Sokeus, halvaantuminen, kuurous tai hajuaistin/makuaistin menetys?

Haju/makuaistin menetys olisi helpoin.

Vaikein sokeus.

Sokeus pahin, toki tuo halvaantuminenkin olisi vaikea kestää. Kahdesta muusta kyllä selviäisi jotenkin.

Halvaantuminen olisi pahin, pää pelaa mutta kroppa ei vain liiku. Sokeana kuitenkin pystyy ihan täysipainoista elämää elämään ja tulemaan toimeen itsekseen, mutta halvaantuneena olisi vain täysin muiden hoidettavana. 

Sokeus ja halvaantuminen. Pahimpia pelkojani.

Halvaantuminen olisi pahin. Olisi oman kehonsa vanki. Kaikissa muissa pystyy elämään suht normaalia elämää. 

No riippuu vähän, miten halvaantunut... pystyykö esim. Käyttämään käsiä? Olisi paha joka tapauksessa. Mutta olisi sokeuskin.

Silmäongelmista kärsineenä sokeus ehdottomasti! Toisesta silmästä meni jo kerran näkö ja elämä oli vaikeaa! Onneksi lääkkeet toimivat ja normaali näkö tuli takaisin. Vetäisin melko varmasti itseni kiikkuun jos täysi sokeus tulisi.

Olen hieman jäävi sanomaan, koska olen synnynnäisesti sokea, mutta kyllä halvaantuminen olisi aika karua. Toisaalta on niin, että mitä tahansa ilman voi elää täyttä elämää, mutta ilman niitä kaikkia samanaikaisesti, siitä ei tulisi mitään. Kuurona voi olla ja elää, kuurosokeana voi olla ja elää ja niin edelleen.

Halvaantuminen ja vielä täydellinen tuntoaistittomuus. Se olisi pelkkää leijumista. Onko sellainen olotila edes mahdollinen? En tiedä.

Kaulasta alaspäin halvaantuminen olisi rankin kestää. Toki siihenkin tottuisi ajan mittaan.

Aistivammoista sokeus rajoittaisi elämää eniten, mutta toisaalta itseään voisi lohduttaa ajattelemalla, että nyt ei enää tarvitse olla osa ulkonäkökeskeistä kulttuuriamme. Sokeus olisi näistä vaihtoehdoista helpoin ottaa "vapautuksena".

Kuuroudessa omatoimisuus säilyisi pitkälti, muttei enää kuulisi esim. klassista musiikkia ja luonnon ääniä.

Haju- ja makuaistin menetys olisi hirveää ruokanautintojen kannalta, mutta sen voisi ottaa mahdollisuutena luopua sokerista.

Puhelimme kerran erään tutun lähes 90-vuotiaan mummon kanssa sokeudesta, hän nimittäin on sokeutunut täysin 22-vuotiaana.

Arvelin sitten on varmaan ollut vaikeaa sokeutua siinä iässä, ja hän tokaisi että kyllähän sokeana voi elää mutta olisi kauheaa olla kuuro! 

Itse valitsisin kuurouden kyllä kaikkein mieluimmin.

Minäkin kestäisin muut paitsi halvaantumisen. Ehkä senkin kestäisi, mutta se on painajaiseni.

Mulle varmasti kuurous ois pahin. Menettäisin musiikin ja rakkaan harrastuksen. Ilman silmiä tai toimivia käsiä siitä voi nauttia/tuottaa,mutta teepä niin Ilman korvia.