Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kun uusi tuttavuus, joka on ollut mielin kielin, muuttuu yhtäkkiä tylyksi?

Vierailija
20.04.2022 |

Onko teille käynyt niin?
Miten asiaan tulisi suhtautua?
Laitoin merkille mielessäni erään henkilön tuttavallisuuden ja pyrkimyksen olla kuin hyväkin kaveri tutustumisemme varhaisessa vaiheessa. Se tuntui hassulta, mutta se tuntui myös mukavalta. Aloin itsekin olla nopeammin kuin yleensä tuttavallisempi häntä kohtaan.
Hän uteli henkilökohtaisia asioitani ja päädyin kertomaan hänelle asioita joita en yleensä lyhyille tuttavuuksille kerro.
Tavallaan koen tehneeni virheen.
Yhtäkkiä tuon lämminhenkisen ihmisen käytös muuttui kylmäksi ja vältteleväksi.
En oikein tiedä mitä tapahtui?

Hän jopa pyysi minut erääseen tapahtumaan joitakin kuukausia aiemmin ja yhteisissä illanistujaisissa ilmoittikin kuinka menee sitte toisen kaverinsa kanssa. Vältteli minuunpäin katsomista ja tämän jälkeen ei juurikaan olla juteltu.
Erikoinen outo tilanne. Koskaan ei ole aiemmin näin käynyt. En kehtaa edes kysyä mitä tapahtui. Vaikuttaa siltä, että olisin loukannut häntä jotenkin, mutten keksi yhtään syytä miten.

Onko teille muille käynyt näin? Mistähän käytös voisi johtua?

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et vaan ollut hänelle riittävän hyödyllinen ja löysi paremman uhrin.

Vierailija
2/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä erikoista. Eikö sun hälytyskellot soinut kun se uteli sun asioita?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku muu kertonut jotain palturia susta selän takana? Lapsen harrastuspiireihin tuli uusi perhe, johon tutustuin ja aina juttelin heidän kanssa niitä näitä lasta odotellessa. Olivat myös erittäin tuttavallisia ja mukavia. Yhtäkkiä kelkka kääntyi ja alkoivat olla todella kylmäkiskoisia ja harvasanaisia. Esim. toinen heistä lopetti tervehtimästä kokonaan harrastuskuvioissa nähdessämme, mutta myös muualla törmätessämme.  Voin rehellisesti sanoa, että ei ole käryäkään, että miksi näin. Asia on sinänsä minulle merkityksetön niin kauan, kun se ei vaikuta lapsen harrastamiseen millään tavalla, mutta ihmettelen vain. Kysymys pienestä kaupungista ja pienet on piirit muutenkin. Ainoa mieleen tuleva vaihtoehto on, että joku jotain kakkaa puhunut selän takana.  

Vierailija
4/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onpa outoa käytöstä tuollainenkin. Miksi joku puhuisi kakkaa. Toisaalta meitä on moneksi. Onneksi kaikki eivät ole samanlaisia.

Vierailija
5/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Narsistinen persoonallisuushäiriö.

Vierailija
6/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tuhlaisi hetkeäkään ajatusta tuollaiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up, muakin kiinnostaa!

Vierailija
8/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joku muu kertonut jotain palturia susta selän takana? Lapsen harrastuspiireihin tuli uusi perhe, johon tutustuin ja aina juttelin heidän kanssa niitä näitä lasta odotellessa. Olivat myös erittäin tuttavallisia ja mukavia. Yhtäkkiä kelkka kääntyi ja alkoivat olla todella kylmäkiskoisia ja harvasanaisia. Esim. toinen heistä lopetti tervehtimästä kokonaan harrastuskuvioissa nähdessämme, mutta myös muualla törmätessämme.  Voin rehellisesti sanoa, että ei ole käryäkään, että miksi näin. Asia on sinänsä minulle merkityksetön niin kauan, kun se ei vaikuta lapsen harrastamiseen millään tavalla, mutta ihmettelen vain. Kysymys pienestä kaupungista ja pienet on piirit muutenkin. Ainoa mieleen tuleva vaihtoehto on, että joku jotain kakkaa puhunut selän takana.  

Minulle käy usein noin, tai jopa ennen mahdollista tutustumista jo vihataan. Teenhän toki pahaa kaikille käymällä töissä, kaupassa ja hengaamalla loppuajan kotonani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskinpa olet ainoa, jolle on tehnyt noin. Mulle käynyt vähän samalla tavalla, yhtäkkiä yks tyyppi vaan lopetti puhumasta, ilman mitään riitaa tms. Jotain ongelmaa sillä.

Vierailija
10/13 |

Todella outoja tyyppejä tuollaiset. Luulisi olevan joku syy...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstahullu vauhdissa. Ai niin, tämäkin aloitus on täällä toistuvasti.

Vierailija
12/13 |
20.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli yksi luokkakaveri tuollainen. Oli tosi kiva ja vietettiin aikaa yhdessä. Sitten alkoi silloin tällöin esittää kuin olisin ilmaa eikä edes moikannut, vaikka edellisenä päivänä kaikki oli hyvin. Toisena päivänä oli taas niin kaveria.

En jaksanut sitten yrittää ylläpitää kyseistä kaverisuhdetta kun ei koskaan tiennyt minkälainen vastaanotto on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
21.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullekin kävi näin. Ikävä tunne jäi utelun jälkeen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi yhdeksän