Ihan hirveän paska olo pojan takia.

Vierailija kirjoitti:

Onpa syyllistävä otsikko... Ei näin.

Eiköhän se ole parempi että ap kertoo sen täällä anonyymisti kuin suoraan omalle lapselleen... Ei ap ole ainoa äiti joka on väsynyt. Ei siitä pidä tuntea huonoa omaatuntoa. Tsemppiä ap.

Olen samaa mieltä tuosta, että itse voi ja pitää ottaa yhteyttä lastensuojeluunkin, jos koulun, päiväkodin, neuvolan tai mihin ikinä tahon tukitoimet ei riitä tai jos väheksyvät vanhemman jaksamista. Apua pitää saada kun sitä pyytää ja tunnustaa oman riittämättömyytensä tilanteessa. On se vaan kumma se sellainen, että täällä kun oman riittämättömyytensä ja jaksamattomuutensa tunnustaa niin kuraa tulee niskaan kommentoijilta. Tämmöinenhän ei millään tavoin auta kyselijää edistämään ja parantamaan tilannetta. Lähipiirissäni esim. Nepsy-lapsia ja apua on oikeasti saatavissa. Kunhan vain tilanne tule oikeiden tahojen tietoon. Älä luovuta vielä! Tiedän kyllä että vanhempi helposti saattaa syytellä itseään, mutta sellainen ajatus pitää karistaa niskastaan, jotta jaksaa lapselleen hakea apua.

Eikö pojan olisi mahdollisuus päästä johonkin erityisluokalle?

Erityiskoulu voi auttaa.

Ap hae rohkeasti apua. Jaksamista ❤️

Pyydä perheellenne lisää apua!

Tee lastensuojeluilmoitus, se oikeasti on hyvä tukitoimi kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa. Silloin niihin reagoidaan kokemukseni mukaan nopeammin kuin perhe itse tekee sen. Hae apua nyt, sillä tilanne ei tule helpottumaan murrosiän iskiessä päälle. Pyydä myös koulusta tukea tilanteeseen, kysy neuvoa kuraattorilta ja pyydä koulupsykologin tutkimuksia.

Olen opettaja yläkoulussa ja minulla on valitettavasti liian paljon kokemusta peroonallisuushäiriöisistä lapsista, joiden kanssa ongelmat räjähtävät käsiin yläkoulun aikana. Kyse ei siis ole ollut mistään "lapsi on vaan hieman haastava"-tyyppisistä tilanteista vaan selvästi "normaalista" poikkeavasta käytöksestä. Avun saanti vain on turkasen hidasta! Mitä nuorempana avun saa, sen parempi.

Erityisluokkiin ei pääse, jos ongelmat eivät ole oppimisessa vaan käytöksessä! Näin valitettavasti on ollut jo pitkään...

Toiminnanohjausvaikeudet ja haasteet sosiaalisissa tilanteissa voivat liittyä nepsy-häiriöön. Apua on saatavilla, mutta ensin on selvitettävä oireiden juurisyyt jotta apu osataan kohdentaa oikein.

Ensiapuna ehdotan kuvien hyödyntämistä toiminnanohjauksen tukena. Jos esimerkiksi suurin haaste on iltatoimienhoitaminen, teette kuvallisen ”luku-järjestyksen” eri vaiheista paikkaan missä se on lapselle helposti tarkistettavissa. Alkuun teette vaiheet läpi yhdessä, kuitenkin siten että pyydät että lapsi itse käy tarkistamassa mitä tulee seuraavaksi. Kun tämä sujuu hyvin yhdessä, voit vastuuttaa lasta hieman omatoimisemmin huolehtimaan iltatoimista kuvien tuella. Muistuttelua edelleen tarvitaan, se ei ole epäonnistuminen. Kehu ja kannusta paljon, jätä epäonnistumiset mahdollisimman vähälle huomiolle. Kannattaa miettiä mikä asia toiminnanohjauksen puutteessa on se eniten arkea häiritsevä, ja keskittyä sen harjoittelemiseen. Yksi asia kerralla siis harjoitteluun, ja muuhun ei niin paljoa kiinnitetä siinä vaiheessa huomiota.

Moni lapsi motivoituu palkitsemisesta. Voitte tehdä harjoittelun tueksi taulokon, johon lapsi voi onnistumisilla kerätä esimerkiksi tarroja. Sovitte etukäteen montako tarraa on kerrytettävä ennalta sovittua palkkiota varten. Palkkio kannattaa miettiä yhdessä siten, ettei se ole teille kohtuuton järjestää ja se on kuitenkin lapselle riittävän motivoiva. Esimerkiksi jokin kiva yhteinen tekeminen, mitä muuten ei arjessa tule jatkuvasti tehtyä. Vaikka uimahallissa käynti, tai yhteinen peli-ilta. Tavoite ei saa olla liian vaikeasti saavutettavissa, muuten motivaatio laskee. Epäonnistuminen ei myöskään mitätöi aiempia onnistumisia (ei siis esimerkiksi niin, että jos koko viikon sujuu tietty asia hyvin, saat viikonloppuna palkkion) silloin on riskinä että ihan loppuvaiheessa tulee epäonnistuminen joka mitätöi kaikki aiemmat onnistumiset. Oikea tapa on sopia tietystä määrästä onnistumisia, esimerkiksi 10. Niiden saavuttamiseen voi sitten mennä nopeimmillaan 10 päivää jos yhtään epäonnistumista ei tule väliin.

Sosiaalisia taitoja voi myös harjoitella. Riitojen selvittelyssä on tärkeää käydä läpi miltä eri osapuolista on tuntunut, mitkä heidän tarkoitusperänsä olivat, mistä tilanne alkoi, missä kohtaa meni väärin, miten voisi vastaavassa tilanteessa toimia toisella tavalla. Riitoja ei käsitellä kun on vielä voimakas tunnekuohu päällä, vaan vasta kun tilanne on rauhallinen.

Monella lapsella jolla on ongelmia sosiaalisissa taidoissa, on myös puutteelliset tunnetaidot. Hyvät tunnetaidot ovatkin oikeastaan perusta sosiaaliselle vuorovaikutukselle ja kyvylle ymmärtää ja ”lukea” toista. Autismikirjon häiriössä ongelmana on, ettei lapsi ymmärrä että muut eivät koe samoja tunteita kuin hän itse, eivätkä tiedä mitä hän ajattelee, jos ei kerro ääneen. Lapsi ei siis ymmärrä että jokaisella on omat ajatukset, tunteet ja kokemusmaailma. Puhutaan kehittymättömästä mielenteoriasta. Lapsi ei siis ole millään tavalla paha, vaikka käytös olisi huonoa. Hän ei vain kertakaikkiaan ymmärrä toisten tapaa tuntea, toimia ja ajatella. Siksi hän tarvitsee harjoittelua ja apua oppiakseen ymmärtämään.

Jos huomaat että lapsesi väsyy ja kuormittuu helposti, pyri järjestämään hänelle riittävästi lepoa ja taukoja tekemisestäsekä vuorovaikutuksesta. Moni hyötyy paljon samanlaisina toistuvista rutiineista ja asioiden ennakoitavuudesta.

Jos teillä ei vielä ole kontaktia lastenpsykiatrialle, pääsette alkuun oman terveysaseman tai koululääkärin kautta. Sieltä voitte saada lähetteen eteenpäin. Odotellessa kannattaa tutustua esimerkiksi ”lasten mielenterveystalo.fi” sivustoon.

Noihin nepsy-ongelmiinkaan ei Suomessa noin vain apua saa. Hoitohenkilökunta ei monesti tunnista, tai halua tunnistaa, esim. täysin selvää autismin kirjon häiriötä. Tiedän yhden parikymppisen miehen, joka sai lapsena diagnoosin kiintymyssuhdeperäisestä käytöshäiriöstä ja asperger-diagnoosi tuli vasta kutsuntojen yhteydessä. Ystävän tyttärellä myös tunnesäätelyn pulmia, rutiineja ja nirsoilua ruuan kanssa, anoreksiadoagnoosi ja pakkosyötetään sairaalassa...

Jos on rahaa menkää ihmeessä ulkomaista hakemaan apua.

Kyllä saa apua, pitää vaan itse hakea sitä, valitettavasti. Ensin otat koulun psykologin yhteyttä, hän tekee testit. Sen jälkeen vaadit puheterapeutin testit. Sitten koululääkärille aika ja vaadit lähetteen lasten neurologiselle yksikölle. Sitten alkaa vasta tapahtua. Tsemppiä.

T. Äiti joka vaatii lapsilleen apua

Hyvä kun saat sanottua että et jaksa. Et varmasti haluaisi olla se ihminen joka nyt olet. Mietin, että onkohan eri kuntien välillä isokin kirjo mitä apuja on ja saa? Jos et koe liian paljastavaksi, niin kertoisitko asuinkuntasi jos joku osaava osaisi sinua sen perusteella paremmin neuvoa mitä tehdä tai tarjota vaikka vertaistukea? 

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.