Kasvatusmetodit, joita teillä ei käytetä
Ottamatta kantaa puolesta/vastaan, mitä kasvatusmetodeja teillä ei käytetä?
Meillä ei ole käytössä karkkipäivää (vaan karkkia syödään todella harvoin). Lasta ei myöskään istuteta ruokapöydässä, vaan saa poistua kun on syönyt mielestään tarpeeksi (lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi).
Mitä metodeja/tapoja teillä ei ole käytössä?
Kommentit (29)
neliöeliö kirjoitti:
neliöeliö kirjoitti:
Yksin itkemään jättäminen kun on paha mieli.
Mies tekisi tätä, minä en. Ja mies myös uhkailei heittää lapsen hankeen ku kiukutteli pöyässä.
Mä sanoin että mun lapselle ei puhuta noin. Mun lasta ei pelotella kamaluuksilla.
Ainoostaan joskus komennan että jos ei kiukuttelu lopu niin ei saa katsoa telkkaria yms.Aina meen lohduttamaan lasta ja autan häntä tunteidensa kanssa. Lapsi tarvitsee lohdutusta ja tukea tunteiden käsittelyyn ja ilmaisuun.
Koitan opettaa lapselle keinoja rauhoittua.Mun lapselle ei tule älykännykkää ennen yläasteikää. En halua altistaa lastani sille paskalle ja vaikee valvoa ettei käytä puhelinta väärin.
Vanhanaikasen puhelimen voi ehkä saada.Mun lapselle ei osteta merkkivaatteita vaan. Saa kelvata halvemmat.
Mun lapselle tulee kotiintuloajat täysi ikäisyyteen asti. Kylillä ei oo syytä hillua myöhään.
Poikakaverin luo ei mennä yökylään.
Toisen lapseni asioista en voi päättää asuu isällään ja mua ei kuunnella.
Mun lapsi saa läjäpäin rakkautta, vähemmän materiaa ja vakaat hyvät rajat.
Kyllä se leluja saa tarpeeksi.
En opeta turhaa pokkurointia ja ärsyttäviä sääntöjä kuten ettei saa pöyästä lähtee ennenku kaikki syöny. Opetan ystävällisyyttä kunnioitusta hyviä elämänarvoja.
Kotitöitä pitää osata tehä ilman palkkaa. Ei siitä aikuisenakaan kotitöistä palkkaa saa. Extrahommista voi sitten maksaa.
Rahaa voin myös joskus vähän antaa mutten todellakaan paljon. En antas paljon vaikka olisin rikas koska lapselle ei oo hyväksi saada liikaa rahaa.
Niin ja sateenkaariihmisistä meillä ei puhuta. Ei ole mitään syytä tuommosia aikuisten prversioi lapselle opettaa. Paitsi jos lapsi on muualta saanu asiasta kuulla niin sitten keskustellaan että ne on aikuisten höperyyksiä eikä sellasia tarvii ajatella
Koko listasi kuvastaa yksinkertaisuutta. Ajattelukykysi on hyvin matala.
Tämä on oikein hyväesimerkki siitä, ettei lapsi saa ajatella asioita, joita sinä et ymmärrä.
Ei huudeta naaman edessä naama punaisena niin että sylki pisarat roiskuu, jos ollaan vihaisia jostain.
Ei anneta luunappia, tukkapöllyä, eikä ole myöskään muunlaista väkivaltaa.
Välinpitämättömyys. Meillä löytyy rajat lapsen ikätasoon nähden kotiintulo aikojen suhteen, mitä saa katsoa telkkarista, minkälaisia pelejä pelata, milloin saa meikata tai värjätä hiuksia, juoda alkoholia.
Minä olen ollut kahden lapsen yh suurimman osan heidän elämäänsä, ja meillä ei ole käytössä minkäänlaisia kasvatusmetodeja. Lapset kasvaa itsestään. Lapset on oppineet mallioppimisen kautta.
Ilman muuta meillä on ollut ja on edelleen terveet rajat mitä voi tehdä ja mitä ei. Säännöllisyys esim. nukkumaanmenoajoissa loi turvaa kun olivat pieniä, samoin muu tuttu ja turvallinen rutiini.
Olen tehnyt myös selväksi että aina saa ja pitää tulla kotiin, tapahtuu mitä tahansa. Täällä olen minä heitä varten. Ovat nyt teini-iässä molemmat poika vanhempi.
Meillä puhutaan asioista. Lapset ovat oppineet että puhumalla selvitetään asiat eikä pelätä tarvitse.
Meillä on aina riittänyt rakkautta mutta myös rajoja, pelossa ei ole tarvinnut olla. Näillä metodeilla uskon vakaasti että olen onnistunut saattamaan kaksi henkisesti tervettä nuorta maailmaan.
Kauhistuttavaa, miten moni ymmärtää käsitteen ”kasvatusmetodit” tarkoittavan yksittäisiä mielipiteitä, jotka haluaa kaataa lapsen kurkusta alas.
Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset perusasiat. Lapset eivät ole sen vähempää ihmisiä kuin vanhempansakaan, ainoastaan nuorempia. Heillä on täsmälleen yhtä suuri oikeus omaan ajatusmaailmaan, omiin mielipiteisiin ja omiin arvoihin kuin teilläkin. Ette voi vaikuttaa niihin: ne syntyvät vuorovaikutuksessa maailman kanssa, ettekä te pysty olemaan siinä vuorovaikutuksessa puskureina.
Oikeastaan ainoa, mitä voitte opettaa, on se, kuinka itse reagoitte vastoinkäymisiin, eriäviin mielipiteisiin tai konflikteihin. Lapsi tietää tämän vaistonvaraisesti ja siksi tietyissä ikävaiheissa hakee tällaisia tilanteita.
Ottakaa lapsenne mahdollisuutena kasvaa itse. Sillä tavalla hyvä tulee.
Meillä ei tarvitse olla kaikkien kaveri ja kaverit kannustetaan valitsemaan sen mukaan kuka käyttäytyy kuten kiva kaveri, fiksusti ja ystävällisesti. Koulussa on pidettävä pokka ja kyettävä tekemään paperityöt sen kanssa, jonka opettaja pariksi määrää. Kiusata tai nimitellä ei tietenkään saa.
Mutta ei tarvitse viettää edes välitunteja ilkeän, aggressiivisen tai kiusaavan lapsen kanssa, vain siksi ettei kiusaajalle tule paha mieli tai koska ei saisi jättää leikistä pois. Kyllä saa jos toinen itse käyttäytyy ikävästi. Olen luvannut, että jos siitä hankaluuksiin joutuu, minä olen kouluun yhteydessä. Ei ole tarvinnut olla ja käytös on todistuksessa ollut priimaa. Haluan vain, että lapseni ymmärtävät myös syy-seuraus-suhteet ja toisaalta oppivat kunnioittamaan myös itseään ja omia rajojaan. Kaikkea paskaa ei tarvitse eikä kuulu muilta sietää, huonolla käytöksellä on seuraukset. Siispä huolehdi ettet itsekään ole ilkeä, sotke muiden leikkejä, hauku tai kiusaa muita, näethän mitä siitä seuraa. Muut eivät halua olla ilkeiden kanssa. Eivät aikuisetkaan. Eikä lasten kuulu olla vastuussa muiden lasten oppimisesta tavoille, saatika mitään tukihenkilöitä häiriköille.
Ei ole pakko pukea sen seitsemää sorttia kerrastoa ja kauluria. Jos lapsi sanoo, että on kuuma, sitten on kuuma. Ihmettelen kun joissain perheissä vielä kouluikäisetkin pakotetaan pukemaan kalenterin mukaan talvivaatteet helmikuussa kaikkine kerrastoineen, vaikka mittari näyttäisi +9 ja aurinko paistaisi. Kyllä taaperoita lukuun ottamatta lapsi sanoo jos palelee. Tai jos on kuuma. Miksei saa silloin vähentää vaatetta?
Onhan varmasti erilaisia "metodeja", joita meillä ei käytetä, mutta jos mä nyt vertaan siihen, millä tavoilla ihmiset keskimäärin kasvattavat lapsiaan, niin eivät varmastikaan meidän tavat niin hirveästi niistä poikkea. Tuollaisia juttuja, mistä saa rahaa ja mistä ei, en laske varsinaisesti kasvattamiseksi. Varmasti suurin osa antaa lapselle rahaa muodossa tai toisessa, mä en ajattele, että sillä olisi niin hirveästi väliä, mistä sitä saa. Meillä lapset ei toistaiseksi ole tarvinneet kauheasti rahaa, joten viikko- tai kuukausirahaa ei ole. Saavat rahaa lahjaksi ja koenumeroista, joskus muuten vain.
Mä en pyri erinomaiseen vanhemmuuteen, keskinkertainen riittää. Se tarkoittaa sitä, että saatan joskus huutaa lapsille, ja joskus annan heidän pelata, että saan itse tehdä töitä. Tai olla rauhassa. On kyllä sellaisia vanhemmuuteen liittyviä asioita, joita kadun tai joista koen huonoa omaatuntoa, mutta keskimäärin en. Näillä mennään.
Miten tämä näkyy lasten kasvatuksessa?