasta. Joitain jopa ohjaajat bongaavat mukautumiskykyisen, viehättävän tai muun oloisina. Sitten ehdottavat, mistä toinen voisi väitellä, ja toinen voi suostua. Jo sitä ennen, myöhemmin tai samaan aikaan voivat ehdottaa mukautuvalle työsuhdetta ja toinen voi suostua.
Täällä 80 % kuuluu tuohon kategoriaan.Koko ajan kuin vastarannan kiisket ja jos ei muu auta, tulee Venäjän trollit ja persukset tyrkylle.Niin kehittymätöntä ja lapsellista.
Ihmiset, jotka haluavat kuulla toisen mielipiteen ja ovat kiinnostuneita toisten ajatuksenjuoksusta. Ei se mitään oman mielipiteen jyräämistä ole vaan intensiivistä keskustelua.
Nautin väittelytilanteista silloin, jos osallistujat pysyvät asiassa eli eivät rupea solvaamaan eri kannalla olevia huomatessaan olevansa heikoilla.
En kylläkään pidä väittelyä "ilman puhdistamisena".
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Pätijä, vänkääjä, huomionhakuinen ja narsistinen.
Ei se mitään ilman puhdistamista ole ellei sitten oman paineen. Itse en pidä vänkääjistä; keskustelusta kylläkin. Monet jyrät juuri vänkäävät kovasti ilman suurtakaan ymmärrystä.
Sellaiset joilla on yliopisto-opinnot käymättä ja salaa haaveilevat siellä opiskelusta.
Väittelyhän on yksi normaali keskustelutapa. Kuullaan toisen osapuolen mielipiteet ja keskustellaaan (väitellään) niistä. Eli miksi jokin asia on x tai y, mutta ei voi olla z, kuten toinen totesi jne.
Ei se ole mikään "ilmaa puhdistava" minusta, vaan yksi tapa keskustella asioista.
Tätä ihmisyyppiä en jaksa sekuntiakaan. Kyse on lähes aina tarpeesta päteä ja olla oikeassa. Keskustelu on ok, väittely/vänkääminen lähinnä vastenmielistä ja totaalinen turn off.
Minä rakastan väittelyitä! Mikään ei ole sen mukavampaa kuin väitellä pillerin perusteellisesti jostain asiasta jonkin sellaisen kanssa joka on eri mieltä kun minä, mutta osaa perustella kantaansa kunnolla.
Tyhjän vänkääjien kanssa ei jaksa väitellä tietenkään, sellaisten jotka eivät kuuntele toisen näkemystä eivätkä osaa perustella omaansakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa rasittavalta
Ja on sitä myös 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa rasittavalta
Ja on sitä myös 🙄
Varmaan raskasta elää, jos kaikki eri mieltä jostain olevat ja kantansa perustelevat (kysyessä tai osana small talkkia esim.) ovat "rasittavia tyyppejä". :D
Raskasta, narisistista seuraa. Ihmisenä ikuinen pätijä.
Tässä vastauksissa näemmä monilla on harhaluulo että väittely olisi sama asia kuin inttäminen tai päteminen asiasta kuin asiasta muuten vain.
Vierailija kirjoitti:
Minä rakastan väittelyitä! Mikään ei ole sen mukavampaa kuin väitellä pillerin perusteellisesti jostain asiasta jonkin sellaisen kanssa joka on eri mieltä kun minä, mutta osaa perustella kantaansa kunnolla.
Tyhjän vänkääjien kanssa ei jaksa väitellä tietenkään, sellaisten jotka eivät kuuntele toisen näkemystä eivätkä osaa perustella omaansakaan.
Mulla ihan sama. Mikään ei ole parempaa kuin nokkelasti ja hyvin argumentoiva ihminen, jolla on oikeasti syvällistä tietoa "puolustamastaan" asiasta. Väittely pysyy aiheessa, eikä kumpikaan lähde henkilökohtaisuuksiin tai ala riitelemään. Parhaimmillaan kummankin ajatusmaailma avartuu jo löytyy jonkinlainen konsensus.
Väittelylle on aikansa ja paikkansa. Joskus olen ollut ihan puulla päähän lyöty, kun uusi tuttava on yrittänyt aloittaa kanssani jonkinlaista väittelyä elämänvalintoihini, kiinnostuksenkohteisiini, ammattiini tms. liittyvistä aiheista. Kyse oli siis henkilöstä, jota yritin tapailla eli jonkinlaista romanttista kiinnostusta oli ilmassa.
Tilanne oli hämmentävä, koska itse olin liikkellä avoimin mielin ja halusin tutustua. Tämä toinen sen sijaan alkoi vängätä, yritti "haastaa" minua ja kutsui sitä "väittelyksi". Melko tilannetajutonta mielestäni.

Kyllä. Turn off - kuten joku tuolla mainitsikin. Ihan painuvittuun - materiaalia parisuhdemielessä. Tai edes seksiseuraksi.
Vierailija kirjoitti:
Väittelylle on aikansa ja paikkansa. Joskus olen ollut ihan puulla päähän lyöty, kun uusi tuttava on yrittänyt aloittaa kanssani jonkinlaista väittelyä elämänvalintoihini, kiinnostuksenkohteisiini, ammattiini tms. liittyvistä aiheista. Kyse oli siis henkilöstä, jota yritin tapailla eli jonkinlaista romanttista kiinnostusta oli ilmassa.
Tilanne oli hämmentävä, koska itse olin liikkellä avoimin mielin ja halusin tutustua. Tämä toinen sen sijaan alkoi vängätä, yritti "haastaa" minua ja kutsui sitä "väittelyksi". Melko tilannetajutonta mielestäni.
Apua 😅
Tuskin mikään on ahdistavampaa kuin ”haastajat”. Tuollainen jos tulisi treffeillä vastaan, ilmoittaisin varmaan haastavani seuraavaksi käräjille ellei häivy tasaiseen tahtiin.
Nopea, sanavalmis ja omaan asiaansa voimakkaasti uskova.