Vanhempieni ainainen vihjailu seurustelusta tai ihastumisesta, jos joskus mainitsinkin jonkun pojan nimen pilasi suhtautumisenni vastakkaiseen sukupuolen kanssa toimimiseen

Vierailija kirjoitti:

Tuttua, olen 70-luvulla syntynyt. Aina oli tätä vihjailua. Vanhemmat harrasti tätä ja joka kerta, kun tapasi sukulaisia heiltä samat setit. Päiväkodissa oli yksi poika. En osannut edes puhua vielä. Kerroin kaikille, että menen tämän pojan kanssa aimisiin. Misthän lie olin tällaista keksinyt!

Mä taas oon syntynyt 2000-luvulla. -Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostaa siltä, että puutteellisesti kehittynyt itsetuntosi on nämä asiat pilannut. Nyt vaan reippaasti aikuistumaan ja rakentamaan toimivampi identiteetti. Se onnistuu kyllä ja elämä muuttuu muutenkin paremmaksi, kun ei tarvitse syytellä toisia omista tunteista ja ajatuksista.

Elämä ei toimi noin.

Kyllä säkin se vielä joskus opit. Keittiöpsykologin ammatti on kovin suosittu mutta ei sovi monille.

Voi muistan ton :( Olin kova heppatyttö pienenä ja toivon sellaista ratsastusvideota, missä silloin jo aikuinen Barko Björstrom opetti kouluratsastusta. Olin onnellinen, kun menin hakemaan videota postista. Äiti näki vhs-kasetin kannessa Bjorströmin kuvan ja alkoi kiusaamaan, että taisit haluta tuon miehen takia, että video ostetaan. Olin tuolloin vielä ihan pieni koulutyttö eikä pojat saati miehet kiinnostanut tippaakaan. Ainoastaan ne hevoset ja ratsastaminen. Arvata saattaa halusinko enää ollenkaan katsoa koko videota.

Tutun kuuloista on. Vanhemmat kiusoittelivat pojista, joiden kanssa leikin kotipihalla ja päivähoidossa. Lopulta se johti siihen, että tunsin häpeää siitä, että edes halusin leikkiä poikien kanssa. Teini-ikäisenä kaveriporukkaamme kuului pari poikaa ja tykkäsin heidän kanssaan hengailusta. Salasin sen täysin vanhemmilta, en edes halua ajatella, millaista kiusoittelua siitä olisi tullut. Oikeastaan vasta aikuisena aloin puhumaan vanhemmille avoimesti miespuolisista kavereistani. Siinä vaiheessa en enää asunut kotona, joten pystyin rajoittamaan yhteydenpitoa vanhempiin ja poistumaan tilanteesta, jos sama kiusoittelu alkoi. Tai kiusaamistahan se periaatteessa oli. Se järkytys vanhempien kasvoilla oli jotain aivan upeaa, kun aloin puhumaan avoimesti miespuolisista kavereistani ja että hengailen heidän kanssaan ihan kahdestaankin! Jos joku pitempimatkalainen on kylässä, hän jää sohvalle nukkumaan, aivan kuten muutkin kauempaa tulleet vieraani. Paras ystäväni on mies ja sekin oli jostain syystä kova pala purtavaksi heille. Vaikka olen ollut pitkään jo puolisoni kanssa yhdessä, edelleen he suhtautuvat miespuolisiin kavereihini jotenkin vaikeasti. Puoliso taas ei pidä asiaa mitenkään ihmeellisenä. Hänellä itselläänkin on useampia naispuolisia kavereita, ja hän tietää kokemuksesta, että vastakkaisen sukupuolen kanssa pystyy oikein hyvin olemaan platonisia ystäviä.