Ootko ollut koskaan ainoa katsoja elokuvateatterin salissa?
Ei siis yksityisnäytös vaan ei vain ole tullut ketään muuta katsomaan. Katoin, että esim. Spidermaniin ei ole vielä varannut kukaan lippua tämän illan näytökselle.
Kommentit (15)
Olen ollut parikin kertaa. Vähän outoahan se on aluksi siellä yksin istua, mutta äkkiä se unohtuu kun leffa alkaa.
Olen ollut. Kivaa oli. Sai levittäytyä kamoinensa ihan rauhassa. Ja itkeä kunnolla silloin kun itketti.
Kerran oli muuten tyhjä mutta yksi toinen pariskunta. Tulivat sitten istumaan suoraan meidän eteemme. Onneksi itse sitten pääsimme siirtymään pikkaisen sivummalle.
Olen ollut monta kertaa teini-iässä, pikkupaikkakunnalla.
Olen vuosia sitten kun Apollo-ravintolan paikalla oli leffateatteri. Kyseessä oli ”Kaukana taivaasta”, jossa näytteli Julianne Moore.
En. Jossain näytöksessä olen ollut missä minun lisäksi oli vain pari tai kolme muuta.
Olen ollut. Opiskelijana asuin Hollannissa ja kävin katsomassa hollanninkielisiä leffoja joskus keskellä päivää. Ei ollut muita. Oli kyllä vähän omituinen olo.
En, mutta kerran menin ystäväni kanssa kirkkokonserttiin.
Olimme ainoat kuulijat kiertueväen ja seurakunnan työntekijöiden lisäksi.
Assburger kirjoitti:
En, mutta kerran menin ystäväni kanssa kirkkokonserttiin.
Olimme ainoat kuulijat kiertueväen ja seurakunnan työntekijöiden lisäksi.
Ongelma on sama molemmissa: woke.
En, mutta olen ollut yhdellä lennolla ainut matkustaja, pyydettiin oikein nimellä astumaan koneeseen. Siellä sitten lentoemännän kanssa rupateltiin ja hän kyseli, että mitä voisin tarjota sinulle. Olipa sekin kokemus.
Elokuvan alussa olin kerran ainoa. Sitten sinne tuli yksi varusmies. Alettiin juttelemaan ja kertoi tulleensa kuluttamaan aikaa kun juna oli lähdössä kasarmipaikkakunnalle vasta parin tunnin kuluttua.
Nyt on oltu naimisissa 42 vuotta. Muistan kyllä sen elokuvan nimen, mutta siitä sisällöstä ei jäänyt mitään mieleen.
Vierailija kirjoitti:

Oi, miten romanttinen kohtaaminen <3
tuota voi kertoa lapsenlapsillekin.
En. Oli siellä 3-4 muutakin 600 hengen salissa. Helsingin Tennispalatsi. Mutta vähän sama tunne.
Pojan kanssa käytiin katsoon kahdestaan uusin halloween.